Auttakaa!

Olen kärsinyt vaihtelevista vatsavaivoista tammikuusta asti. Aluksi lähinnä vaikeaa närästystä ja ärtynyt paksusuoli.. Olen ravannut lääkärissä ja syönyt Somacia ja Libraxia.
Kesällä alkoi ripulia esiintyä useammin. Etenkin jos olin syönyt paljon pastaa tai leipää ja leivonnaisia saatoin alkaa illalla oksentamaan ja ripuli ja vatsanväänteet rajuja. Terveyskeskuslääkäri otti
helicon ja jonkun keliakia verikokeen, sekä perusverikokeet.. Edelliset negatiiviset ja muut kokeet ok. Sanottiin vaan, että vatsasi nyt vain on tuollainen..

Nyt syksyllä ripulia on ollut joka aamu ja närästyksen takia olen syönyt somacia melkein yhtäjaksoisesti tammikuulta..
Tiistaina kävin gynekologilla, joka ultraäänen otettuaan kysyi sairastanko keliakiaa, sillä ultran mukaan kuukautiskiertoni on aivan väärässä kohtaa, eli e-pilleri ei ole imeytynyt. Tätä on ilmeisesti kestänyt kuukauden ajan. Ultrassa ei näkynyt nestettä vatsaontelosta ja gyne lohdutteli ettei kyse ole syövästä, mikä alkoi tietenkin pelottaa..

Onko muita joilla keliakiaverikoe olisi ollut negatiivinen ja siltikin keliakiaa olisi ollut? Tietääkö kukaan voiko esim. Somac estää e-pillerin imeytymisen, koska tässä kuussa olen poikkeuksellisesti ottanut molemmat tabletit samaan aikaan? Tuntuu oudolta että e-pilleri olisi näin äkillisesti loppettanut imeytymisensä, jos kyseessä on keliakia?!!

Sain puhelin ajan terveyskeskuslääkärilleni vasta ensi viikoks ja ties milloin pääsen gastroskopiaan, pelottaa että kerkeänköhän kuolla ennen sitä.. Kannattaisiko asiaa tutkituttaa yksityisellä?
Gastroskopiakin kuulostaa niin kamalalta, onko mukana liiottelua vai onko koe ihan kammottava?
Miljoona kysymystä, mutta jos joku osaisi auttaa olisin kiitollinen.. Tällä hetkellä ainakin huoli haittaa jo elämää ja masennus on kova..
21517
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

rauhoittua. Mikäli sinulla olisi jokin pahanlaatuinen sairaus, olisi se edennyt nopeammin, olisit laihtunut jne. Olet kuitenkin ilmeisesti nuori ja vakavan sairauden todennäköisyys on pieni.

Odota rauhassa omalääkärisi puhelua. Gastroskopia kannattaa tehdä paristakin syystä. Tähystyksessä voidaan ottaa koepaloja, joista selviää keliakian lisäksi mm. Helikobakteeri tai mahdollinen mahalaukun/ruokatorven/ohutsuolen tulehdus.

Pelko pois.

Äänestä
  • ei oo mikään kovin kamala toimenpide, jos ei kyllä kovin miellyttäväkään mut ei sitä missään tapauksessa kannata pelätä. Se ei satu mihinkään, mitä nyt letku kurkussa on aika epämiellyttävä. Siihen saa myös usein halutessaan rauhoittavan lääkityksen. Ja joka tapauksessa se kestää vain noin vartin, sitä voi aina ajatella jos mikään muu ei lohduta, vartin nyt kestää vaikka mitä. Eli tsemppiä vaan.

    Ja oon kyllä kuullu tai lukenu keskustelupalstoilta että joillain on todettu keliakia gastroskopiassa vaikka verikokeet ois ollu negatiiviset, ne verikokeet ei vieläkään anna satavarmaa tulosta, sen takia viralliseen keliakiadiagnoosiin vaaditaan aina gastroskopia.

    Ja vielä yksi juttu gastroskopiasta, älä vaan missään tapauksessa ala kokeilla gluteenitonta ruokavaliota ennen gastroskopiaa, muuten se ei välttämättä anna luotettavaa tulosta, kn suolinukka ehtii jo vähän parantua!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lottapotta83 kirjoitti:

Olen kärsinyt vaihtelevista vatsavaivoista tammikuusta asti. Aluksi lähinnä vaikeaa närästystä ja ärtynyt paksusuoli.. Olen ravannut lääkärissä ja syönyt Somacia ja Libraxia.
Kesällä alkoi ripulia esiintyä useammin. Etenkin jos olin syönyt paljon pastaa tai leipää ja leivonnaisia saatoin alkaa illalla oksentamaan ja ripuli ja vatsanväänteet rajuja. Terveyskeskuslääkäri otti
helicon ja jonkun keliakia verikokeen, sekä perusverikokeet.. Edelliset negatiiviset ja muut kokeet ok. Sanottiin vaan, että vatsasi nyt vain on tuollainen..

Nyt syksyllä ripulia on ollut joka aamu ja närästyksen takia olen syönyt somacia melkein yhtäjaksoisesti tammikuulta..
Tiistaina kävin gynekologilla, joka ultraäänen otettuaan kysyi sairastanko keliakiaa, sillä ultran mukaan kuukautiskiertoni on aivan väärässä kohtaa, eli e-pilleri ei ole imeytynyt. Tätä on ilmeisesti kestänyt kuukauden ajan. Ultrassa ei näkynyt nestettä vatsaontelosta ja gyne lohdutteli ettei kyse ole syövästä, mikä alkoi tietenkin pelottaa..

Onko muita joilla keliakiaverikoe olisi ollut negatiivinen ja siltikin keliakiaa olisi ollut? Tietääkö kukaan voiko esim. Somac estää e-pillerin imeytymisen, koska tässä kuussa olen poikkeuksellisesti ottanut molemmat tabletit samaan aikaan? Tuntuu oudolta että e-pilleri olisi näin äkillisesti loppettanut imeytymisensä, jos kyseessä on keliakia?!!

Sain puhelin ajan terveyskeskuslääkärilleni vasta ensi viikoks ja ties milloin pääsen gastroskopiaan, pelottaa että kerkeänköhän kuolla ennen sitä.. Kannattaisiko asiaa tutkituttaa yksityisellä?
Gastroskopiakin kuulostaa niin kamalalta, onko mukana liiottelua vai onko koe ihan kammottava?
Miljoona kysymystä, mutta jos joku osaisi auttaa olisin kiitollinen.. Tällä hetkellä ainakin huoli haittaa jo elämää ja masennus on kova..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu