Voi apua. En tiiä mikä muhun on mennyt. Kauan ollaan tunnettu mutta aina vaan kavereina kunnes vihdoin tutustuimme paremmin ja meistä tuli ystäviä, hyviä ystäviä. Mua ahdistaa se että meidän elämät meneee käsi kädessä ja oltaisiin lähes täydelliset kumppanit toisillemme mutta silti se ystävyys välissämme on lähes ylitsepääsemätön este. En sua haluu menettää mutta en myöskään itseäni kiduttaa sun takia. Tiedän että mun pitäs kaikki sulle tunnustaa mutta miten pystyn?? Muutaman kerran olet sellasta merkkiä mulle antanu että se ystävyys ei ole ainoa asia mitä musta haluut. En vaan tiiä, en naisia osaa tulkata... :(
Ihastunut hyvään ystävään!!!!!!!!
-Poison-
71519
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Anna nyt edes jotain vinkkejä. Keskimääräinen sijainti Suomen kartalla, joku ikä ja sukupuoli auttaisi kummasti. Kuitenkin meitä on yli viis miljoonaa :)
Joo olen itekki ajautunut samanlaiseen tilanteeseen tosin ei nyt niin hirveän pitkään ystävyyttä ole takana, mutta pari vuotta kuitenki. Ja nyt onkin tiukka paikka ku oon korviani myöten ihastunut.
Miten helvetissä sen kertoo? Siinä menee ystävyyssuhteet, jos sieltä heilahtaa kieltävä vastaus. Ei hyvä, koska haluaisin olla kuitenki hänen kanssaan tekemisissä. Jotain pientä välillä on ollut, että hänkin minusta jotain muuta haluisi, mut välillä taas ei yhtään mitään.
Ahistaa..
Et kai aio ikääsi pohtia,joko/tai..kerran se kirpaisee.Jos ystävyys vankalla pohjalla,se kestää myös vahvemmatkin tunteet.Ellei niin,se ei ollut sen arvoista.
sama kohtalo.....tykkään/rakastan hyvää ystävääni ja hän sen tietää myös.mitä enemmän vietän aikaa hänen kanssa,sitä syvemmin ihastun häneen.ollaan tunnettu muutama vuosi.mutta ikänä en voi kertoa hänelle,että tykkääminen on muuttunut ihastukseksi,koska jos hänet menetän,menetän todella paljon......
jotenkin tuntuu että en tässä tilanteessa ole ainoa. outoa kyllä mutta helpotti jotenkin kummasti että muutkin ovat miettineet samaa.
jos nyt vähän osviittaa niin tämä kyseinen tapaus on sattunut täällä etelässä päin (suomea) ihan oikeastaan uudenmaan rajalla, ystäväni on nainen ja ehkä yksi upeinmista ihmisistä ketä mä olen tavannut.
Ja en oikeastaan pelkää että ystäväni menettäisin vaan se että vaikka nyt tunteeni häntäkohtaan tunnustaisin, ja hänen tunteensa eivät minua kohtaan olisikaan samanlaisia niin ei se ystävyys sen jälkeen olisi enään samanlaista. Molemmin puoleista vaivautuneisuutta kunnes jossain vaiheessa tulee tilanne että emme enään näkisi. Uskon että mun vaihtoehto on vain se että mä odotan että tulee sellainen hetki jolloin tälle ystävälleni kaiken kertoa. Kävi miten kävi, ainakin olen ollut rehellinen.
ei kai tässä muukaan auta ku odotella oikeeta hetkeä, ja kertoa, mutta ei tässä nyt oikeen hirveen pitkään kerkee oottelemaan, nimittäin nämä meidän ihanat tytöt, kun eivät pitkään aina joudu yksin olemaan.. :)
Syteen tai saveen. Pakko se on puhua sille suoraan.