vahinko

kerkesinpä sitten syödä vakuumipakattua graavilohta ennenkuin sain käsiini ruokasuositus laput viikolla 7 4 (siis söin. En siis tiennyt et on kielletyä enkä oikeen koko listerisasta kauheesti oo tiennyt. Mitenköhän pitkään pitää odottaa oireita jos niitä on tullakseen? Paniikki on kauhea lääkäri ei kauheemmin asiaan ottautunut kun ultrassa käydessä kysyin?

pavunkasvattuja rv 8 6 =(
4457
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

googleen "listeria".

Suomessa on vuosittain noin 20-50 listeria tapausta ja ns.riskituotteita syödään kuitenkin PALJON ja jatkuvasti!!! Joten hyvinhyvin epätodennäköistä olisi, että olisit juuri nyt tällä kertaa sen saanut!

Äänestä

Itse olen muutaman kerran graavilohta syönyt raskauden aikana, samoin kylmäsavustettua. Niitä on tehnyt niin hirveästi mieli, ettei ole enää voinut mitään :P

Terveydenhoitaja sanoi anopille töissä, ettei esim. kylmäsavustetussa ole mitään pelättävää, jos savustusprosessi ei ole missään vaiheessa keskeytynyt. Kaupoissa tässä asiassa ollaan todella tarkkoja, joten periaatteessa ei kannata syödä itse savustamia vaan turvautua kaupan antimiin. Graavilohessa myös kannattaa pitää huolta siitä, että se on ehdottomasti tuoretta. Muistaakseni neuvolan oppaissakaan ei lukenut, että nuo olisivat teloitusuhalla kiellettyjä, niitä ei vain suositella.

Hyvin meillä ainakin on mennyt graavilohen mussuttamisesta huolimatta (pari kolme kertaa sitä on tullut napaan vedettyä, toki mieli tekisi paljon useammin ;) ja nyt alkoi rv 31 0. Odotan niin innolla joulua ja vaarin graavilohivoileipiä, joita saisin kiskoa rajattomasti suuhun, mutta tietysti silloin ei enää tee niitä mieli :P

Äänestä
  • kiitos vastauksista.. saisinko viellä sen verran kysyä että graavilohi jota söit oliko se pakattu vai tiskiltä?? Kun vakuumipakatutha ne pahimpia on...

    Myynti aikaa oli jäljellä jotain viikko sillon kun ostin sen joten vanhaa se ei ainakaan ollut...

    sitä vaan tuntuu huolehtivan kaikesta niin paljon ainakin kun esikoista odotan

    Äänestä

Ei millään pahalla - mutta että PANIIKKI siitä jos syö "vahingossa" graavilohta?

- eipä taida ihan hirveästi muita huolia olla jos tuollaisesta paniikki iskee. Kun meidän vanhempamme odottivat meitä, ei moisia suosituksia ollut. Ja esim. Iso-Britanniassa ei raskauden aikana moista suositusta edes ole.
Älkää nyt hyvät ihmiset menettäkö tervettä järkeä vaikka raskaina olettekin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pavunkasvattaja kirjoitti:

kerkesinpä sitten syödä vakuumipakattua graavilohta ennenkuin sain käsiini ruokasuositus laput viikolla 7 4 (siis söin. En siis tiennyt et on kielletyä enkä oikeen koko listerisasta kauheesti oo tiennyt. Mitenköhän pitkään pitää odottaa oireita jos niitä on tullakseen? Paniikki on kauhea lääkäri ei kauheemmin asiaan ottautunut kun ultrassa käydessä kysyin?

pavunkasvattuja rv 8 6 =(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu