TIEDUSTELLUT NÄILTÄ MEIDÄN KUNNAN ISILTÄ
MITEN PITKÄLLÄ ON TÄMÄN UUDEN AMPUMARATA
HANKKEEN ETENEMINEN
MITEN PITKÄLLÄ ON TÄMÄN UUDEN AMPUMARATA
HANKKEEN ETENEMINEN
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 44
Vanhimmat
veroeurojen rauhassa ja tee iteki jotain asian eteen.
ja hyvinvoinnin luojat eli vanahukset ensin. hiekkalaatikoita on riittämiin, koirillakin on paremmin ku vanhoilla.
meillä vaikka ollaan vanhoja on asiat hyvin.
muillaki pitää olla hyvin ku sulla. eläkkö uutispimennosa sen pyssys kansa?
kun ei omakohtainen kokemus kelpaa.
kokemuksen pohojalta suunnitella.
voi yksinkertaisen yleistyksenkään pohjalta rakentaa, kokemuspohja on varmenpi.
kokemuspohja ei riitä suunnittelun pohjaksi.
on paljon joilla on kokemusta, emme ole luulopohjalta tekemässä ratkasuja.
on 300 hoitajan vajaus, ja se on vain yksi laitos, jossa säilytetään suomalaisen hyvinvoinnin luojia, vanhuksia.
ei ole työntekijöitä, parenpia pienenmät laitokset kuin noi kolhoosit.
vanhuksille ja nuoret ja terveet rakentakoot liikuntapaikat itse itselleen. Molempiin ei verorahat riitä.
että ei ole sille alale työntekijöitä, pitskö tuuva ulukomailta, häh?
moninkertasesti koulutettuina, kunhan kaupungit palkkaavat. Mutta Tampereellakin se kokoomuksen Kummola, kyllä se ennemmin panee verorahat lämmitettäviin viheriöihin ja varmaan kissatkin saa oman jäähallin ennenkuin vanhat työn raskaan raatajat ihmisarvoisen saattohoidon tuonelan porteille.
pitää tampereelta asti hakea esimerkkiä, varmaan siksi ku täällä Haapaveellä asiat on hyvin.
samaa kansantaloutta ja samaa budjettia! Enempihän vielä Haapaveellä on vanhushoidosta valitettu kun Tampereella. Vastikään kävi lääninhallituksen tarkastajakin, lehti kirijottaa kuinka kaupunki panttaa lähetteitä ja hoitokodissa on vain naapurikuntalaisia.
sanoi ,että haapaveellä hyvin hoidettu asiat, oon sammaa mieltä meillä vanhuksilla on hyvät oltavat, on sentään kokemusta.
epäkohdat on tiedostettu, pitäähän sen julukisuuessa sanua kauniisti.Jokainen jolla on lähipiirissään ikä-ihmisiä tietää todellisuuden.
Niin kauan on tietysti hyvin, kun ei apua tarvitse paljoa.
sanoa jos asiat on hyvin, on kokemusta, ei niiku sulla mututuntuma.
mutta sinäkin, väität ettei minulla ole kokemusta. Niinkuin voisit sen tietää. Lopetetaan höpsiminen.
Vanhustenhoito Suomessa kaipaa suuria parannuksia.
Vanha rata eikös sen vois ottaa käyttöön
siksi aikaa kunnes saahaan uusi rata
ne ottaa avosylin vastaan.
Mieluimmin harrastas oman kunnan alueella
p.s Maksanhan minä verotkin haapaveelle
paikkoja, vaan naapurikunnista haetaan palvelut omaan laskuun ja verot Haapavedelle.
On se lapsellista ajatella, että yhteiskunta on harrastuspaikkojen luomista varten, varsinkin tällaisena aikana , kun rahat ei riitä peruspalveluihinkaan tai riittää huonosti.
urheilukenttä, jäähalli, kansanopisto, koulut, uimahalli, hiihtoladut,lenkkipolut...! kyllä se vanhakin rata kelpaisi, saakohan sitä käyttää? yhteiskunta kerää veroja yleiseen hyvään mutta haapavedellä se ei tunnu menevän tasaisesti, vaan jotkin lajit menevät reilusti toisten ohi vaikka esim. ammunnassa on olympia edustajia omasta kunnasta ja useita mestaruuksia.
varassa, vaikka maksan tänne verot. Kyllä se henkisestikin avartaa, kun ei aina pyöri samoilla nurkilla. Lähtekää vaan naarurikuntiin ampujatkin .
urheilukentän käyttö ovat niitä koko kansan lajeja ja kaiken ikäisille- kun edes ne olisivat kunnossa. Siihen voi kaupunki lopettaa. kaiken maailman kurlaajat ja keittaajat hoitakoot ite hommansa.
se ei ainakaan ole kaupungin ansio, vaan asianosaisen itsensä.
Eipä ole niistä lajeista huippuja, joille kaikki on tehty valmiiksi.
Eikö tämä juuri todista , mikä kannattaa, mikä ei!
olen samaa mieltä ampujat menkoon naapuri kuntien ratoja käyttämään ,nykyään on ympäristö luvat tiukenneet niin paljon ettei ratoja joka kunna kannata tehdä.
tuhoama.
He on päättäny lajin harrastajia nöyryyttää kunnolla.
perinteet vaatii ampumahommia.
kaik oo kepun syytä
varmaan seki ko vasuritten äänimäärä aina vaan laskee vaali vaalilta
Turha meijän kepujen on tottuutta vastaan
pulikoija.
Parree on avuttomuutemme tunnustaa.
Vasuri-Esko puhhuu asiaa.
että me vasurit ei käytä asseita, myö lähimmä käpykaartiin ennemmi.
suojeluskunnista,punakaartit oli jo teloitettu siihen mennessä. Eikö ole ollut pätevää historianopettajaa teillä siellä haapavedellä kun kaiken aikaa on puurot ja vellit teillä sekaisin?
höpönassu se siellä taas mussuttaa
viela sinäkin, kyllä kommunisteja on ollu talvisodassa ja jonkun verran näihin päiviin saakka.
teloitettiin ja suojeluskunnat aloittivat valtavan sotilas ja ampumakoulutuksen 20 ja 30 luvuilla. Vaalimainoksissakin olivat vain suojeluskuntapuvut päällä ja rähinäremmi olkapäällä. Se oli pauketta se, presidentti Svinhufvudkin alvariinsa posautteli malliksi. Kommunistit olivat vankilassa, ei heille aseita jaeltu.
niin pääset 40 luvulle ja tähän päivään. Elä sekota punakaarti 40 luvun kommunismiin
kertua niin päästään opintokäynnille vielä reserviupseerikerholleeeep. paikataan se epäpätevän opetus loppuun asti.
vääräleuka-väinöksi puhuttelevat.
Vasuri-Eskolle terveisiä !!!
lukemisen, tuo luetun ymmärtäminenki ois tärkijää. Juurihan sanon millon punakaartit lakkauttivat.
käyvä koko armea.
esittelen asseeni