Täällä äidit puhuvat enimmäksee lapsista,siivouksesta,miehistä ja niiden tekemisistä tai tekemättä jättämisistä.
Isien puolella taas suurin osa jutuista liittyy seksiin,tyylillä "vaimo ei anna".
Tämän perusteella voisin väittää,että suurinta osaa äideistä ei seksi kiinnosta hevonhumppaa ja miksi,sen kun tietäisi?
Parisuhteeseen kuitenkin mielestäni seksi kuuluu melko olennaisena osana,eikä hätäistä kerrankuukaudessa juttua.
Olen siis isä,jolla todella on seksi kortilla kuten vaikuttaa olevan lukemattomilla muillakin.
Nyt siis äidit kertomaan mikä on himojen laantumisen syy ja miten tilannetta voisi korjata ja muistakaa että kaikki isät eivä varmaankaan ole epäsiistejä könyäjiä jotka homman hoidettuaan kittaavat kaljaa.Näiden "ilman olevien" isien joukossa on varmasti ihan kunnollisiakin miehiä.
Isien puolella taas suurin osa jutuista liittyy seksiin,tyylillä "vaimo ei anna".
Tämän perusteella voisin väittää,että suurinta osaa äideistä ei seksi kiinnosta hevonhumppaa ja miksi,sen kun tietäisi?
Parisuhteeseen kuitenkin mielestäni seksi kuuluu melko olennaisena osana,eikä hätäistä kerrankuukaudessa juttua.
Olen siis isä,jolla todella on seksi kortilla kuten vaikuttaa olevan lukemattomilla muillakin.
Nyt siis äidit kertomaan mikä on himojen laantumisen syy ja miten tilannetta voisi korjata ja muistakaa että kaikki isät eivä varmaankaan ole epäsiistejä könyäjiä jotka homman hoidettuaan kittaavat kaljaa.Näiden "ilman olevien" isien joukossa on varmasti ihan kunnollisiakin miehiä.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Ei kai ne halut lopu, ne vain katovat väsymyksen ja kaiken muun alle. Kun vihdoin saat kolme pientä pilttiäsi unten maille, mielessä ei heti ole se seksi. Minä ainakin nautin pienestä omasta rauhanhetkestä sängyssä hyvän kirjan kanssa, ja sitten alkaa väsyttää... Hoh hoijaa... Mutta ihanaa aikaa löytyy vaikka sunnuntaiaamuista, kun kaikki lapset napottavat toisella puolella taloa niitä lastenohjelmia. Tai kun pesue on saatu saunasta pestyinä ulos ja pillimehut käteen, niin sitten on aikaa vanhempien käydä jälkilöylyillä. Eli kyllä tilanteita löytyy, jos haluaa.
Mutta... olisi mielenkiintoista tietää, minkä ikäinen kysyjä on. Jotenkin kaikesta huolimatta tunnistin syytteissä oman entisen itseni. Ei kiinnostanut, ei jaksanut. Vasta vähitellen alkaa olla sinut itsensä kanssa ja alkaa jo itsekin vaatia sitä hauskuutta. Mutta välillä jo itseäkin ärsyttää, kun nykyään tuntuu siltä, että itse on se, joka aina kinuaa. Eikö miesten ja naisten himot ja halukaudet osu koskaan kohdalleen? Nuorena miehen himot jyllää, naiset ei jaksa perheen pyörittämisen keskellä. Sit kun nainen pääsee keski-iän kera itsensä kanssa sinuksi, miehelle alkaa riittää kerran kahdessa tai kolmessa viikossa.
Ja vielä lisäkommenttina, että minun mieheni ei todellakaan ole "epäsiisti könyäjä ja kaljan kittaaja". Vaan tuiki tavallinen mies, ihana tosin.
Meillä on takana 18 vuoden suhde, nuoria oltiin kun alettiin, avioliittoakin jo 12 vuotta, 3 lasta. Ja hyvin menee. Nyt se tosin suuttui, kun sanoin, että kirjoitan, että ärsyttää, kun minä saan vongata ;)
Jos suhde on kunnossa, se kestää kyllä nämä kuivat kaudet, ilman syrjähyppyjä tai ryyppäämään ratkeamista. Asioista pitää uskaltaa puhua. Välillä on hyviä, välillä huonoja kausia. Sellaistahan se on, elämä.
Pitäisköhän lähteä vonkaamaan... vai lukemaan...
Vastaan vain omasta puolestani, en kuvittele tämän pätevän kaikkiin äiteihin.
Minun kiihoittumiselleni on olennaista, että koen itseni seksikkääksi ja halutuksi. Lapsen pukelit olkapäällä ei välttämättä ole olo kuin femme fatalella :)
Jos minulla ei ole kahdenkeskistä aikaa mieheni kanssa, jonka voi käyttää jonkinlaisen läheisyyden muodostamiseen, haluni eivät välttämättä herää. Siksi se kahdenkeskinen aika olisi tärkeää. Mieheni ei aina tätä ymmärrä.
Luulen, että suuri ero miehen ja naisen halun nousemisessa (oman kokemukseni mukaan) on se, että mies kiihottuu näkemästään, nainen kuulemastaan.
Jos ei ole tilaisuutta puhua ja kuunnella, ei synny sitä sidettä ja läheisyyttä. Mieheni sen sijaan kiihottuu edelleen pelkästä vartaloni näkemisestä - siihen ne lapsen pukelitkaan eivät koskaan ole vaikuttaneet...
Eli minun halihini eivät ole niinkään vaikuttaneet väsymys tms, vaan se aikuisen yhteyden puute. En kiihotu keskustelemalla lapsen tekemisistä (jotka jossain vaiheessa dominoivat keskusteluamme), vaan enemmänkin siitä tunteesta, että mieheni ja minä olemme vieläkin rakastavaisia.
Ehkä kannattaisi kokeilla "kosiskella" vaimoa, jos hän ei ota syttyäkseen? Minuun se tehoaa ;)
kyllähän tälläkin palstalla joskus seksi vilahtaa jossakin muodossa, mutta itse asiassa nyt kun aloin miettimään, niin aika äärimmäisen harvoin.
Siitä haluttomuudesta. Ei se kysyntä ja tarjonta meilläkään niin hirveän usein kohtaa, johtuu ihan siitä, että mies on kaikki viikot yöt töissä, ja luonnollisesti minä olen nukkumassa kun tulee töistä. Toinen olisi tietysti vielä virkeä ja valmis vaikka mihin, mutta itse ei jaksa, kun yksin pitelee päivät ja illat tätä huushollia pystyssä. Ei siellä sängyssä tule muu kuin uni mieleen, kun sinne saakka pääsee.
Yksinkertaisesti väsymys on ainakin meillä se, joka vie ne viimeisetkin halut. Vaikka ei meilläkään miehessä ole mitään vikaa, ei tosiaankaan, niin ei se seksi vaan kovin usein mieleen tule, vaikka itseäkin se harmittaa niin vietävästi.
Voin kuvitella sellaisenkin suhteen, jossa nainen tekee kaikki kotityöt, eikä miehestä juuri apua ole. Turha se on odottaa sitten siellä sängyssäkään enää "palvelua", jos kaikki päivät menee kotitöitä tehden.
Kuten itsekin sanoit:
"Täällä äidit puhuvat enimmäkseen lapsista,siivouksesta,miehistä ja niiden tekemisistä tai tekemättä jättämisistä."
Ajatukset ja tarmo on siis aikalailla valjastettu arjen pyöritykseen. Monella - ainakin itselläni - ajatukset ei pyöri seksin lähelläkään, kun pitäisi huolehtia sapuskan vääntämisestä, paikkojen siistinä pidosta, vauvan hoidosta ym. Vaikka moni voi muuta väittääkin, on työssäkäynti lähes lepoa verrattuna tähän 24x7 kotitalouskoneena oloon. Vapaapäiviä ei ole, yöllä ei saa nukkua kunnolla, joten koko ajan on väsynyt ja illalla ei voi jättää töitä työpaikalle.
Vaatii siis aika paljon tunnelman virittämistä, jotta tulee mieleen seksi ja erotiikka.
Lisäksi, miehen tekemiset ja tekemättä jättämiset on aika usein ainakin meillä syy seksin vähyyteen. Isäntä on monen kotona olevan äidin tärkein aikuiskontakti ja ainakin meillä odotetaan isäntää kovasti kotiin töistä joka päivä. (muskarien ja vauvakerhojen kavereita ei lasketa samaan kategoriaan) Pettymys on kova, jos mies onkin huonolla tuulella, tai ei muuten vaan jaksa viettää aikaa perheen kanssa, ei ole kiinnostunut siitä, miten päivä meni tai haluaa heti lähteä kaverien kanssa ulos.
Kummasti alkaa ilmapiiri lämpenemään, jos isäntä jaksaa osoittaa positiivista huomiota kotiin tultuaan ja on aidosti kiinnostunut siitä, mitä kotona on tapahtunut (okei: ne kakkojen lukumäärät ja jokeltelun eri vivahteet ei välttämättä ole kaikista kiinnostavin puheenaihe, mutta ne on niitä tärkeimpiä uutisia, joita kotiväellä on kertoa).
Aiemmin meillä vain isäntä harrasti, kävi kaverien kanssa touhuamassa ym ja minä olin vauvan kanssa paljon kotona. Nyt olen saanut omaa aikaa ja käyn urheilemassa muutaman kerran viikossa - kuten miesin. Heti parisuhde on paljon tasapainoisempi ja nautin enemmän isännänkin kanssa olemisesta. Jopa seksikin taas kiinnostaa.
Nyt kun synnytyksestä on kulunut noin puoli vuotta, alkaa paikat olla paremmassa kunnossa, eikä yhdyntä satu enää yhtä järkyttävästi kun aiemmin. (siis sattuu kyllä, muuttei enää niin, että taju meinaa mennä) Siispä, olen onnellinen, että mieheni on ollut kärsivällinen ja tyytynyt käsipeliin ym. Arvostan häntä siksi paljon. Yritänkin jatkossa korvata kärsivällisyyden anteliaisuudella.
Oikeastaan sanoit jo syyn, kun vertasit näiden kahden palstan sisältöä; äidit valittaa, etteivät isät tee mitään ja isät valittaa, ettei seksiä tipu. Tässä on se syy ja seuraus-suhde.
Niinkuin joku sanoi, se väsymys on iso syy siihen, ettei petipuuhat jaksa kiinnostaa. Illalla kun saa pään tyynyyn, se on siinä. Mielessä pyörivät seuraavan päivän aikataulut ja tehtävät työt. Joskus tuntuu siltä, että kun saisi nukkua vaan ja joku muu tekisi ne hommat puolestani.
Sinällään, en voi valittaa. Mieheni hoitaa pirttiä ja lapsia siinä missä minäkin, töiltänsä kun kerkiää. Mutta se huomio puuttuu, lapset saavat sen. Ja illalla kun muksut ovat nukkumassa, kohteena on tietokone.
Tästä ollaan keskusteltu kerran jos sadannenkin. Olen itse jo tottunut siihen väsymyksen tunteeseen, se ei fiiliksiä enää haittaa. Mutta se, etten tunne olevani enää se "kuningatar", mitä ennen olin. Silloin kun mua pidettiin kuin kukkaa kämmenellä. Se on mulla se halun tappaja.
Nyt me ollaan molemmat opintiellä toisen huomioimisessa. Niin minulla kuin hänelläkin on siinä pitkä matka vielä edessä, kun on tottunut sen huomion ja hellyyden antamaan lapsille.
Pienet kosketukset, hymyt, kehut ja kiitokset on oltava sitä joka päivästä. Minä en kaipaa laatikollista suklaata ja kukkapuskaa (otan kyllä vastaan, kiitos ;o ), mutta sitä pientä hivelyä ruokaa tehdessä tai niskaan annettua suukkoa siivouksen lomassa.
Ensimmäinen lapseni syntyi todella epäonnistuneeseen avioliittoon. Olin ns. yksinhuoltaja avioliitossa. Niin pahalta kun se silloin tuntui, olen nyt onnellinen siitä, että ollaan käyty se läpi. Koska nyt, kun tuntuu, ettei huomiota saa, tai mies on pyllystä, niin palautan vaan mieleeni sen, kuinka pahalta silloin tuntui, ja taas on tässä suhteessa taas huomaa ne pienetkin asiat.
