erilleen asuminen

mitä olette mieltä sellaisesta että lapsen vanhemmat asuisivat erillään mutta seurustelisivat kuitenkin?

Eli siis meillä on miesystäväni kanssa 4kk ikäinen vauva ja olemme muuttamassa yhteen vajaan kuukauden päästä. Mutta epäilemme vahvasti ettei yhdessä asumisesta tule mitään koska molemmat haluaisivat oman kodin jonka saa sisustaa miten haluaa ja tehdä siellä mitä haluaa. Olemme nimittäin todella eri mieltä kaikesta. Me kuitenkin rakastamme toisiamme ja haluamme olla yhdessä.

Lapsihan tottuu alusta asti tällaiseen järjestelyyn joten se ei ole hänelle mikään ongelma. Eikö se ole lapsenkin paras että vanhemmat ovat sovussa kuin että kinaisivat koko ajan kaikesta ?

Olisi kiva jos joku tietää ja voisi kertoa miten tällainen yleensä onnistuu?

Kiitos!
20992
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

olisihan se lapselle parempi että olisi vain yksi koti, pysyvyyttä olisi elämässä enemmän. Voi tulla ongelmia jossain vaiheessa siitä että miksi kaksi kotia...

Parisuhde on kompromisseja ja niin on yhdessä asuminenkin. Kyllä aikuisten ihmisten jotka toisiaan rakastaa todella ja haluaa elämäsä elää toisen kanssa niin pitäisi pystyä saman katon alla asumaan! En väitä että se olisi aina helppoa tai edes mukavaa, mutta antoisaa ja opettavaista!!!

Oli siinä meilläkin taistelemista kun kaksi pitkään yksin asunutta oman tien tallaajaa päätti saman katon alle muuttaa. Ollaan mökötetty ja kiukuteltu seinien väristä ja kaappien järjestyksistä, mutta myös naurettu ja iloittu aivan eri tavalla, kuin jos emme asuisi yhdessä!

ja tuskin olis lapsikaan tulossa jos emme olisi yhteen muuttaneet :)

Äänestä

eihän kukaan pakota teitä muuttamaan yhteen, jos erillään asuminen tuntuu paremmalta vaihtoehdolta. Minusta oikeastaan ihan viisasta, jos kerran jo nyt nyt tuntuu, että olette eri mieltä kaikesta, silloin kannattaa ehkä odottaa ja kypsytellä ajatusta yhteisestä kodista jonkin aikaa.

Äänestä

Minusta tuo on hyvä ajatus, että asuu erillään, jos on eri tarpeet ja toiveet. Voi moni turha riita jäädä riitelemättä.

Lapsenhoidon kannalta olisi varmaan parasta asua kutakuinkin lähellä toisiaan.

Presidenttimmehän eli vuosikaudet nykyisen miehensä kanssa vierekkäisissä asunnoissa. Asuisi ehkä vieläkin, jos presidenttiys ei olisi pakottanut muuttamaan elämäntapaa "normaalimmaksi".

Äänestä
  • Täällähän se vanha mulkunlutkuttaja taas on!!!!!!!! Vittu mikä korkeakoulutettu, kun ei edes älyä, että loistoidea on yhdyssana. Milloin kaadut portaissa? Odotan kuola suupielistä valuen, huoooh....

    Äänestä

kyllä itselleni eka reaktio oli se kuinka paljon toista voi rakastaa jos tärkeämpää kuin sen toisen ihmisen läheisyys ja läsnäolo on se, miten kämppä on sisustettu ja mitä muuten touhuaa jne? Onko tunne siis oikeasti kovinkaan syvä vai enemmän mukava järjestely joka sopii kaikille?

Lapsi taas tietenkin tottuu vaikka mihin kun ei muusta ole kokemusta. Ei silti voi kukaan väittää että kaksi kotia on parempi kuin yksi jossa on kumpikin lapselle tärkeä ja rakas ihminen!

Miettisin vielä onko nyt niin että lapsen edun nimissä olette kumpikin itsekkäitä ja joustamattomia. Parisuhteessa kun on kyse siitä että oppii sietämään ja kestämään ne toisen puutteet ja virheet ja silti välittää. Teillä on aikomus poimia rusinat pullista ja vielä pullan edun nimissä!

Äänestä
  • Voihan kiesus miten ahdasmielinen ajattelutapa taas.

    Kyllä,ehdottomasti paras ratkaisu on muuttaa väkisin yhteen,riidellä päivät pitkät ja sitten erota. Vai mitä?

    Eiköhän tota hommaa kannata nyt ihan rauhassa miettiä erillään asuen ja katsoa mikä kaikista parhaalta tuntuu. Jos omaa lapsuuttani ajattelen niin mieluummin olisin ottanut itselleni kaksi rakastavaa kotia,kaksi rakastavaa vanhempaa kuin koko ajan riitelevät ja lopulta eronneet vanhemmat.

    Nykypäivää on ajatella omilla aivoilla,älä kuuntele mitään turhaa niuhotusta vaan katso mikä parhaalta näyttää :) Ajan kanssa kaikki selviää.

    Äänestä

  • yhdessä asuvasta pariskunnasta esimerkiksi mies on viikot reissuhommissa, ja äiti ja isä ovat yhdessä vain viikonlopun? Eroaako se periaatteessa millään tavalla siitä, että molemmat asuvat eri osotteissa, ja ovat kuitenkin yhdessä melko paljon?

    Äänestä

  • Milla.M kirjoitti:

    yhdessä asuvasta pariskunnasta esimerkiksi mies on viikot reissuhommissa, ja äiti ja isä ovat yhdessä vain viikonlopun? Eroaako se periaatteessa millään tavalla siitä, että molemmat asuvat eri osotteissa, ja ovat kuitenkin yhdessä melko paljon?

    aika paljonkin. Selitä nyt sitten vaikka koulukavereille tai eskarikavereille, että meidän äiti ja isi eivät asu yhdessä, mutta ovat kyllä silti yhdessä muuten vaan. Kyllä minulle ainakin tulisi mieleen, jos lapsi sanoisi noin, että jaahas, siinä ovat vanhemmat eronneet, eivätkä ole viitsineet kertoa totuutta lapselle, vaan uskottelevat olevansa yhdessä.

    Ei muiden melipiteellä tietenkään pitäisi olla väliä, mutta uskon silti, että lapsi saisi kärsiä. Kyllä aika pienikin jo tajuaisi, että kaikki ei nyt ole ihan "normaalisti".

    En nyt silti osaa mitään oikeaa ratkaisua tilanteeseen sanoa. Tietenkin on parempi, että yhteen ei edes muuteta kuin se, että sitten parin vuoden päästä erotaan, jolloin lapsi varmasti joutuu kärsimään. Varmaankin sanoisin, että minun mielestäni tuollaisessa tilanteessa olisi fiksuinta katsella vaikka maksimissaan muutama vuosi erillään asuen, mutta sitten kuitenkin tehdä päätös jompaan kumpaan suuntaan.

    Äänestä

  • se eroisi.. kirjoitti:

    Kuinka suuri rikos se meillä täällä Suomessa onkaan poiketa siitä perinteisestä ja "normaaliksi" luokitellusta kaavasta.

    "Selitä nyt sitten vaikka koulukavereille tai eskarikavereille, että meidän äiti ja isi eivät asu yhdessä, mutta ovat kyllä silti yhdessä muuten vaan."

    Eihän äiti ja isi silloin ole yhdessä muuten vaan? Ihan samalla tavalla he ovat yhdessä, asumismuoto vaan on valittu parhaaksi mahdolliseksi kyseisen perheen kohdalla. Miksi siitä tulisi mitään kiusaamista? En kyllä nyt jaksa yhtään ymmärtää..

    "Kyllä minulle ainakin tulisi mieleen, jos lapsi sanoisi noin...."
    "Ei muiden melipiteellä tietenkään pitäisi olla väliä..."

    Sinäpä sen heti perään sanoit.Korjaan vaan lauseen niin,että muiden ihmisten mielipiteellä EI ole väliä.

    "Kyllä aika pienikin jo tajuaisi, että kaikki ei nyt ole ihan "normaalisti"."

    Kuka sen päättää mikä on normaalia ja mikä ei? Kun lapsi tuohon alusta asti tottuu,ja vaikka tuollainen ratkaisu tehtäisi kun lapsi on 10v ja vanhemmat aikaisemmin olisivat asuneet yhdessä niin en todellakaan jaksa uskoa,että lapsi kokisi elävänsä epänormaalia elämää kahden rakastavan vanhemman kanssa vaikkakin kahdessa osoitteessa. Miksi ihmeessä ajattelet sen noin?

    "Tietenkin on parempi, että yhteen ei edes muuteta kuin se, että sitten parin vuoden päästä erotaan, jolloin lapsi varmasti joutuu kärsimään."

    Nonih..Ensin ajatus tuomitaan,sitten yhteen muutto kaan ei olisi hyvä juttu :D voi pyhä sylvi.. Ai muutama vuosi kattoa noin ja päättää jompaan kumpaan suuntaan? Ei nuo ole vaihtoehdot,eihän? Jos ja kun systeemi toimii niin noinhan voi jatkaa hamaan loppuun saakka, se on aivan se ja sama mitä tiukkapipoinen naapurin elämäänsä kyllästyny täti siihen sanoo kunhan sekä lapsi että vanhemmat on onnellisia.

    Äänestä

  • bebs kirjoitti:

    seison sanojeni takana. Kuten sanoin, muiden mielipiteellä ei tietenkään pitäisi olla väliä, mutta kyllä niillä lapselle kuitenkin on. Näin se nyt vaan menee.

    "Nonih..Ensin ajatus tuomitaan,sitten yhteen muutto kaan ei olisi hyvä juttu :D voi pyhä sylvi"

    Niin, en tuominnut, sanoin vain, että mielestäni ei hyvä vaihtoehto. Kuitenkin huonompi vaihtoehto mielestäni olisi se, että ensin asutaan yhdessä ja sitten pian erotaan. Mutta paras vaihtoehto siis mielestäni olisi se, että asutaan yhdessä lapsen synnyttyä eikä koskaan erota.

    Se vaihtoehto ilmeisesti ei käy, joten kai sitten toiseksi paras on mielestäni tuo nykyinen järjestely, jossa kuitenkin on isojakin miinuksia.

    Eikö tässä kysytty mielipidettä? Tämä oli minun.

    Äänestä

  • bebs kirjoitti:

    Voihan kiesus miten ahdasmielinen ajattelutapa taas.

    Kyllä,ehdottomasti paras ratkaisu on muuttaa väkisin yhteen,riidellä päivät pitkät ja sitten erota. Vai mitä?

    Eiköhän tota hommaa kannata nyt ihan rauhassa miettiä erillään asuen ja katsoa mikä kaikista parhaalta tuntuu. Jos omaa lapsuuttani ajattelen niin mieluummin olisin ottanut itselleni kaksi rakastavaa kotia,kaksi rakastavaa vanhempaa kuin koko ajan riitelevät ja lopulta eronneet vanhemmat.

    Nykypäivää on ajatella omilla aivoilla,älä kuuntele mitään turhaa niuhotusta vaan katso mikä parhaalta näyttää :) Ajan kanssa kaikki selviää.

    ei todellakaan mielestäni siinä lue että muuttakaahan yhteen! Vaan ehkä ihan toisin eli miksi olla yhdessä jos ei ole valmis jakamaan elämäänsä ja sisustustaan toisen kanssa ja mukautumaan toisen puutteisiin jne? Jokainen joka elää parisuhteessa saman katon alla tietää että kompromissejä on tehty puolin ja toisin ja välillä se on tuskaa ja toisinana todella helppoa. Onnellisimmat tykkää monesta samasta asiasta ja onnettomimmat vääntää kaikesta yhteisymmärrystä.

    Pointtina siis se että onko se todella elämän suurta rakkautta vai vain paras ratkaisu tai jopa helpoin ratkaisu ehkä jopa järkiliitto ja käytännöllinen juttu jne? Mitäs kun se oikea elämän rakkaus kävelee ovesta sisään? Tai mitä jos joskus tajuaa ettei ole antanut sille tilaa kävellä sisään lainkaan kun on takertunut tuohon suhteeseen?

    On todella ihmisiä jotka rakastavat toisiaan, mutta yhteiselosta ei tule mitään. Mielestäni silloin ei kyllä rakasteta ihan oikeasti sillä rakkaus on myös tahdon ja haluamisen asia eikä vain tunne jonka mukaan toimitaan, järkeäkin voi käyttää..

