Sitten Petra alkoi huudella mua ja Ilonaa.
:- Tytöt! Tulkaas maistamaan mun bravuuriani, kermaleivoksia! Petra huusi takapihan ovelta ja me juostiin heti keittiöön. Mä ja Ilona otettiin cokikset ja leivokset.
:- Njam! Herkullista! Ilona huudahtii matkien mua. Me alettiin taas nauraa hervottomasti. Sitten me rauhotuttiin, ja Petra kysyi meidän mielipiteitämme.
:- Joo, tosi hyvää, oikeesti! Mä vakuuttelin sille lipoessani kermavaahtoa huulistani. Sitten mä kohotin juomalasin huulilleni ja aloin juoda cokista. Juuri silloin Ilona oli tuhonnut viimeisetkin rippeet kermaleivoksestaan, ja sen naama oli täynnä kermavaahtoa kun se alkoi pelleillä. Sitten mä purskahdin hirveään nauruun, ja kaikki cokikset pursusi pöydälle mun suusta. Petra alkoi nauraa, mutta sai lopulta loihdittua kasvoilleen muka toruvan ilmeen. Ja me alettiin nauraa kahta kauheammin. Sitten Ilona päätti lähteä kotiin, ja me sovittiin tapaavamme huomenna uudestaan.
:- Jukan pitäisi kohta tulla kotiin, kello on jo puoli kuusi, Petra voivotteli kattaessaan päivällistä pöytään.
:- Moi! Mitä ruokaa meillä on? Pinja kysyi saapuessaan kotiin kaverinsa luota.
:- Meksikopataa, mä vastasin, kun luin pöydän päässä jotain nuortenlehteä.
Pinja istui mua vastapäätä ja vähän ajan kuluttua mä nostin katseeni lehdestä ja tajusin, että se oli koko viisiminuuttisen tuijottanut hiljaa mua.
:- Mikä nyt on? Mä kysyin ihmeissäni, ja Pinja lopetti tuijottamisen.
:- Ei mikään, katoin vaan sua, Pinja vastasi ja punastui vähän. Ei se tainnut huomata tuijottavansa mua, mä ajattelin.
:- Tämä on todella maittavaa, iskä kehui Petralle ja hotki ruokaansa.
Mä vaan kääntelin ruokaa haarukalla ja mietiskelin, Mikkoa. Missäköhän se oli? Yht'äkkiä mulle tuli hirveä tarve mennä sen luokse, pyytää ulos. Jutteleen.
:- Mikä sulla Saara on kun ei ruoka maistu? Iskä kysyi katsoen mua huolehtivaisesti.
:- Ääh, ei mikään, ei vaan ole nälkä.
:- Jaa, no ei sun tarvi sitten syödä, syöt vaikka myöhemmin, jos nälkä yllättää, Petra sanoi kiltisti ja mä kiitin ja sanoin meneväni lenkille.
Mä vaihdoin siistimmät vaatteet, farkut ja vaaleansinisen pusakan, ja vedin kengät jalkaan. Sitten mä laitoin vielä hiukset nutturalle ja laitoin huuliin ripauksen kiiltoa. Valmis, mä mutisin ja menin ulos.
Sitten mä lähdin hiljaa käppäilemään kohti Mikon taloa. Niiden talo oli iso,keltainen omakotitalo. Ja se oli tosi siisti ja hieno. Pihassa oli pihakeinu, kukkapensaita ja koiran puruluu lojui ulkoportailla.
Mä nousin portaat ja koputin. Ei vastausta. Mä koputin uudestaan, kovempaa. Sitten mä kuulin kuinka jonkun askeleet tulivat kohti ovea.
:- Moi, mä tervehdin kun Mikko avasi oven hämmentyneen näköisenä.
:- Öö, moi. Se vastasi ja mä hymähdin.
:- Joo, me ei tunnetakaan, mä totesin ja Mikko pyysi mut eteiseen.
:- Onko teillä ketään kotona? Mä utelin ja Mikko vastasi kieltävästi.