Olen edelleen sitä mieltä, että kun isät ymmärtäisivät sen äidin päivän, mitä silloin tapahtuu ja kuinka rankkaa se on päivästä toiseen, he ymmärtäisivät sen, miksei naista kiinnosta. Mutta naisiltakin saisi hiukan ymmärrystä tippua.
Meillä tehtiin niin, kun olin sitä mieltä, ettei mies ymmärrä, mitä itse koen täällä päivän aikana, että hän otti minun "saappaani" viikonlopun ajaksi. Hoiti lapset, talon jne. Minä olin vaan. Teki molemmille hyvää. Minä sain levätä ja johan alkoi se touhuilukin kiinnostaa. Kaikista parhaimmalta tuntui kuitenkin, kun isäntä ensimmäisen illan päätteeksi istui sohvalle, huokaisi ja sanoi, ettei tämä vaimon elämä helppoa ole ;o )
No, varmaan raskaana ja ehken jonkin aikaa synnytyksen jälkeen syynä haluttomuuteen voi olla hormoonit ja väsymys.
Sen jälkeen yksi klassinen syy on tietenkin stressi joko perheen sisäinen tai ulkoo tuleva. Jos ulkoo tulee liikaa p.... kannattaa sitä pyrkiä eliminoimaan. Been there!
Ja jos parisuhde ei oo kunnossa huono se on haluta...
Eli parisuhde pitää saada toimimaan. Ja se vaatii kumpaakin osapuolta haluamaan muutosta. Meillä ainakin toimii se, et varsinkin mies kehuu mua kauniiks ja hyväks äidiks. Tuossa järjestyksessä - en siis ole pelkkä äiti vaan myös NAINEN.
Minä taas puolestani haluan näyttää hyvältä meikin ja vaatetuksen kautta. En siis ajattele, et nyt ku oon saanu ton ukon itelle ja ollaan naimisissa ja on lapset - niin voin antaa itteni räjähtää kuvainnollisesti. Itseensä panostaminen, joka ei välttämättä vaadi rahaa, antaa sekä minulle et miehelle syttöjä myös seksiin.
Missään nimessä seksiä ei tuu harrastaa vaan yhtäkkiä pakolla vaan se edellyttää ainaki näillä aamuilla pitkää ainakin päivän kestävää esileikkiä varsinkin puheen avulla. Me kyllä flirtataan miehen kaa nykyään melkein koko ajan :)
Ja jos ei jaksa seksiä harrastaa niin siitä ei sit väännetä sen enempää.. Aina ei voi jaksaa..
Ja joskus kannattaa harkita perheterapiaa, jos ei muuten lukot aukee. Been there!
Oli meilläkin parin vuoden haluttomuutta, mut siitäki voi päästä, vaikka sillo ei sitä uskos. Elämä on matka!
Tsemppiä teille! Kyl se siitä! Ja muistakaa painostaminen ei ainakaan auta!
jos naisilla pääasiana on kaikki se, mitä täällä kirjoitetaan niin onko ihme jos ei seksi kiinnosta? Jos taas miehet ottaisivat opiksi täältä ja tekisivät niitä kotitöitä sun muuta niin eiköhän alkaisi herua jo kummasti enemmän?
Arvaas vaan huvittaako petipaini kun on työpäivän päälle hakenut kersat tarhasta, juossu tniiden kanssa kaupassa, tehnyt ruokaa, pyykännyt ja siivonnut? Ja samaan aikaan ukko on kenties makoillut sohvalla telkun ääressä, tavannut kavereita, käynyt lenkillä jne. Ja kaiken huippuna s euro sodottaa yhdyntävalmiina pedissä jotta vaimo saa lapset pestyä, harjattua hampaat ja laitettua nukkumaan? Ja sitten pitäis kiinnostaa?
Joopa..
Telkusta tuli ihan hyvä sarja jossa brittiparit kärsi erilaisista seksiongelmista. Osa oli naurettavia ja osa puhtaasti tuota jota tuossa luettelin. Tekemällä kotitöitä mies sai tyytyväisenä kehräävän naisen kainaloonsa eikä todella ole liikaa pyydetty!
