ablodit syntiä

Miksi vl:t eivät saa taputtaa omissa juhlissaan esim.häissä tms. kun jotkut ovat esiintyneet?
12920
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Mutta ei kannata. Kädet tulee kipiäksi, kun on paljon ohjelmaa.

Äänestä

Melko varmasti suurin osa taputtaisi, jos joku - tai ehkä mielummin jotkut - uskaltaisi aloittaa. Joku parin, kolmen ihmisen ryhmä voisi sopia etukäteen, että tänään esityksille taputetaan.

Äänestä
  • Älkää nyt hyvät ihmiset sellaiseen langetko, että tosi kauniille esitykselle muka taputettaisiin!
    Hyi hävetkää jo moista ajatusta!

    Uskovaisen imisen tulee olla nöyrä ja kunnianhimoton. Jos siis on sattunut esim. laulamaan mieliä liikuttaneen laulun, tulee vain nöyrästi pyytää anteeksi, että on saanut aikaan mielenliikutuksia.

    Parempi on, että mieluummin puidaan nyrkkejä ja heitellään mätiä tomaatteja moisen esiintyjän päälle, koska:

    "Älä luule olevasi mitään". Eli se vanha tuttu sääntö. Pysy hiljaa paikallas ja asetu SRK:n määräämään riviin. Muuten voit joutua "hoidettavaks".

    Nimim. "Kovasti ablodeeraava".

    Äänestä

"Ablodit" (po. aplodit eli suosionosoitukset taputtamalla) ovat kuulijoiden esiintyjälle suoma palkka ja rohkaisu esitystilanteessa, jossa hän on antanut kuulijoille osan lahjakkuudestaan ja usein kovalla työllä tekemästään valmistautumisestaan, harjoittelustaan, jne.

Vanhoillislestadiolaisuuden taputuskielto havainnollistaa käytännössä sitä, miten armoton, julma ja kylmä herätysliikkeen suhde yksityiseen ihmiseen on.

Jumalan lahjojen kehittäminen työllä ja vaivalla ja lahjan antaminen toisille esiintymällä julkisesti ja tekemällä juhlasta siten entistä paremman, ei ole asia jolle vl-uskovainen saa antaa suosionosoituksia.

Normi osoittaa vl-uskon sairaalloisen pimeyden. Vl-uskovainen ei saa vähimmässäkään osoittaa rakkautta ja hyväksyntää toiselle ihmiselle, lähimmäiselle.

Hyviin tapoihin luonnollisesti kuuluu että kirkossa joka on pyhä tila, esiinnytään hiljaisesti ja rauhallisesti silloin kun siellä on menossa jumalanpalvelus tai muu hartaustilaisuus.

Kun kirkkotilaa käytetään muihin tilaisuuksiin esim. konsertteihin, hillitty taputtaminen soveltuu jopa kirkkoon.

On surullista seurata vanhoillislestadiolaisten perhejuhlia, joihin usein pienet lapset tai suvun murrosikäiset musiikinharrastajat ovat harjoitelleet esityksiä. Esitystilanne on lapselle tai nuorelle aina haaste. Edes lasten kannustamiseen ja rohkaisuun taputtamalla ei kova ja ankara vl-usko anna lupaa.

Äänestä
  • Hoitokokoustenoppi kertoi, että ihmistä ei saa kiittää/ylistää, kiitos/ylistys kuuluu vain ja ainoastaan Jumalalle.
    Kun ihmistä kiitetään, kiitetään ihmisessä olevaa "lihanhalua" joka haluaa kiitosta, sitä ei saa/voi sille antaa.

    Nykyään olen kuullut, että joskus vl-uskovaiset taputtavat esitykselle, jopa suviseuroissa kuulin taputusta.
    Voisiko SRK kertoa, oliko taputusten kieltäminen "yksittäisiä ylilyöntejäkin tapahtui" -tapaus.
    Miksi nyt ei ole syntiä sellaiset asiat jotka silloin vaativat hoitotoimenpiteitä.

    Minä en todellakaan huvikseni kysele näitä, vaan siksi, että olen elänyt hoitokokous -ahdistuksen kanssa koko parhaan ikäni, suorittamalla näitä sääntöjä.

    SRK, ONKO TAPUTUS JA POISTETUT SIIONINLAULUT VIELÄ SYNTIÄ!!!!!

    t. ahdistunut vl

    Äänestä

  • ahdistaa kirjoitti:

    Hoitokokoustenoppi kertoi, että ihmistä ei saa kiittää/ylistää, kiitos/ylistys kuuluu vain ja ainoastaan Jumalalle.
    Kun ihmistä kiitetään, kiitetään ihmisessä olevaa "lihanhalua" joka haluaa kiitosta, sitä ei saa/voi sille antaa.

