Olen 20-vuotias. Sairastuin paniikkihäiriöön neljä vuotta sitten. Käyn terapiassa kerran viikossa, lääkkeet eivät toimi. Saan kohtauksia aina ulos mennessäni, joka puolella. Paikoissa joista ei pääse pois huomiota herättämättä, kaupoissa, liikennevaloissa, autoissa... Ja ihmisistä, jopa omasta perheestäni. Suurin pelkoni; oksentaminen julkisella paikalla.
Tunnen olevani jakautunut persoona. Paniikkihäiriöni, alter egoni ei anna minun tehdä mitään, hän ei halua mitään. Kun taas minä haluaisin tehdä kaikkea. Ajan kuluessa olen alkanut sekoittaa heidät keskenään. En enää tunnista kumpi haluaa mitäkin... Olen aina ollut epäsosiaalinen outolintu, joka tekee parantumisestani vieläkin vaikeampaa... Jos ja kun paranen, joudunko elämään loppuelämäni pelossa, että alter egoni palaa? Onko mahdollista että vaikka yrittäisi kaikkensa, ei parane?
Tunnen olevani jakautunut persoona. Paniikkihäiriöni, alter egoni ei anna minun tehdä mitään, hän ei halua mitään. Kun taas minä haluaisin tehdä kaikkea. Ajan kuluessa olen alkanut sekoittaa heidät keskenään. En enää tunnista kumpi haluaa mitäkin... Olen aina ollut epäsosiaalinen outolintu, joka tekee parantumisestani vieläkin vaikeampaa... Jos ja kun paranen, joudunko elämään loppuelämäni pelossa, että alter egoni palaa? Onko mahdollista että vaikka yrittäisi kaikkensa, ei parane?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kohtalo sulla kyllä on, paniikkihäiriön sairastaneena voin kyllä sanoa...
Mitä lääkettä syöt paniikkihäiriöösi? Oletko kokeillut jotain toista lääkettä? Itselläni diagnosoitiin erittäin vaikea paniikkihäiriö vuonna 1998, kun olin ensin sairastanut sitä (ilman lääkkeitä) vuoden 1997 syksystä alkaen. Diagnoosin yhteydessä minulle määrättiin lääkkeeksi 10 mg Anafranilia, kolme kertaa päivässä otettavaksi (ts. 30 mg/päivä). Nämä lääkkeet ovat auttaneet kyllä palaamaan "arkielämään". Ne veivät kauheilta kohtauksilta ne "huiput" pois, jolloin kohtauksista tuli "siedettäviä" ja niiden kanssa oppi elämään. Tämän tapahduttua paniikin noidankehä alkoi unohtumaan, kun ei enää tarvinnut pelätä (lähes joka paikassa) tullutta kohtausta. Ajan myötä olen myös kyennyt vähentämään "nauttimani" serotoniinin määrää, nykyään syön vain 10 mg/päivä. Ilmankin olen yrittänyt pärjätä, mutta siitä ei kyllä vieläkään tule yhtään mitään.
Eli jos mahdollista, yritä vaihtaa lääkityksesi toimivaan lääkkeeseen, kyllä pahakin paniikkihäiriö saadaan oikealla lääkityksellä aisoihin ja tästä seuraa automaattisesti se, että kun kohtaukset eivät enää hallitse elämääsi, paniikin pelko "unohtuu" ja kykenet elämään elämääsi samaan malliin kuin elit ennen paniikkihäiriötäkin. Tietysti voit vielä myöhemminkin saada paniikkikohtauksia, mutta oikealla lääkityksellä ne ovat sen verran lieviä, etteivät ne oikeastaan säikäytä kummemmin. Johan sinä sellaisessa tilanteessa tiedät, ettei ole kysymys "kummemmasta" kuin paniikkikohtauksesta. Itseäni on myös auttanut juuri tuo hirveän kohtauksen vähättely "Eihän se ole kuin paniikkia, ei minua mikään oikeasti vaivaa"... Pakko se on jollain tavalla yrittää saada kohtausten noidankehä katkeamaan ja mulla tuo em. konsti on auttanut.
Voimia sinulle paniikin kanssa taistellessasi, jokainen samassa tilanteessa kanssasi ollut tietää, että elämäsi on tällä hetkellä selviytymistaistelua, mutta paistaa se päivä sinne risukasaankin, usko pois vain =)