Kävelin todistus kourassani pitkin pitkää jalkakäytävää, ja edessäni huomasin puiden isot vihreät lehdet ja suuret keltaiset voikukat. Lintujen laulu sai minut uppoutumaan mieteisiini. Mietin kesää. Nythän se jo olikin! -Ajattelin. Mietin mitä tekisin kesällä. Uisin, nukkuisin, ja kaikkein tärkein: etsisin jonkun rinnalleni. Olin kauan yrittänyt löytää jotain, joka välittäsi. Minusta vain ei pidetty, vaikka kuvittelinkin olevani kaunis, sekä sisäisesti että ulkonäöllisestikkin. Tekivätkö ruskeat silmäni sen? Pitäisikö olla syvän siniset, kuin Jumalattarella? Entä leveähkö ruumiinrakenteeni? Pitäisikö olla kuin hentoinen kukan varsi, joka nuokkuu tuulessa ja lopulta katoaa? Ei, en tahdo olla sellainen. Joko olen oma itseni, tai jään yksin.
Heräsin mietteistäni, kun joku törmäsi minuun.
- Anteeksi, komea ruskeatukkainen mies sanoi, ja jatkoi matkaansa, aivan kuin hänellä olisi ollut kiire jonnekkin. En pystynyt hallitsemaan itseäni, vaan juoksin miehen luo.
- Olen Anette Jokinen, sanoin melkein huutaen.
Mies ihmetteli, mutta vastasi kuitenkin melkoisen nopeasti:
- Aarne Kallio.
Mies katsoi minua kysyvästi, ja samalla tunsin hänessä hämmennystä. Hän varmaan mietti, miksi halusin tietää hänen nimensä.
- Öh, anteeksi tämä sekaannus, en taida olla aivan järjissäni, sanoin, vaikka tiesin että minun olisi pitänyt tutustua häneen paremmin.
Mies veti kasvoilleen pikaisen hymyn ja jatkoi matkaansa. Avasin suuni ikään kuin huutaakseni hänelle jotain, mutta en enää rohjennut.
Jatkoin matkaani kotiin, ja samalla uppouduin taas mietteisiini:
- Aarne Kallio, Aarne Kallio, ajattelin...
-------------------------------------------------
Tästä alusta saa antaa palautetta ja sitten tietysti myös jatkaa!
Heräsin mietteistäni, kun joku törmäsi minuun.
- Anteeksi, komea ruskeatukkainen mies sanoi, ja jatkoi matkaansa, aivan kuin hänellä olisi ollut kiire jonnekkin. En pystynyt hallitsemaan itseäni, vaan juoksin miehen luo.
- Olen Anette Jokinen, sanoin melkein huutaen.
Mies ihmetteli, mutta vastasi kuitenkin melkoisen nopeasti:
- Aarne Kallio.
Mies katsoi minua kysyvästi, ja samalla tunsin hänessä hämmennystä. Hän varmaan mietti, miksi halusin tietää hänen nimensä.
- Öh, anteeksi tämä sekaannus, en taida olla aivan järjissäni, sanoin, vaikka tiesin että minun olisi pitänyt tutustua häneen paremmin.
Mies veti kasvoilleen pikaisen hymyn ja jatkoi matkaansa. Avasin suuni ikään kuin huutaakseni hänelle jotain, mutta en enää rohjennut.
Jatkoin matkaani kotiin, ja samalla uppouduin taas mietteisiini:
- Aarne Kallio, Aarne Kallio, ajattelin...
-------------------------------------------------
Tästä alusta saa antaa palautetta ja sitten tietysti myös jatkaa!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.