Joka aamu heti heräämiseni jälkeen alan miettiä armeija-asioita. Mietin, kuinka huono sotilas olin ja miksi olin vain puoli vuotta armeijassa. En ajattele inttiasioita ainoastaan aamuisin, vaan useita kertoja päivän aikana. Siitä on tullut minulle eräänlainen ongelma, enkä löydä siihen ratkaisua.
Ennen armeijaan menoa harjoittelin vuoden erilaisilla liikuntamuodoilla. Kävin monta kertaa viikossa kuntosalilla, lenkillä ja pelasin myös aktiivisesti sählyä. Armeijassa pärjäsinkin erinomaisesti liikuntatesteissä. Se ei kuitenkaan riittänyt. Olin kaikissa muissa testeissä reilusti keskivertoporukkaa huonompi. Amputaitoni oli surkeaa, samoin sorminäppäryyttä vaativat testit. Yritin aina kaikkeni, mutta jotenkin vain epäonnistuin kaikessa mitä tein.
Suvussani armeijaa arvostetaan paljon. Isäni on moittinut minua monta kertaa kun en lähtenyt reserviupseerikouluun, eli RUKkiin tai edes AUKkiin (aliupseerikoulu). Hän on sanonut usein, että kaikki ylioppilaat ovat vähintään vuoden armeijassa. Tiedän, että hän on hyvin pettynyt minuun. Monet sukulaiseni ovat menestyneet armeijassa erinomaisesti, useat heistä ovat vähintään luutnantteja sotilasarvoltaan. Veljenikin on alikersantti. Minä kuulun vain perusmiehistöön. Vaikka arvostan sotilashenkilöita suuresti, kunnoitan myös sivareita ja totaaleita. En väheksy heitä.
Olen menestynyt opinnoissani hyvin ja opiskelen nyt yliopistossa. Silti haluaisin olla mielummin reservin luutnantti ja olla vaikka ammattikoulussa yliopiston sijaan. RUKkiin pääseminen oli pitkäaikainen haaveeni ja se kuitenkin murtui. :/
Ymmärrän että suurelle osalle teistä armeijalla ei ole mitään merkitystä. Itselleni se kuitenkin on hyvin tärkeää. Epäonnistuin tehtävässäni jäämällä vain miehistöön. Kuinka nyt jatkan elämää eteenpäin, kun joka päivä mietin armeijaa?
Tämä ei ole enää normaalia, pitäisi saada ajatukset pois intistä ja olla murehtimatta menneitä.
Mielipiteitä asiasta?
Ennen armeijaan menoa harjoittelin vuoden erilaisilla liikuntamuodoilla. Kävin monta kertaa viikossa kuntosalilla, lenkillä ja pelasin myös aktiivisesti sählyä. Armeijassa pärjäsinkin erinomaisesti liikuntatesteissä. Se ei kuitenkaan riittänyt. Olin kaikissa muissa testeissä reilusti keskivertoporukkaa huonompi. Amputaitoni oli surkeaa, samoin sorminäppäryyttä vaativat testit. Yritin aina kaikkeni, mutta jotenkin vain epäonnistuin kaikessa mitä tein.
Suvussani armeijaa arvostetaan paljon. Isäni on moittinut minua monta kertaa kun en lähtenyt reserviupseerikouluun, eli RUKkiin tai edes AUKkiin (aliupseerikoulu). Hän on sanonut usein, että kaikki ylioppilaat ovat vähintään vuoden armeijassa. Tiedän, että hän on hyvin pettynyt minuun. Monet sukulaiseni ovat menestyneet armeijassa erinomaisesti, useat heistä ovat vähintään luutnantteja sotilasarvoltaan. Veljenikin on alikersantti. Minä kuulun vain perusmiehistöön. Vaikka arvostan sotilashenkilöita suuresti, kunnoitan myös sivareita ja totaaleita. En väheksy heitä.