:- Niin, toi mä olen kans Rietalan ylä-asteella, seiska a:lla. Tai no menen kasille, mä naurahdin.
:- Ai jaa, Mikko sanoi ja senkin suupielissä karehti hymyn tapainen.
:- Niin, sori kun en esitellyt vielä, eli mä olen Saara Karoliina Lehtonen, eli siis Saara, mä sanoin ja aloin nauraa.
:- Joo, mä olen Mikko, se sanoi ja mä kerroin jo tietäväni sen.
:- Niin mun bestis, Ilona, kertoi sun nimen. Tai ei sekään siis sua tunne, mut se oli kuullu, mä kerroin.
:- Joo toi anteeksi nyt että mä tälläin tungen tänne, mut aattelin, et jos sulla ei oo tekemistä, niin lähtisitkö tutustumaan vaikka rantaan? Mä olen hyvä opas, mä vakuutin hymyillen ja Mikko alkoi heti myönnyttyään vetää kenkiä jalkaansa.
Me käveltiin rantaan ja istuttiin laiturille. Oli auringonlasku.
:- Vautsi, Mikko huudahti ja katseli taivasta.
:- Jep, hienoo seutuu eiks vaan? Niin toi mä nyt aattelin vähän niinku tutustuu suhun, kun ehkä päästään samalle luokallekin, ja.. Mä vaikeroin.
:- joo, mä ymmärrän paremmin kun hyvin, Mikko naurahti ja mä menin ihan tulipunaiseksi. Se oli tainnut ruokalassa huomata kun mä ja Ilona tuijotettiin sitä, mä ajattelin.
Me lähdettiin vähän ajan kuluttua rannasta. Me käveltiin koteja kohti jutustellen niitä näitä. Mä kerroin jotain perheestäni, ja muutostani Petran ja iskän, Jukan, luokse. Mikko kertoi että se oli asunut täältä jossain noin sadan kilsan päässä, ja että ne oli muuttanut koska niiden äiti sai paremman työpaikan täältä.
Sitten, kun me oltiin jossain meidän talon lähettyvillä, Mikko ja mä seisottiin hiljaa ihan lähellä toisiamme. Sitten se silitti hiljaa, lämpimillä käsillään mun poskeani. Mä aloin nauraa hiljaa.
:- Sä olet kaunis. Hienolla tavalla. Sulla on upeat hymykuopat, se kehui mun ulkonäköä ja sitten se muiskautti pienen, nopean suukon mun poskelle ja moikkasi mua. Sitten se oli poissa. Mä seisoin hiljaa paikallani, ja odotin. Sekunteja.. Lopulta minuutteja.. Sitten mä vasta tajusin kunnolla, että mitä oli tapahtunut ja mitä kello oli. Mun kannattaa varmaan mennä kotiin, mä ajattelin.
:- Olitpas pitkällä lenkillä, iskä totesi kun mä tulin sisälle.
:- Jooh. Raitis ulkoilma tekee hyvää, mä naurahdin onnellisena ja juoksin portaat ylös, mun huoneeseen. Mä soitin heti Ilonalle ja kerroin mitä oli tapahtunut.
:- Täh? Mikko vai? Ihaks tosi, Ilona kiljui iloisena puolestani puhelimeen. Olin jo pelännyt sen reagoimista, kun tiesin senkin olevan ihastunut Mikkoon.
:- Mut hei, ei sen väliä, Ilona sanoi kuin lukien ajatukseni.
:- Sä saat pitää sen Mikkosi! Koska häät on? Ilona kiusoitteli ja mä huokaisin helpotuksesta.
:- Ei tietoa vielä, mä sanoin robotti-äänellä ja me alettiin kikattamaan.
tässä taaaaas jatkoa tähän...... heheheh.... joko teitä ärsyttää nämä mun kaameet tarinanpätkät vai haittaako jos mä jatkan niitä?.... tätä tarinaa EI SAA JATKAA, tiedox vaan.... jatkanko vielä? onko hyvä/huono? onko teillä vinkkejä????? Tack så mycket, hej..
