Neljä joukkuetta ilmoittautunut joukkue-SM 2007.
Määrä on hiukan huolestuttava.
Ehkä oltaisiin saatu enemmän joukkeita jos ei olisi annettu urheilukoulun osallistua. Vei syömähampaat aika monelta joukkueelta.
Määrä on hiukan huolestuttava.
Ehkä oltaisiin saatu enemmän joukkeita jos ei olisi annettu urheilukoulun osallistua. Vei syömähampaat aika monelta joukkueelta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
joukkue SM:iin ennenkin. jos joku porukka siksi jää pois niin jääköön.
tuo 4 joukkuetta kertoo sen karun totuuden mistä täällä on ollut puhetta lukuisia kertoja että kilpailijoita on niin helkkarin vähän. joukkue SM:iin ei kovin kovaa kisapohjaa tarvita että sinne voi ihan keskinkertainen kansallisen tason kilpailijoillakin jo osallistua mutta kun niitäkään ei monilla seuroilla ole. Suomessa on monta entistä tähtiseuraa joissa ei tänä päivänä ole kilpailutoimintaa enää juuri ollenkaan.
onneksi liitto on jo reagoinut mm. tuolla lisenssin poistamisuudistuksella. en kylläkään usko että se vielä riittää. tarvitaan rajumpia toimia. peräänkuulutan ilmapiirin muutosta ja arvopohjan uudistamista. judo pitää palauttaa kilpaurheilulajiksi jota se aikaisemmin vielä on ollut. kova työ tuo tuloksia, urheilullisempi henki saleille, kilpaurheilun arvostus takaisin.
tämä henkisen ilmapiirin muutos pitää aloittaa junnusta lähtien. muutos on hidas ja työ kantaa hedelmää vasta pidemmän aikajakson jälkeen mutta se on ainakin varmaa että millään muulla keinoin tästä suosta ei nousta.
Ilmapiirin muutos lähtee siitä, että jokainen miettiin omalta kohdaltaan, miksi juuri minä en halua kilpailla joukkue SM-kisassa. Siitä voi edetä kohden seuraavaa kysymystä, miksi juurin minun seurani ei saa joukkuetta jalkeille. Siitä se lähtee
On se muuten vähän kummallista, että kukaan ei valita kilpailijoiden vähyyttä Tampereen tai Hämeenlinnan kisojen yhteydessä. Molemmissa mukana 300 - 380 kisaajaa. Olikohan näissäkin kisoissa joskus aikanaan vielä enemmän osallistujia? Ja jos oli niin missähän hehtaarihallissa ne sitten järjestettiin?
Eiköhän se valitus kohdistu pääosin aikuiskilpailijoihin.
Tuskin noista 300 kilpailijasta löytynee edes 50 aikuista seassa. Junnuja riittää kyllä kisaamassa (ja näin on ollut asian laita jo pitkään), mutta jatkuvuus tuntuu tökkivän. Samalla tavoin ei ihmiset enää "sitoudu" tiettyyn lajiin että jatkettaisiin samaa harrastusta aikuisikään saakka.