Olen miettinyt otsikon mukaista asiaa. Eli lähtisinkö TKK:lta AMK:hon.
Opinnot ovat jo selkeästi yli puolessa välissä ov:eissa mitattuna. Siinä itse asiassa onkin ainoa hyvä asia. Aikaa on kulunut todella monta vuotta. Arvosanat ovat olleet melko huonoja. Kolmonen tai parempi on harvinaisuus, ja ykkösiä ja kakkosia on iso läjä. Asteikko on siis 0...5 .
Ei varmaan ole ihme, että helpompi elämä houkuttelee. AMK:ssa juuri olisi helpompaa älyllisessä mielessä, eikä siellä keskinkertaiseen menestykseen tarvitsisi eläimellistä ponnistelua. Käytännöllisyys eli käytännön äly onkin eri asia, ja sitä on omien havaintojeni mukaan sekä teekkareilla että AMK-tyypeillä (ja tietysti monilla muillakin).
Totta kai motivaatio on kaiken a ja o koulussa kuin koulussa. Sitä ei usein ole minulla ollut. Muutenkin on välillä mennyt elämä päin helvettiä. Kotiolotkin vaikuttavat, vaikkei haluaisi: isona on hukassa, kun vanhemmat eivät ole juurikaan välittäneet - uskokaa tämä vaikka huviksenne.
Nyt menee vaihteeksi hyvin - esim. jaksaa aika hyvin opiskella, ja tentitkin menevät jopa läpi, ja muutenkin on silloin tällöin hyvä "meisinki".
AMK houkuttelee senkin takia, että tällä menolla pelkään TKK:sta tulevan ikuisuusprojekti. AMK:sta sentään valmistuu jossain järkevässä ajassa.
(Nostan kyllä ihan oikeasti hattua niille, jotka ovat valmistuneet TKK:lta vaikka viidessä tai kuudessa vuodessa.)
Kuitenkin vähän hölmöltä tuntuisi lähteä pois TKK:lta, kun homma on kuitenkin näin pitkällä. Ehkä jään sittenkin tänne - toivottavasti en ikuisesti.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Gradun (teillä dippatyö) vääntäminen saattaa viimeistään tuottaa sulle aikamoisen tuskan ja kun kerroit tähän astisesta opiskelustasi, niin peruskurssit alkaa olla varmaan kohta kasassa ja ne syventävät opintojaksot vasta edessä. Niillä tarvitaan sitten niiden perusopintojen hyvää hallintaa.
Mikäli nyt on jo tuntunut opiskelut vähän kitkaislta, niin ei se pohtimasi opistotasolle siirtyminen ole varmastikaan huonompi vaihtoehto kuin nimellinen ikiteekkarius tai kokonaan opintojen keskeyttäminen.
Asian tekee juuri nyt kielteiseksi se tosiseikka, että insinöörejä tuotetaan tällä hetkellä yli todellisen tarpeen, jolloin amk-puolelta valmistuneen insinöörin työttömyys on pelottavan todennäköistä. Osaavat läytövät kyllä aina töitä.
Eiköhän tuo työttömyys ole aikalailla yhtä todennäköistä niin AMK-inseeille kuin Dippa-insseillekin. Toisaalta toistaiseksi kumpienkin työttömyys on vielä aika vähäistä, mutta kasvamaan päin...
"
Gradun (teillä dippatyö) vääntäminen saattaa viimeistään tuottaa sulle aikamoisen tuskan ja kun kerroit tähän astisesta opiskelustasi, niin peruskurssit alkaa olla varmaan kohta kasassa ja ne syventävät opintojaksot vasta edessä. Niillä tarvitaan sitten niiden perusopintojen hyvää hallintaa.
"
Niinpä. Olen lukenut melkein kaikki suunnan opinnot, mutta en pääainetta vielä. (Nimitykset kuten (opinto)suunta ynnä muut saattavat tarkoittaa eri paikoissa eri asiaa, mutta joka tapauksessa ov:eita on noin sata).
Reilun vuoden ajan ovat opiskelut sujuneet jonkin verran aikaisempaa paremmin. Monta kertaa olen huomannut, kuinka huonosti opiskellut "perusopinnot" jarruttavat etenemistä. Silloin joutuu usein kaivelemaan vanhoja materiaaleja sekä ihmettelemään, jolloin syntyy tavallaan ylimääräistä työtä.
Edellä mainittu ei siis ole este, vaan hidaste. Esteet voi voittaa... ahkeruudella, eh.
Uteliasuuttani kysyn, että missä paikassa itse olet? Opiskeletko tekniikkaa?
Katso kuinka paljon saat hyvitettyä TKK opinnoista jos vaihtaisit AKK:lle. Soita ko. oppilaitokseen ja kysy. Eihän vaihtamisessa ole mitään ongelmaa, jos saat esim. sen 80 ov. suoraan hyvitystä. Siten jäljellä olisi vain pari vuotta jos sitäkään AKK:ssa, olettaen että olet harjoittelut tehnyt.
Kandee ehdottomasti mennä sinne mikä todella kiinnostaa, niin ei harmita loppuelämää.
itse amkn käyneenä ja tkkssa nykyisin opiskelevana voin sanoa, että noilla opiskeluilla ja ov:illa loppu amk menee kyllä vaikka lukematta läpi. on meinaan aika paljo helpompi koulu. mutta työtehtävien ja ylipäätään töitten kannalta tkkn käyminen kyllä kannattaisi.
ja tuohon työtilanteeseen: amk-inssien työttömyys% on melkein 4,5, kun d-inssien se on alle 2. että kyl varmasti vaikuttaa, ainakin jos tää tilanne tästä vielä kiristyy.