    Yhdessä pysyminen taas ihmisen kanssa jota ei rakasta ja jonka eteen ei ole valmis tekemään uhrauksia lainkaan tai joustamaan mistään on ihan kipeetä. Meilläkin on niitä tuttavina ja yhdessä ollaan vaikka väkisin eikä erota. Kukaan ei ole onnellinen. Silloinkin sanoisin että rakkaus on loppunut ja ehkä sitä ei ole tavallaan ollutkaan, ainakin tahto ja halu on loppunut..

    Kukin tekee omat ratkaisunsa, mutta jos kirjoittaa niistä tänne ja tahtoo mielipidettä niin on kai paikallaan että seassa on muutakin kuin kannustushuutoja?

    Äänestä

  • Milla.M kirjoitti:

    yhdessä asuvasta pariskunnasta esimerkiksi mies on viikot reissuhommissa, ja äiti ja isä ovat yhdessä vain viikonlopun? Eroaako se periaatteessa millään tavalla siitä, että molemmat asuvat eri osotteissa, ja ovat kuitenkin yhdessä melko paljon?

    koti on silti yhteinen ja on ne viikonloput. Kaksi kotia on kaksi kotia..

    Varsinkin juuri henkisesti ja asenteellisesti ero on aivan valtava! Lapsi joko jakaa sen kodin vanhempiensa kanssa tai sitten ei.

    Vähän tähän liittyen on pari tuttavaa tehnyt erotessaan niin, että äiti ja lapset on jääneet perheen yhteiseen asuntoon ja isä on ollut siellä viikonloput lasten kanssa ja iltojakin kun äidillä on menoja tai on töissä jne. Eli lapset ei mene mihinkään vaan vanhemmat vuorottelevat ja ajan kanssa ovat samaankin aikaan paikalla satunnaisesti. Vaatii ihmisiltä paljon eikä uutta heila aetsitä ihan heti nurkkiin pyörimään. Kuitenkin lasten reaktiot eroon ja siitä puhuminen on aivanb tosienlaista kuin niillä joilla totaalimuutetaan erikseen. Voi tosin olla että näissä perheissä on muutenkin toimivampi tapa kommunikoid aja elää ja olla koska tällaisiin ratkaisuhin on päädytty ja pystytty. Ainakaan lasta ei jaeta eikä raahata moneen paikkaan.. Omasta mielestäni tämä on aika ihanteellinen malli jo siksi että lapsella on vain yksi koti edelleen!

    Äänestä

Olemme seurustelleet muutaman vuoden ja asumme erillämme ja meillä on 3 kk:n ikäinen vauva.
Muutamme yhteen parin vuoden päästä kun vanhin lapseni muuttaa pois kotoa.
Meillä tämä toimii hyvin. Mies on meillä joka päivä, usein yötäkin ja kaikki viikonloput mutta pääsee kuitenkin omaan rauhaan jos tarve vaatii. (Tämä vanhin lapseni on ns. vaikea tapaus). Lapsen kannalta tuntuu kuin isä olisi vain töissä tms.

Äänestä

tuo on tietääkseni yleistäkin - ainakin yleisempää kuin Suomessa.

Ihmettelin sitä, kun aikanaan siitä kuulin..

Sen huonoudesta tai hyvyydestä en tiedä..

Äänestä

Jos tuo asumisjärjestely on teidän molempien mielestä teille se oikea ja paras järjestely, niin mikäs siinä, sitten tietenkin jatkatte noin :)
Ettekä tee niinkuin MUIDEN MIELESTÄ "kuuluu" olla.

Voihan sitä yhteen muuttaa myöhemminkin, jos siltä joskus alkaa tuntumaan.

Varmaan joudutte kyllä kuulemaan monenmoista kommenttia tuosta, mutta sen luultavasti jo tiesittekin.

Äänestä

Järkyttävän lapsellista jos kumpikaan ei kykene kompromissi ratkaisuihin! Juu ja lapsihan tottuu mihinkä tahansa vanhempien lapsellisuuksiin niin kuin koirakin isäntänsä tapoihin. Hyvähän on asua erillään jo alusta asti niin ei tarvitse erilleen muuttaa myöhemmin. Ihan sama missä asut ja kenekö kanssa seurustelet. Eihän se kenellekkään kuulu!

