Oma tilanteeni on tällainen, että avomieheni sisko ei voi sietää minua, hän todella inhoaa minua jostain syystä, mitä ei ole suostunut kenellekään kertomaan. Olen yrittänyt kysellä häneltä mitä olen tehnyt, mutta vastausta en ole saanut minkäänlaista. Tämä sisko on ollut vastaan suhdettamme alusta asti, mutta olemme mieheni kanssa silti onnistuneet elämään tämän asian kanssa. Miehelläni on todella hyvät välit siskonsa kanssa, kaikesta huolimatta. En tahdo, että hän joutuu valitsemaan jommankumman meistä. Vetäydyn vain takavasemmalle, kun sisko on maisemissa (tätä tapahtuu kerran, kaksi vuodessa) enkä lähde mukaan matkoille siskon luo.
Nyt siis odotamme esikoistamme ja olen miettinyt miten tämä sisko mahdollisesti tulee suhtautumaan lapseemme. Olen myös viimeaikoina miettinyt paljon sitä, miltä miehestäni mahtaa tuntua siskonsa välinpitämätön asenne lastamme kohtaan. Hänen siskonsa ei ole sanallakaan maininnut tulevasta pienokaisesta mitään koko aikana.
Kertokaa te omista kokemuksistanne ja varsinkin isit, miten toimitte tällaisessa tilanteessa?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Isien = miesten jutut -> EVVK!!!!!!
Kyselenkin muiden MIESTEN mielipiteitä, jotta voin ymmärtää omaa MIESTÄNI tässä asiassa vähän paremmin.
Tää nyt voi kuulostaa maallikon korviin oudolta, mutta olisi yksi selitys. Jos veljesi on ollut siskonsa kanssa hyvin läheisissä väleissä, niin sisko voi olla mustasukkainen veljestään. Kyse ei välttämättä ole perversiosta, vaan tiedostomattomista syvistä tunteista.