Kyseessä Word 2003. Harjoittelen kuvan liittämistä asiakirjaan. Kuva tulee ja kun avaan asiakirjan taas, kuva on hävinnyt. Tosin tulee takaisin pitkällä viiveellä. Harjoittelin myös vesileiman lisäämistä. Sen tiedän, ettei näy kuin esikatselussa ja tulostusasetuksessa. Mutta se käyttäytyy samalla tavalla, näkyy milloin huvittaa. Yritin sitten lisätä tavallisen kuvan ylätunnisteeseen ja muutin sen himmennetyksi. Ei näy missään asettelussa. Mikä jekku siinä oikein on. Eikö ylä- tai alatunnisteeseen voi laittaa vesileimaa? Olen joskus nämä asiat opiskellut (on AB-korttikin), mutta olen näköjään totaalisesti unohtanut. Aikaa on kulunut jo ainakin 4 vuotta, enkä ole niitä tällä välin tarvinnut.
Mikä minulla
on väärin?
4307
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Se, että ”avaan asiakirjan taas, kuva on hävinnyt” ja ”tulee takaisin pitkällä viiveellä” (suom. muutaman sekunnin kuluttua), taitaa olla Wordin normaalia toimintaa sopivissa tilanteissa. Varsinkin jos asiakirjassa liikutaan nopeasti, Word ei oikein pysy perässä kuvien suhteen. Ilmeisesti kuvat kuitenkin ovat asiakirjassasi, tulevat näkyviin ja tulostuvat.
”Vesileima” on hiukan outo ajatus Wordin yhteydessä. Oikea vesileimahan on paperissa eikä siinä, mitä paperille tulostetaan. Vesileima on ”paperia valmistettaessa tehty valoa vasten vaaleana näkyvä väritön leima”, joka on saatu aikaan paperin paksuuden vaihtelulla. Wordin käyttämä kuvaannollinen kielenkäyttö johtaa siis harhaan, koska kyse on ilmeisesti vain himmeästä taustakuvasta.
Ilmeisesti Wordin ”vesileima” voidaan asettaa vain sivulle kokonaisuutena, ei erikseen esimerkiksi ylä- tai alatunnisteeseen.
Tavallisen kuvan voi kyllä niihin panna ja myös himmennettynä, ja se näkyy – no, ei kovin selvästi jos on himmennetty – tulostusasettelussa ja esikatselussa kuten pitääkin.
Veikkaisin, että yritit asettaa _taustakuvaa_ ylä- tai alatunnisteeseen komennolla Muotoile/Tausta/Täytön tehosteet. Sitäkin ilmeisesti koskee se, että taustakuvasta tulee aina koko _sivun_ taustakuva, eli on yhdentekevää, missä kohtaa olet, kun asetat sen.
Lisäksi taustakuva näkyy nimenomaan ja vain näytöllä, ei paperilla. Paperille tulostuva kuva on se ”vesileima”. Näin ainakin Wordin ohje tuntuisi sanovan. (Hakusana: vesileima.)
(En kyllä keksi, miten tuollaisen taustakuvan saisi himmennetyksi, paitsi tietysti tekemällä kuvankäsittelyohjelmalla himmennetyn version.=
minkä kokoisia kuvasi ovat? Jos ovat 500kt tai enemmän, jopa 2M niin ei ihme, että tulevat myöhässä...
:)
minkä kokoisia olivat, mutta hain ne ClipArtista. Aikaisemmalla Word-versiolla, joko 2000 tai 2002, kuvat näkyivät heti, kun asiakirjan taas aukaisin. Yhden kuvan laitoin omista kuvatiedostoista ja se käyttäytyy ihan kuin pitääkin. Mahtaako vika olla jotenkin ClipArt-kuvissa?
Kone oli yön sammutettuna ja kun sitten tänä aamuna aukaisin koneen ja sitten Wordista tämän asikirjan, kuvat tulivat heti näkyviin! Eilen vaikka kuinka sammuttelin Wordia (en siis konetta) kuvat pomppivat miten sattui.