Etsitään Tarmolle 07/05 ja Hillalle 04/07 hoitokavereita Nokialta, Tampereelta tai lähimaastosta.
Tarkoituksena on palkata yksityinen hoitaja, joka hoitaisi sekä meidän lapsia että jonkun toisen perheen paria lasta vuoroviikoin kummankin perheen kotona tai vaihtoehtoisesti vain toisen perheen kotona. Meillä on Nokialla, hyvien kulkuyhteyksien varrella, omakotitalo ja lähettyvillä on myös leikkipuisto. Perheemme isä työskentelee tuote-experttinä suomalaisessa suuryrityksessä ja äiti toimii yrittäjänä. Lapsemme ovat reippaita, avoimia ja tottelevaisia. Perheessämme on myös kaksi kilttiä, lapsiystävällistä sisäkissaa.
Hoidontarve alkaa vuoden alusta ja ainakin aluksi olisi 30 h / vko tai vähemmänkin, ajoittuen päiville ti-pe. Hoitoajoista voidaan neuvotella.
Toisin kuin kuvitellaan, ei yksityisen hoitajan palkkaminen ole älyttömän kallista. Tampereella, Nokialla, Pirkkalassa ja Ylöjärvellä maksetaan yksityisen hoidon tuen lisäksi kuntalisää joka vaihtelee kunnan ja lapsen iän mukaan 134,55 - 250 e / lapsi / kk. Parhaimmillaan oman hoitajan palkkaaminen maksaa saman verran kuin kunnalliset päivähoitomaksut.
Jos yhteisen hoitaja palkkaaminen lapsille kiinnostaa, ota yhteyttä: [email protected] .

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.