Äänestä
  • Sellainen asia että noi pikkuinen mukula on sinänsä helppo hoitaa vaikka yksinkin kun se isä ei ihan hirveesti kuitenkaan pysty vielä tekemään. Mitäs sitten kun se kasvaa ja pitää alkaa pitämään jokinlaista kuria, onko sitten isän luona samat säännöt kun äidin? Jos te ette osaa yhdessä edes sopia siitä miten yhteinen koti sisustettaisiin, miten ihmeessä te voitte sopia siitä miten yhteinen lapsi kasvatetaan? Sinua alkaa aivan varmasti ottaa päähän se että kun 2-vuotias käy hermoille, voi lapsen isä lähteä omaan kotiinsa touhuamaan omia juttujaan, kun et itse ole ehtinyt koko päivänä edes suihkuun.

    Äänestä

Edellisessä suhteessa miehen kanssa koko ajan mietittiin, että olisi hyvä, jos molemmilla olisi oma asunto. Vaikka samassa talossa pieni yksiö, jonne mies voisi mennä tekemään omia miesjuttujaan, silloin kun alkaa ahistamaan. Taloudellisesti tämä ei ollut mahdollista, joten erohan sitä tuli ja nykyään ei sitten enää seurustellakaan.

Kyllä sitä vaan on jo omiin kaavoihinsa kangistunut, ettei minua ainakaan huvita sisustaa kämppää millään kompromissilla. Tai tehdä kotona ylipäätään mitään mitä ei itse halua.

Lasten kasvatuksessa kykenen toki pitämään samaa linjaa, kuin isäkin, mutta silti teen joitain asioita hieman eri tavalla kuin hän.

Jos erillään asuminen tuntuu hyvälle ja siihen on mahdollisuus, niin suosittelen lämpimästi. Alkuperäinen kirjoittaja ei todellakaan kertonut kaikkea mahdollista itsestään ja kumppanistaan, joten mistä me voimme tietää, että ehdotettu asumismuoto olisi jotenkin tuomittava juuri heille. Voi tosiaan olla eri mieltä lähes kaikesta ja silti rakastaa ihan täysillä.

Äänestä
  • Minä en vieläkään ymmärrä että mikä oikeus sillä miehellä olisi mennä tekemään niitä miesjuttujaan kun perhe käy hermoille, yhdessähän se perhe on tehty? Ja jos on niin omiin kaavoihinsa kangistunut ettei voi asua yhdessä ihmisen kanssa, jonka kanssa on valmis perustamaan perheen, miten voi kestää sellaisen elämänmuutoksen jonka lapsi tuo tullessaan?

    Äänestä

erillään nyt uudemman kerran.Hyvin se sujuu ja lapsi on rauhallisempi kun ei tarvitse kuunnella riitelyjä.Itse olen kuitenkin sitä mieltä että ihan pikkuasioista ei erota.Eli systeemi toimii meille.Toisella osapuolella siis on mielenterveysongelmia jotka joskus ovat hoidossa joskus ei, enkä jaksanut enää elää vuoristoradalla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

< 3 kirjoitti:

mitä olette mieltä sellaisesta että lapsen vanhemmat asuisivat erillään mutta seurustelisivat kuitenkin?

Eli siis meillä on miesystäväni kanssa 4kk ikäinen vauva ja olemme muuttamassa yhteen vajaan kuukauden päästä. Mutta epäilemme vahvasti ettei yhdessä asumisesta tule mitään koska molemmat haluaisivat oman kodin jonka saa sisustaa miten haluaa ja tehdä siellä mitä haluaa. Olemme nimittäin todella eri mieltä kaikesta. Me kuitenkin rakastamme toisiamme ja haluamme olla yhdessä.

Lapsihan tottuu alusta asti tällaiseen järjestelyyn joten se ei ole hänelle mikään ongelma. Eikö se ole lapsenkin paras että vanhemmat ovat sovussa kuin että kinaisivat koko ajan kaikesta ?

Olisi kiva jos joku tietää ja voisi kertoa miten tällainen yleensä onnistuu?

Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu