Onkohan jossakin koulussa käytössä "tuntikohtaista kännykkäparkkia" eli opettaja kerää oppilaiden kännykät tunnin ajaksi? Kännyköistä on ollut viime aikoina paljon harmia ja kännykkäkieltoa on hankala valvoa.
Kokeilin tuollaista yläkoulussa ja se aiheutti aika lailla närää oppilaissa ja joissakin vanhemmissä. Olisi hyvä, jos voisi kertoa että samanlaista systeemiä käytetään muuallakin (kuten jostakin luin).
Kännykät koulussa
9
799
Vastaukset
- aineenope
Oppilaat ilmeisesti ovat valinneet kännykät tavaksi kiusata sinua. Ongelman ydin ei siis ole kännykät vaan jokin muu.
Meidän koulussa ei kännykkäongelmia ole. Jos jonkun puhelin (harvoin) soi kesken tunnin, oppilas hiljentää sen nolona ja se siitä.
Joitakin vuosia sitten oli kyllä sellainen ryhmä, joka ryhtyi toisiaan ja opettajia kiusatakseen vaivihkaa soittelemaan toistensa kännyköihin kesken tuntien. Tämä meni ohi, kun ryhdyttiin antamaan jälkkää sille, joka oli unohtanut panna puhelimensa äänettömälle. Mutta silloinkin oli tosiaan kyse kiusanteosta, itse känny oli vain väline, eikä ongelman perimmäinen syy.
Puutu syyhyn, jos välineeseen puuttuminen on hankalaa. Kännyköiden poistaminen saattaa vain aiheuttaa välineen vaihtumisen....- ystävällisesti
hän kertoi, että ongelman syy olikin opettaja eikä oppilaiden kännykän käyttö!
Aloittajalle, kyllä kännykkäparkkeja löytyy. Tapa on helppo ja selkeä ja pienen mutinan jälkeen alkaa sujua. Kännykät parkkiin ja oppilaat hommiin - töihin he ovat kouluun tulleet. - sama...
ystävällisesti kirjoitti:
hän kertoi, että ongelman syy olikin opettaja eikä oppilaiden kännykän käyttö!
Aloittajalle, kyllä kännykkäparkkeja löytyy. Tapa on helppo ja selkeä ja pienen mutinan jälkeen alkaa sujua. Kännykät parkkiin ja oppilaat hommiin - töihin he ovat kouluun tulleet.Todellakaan näin ei ollut tarkoitukseni sanoa. Ongelma ei ole opettaja eikä kännykkä, vaan se, että oppilaat haluavat häiritä oppituntia! Ongelma on siis oppilaiden yhteistyökyvyttömyys tai -haluttomuus. Eikö tämä ole ihan päivänselvää? Miksi pitää aina yrittää lukea ilkeyttä vaikka rivien väleistä? Kertovat toisinaan enemmän lukijan ajatusmaailmasta kuin kirjoittajasta nämä tulkinnat.
- suunniteltu
Tiesitte siis, että opiskelijat kiusasivat toisiaan soittamalla kännykkään tunnin aikana? Siis siitä huolimatta, että tiesitte mitä tapahtuu, teitte seuraavan:
"Tämä meni ohi, kun ryhdyttiin antamaan jälkkää sille, joka oli unohtanut panna puhelimensa äänettömälle."
Okei, tuo on samassa linjassa kuin keskustelu koulukiusaamisesta. Kiusattu laitetaan terapiaan ja kiusaaja porskuttaa entiseen malliin. :-) - aineenope
suunniteltu kirjoitti:
Tiesitte siis, että opiskelijat kiusasivat toisiaan soittamalla kännykkään tunnin aikana? Siis siitä huolimatta, että tiesitte mitä tapahtuu, teitte seuraavan:
"Tämä meni ohi, kun ryhdyttiin antamaan jälkkää sille, joka oli unohtanut panna puhelimensa äänettömälle."
Okei, tuo on samassa linjassa kuin keskustelu koulukiusaamisesta. Kiusattu laitetaan terapiaan ja kiusaaja porskuttaa entiseen malliin. :-)Voi teitä kirkasotsaisia idealisteja. Kyseessä ei ollut mikään julma yhden oppilaan rääkkääminen vaan luokan kaikkien oppilaiden välinen pilailu. Kaverit soittelivat koiruuksissaan toisilleen. Ehkäpä käytin väärää sanaa. Pahoittelen.
Joka tapauksessa oppilas saa tuoda kännykän kouluun vain, jos itse vastaa siitä. On oma vika, jos se soi tunnilla, koska vastuu äänettömällä pitämisestä on aina puhelimen omistajan. Saa kai sitä opettajan työssä maalaisjärkeä käyttää. Soivan puhelimen omistaja olisi joka tapauksessa saanut rangaistuksen siitä, ettei ole sulkenut puhelintaan. Sitä paitsi keino tepsi todella nopeasti. Kummasti alkoi muistua se äänettömälle laittaminen mieleen.
Miksi ihmeessä täällä ollaan aina näin ilkeitä ja tulkitaan kaikkea niin pahansuovasti? - jotenkin
minusta on outoa, että kännykkä voisi olla noin hauska väline. Kyllä open täytyy itsekin jotenkin suhtautua jännästi kännykkään...
Mietipä, oisko käyttäytymisessäsi jotain oppilaita villitsevää.
Itse en juurikaan kännyä näytä koulussa, enkä pidä siitä edes juttua yllä. Joskus oppilaat ovat kysyneetkin, onko minulla kännykkä. Kannattaa sitten perustella totuudenmukaisesti ja aidosti. Ja luvata tuoda se hieno 3g näytille seuraavana päivänä. :)
- ukuru
Ukko opetti joskus tarkkailuluokalla. Oppilaiden tullessa luokkaan jokainen joutui laittamaan (=ei vaihtoehtoa) kännykkänsä ämpäriin.
Kuria ja järjestystä kouluihin.- eihammurabinlaki
ei nykyisin vetele. istutaan käräjillä kaikki hyvin pian.
oikeusvaltio.
ei se ole mitään kurinpitoa, että pilataan toisen omaisuus. ei koulu voi toimia samalla tavalla kuin oppilaat. - ukururu
eihammurabinlaki kirjoitti:
ei nykyisin vetele. istutaan käräjillä kaikki hyvin pian.
oikeusvaltio.
ei se ole mitään kurinpitoa, että pilataan toisen omaisuus. ei koulu voi toimia samalla tavalla kuin oppilaat.mutta kuulemma möykkäsi, että jos ei pelit ja pimputtimet ole kiinni niin ensi kerralla siinä olisi vettä.
Luulenpa, että tarkkiksella pitää pyrkiä jollakin tasolla karismaattiseen johtajuuteen, että saa oppilaat toimimaan ennustettavasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata892648Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f2031678- 1161610
Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois411471Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla
Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v641232Juhannusterveiset kaivatulle
Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻761015- 56979
- 67871
- 45867
- 61835