Olen menestynyt opinnoissani hyvin ja opiskelen nyt yliopistossa. Silti haluaisin olla mielummin reservin luutnantti ja olla vaikka ammattikoulussa yliopiston sijaan. RUKkiin pääseminen oli pitkäaikainen haaveeni ja se kuitenkin murtui. :/
Ymmärrän että suurelle osalle teistä armeijalla ei ole mitään merkitystä. Itselleni se kuitenkin on hyvin tärkeää. Epäonnistuin tehtävässäni jäämällä vain miehistöön. Kuinka nyt jatkan elämää eteenpäin, kun joka päivä mietin armeijaa?
Tämä ei ole enää normaalia, pitäisi saada ajatukset pois intistä ja olla murehtimatta menneitä.
Mielipiteitä asiasta?
Vastaukset 5
Vanhimmat
...auttaa mut kuitenkin tsemppiä sulle toiv joku tietää mitä sun pitäis tehdä! ;)
mutta kuitenkin ehdottaisin että jos hankkisit jonkinlaisen harrastuksen jossa pitää aina nousta seuraavalle tasolle niin saisit muuta ajateltavaa ...esimerkiksi harrastuksista judot ja potkunyrkkeilyt yms. niissä aina yritetään saada se parempi vyönväri :D jos olet kerran urheilullinenkin... onnea sulle
Mitä tohon nyt sanoa.. Et voi enää muuttaa sitä, mitä armeijassa olit. Etkä myöskään voinut sille mitään, jos et joissain testeissä pärjännyt. Yritit sanojesi mukaan kuitenkin aina parhaasi, etkä ollut ns. lusmu. Kukaan ei ole täydellinen! Turha niitä sinänsä on enää murehtia. Kannattaisi keskustella isän kanssa siitä, ettei asialle enää mitään voi, joten eikö sen voisi jättää taakse.
Meilläkin suvussa arvostetaan armeijaa ilmeisesti aika paljon, ja vähän sama tilanne, tosin olen vasta tammikuussa menossa armeijaan. En enää tiedä olenko siellä 6kk vai 12kk. Toisaalta haluaisin äkkiä pois sieltä, jotta voisin aloittaa oman itsenäisen elämisen. Olen nimittäin jo suunnitellut muuttavani pois kotoa n. puolen vuoden kuluttua armeijan päättymisestä. Meillä suku on vissiin sitä mieltä, että siellä pitäisi olla se 12kk ja isä useasti puhuu, jos menisinkin armeijaan töihin. Olen kuitenkin sen jo moneen otteeseen tyrmännyt, etten mene. Täytynee keskustella asiasta ja katsoa, kauanko siellä nyt tulen olemaan.
Mielestäni et ole yhtään vähäarvoisempi, jos kuulut siihen perusmiehistöön, kun jos olisit alikersantti, tms. Itse nimittäin en tällä hetkellä oikein tajua, mitä eroa sillä käytännössä on, jos on alikersantti (12kk) tai perusmiehistöä (6kk). Mihin se vaikuttaa?
12 kk olevat miehet käyvät yleensä läpi johtajakoulutuksen, josta voi olla hyötyä työelämässä.
Kuulostaa että sun porukat pitää sulkeisia ja tupatarkastuksia teillä kotona.
Sut on aivopesty luulemaan asepalvelusta suurimpana kunniana - vähän kuin ne Kamikazet japanissa.
Parempi että muutat pois kotoa ja hamstraat kirja-alunnusmyynneistä läjäpän sotakirjoja, joita voit sitten antaa lahjaksi merkkipäivinä ja jouluisin. Ja armeijaihannoinnin voit pistää vanhojen ukkojen höperöinnin piikkiin.
Voit tietysti vetää överit ja alat haalimaan kämppääsi epäterveellisen paljon kaikkea sotimiseen liittyvää - ehkä faijas alkaa miettiä kun pojalla on paikat täynnä replikaa ja lippua ja univormua.