Isät vielä aika usein syyllistää puolisoaan kun se vaan on lasten kanssa ja siivoaa jne. Onko vaihtoehtoja tälle?
Katsomalla peiliin löytää aika helposti sen syyllisen seksittömyyteen vaikka se sattuukin kun tajuaa että vika on itsessä suureksi osaksi..
Niin ja ihan jälkihuomautuksena: meillä on seksiä ja pirtti kunnossa..
meinasin jo vastata mutta huomasin sivusilmällä että olit vastannut niin tarkistin josko taas tyhjensit minunkin ajatukseni samantien, ja niinhän se meni. Kiitti, ei tarvitse artikuloida omaa vastausta, sanoit jo kaiken mitä meinasin.
***
onneksi joskus on ollut toisin päin joten et jää velkaa..
Eli vaimosi on väsynyt. Nainen tarvitsee ja haluaa apua kodinhoitoon koko ajan, ei vain silloin kun mies odottaa seksihommia.
Nainen haluaa olla kaunis ja haluttu myös silloin, kun on aivan räjähtänyt ja väsynyt. Vaikka mies tietää, ettei tänään seksiä tipu, olisi naisen ihana kuulla olevansa kaunis ja rakastettu. Siltikin...
Hellyys ja huomiointi muutenkin seksiä kinutessa on tärkeää. Kun miellytät naistasi, haluaa hän todennäköisesti myös miellyttää sinua vaikka olisikin väsynyt. Ainakin joskus.
Anna niska- tai jalkahieronta, nukuta lapset, tiskaa tiskit, imuroi tms. niin ihmeitä alkaa tapahtumaan. kuuntele mitä vaimosi puhuu. Saattaa puhella asioista mitä täytyisi tehdä vaan kun ei jaksa tai ehdi. Teeppä jotain pyytämättä niin pitäisi tepsiä.
Kokeile, edes mielenkiinnosta :)
juuri kerroit vastauksen kirjoituksesi alkupuolella.
Hyviä vastauksia näyttää tulleen,eikä minua miehenä heti tyrmättykään kuten aluksi ajattelin.
Eihän se tilanne meilläkään aivan lukossa ole,luulen että homma paranee mitä vanhemmiksi lapset kasvaa.
kasvamista,mutta et mitään itse ole valmis asian eteen tekemään...
En kauheesti keksi tekemistä enempää,siivoan,tiskaan,kuskaan lapsia,laitan ruokaa,käyn töissä.Vaimo käy pelkästään töissä.Että älähän urputa jos et tiedä asioista enempää.
valitettavasti sai sen kuvan,että sä vaan jäät odottelemaan.
kun mieheni on mua niin haukkunut ja solvannut.
inhoan siksi hänen suutaan niin paljon etten voi suudella häntä.hän on myös pahoinpidellyt minua, jonka vuoksi inhoann hänen kosketustaan.eikö ole ihan hyvät perustelut kun jokin johtaa johonkin.....eli nämä ovat syynä haluttomuuteeni.
Enää hän ei näitä tee,mutta inhottavat muistot silti on jäänyt ja niistä en siis pääse yli,vaikka haluaisinkin.Hänen kosketuksensa tuntuu todella inhottavalle.Tietty jos jollain olisi vinkkejä millä unohtaisin nuo kokemukseni...aikaa on mennyt jo kolme vuotta...
Lisäksi hän kuorsaa yöllä tosi paljon ja hänen suunsa haisee tosi pahalle koko ajan, ei ole myöskään mikään himosuihkuttelija,joten voinette arvata lopputuloksen.
olishan se hienoo jos saiskin useemmin kun kerran kuukaudessa mutta kun jotakuta ei vain tunnu kiinnostan. olen siis kotona hoidan yli vuotiasta muksua, olen haukuttavana ja mahdollisesti panopuuna n. kerran kuukaudessa. todella mielenkiintoista olla äiti.
siis haloo? Eihän kenenkään tarvi ottaa haukkuja vastaan ja antaa seksiä vasten tahtoisesti! Koitahan opetella ajatteleemaan mitä itse toivoisit ja sitä kautte pystyt antamaan toisellekin. Kuulostaa siltä että olet kotona yksin lasten kanssa ja et piittaa itsestäsi!! Sen verran pitää itsestään tykätä ettei alistu moiseen..Tapa jolla voi lähteä patteja purkimaan on yllättää toinen vaikka su aamuna jollain esim. kuppi kahvia sänkyyn ja rakentavalla keskustelulla::toinen ei pääse pakoon ja jos lähtee niin hän on ääliö!! Itse puhumisen oikeaan tapaan kannataa panostaa, eli ei kande lähteä miksi miksi ja miksi vaan musta tuntuis on huom parempi..näin et syyllistä kumppaniasi ja hän tuntee myös jonkillaisen arvostuksen! kukaan kun ei ole ajatuksen lukia ja kun niil ajatuksilleen saa nimen niin taitas noi ukotkin tajuta paremmin!!
Olen usein ihmetellyt tuota miesten narinaa pilluttomasta elämästä. Johtuisiko se siitä että äidit puunaavat kodin, hitavat lapset ja käyvät vielä palkkatyössä. Miehet...tulevat töistä odottavat että ruoka on valmista ja sitten katsotaan töllöä ja otetaan pari olutta. Sänkyyn ja yritetään vaimon jalkojen väliin. Mutta vaimoparka on väsynyt päivän aherruksesta ja haluaisi nukkua muutaman tunnin rauhassa jotta selviäisivat huomisesta. Tämän arvon rouvat vielä myöntävät miehilleen mutta kun mies on ollu muutaman viikon puutteessa ja sattuu niin että rouva suostuu seksiin on tuo puute tehnyt tehtävänsä ja mies laukeaa muutaman hätäisen vedon jälkeen ja nukahtaa. Vaimo parka vielä viime voimillaan menee peseytymään ja takaisin sänkyyn mutta uni ei tule sillä kiinnostus ja kiima on herännyt. Näin väsymys pahenee ja vaimo toivoisi että joskus edes silloin tällöin mies osallistuisi kodin töihin ja antautuisi rauhalliseen pitkään leikkiin vaimon kanssa jotta hänkin saisi pienen kuoleman.
SYY ON SIIS HUONO SÄNKYLEIKKI.
Hävettää meidän miesten puolesta. Onneksi olen asian oppinut ja vaimoni kanssa jaammekin kodin työt yhdessä vietämme yhteistä aikaa lastemme kanssa ja EN UNOHDA VAIMOANI SÄNGYSSÄ AUTOSSA SAUNASSA TAI MISSÄ VAIN SEN TEEMMEKIN ENKÄ RUIKUTA SIITÄ ETTÄ VAIMO EI ANNA!!! KATSOKAA ÄIJÄT PEILIIN JA NÄETTE SYYN
Olen päälle 30 isukki, joka hoitaa arkena kodin, ruoan ja lapset(2 alle kouluikästä), eli vaimo töissä ja silti en saa pimppaa mielestäni tarpeeksi. Asiasta on puhuttu mutta silti ei näytä mitään tapahtuvan, Kahdenkeskistä aikaa on arkenakin tuo 1-2h iltasella ennen vaimon nukkumaanmenoa, ja sit vkonloppuna en itekkään aina viitti ees yrittää vongata, kun se spontaanius on pois mikä vie hohdon koko hommasta ja lisää näitä suorituspaineita eikä nyt vaadita kuuta taivaalta vaan 1-2 krt vko piisais, nyt saa tuon kerran ehkä 2 vkossa. Onko vaimoilla ehdotuksia miten tässä pitäs muijaa käsitellä että syttyisi arkena petipuuhiin. :-) Ja ei nämä kotihommat nyt kovin vaativia ole muille iseille vinkiksi.
Tuolla ylempänä sulle on kyllä paljon vinkkejä. Meillä riittää kummalleki kerta viikossa - eikä aina sitäkään. Onhan toi kerta 2 viikossaki parempi ku monella.
Toi, et haluisit arki-iltana, voi tosiaan olla vaimolle liikaa, ku hän käy töissä. Ois mulleki vaikka oon kotona :)
Panostakaa enemmänki laatuun ku määrään. Eikä painostusta..