    Nykyään olen kuullut, että joskus vl-uskovaiset taputtavat esitykselle, jopa suviseuroissa kuulin taputusta.
    Voisiko SRK kertoa, oliko taputusten kieltäminen "yksittäisiä ylilyöntejäkin tapahtui" -tapaus.
    Miksi nyt ei ole syntiä sellaiset asiat jotka silloin vaativat hoitotoimenpiteitä.

    Minä en todellakaan huvikseni kysele näitä, vaan siksi, että olen elänyt hoitokokous -ahdistuksen kanssa koko parhaan ikäni, suorittamalla näitä sääntöjä.

    SRK, ONKO TAPUTUS JA POISTETUT SIIONINLAULUT VIELÄ SYNTIÄ!!!!!

    t. ahdistunut vl

    Sehän Valkealan suviseurojen avajaisissa olikin paradoksaalista, että piispa Voitto Huotarin puheelle taputettiin. Sama tapahtui piispa Riekkisen puheen jälkeen edelliskesänä.

    Muutoin ei taputuksia sallita.

    Mutta silloin kun oikein halutaan madella ja mielistellä, taputetaan, vaikka on kyseessä hartaustilaisuus johon ei taputtaninen lainkaan sovellu.

    Vanhoillislestadiolaisilta on kokonaan kadonnut taju siitä mikä on sopivaa ja mikä ei.

    Lähimmäisiään saa lyödä ja painostaa hoitokokouksissa eikä siitä tarvitse tilille kenenkään joutua.

    Kirkon korkeille johtajille sen sijaan voidaan osoittaa suosiota vaikka hyvien tapojen vastaisestikin... Sillä SRK haluaa varmistaa ettei piispa vaadi sitä tilille hoitokokousten painostustoimista.

    Äänestä

  • Pimeä herätysliike SRK kirjoitti:

    Tämä piispojen mielistely onkin yksi selvä piirre, joka kertoo minulle SRK:n tilan.
    Miten haluttua on piispojen hyväksyntä.

    Muuten piispat olisivatkin yksi keino saada hoitokokoukset esille.

    Jos joku piispa lukee näitä keskusteluja niin hän voisi lähestyä SRK:ta ja jossakin vaiheessa ottaa asian esille SRK:n kanssa tai piispat voisivat ottaa hoitokokousasian kaikkien piispojen tehtäviksi. Kaikki piispat ottaisivat asian esille omassa tuomiokapitulissa.

    Äänestä

  • apua pyydetään kirjoitti:

    Vieläkö taputtaminen on syntiä??

    Äänestä

  • ahdistaa kirjoitti:

    Vieläkö taputtaminen on syntiä??

    aeka teitä raokkoja

    Äänestä

appiukko vain sano juontaessaan, että papin saarnalle ei tarvi taputtaa, jolleka lausunnolle taas taputettiin. Jotta hauskaa on vl juhlissakin.

Äänestä
  • Jotkut osaavat kuin ameebat muuttaa muotoaan tilanteen mukaan.
    vl-uskossa varsinkin, hyvä kun osaa peittää sen, että on ahdistunut, kun on nuoruudesta asti opetettu niin, ettei saa taputtaa. Ei saa laulaa tiettyjä hengellisiä lauluja jne.

    Äänestä

  • ahdistaa kirjoitti:

    Jotkut osaavat kuin ameebat muuttaa muotoaan tilanteen mukaan.
    vl-uskossa varsinkin, hyvä kun osaa peittää sen, että on ahdistunut, kun on nuoruudesta asti opetettu niin, ettei saa taputtaa. Ei saa laulaa tiettyjä hengellisiä lauluja jne.

    Herkät nuoret, kuten minä olivat uhreja hoitokokousten jälkeen. He pitivät kaiken syntinä jonka SRK oli sanonut synniksi.
    He kärivät hoidoista ja sen jälkeen tuli pelko, ettei vaan tietämättäänkin tee jotakin syntiä. Monille nuorille tuli siitäkin synnillinen tunne, ettei ole oikein tehnyt parannusta ja alkoi tekemään parannusta parannuksen päälle samastakin synnistä.
    TÄMÄ ON AIVAN TOTTA!!!

    Minä myös kärsin siksi, että olin niin herkkä.
    Nyt me herkät kärsimme siitä, että ne asiat joita vastaan taistelin, eivät enää olekaan syntiä, uskovaiset vaan hiljaa hyväksyvät asiat niinkuin ne ei koskaan olisi olleet syntiä.
    ELI ME HERKÄT TAAS KÄRSIMME JA TUNNEMME SYNTISYYTTÄ!!!

    Kirjoitin SRK:lle ja kerroin, että olen ollut ahdistunut hoitokokousajoista asti, mutta he eivät voi auttaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

minkä takia? kirjoitti:

Miksi vl:t eivät saa taputtaa omissa juhlissaan esim.häissä tms. kun jotkut ovat esiintyneet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu