mielestäsi tavoiteltava? Lehdissä on taas kerrottu, miten akateemisten lapset valitsevat useammin yliopisto-opinnot kuin ei-akateemisten. Itse olen akateemisen loppututkinnon suorittanut ja tyytyväinen elämäntyöhöni. Minulle teorian oppiminen oli helppoa, mutta myös käytännön työt hoituvat. Vanhempani olivat pienviljelijöitä. Omat lapseni ovat saaneet itse valita, mitään vaihtoehtoja emme sulkeneet pois. Aviomiehenkin saavat valita itse, ei tarvitse olla pappi eikä lääkäri, vaan hyvä ihminen on toivottavaa. Itse arvostan kaikkia ammatteja ja moni käytännön asian taitaja pärjää taloudellisestikin hyvin.
Onko akateeminen ura
1943
352735
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
akateemisessa urassa muihin uriin verraten olisi?
Kunhan kukin saisi, ja löytäisi, ja nuorena ymmärtäisi hakeutua alalle, jolle parhaiten soveltuu. Se ei kuitenkaan useinkaan vielä siinä iässä ole monellekaan selvää.
Itse aikoinaan hain kauppakouluun ja yliopistoon, yliopistoon pääsin. Tutkinnostani huolimatta, tai sen avulla olen ollut toimistotyössä koko ikäni. Tosin hyvinpalkatussa, ja työhöni olen tyytyväinen.
akateemi vai deemi
opiskelleena sanon vain, että suomen kielessä kirjoitettu, myös lausutaan samoin, joten akateeminen on sekä kirjoitettuna, että lausuttuna sama.
Lausutaan juuri niin.
akateeminen mutta akademia, kumpikin lausutaan niin kuin kirjoitetaankin.
minä olen kiinnostunut juuri sanoista ja joskus aina tulee epävarmuus että kuinkahan se on
kyllä tunne akademia-sanaa, akatemian kylläkin.
kaikki voi olla korkeasti koulutettuja, akateemisia ihmisiä. Kuka ns. tavalliset työt tekisivät? Maanviljelijät, tehtaantyöläiset, postinjakajat,myyjät, lähihoitajat jne. Enemmän heidän työnsä näkyy jokapäiväisessä elämässä ja heitä arvostan.
Riippuu aivan yksilöllisistä ominaisuuksista, onko akateemisuus tavoiteltavaa. Itse en olisi päässyt unelmatyöhöni, ellen olisi sitä koulutusta saanut.
Ei minusta elämää ylipäätään kannata arvottaa koulutuksen perusteella, eiköhän tärkeintä ole saada tehdä työtä, joka itselle sopivinta on, on rehellistä ja antaa tekijälleen riittävän toimeentulon. Se ei ole kaikille vieläkään mahdollista monenmoisista syistä, ja se on tosi surullista.
Että ihan itse saivat valita puolison!
Ainutlaatuista!
Eipä kohdallasi yliopisto ole hukkaan mennyt!
Terävä havainto.
Tasa-arvo Suomessa muutkin kuin akateemiset saattavat pärjätä taloudellisesti!
Ajatella!
yliopisto-opinnot hukkaan...Mitenkähän olisikaan käynyt, jos ei olisi saanut ammentaa akateemista oppia?
että joka asiasta löytyy irvailemisen aiheita. Olen tyytyväinen elämääni ja annan arvon toisellekin. Ja tulkitsen asiat yleensä positiivisesti. Ehkä tuo akateemisuus sentään vaikuttaa!
Syy irvailuun on yleensä siinä, että kirjoittaja vaikuttaa jotenkin tyytyväiseltä elämäänsä, toisen hyvä mieli tuntuu "ikävästä ihmisestä" pahalta. Pitää jotenkin latistaa sitä pikkuisen lyömällä. Toisen positiivisuus ärsyttää, olen huomannut. Mutta eihän välitetä sellaisesta, eihän? ;)
vaan tuplataan yhdessä se tyytyväisyys ja ollaan iloisia että olemme juuri sellaisia kuin olemme.
raskasta hommaa. Aina pitää varoa ettei piikit pistä sisäänpäin. Sen vuoksi niitä pitää ripotella ulkopuolelle.
Eikö sinusta todellakaan ole mitään omituista tuossa puolison valinnan sallimisessa??
Kuvittelin moisen kuuluvan vanhaan islamilaiseen kulttuuriin.
Olet toki nykyaikainen ymmärtäen muidenkin kuin akateemisten ansaitsevan työllään.
Tunnen mm. yhden Ilmatieteen Laitoksen tutkijapariskunnan joiden yhteiset tulot, akateemisuudesta huolimatta, eivät tavoita yhden saneeraustöitä tekevän putkimiehen ansioita!
Julkishallinnon virkaan juuttuneella ymmärrän noin rajoittuneen ajatusmaailman.
Oma onni on tietysti tärkein!
tarkoittanut tuota noin sananmukaisesti. Jotain voi päästää ohitse huomauttamattakin, vai oletko etsimässä aiheita oman viisautesi osoittamiseksi?
seurannut, miten vanhemmt ohjailevat lapsiaan valitsemaan kaverinsa "piireistä". Uskomatonta, mutta se on melko yleistä. Monet vanhemmat toivovat, vaikka eivät sitä ääneen sanoisikaan, että vävy/miniä olisi tietynlainen, ainakin hyvin ansaitseva. Sitten voi sukujuhlissa ja muualla kerätä pisteitä, kun kertoo näitä saavutuksia. Itse yritin vain sanoa, että lapseni saavat itse vastata elämästään. Ei heidän myöskään tarvitse olla kotona hoitamassa äitiään. Minulla on tuttava, joka jäätyään eläkkeelle on tosi sidottu, kun asuu lähes satavuotiaan äitinsä kanssa. Äiti ei suostu edes päiväksi lähtemään intervallipaikalle, että tytär saisi olla vapaana. Vanhemmat voivat suorasti tai epäsuorasti ohjailla lapsiensa valintoja kuin tyrannit ikään. Sellainen en halua olla eikä tätä tarvitse lukea vielä vähemmän tarrautua johonkin epäolennaiseen yksityiskohtaan.
Herkkyyteni puolison valinnan ohjailun suhteen olen ilmeisesti saanut vanhempieni kodista.
Äitini ei missään vaiheessa hyväksynyt valintaani.
Isänikin pitkin hampain.
Vaimon olisi pitänyt olla kansakoulun opettaja tai tippaiita.
Isälleni olisi kelvannut merkonomikin.
Pitemmälle heidän mielikuvituksensa ei riittänyt.
Huomattava osa opiskelukavereistani avioitui hoitsuoppilaiden kanssa.
Minä viihdyin köyhästä työläiskodista lähtöisin olevan, kansakoulupohjaisen rautakaupan konttoristin kanssa.
Kuolemaansa saakka äitini toi julki halveksuntansa.
Emme kyllä paljoa olleet tekemisissäkään.
Omien lastemme kohdalla varoimme äärimmilleen moista.
Samoin uravalinnan suhteen.
Molemmat valitsivat matematiikka stipendiaatteina oman tiedekuntansa yliopistossa ja linjansa Otaniemessä.
Nyt, 30 ikäisinä he kysyvät neuvoamme ja mielipidettämme milloin mistäkin asiasta.
Sanamuotosi kumppanin valinnan sallimisesta todella nosti karvani pystyyn.
Ajattelin oikeasti että onko tuollaisia ihmisiä vielä nykyaikana ja kuinka ihmeessä kukaan ilkeää sellaiseksi tunnustautua.
Osa iäkkäämmistä akateemisista piehtaroi omassa erinomaisuudessaan.
Pelkkä koulutus ei ihmisestä todista paljoakaan.
Kirjaviisaus ja älykkyys eivät välttämättä kohtaa.
Monipuolisen työurani aikana havaitsin että kolleegoissani dippeleissä on yllättävän yksiniitisiä fakki-idiootteja.
Kaiken lisäksi omahyväisyys on kehittymisen esteenä.
Muista ammattiryhmistä tunnen paremmin ainoastaan lääkäreitä eikä kuva ole yhtään lohdullisempi.
Muutama masentava kokemuskin on kertynyt.
Kriittisyyteeni vaikuttaa ehkä taustalla oma, köyhä työläiskotini.
Vaimoni on kansakoulupohjainen vailla ammatillista koulutusta. Olisi aikanaan päässyt oppikouluun mutta vanhemmat estivät.
Eihän naisten tarvitse!
Arvostan vaimoni älykkyyttä ja loogisuutta, luonteen lisäksi.
Molemmat lapsemme ovat käytännön läheisiä, jalat maassa kulkevia akateemisia.
Toinen on metku.
Toinen tekniseltä fysiikalta valmistunut, kansainvälisessä yrityksessä toimiva yritysjohdon konsultti.
Tekee silti itse autoremonttinsa moottorista alustan virittämiseen.
Molemmat lapsemme saivat lukion päätteeksi stipendit.
Uraansa valitessaan emme yrittäneetkään vaikuttaa siihen.
Tyttö totesi yhden insinöörin perheessä riittävän ja valitsi metereologiuran.
Siitä huolimatta poika meni tekniselle fysiikalle.
Hänen vaimonsa on mm. jenkeissä ja Ranskassa opiskellut yritysverotukseen erikoistunut juristi.
Menee kuitenkin ThaimaaSEEN!
valinta nuorilla on useinkin vaikeaa ja tulee lädettyä alalle joka ei olekaan oikea hänelle...
Tyttäreni ei lähtenyt lukioon vaan valitsi ammattikoulun... Valmistui puhelinasentajaksi... Jatkoi sähköasentajaksi... Muutaman vuoden kuluttua hakeutui Terveydenhoidon oppilaitokseen... Valmistui terveydenhoitajaksi... Erikoistui työterveyshoitajaksi... On ikuinen opiskelija... Nyt nelikymppisenä opiskelee yliopistossa... Kertoo ettei osaa olla opiskelematta... Vanhin tyttö hänellä kirjoitti vasta ja vissi haave lääkäriksi...
Poikani tiesi ammattinsa heti... Sähköinsinööriksi ja on sillä hommalla leipänsä hankkinut.....
opiskelusaavutukset ovat ilon aihe,
joka kateellisessa nyky-Suomessa on kätkettävä visusti.
Monet, esim. opettajat saavat huonoa palkkaa
koska AKAVA on niin hieno, ettei uskalla ajaa
heidän asiaansa. Koulutus on yo-tutkinnon jälkeen 6-7 vuotta Yliopistossa, usein velaksi, jos vanhempansa ovat olleet alalla.
Ansaitsemaan pääsee vasta 30-vuotiaana.
Vrt. SAK ja noin 17-v. töihin!
Kohta ei kai opettajia olekaan juuri siitä syystä, vaihtavat pois alalta. Kukahan lapsiemme lapset kouluttavat?
Meidän lapsemme estin sille alalle hakeutumasta, muuten en valintoihinsa puuttunut. Heidän jatko-opintopaikkansa oli helppo valita kuuden ällän papereilla. Niitä vähän ihmettelinkin, kun niitä harrastuksia oli heillä niin paljon. Huh, salaisin asiani tuli paljastettua, tota en nimelläni kerro kenellekään lynkkauksen pelossa.
puhuvat lastensa saavutuksista, ja akateemisuudesta.
Näinkö on, elämmekö sittenkin lastemme kautta??
Muistakaa ettette puhu, kateelliset kuulee.
RUVETAAN KAIKKI PAPERITEHTAALLE TÖIHIN 16-vuotiaina.
Saadaan paljon rahaa heti nuorena,
eikä tarvitse lukea!
Hoitakoot ite lääkärin hommat, opetukset, tekniikan kehittymisen ynnä muun,
kun sitä niin kadehtivat!
"Ei haukku haavaa tee." Jos lynkataan kertomastasi syystä, niin lynkkaajassa on vika. Tosiasioitahan ne ovat, joissa ei mitään häpeämistä. Hienosti ovat lapsesi menestyneet ja onnellinen saat olla.
En minua pelota mainita sitä, että omat lapseni ovat akateemisia, mutta en näe syytä olla siitä erityisesti ylpeäkään, koska itse he ovat siihen tietoisesti pyrkineet omasta halustaan eivätkä minun ansiostani. Ansio on aivan heidän omansa siksikin, että asuntovelkaisen yksinhuoltajan lapsina he oppivat jo varhain tekemään koulun ohessa sen verran palkallista työtä, että oli rahaa omiin humputteluihin.
Muutenkinhan akateemisten vanhempien lapset yleensä helpommin jatkavat samanasteisiin koulutuksiin, jos lukupäätä on ja ellei jo varhain ole toiveena selkeästi muunlainen ammatti ja koulutus siihen. Kumpikin vaihtoehto minusta on aivan yhtä hieno, pääasia että on koulutus johonkin ammattiin, joka lapselle sopii.
En ole oikein koskaan ymmärtänyt tuota koulutuksen mukaan ihmisten arvottamista, koska kaikkiin ammatteihin olisi löydyttävä sitä mielellään tekevä henkilö. Yhteiskunnalla menisi tosi huonosti, jos kaikki kouluttautuisivat akateemisiksi.
Sekö että toiset ovat enemmän opiskelleita kuin toiset???En saanut oikein selvää, mitä tarkoitit.
Siis kuka kadehtii ja ketä?
pienellä palkalla tekemään.
Opettajapula tulee,ennustan.
Mitäs sitten tehdään?
eivät ole jaksaneet sitä ponnistusta,
jonka ajattelu ja opiskelu vaatii:
8 vuotta oppikoulua 6-7 vuotta yliopisto-opiskelua,
he kadehtivat niitä jotka ovat jaksaneet,
ja jotka nyt sitten osaavat esim. kieliä
ja ovat akateemisia.
Näin, rautalangasta väännettynä.
Ja tuo kannattaa ottaa huomioon, muuten he hyökkäävät. Älä siis kerro!
Tein lapset alle kaksikymppisenä, se oli sitä aikaa.
Olen saavuttanut elämässäni maallista hyvää sen minkä akateemisetkin, arvostuksesta en tiedä, mutta ei sillä elä.
Kyllä tavallinen käytännön työntekijä on aivan yhtä tärkeä kuin akateemisen loppututkinnon suorittanutkin.
Eikä ihminen välttämättä ole siitä syystä tyhmä että hakeutuu käytännön alalle.
Niiden hommien arvo tulee ehkä aikaisemmin esiin kuin henkisen työn, mikäli ne jäävät tekemättä. Jos kukaan ei laita ruokaa, siivoa, rakenna asuntoja, korjaa autoja ym....
meitä kuljettaa. Itselleni ei tullut sopivaa miestä vastaan ja sain lapset biologisesti viime tipassa. Usein henkilöillä, jotka opiskelevat pitkään, on ongelmia perheen perustamisessa. Perhe on ollut elämäni parasta antia. Arvosta ehkä siksi, että olin jäädä perheettömäksi, enkä pidä perhettä itsestään selvänä.
kun sinä koulutuksinesi siirryit työelämään.
Tänä päivänä löytyy akateemisesti koulutettuja henkilöitä työvoimatoimistojen luukuilta.
Jos vähänkin olet seuraillut tilastoja, niin käsillä tekemisen taitoja nyt peräänkuulutetaan,
eikä siinä uskoakseni sukulaissuhteita, tai heidän ammattiaan pahemmin kysellä.
Minusta tilastoja seuranneena työvoimapulaa alkaa olla vähän joka alalla.
Tekemisen taitoja tarvitaan, totta. Mutta tarvitaan myös tiedettä ja akateemista osaamista yhä enenevässä määrin kansainvälisessä kilpailussa.Se on meidän arvokkain pääomamme. Työntekijäpuolen toimijaa joudumme todennäköisesti tuomaan Suomen ulkopuolelta jatkossa.
voisi sopia, että kaikkia työntekijöitä tarvitaan, niin akateemisia kuin perusopetuksenkin saaneita? Tämä keskustelu velloo kummallisena kilpailuna. Ei oppiarvo ihmisestä tee sen parempaa, jos ei huonompaakaan, ja tämä maa tarvitsee ehdottomasti kumpaakin ryhmää. Annetaan kaikkien kukkien kukkia ja arvostetaan ihmistä sellaisenaan.
Kuulehan nimimerkki 1943!
Kuuntele, kuulostele meitä, yritä ymmärtää. Tunnut yritteliäältä, riittäneekö ymmärryksesi?
iloinen ihminen. Tämän keskustelun en toivoisi olevan sitä, että kiinnitetään huomio eri nimerkkien sanomisiin. Ei täällä mihinkään yhteisymmärrykseen tarvitse päästä kuten poliittisessa päätöksenteossa, vaan eriäviä mielipiteitä sallittaneen. Kun taas lähden luontoon, en muista, mistä on kirjoiteltu. Kenenkään mieltä en halua pahoittaa, mutta osaan kyllä sanoa tosi ilkeästi, jos on tarvetta. Lienee keskustelu päättynyt, todettu melko monipuoliseksi ja uudet haasteet ja pykälät odottavat.