Juvan kihlakunnan poliisilaitos hoitaa 5 kuntaa, Juvaa, Joroista, Puumalaa ja Sulkavaa. Tavallisesti 1 poliisimies vataa noin 650 asukasta. Juvan poliisi palvelee yhteensä noin 23 000 asukasta, Ja juvan poliissa työskentelee 25 poliisia, eli 1 poliisille tulee noin 920 asukasta. Olin kesämökilläni Joroisissa v. 2005 ja yhtenä yönä tarvitsin poliisia, niin ainut partio oli toisella puolella kihlakuntaa Puumalassa. Poliisin tulo kesti ''vähän''. Mietin vain kuinka hyvin Juvan poliisilla on resurseja. Mikkeliin poliisiasemalle on matkaa 43km. Ja varkauden poliisiasemalle 47km. Juvan poliisi voisi lisätä vähän enemmän henkilöstöä ja kalustoa.
poliisi
virkavallan apua kaipaava...
3699
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
No samanlaiseen jamaanhan ne on ajettu kaikki suurten kaupunkien ulkopuoliset alueet. Eikös tässä joku aika sitten ollut esim. Rautavaaralla koulun pihassa aamulla pari kännikalaa häiriköimässä, ryyppäsivät ja hajottivat autoa. Koulusta soitettiin useampia kertoja ilmoitus. Lähin partio oli jossain Juankoskella tai vieläkin kauempana. Ja kun sattui vielä vuoronvaihdon aika olemaan käsillä, niin edellinen vuoro ei ottanut tehtävää, vaan jäi seuraavalle. Taisi mennä alun kolmatta tuntia ennenkuin poliisi saapui paikalle.. Siinä sitä koululaisetkin saivat monenlaista mallia nyky-yhteiskunnan elämästä.
Taitaa sielläkin olla sen partion toiminta alue hyvän matkaa toista sataa kilometriä, joten eipä apua kovin pian saa vaikka olisi miten iso hätä käsillä. Puhumattakaan jossain lapin alueella. Olihan Kittilästäkin juttua, kun Levi on jo melkomoinen kaupunki siellä, matkailijaa parhaimmillaan tuhansia ja tuhansia, ja poliisin resurssit mitoitettu sen vakituisen asujaimiston mukaan. Eli taitaa parhaimmillaan olla sitä yhtä poliisia kohti muutama tuhat ihmistä..
Joo mäkin oon kuullu ton rautavaara jutun. Mun muutama tuttu asuu siel Rautavaaral.
...Ja jos jotain vakavaa sattuu esim Juvan kihlakunnan laajassa poliisipiirissä, arvatkaas miten hyvin on aikaa asiaa tutkia riittävän tehokkaasti. Tulee mieleen että on rikollisten turvaksi koko systeemi.