:- Tytöt! Tulkaas maistamaan mun bravuuriani, kermaleivoksia! Petra huusi takapihan ovelta ja me juostiin heti keittiöön. Mä ja Ilona otettiin cokikset ja leivokset.
:- Njam! Herkullista! Ilona huudahtii matkien mua. Me alettiin taas nauraa hervottomasti. Sitten me rauhotuttiin, ja Petra kysyi meidän mielipiteitämme.
:- Joo, tosi hyvää, oikeesti! Mä vakuuttelin sille lipoessani kermavaahtoa huulistani. Sitten mä kohotin juomalasin huulilleni ja aloin juoda cokista. Juuri silloin Ilona oli tuhonnut viimeisetkin rippeet kermaleivoksestaan, ja sen naama oli täynnä kermavaahtoa kun se alkoi pelleillä. Sitten mä purskahdin hirveään nauruun, ja kaikki cokikset pursusi pöydälle mun suusta. Petra alkoi nauraa, mutta sai lopulta loihdittua kasvoilleen muka toruvan ilmeen. Ja me alettiin nauraa kahta kauheammin. Sitten Ilona päätti lähteä kotiin, ja me sovittiin tapaavamme huomenna uudestaan.
:- Jukan pitäisi kohta tulla kotiin, kello on jo puoli kuusi, Petra voivotteli kattaessaan päivällistä pöytään.
:- Moi! Mitä ruokaa meillä on? Pinja kysyi saapuessaan kotiin kaverinsa luota.
:- Meksikopataa, mä vastasin, kun luin pöydän päässä jotain nuortenlehteä.
Pinja istui mua vastapäätä ja vähän ajan kuluttua mä nostin katseeni lehdestä ja tajusin, että se oli koko viisiminuuttisen tuijottanut hiljaa mua.
:- Mikä nyt on? Mä kysyin ihmeissäni, ja Pinja lopetti tuijottamisen.
:- Ei mikään, katoin vaan sua, Pinja vastasi ja punastui vähän. Ei se tainnut huomata tuijottavansa mua, mä ajattelin.
:- Tämä on todella maittavaa, iskä kehui Petralle ja hotki ruokaansa.
Mä vaan kääntelin ruokaa haarukalla ja mietiskelin, Mikkoa. Missäköhän se oli? Yht'äkkiä mulle tuli hirveä tarve mennä sen luokse, pyytää ulos. Jutteleen.
:- Mikä sulla Saara on kun ei ruoka maistu? Iskä kysyi katsoen mua huolehtivaisesti.
:- Ääh, ei mikään, ei vaan ole nälkä.
:- Jaa, no ei sun tarvi sitten syödä, syöt vaikka myöhemmin, jos nälkä yllättää, Petra sanoi kiltisti ja mä kiitin ja sanoin meneväni lenkille.
Mä vaihdoin siistimmät vaatteet, farkut ja vaaleansinisen pusakan, ja vedin kengät jalkaan. Sitten mä laitoin vielä hiukset nutturalle ja laitoin huuliin ripauksen kiiltoa. Valmis, mä mutisin ja menin ulos.
Sitten mä lähdin hiljaa käppäilemään kohti Mikon taloa. Niiden talo oli iso,keltainen omakotitalo. Ja se oli tosi siisti ja hieno. Pihassa oli pihakeinu, kukkapensaita ja koiran puruluu lojui ulkoportailla.
Mä nousin portaat ja koputin. Ei vastausta. Mä koputin uudestaan, kovempaa. Sitten mä kuulin kuinka jonkun askeleet tulivat kohti ovea.
:- Moi, mä tervehdin kun Mikko avasi oven hämmentyneen näköisenä.
:- Öö, moi. Se vastasi ja mä hymähdin.
:- Joo, me ei tunnetakaan, mä totesin ja Mikko pyysi mut eteiseen.
:- Onko teillä ketään kotona? Mä utelin ja Mikko vastasi kieltävästi.
:- Niin, toi mä olen kans Rietalan ylä-asteella, seiska a:lla. Tai no menen kasille, mä naurahdin.
:- Ai jaa, Mikko sanoi ja senkin suupielissä karehti hymyn tapainen.
:- Niin, sori kun en esitellyt vielä, eli mä olen Saara Karoliina Lehtonen, eli siis Saara, mä sanoin ja aloin nauraa.
:- Joo, mä olen Mikko, se sanoi ja mä kerroin jo tietäväni sen.
:- Niin mun bestis, Ilona, kertoi sun nimen. Tai ei sekään siis sua tunne, mut se oli kuullu, mä kerroin.
:- Joo toi anteeksi nyt että mä tälläin tungen tänne, mut aattelin, et jos sulla ei oo tekemistä, niin lähtisitkö tutustumaan vaikka rantaan? Mä olen hyvä opas, mä vakuutin hymyillen ja Mikko alkoi heti myönnyttyään vetää kenkiä jalkaansa.
Me käveltiin rantaan ja istuttiin laiturille. Oli auringonlasku.
:- Vautsi, Mikko huudahti ja katseli taivasta.
:- Jep, hienoo seutuu eiks vaan? Niin toi mä nyt aattelin vähän niinku tutustuu suhun, kun ehkä päästään samalle luokallekin, ja.. Mä vaikeroin.
:- joo, mä ymmärrän paremmin kun hyvin, Mikko naurahti ja mä menin ihan tulipunaiseksi. Se oli tainnut ruokalassa huomata kun mä ja Ilona tuijotettiin sitä, mä ajattelin.
Me lähdettiin vähän ajan kuluttua rannasta. Me käveltiin koteja kohti jutustellen niitä näitä. Mä kerroin jotain perheestäni, ja muutostani Petran ja iskän, Jukan, luokse. Mikko kertoi että se oli asunut täältä jossain noin sadan kilsan päässä, ja että ne oli muuttanut koska niiden äiti sai paremman työpaikan täältä.
Sitten, kun me oltiin jossain meidän talon lähettyvillä, Mikko ja mä seisottiin hiljaa ihan lähellä toisiamme. Sitten se silitti hiljaa, lämpimillä käsillään mun poskeani. Mä aloin nauraa hiljaa.
:- Sä olet kaunis. Hienolla tavalla. Sulla on upeat hymykuopat, se kehui mun ulkonäköä ja sitten se muiskautti pienen, nopean suukon mun poskelle ja moikkasi mua. Sitten se oli poissa. Mä seisoin hiljaa paikallani, ja odotin. Sekunteja.. Lopulta minuutteja.. Sitten mä vasta tajusin kunnolla, että mitä oli tapahtunut ja mitä kello oli. Mun kannattaa varmaan mennä kotiin, mä ajattelin.
:- Olitpas pitkällä lenkillä, iskä totesi kun mä tulin sisälle.
:- Jooh. Raitis ulkoilma tekee hyvää, mä naurahdin onnellisena ja juoksin portaat ylös, mun huoneeseen. Mä soitin heti Ilonalle ja kerroin mitä oli tapahtunut.
:- Täh? Mikko vai? Ihaks tosi, Ilona kiljui iloisena puolestani puhelimeen. Olin jo pelännyt sen reagoimista, kun tiesin senkin olevan ihastunut Mikkoon.
:- Mut hei, ei sen väliä, Ilona sanoi kuin lukien ajatukseni.
:- Sä saat pitää sen Mikkosi! Koska häät on? Ilona kiusoitteli ja mä huokaisin helpotuksesta.
:- Ei tietoa vielä, mä sanoin robotti-äänellä ja me alettiin kikattamaan.
tässä taaaaas jatkoa tähän...... heheheh.... joko teitä ärsyttää nämä mun kaameet tarinanpätkät vai haittaako jos mä jatkan niitä?.... tätä tarinaa EI SAA JATKAA, tiedox vaan.... jatkanko vielä? onko hyvä/huono? onko teillä vinkkejä????? Tack så mycket, hej..
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.