Tein konerempan tojoon ja kaverit neuvo lämpöongelmien vähenevän jos vähentää männänrenkaita>kitka pienenee, öljyrenkaita ei voi kuulemma jättää poijes joten ne jätin. Olen kokeillut melkein kaikkea mutta kone ei käy, välillä hinatessa hieman lupailee mutta sittenkin öljyä roiskuu konehuoneeseen riittämiin... Sytkää olen kokeillut jakajasta säätää vähän joka suuntaan mutta ei auta, ei käy! Nokka vaihdettiin kireämmäksi ja laitettiin tupla dellottot. Mikä neuvoksi?
Miksi ei käy
Tojotisti
131915
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Soita heti hoitavalle lääkärille ja kerro että lääkitys ei sittenkään tehoa. Toiseksi mene ja kerää kaikki työkalut joita omistat myös varastetut kokoa ne säkkiin ja mene alueen suurimmalle sillalle joka ylittää vesistön ja heitä säkit sieltä alas. Kolmanneksi käy sijaamassa vuoteesi ja laita asumuksesi sellaiseen kuntoon kuin lähtisit pari vuotta kestävään suureen seikkailuun. Neljänneksi etsi käsiisi ne kitkasta puhuneet kaverit ja käy hakkaamasta heiltä hampaat kurkkuun ja kerro että hampaat hidastavat hengityksen kulkua. Viidenneksi istut vaan odottelemaan ja lyöt itsesi kanssa vetoa kummatko on paikalla ennen ambulanssimiehet vai poliisi ja siitä kummatko on paikalla ennen tiedät vietätkö seuraavat kaksi vuotta linnassa vai mielisairaalassa.
Ei kavereita saa lyödä
Kyllä sulla sitten on reiluja kavereita kun huijaavat sua miten kerkiävät.
Laita männänrenkaat takaisin senkin mäntti!
Kehuskelivat että Motor Up auttais, mistähän sitä saa kun TV-Shopissa ei ole näkyny myytävänä vähään aikaan
tuhlaa rahojas noihin litkuihin. Ota männät kokonaan pois, niin kitka on niin pieni, että ottaa jenkaa vaikka kuinka!
jos ne ottaa poijes tarviiko öljyjä vaihtaa koskaan ja jos niin kuinka usein?
Kyllä se niin on, että vaikka autossa ei ole mäntiä, niin kyllä ne öljyt pitää vaihtaa. Näin neuvovat monet - vaikka kuinka vähän ajaa, niin öljyt härskiintyy vuodessa. Paras vaihtaa vaikka aina ennen talvea, jotta kylmäkäynnistykset sujuu tuoreilla öljyillä mahdollisimman vähällä mekaanisella kulutuksella.
Minunkin Toyota tuppaa käymään lämpimänä. En ole vielä poistanut mäntiä, mutta olen katsellut vähän sitä yksirivistä, sentin paksuista, irtopaloja varisevaa syyläriä, että josko tuo pitäisi joskus vaihtaa sellaiseen kolmiriviseen jostain toisesta autosta.
Toyota tarvitsee myös säännöllistä huoltoa. Esim. 150000 km huolto on seuraava. Autolle annetaan valohoitoa loistelamppujen valossa jotka on otettu aidosta Genue Parts laatikosta jossa lukee kiinaksi Toyota. Lisäksi maahantuojan kouluttama huoltoasentaja (suoenkielen vastine nykysuomen sanakirjasta "palkkansaedestä kusettava") vaihtaa autoosi öljyt jotka laskun mukaan ovat aina Mobil 0w-40 vaikka edellisenä päivänä Ekokemin auto kävi täyttämässä säiliön josta öljysi otetaan. Auto tuli suoraan takapihalta jossa se on juuri imaissut kauhistuttavan määrän jätteitä sisältävän jäteöljy astian, joka sekin on pakko palauttaa merkkikorjaamoon koska maailman johtava laatujärjestelmien luoja (Toyota) niin vaatii. Lisäksi sinulle lopuksi laskun suoritetusta huollosta ojentaa korjaamopäällikkö jonka käytös ja ihmisläheisyys on kuin suoraan luonnosta(ympäristöjärjestelmän vaatima ympäristönäkökohta)siksipä et voikkaan olla varma muistuttaako päällikkö enemmän iilimatoa vai vai juuri sammakon syönyttä rantakäärmettä. Mutta kosketus luontoon on kuin ohi kiitävä häivähdys sillä katseesi kääntyy tuon olion antamaan laskuun. Jälleen kuitenkin jylhät ajatukset hiipivät mieleesi ja tuntuu kuin suomen suurimmalta kalliojyrkänteeltä roikkuva jääpuikko olisi juuri työnnetty perseeseesi, tuijotat laskua jonka suuruus saisi maapallon vaihtamaan pyörimis-suuntaa. Epäilet oletko ehkä vahingossa pyytänyt että korjaamopäällikkö merkkauttaisi samalla 47,23% Toyota yhtiön osakepääomasta(enemmistöä eivät myy). Kyseessä on kuitenkin maininnan "samalla vois säätää ajovalot" aiheuttama lisälasku. Tämän jälkeen sinustakin on tullut uskonlahkon jäsen jota Toyotismiksi kutsutaan, sillä kukaan ei mainettaan menettämättä voi kertoa että on maksanut noin vähästä työstä noin paljon.
Kuvaus korjaamotilanteesta oli 1:1 omiin kokemuksiini verrattuna mitä tulee korjaamohenkilökunnan tasoon ja viitteisiin rahanhimoisista vuoristogorilloista.
Onneksi sain hintoihin kunnon perspektiiviä ostamalla vanhan Corollani rinnalle vanhan Alfan -koska miehellä on oltava auto, joka lähtee kun sitä polkee. Moottorin perusremontti 2000 e osat. Sanoin, että pistetään saman tien moottorin kiinnikettyynyt uusiksi kun velkaa kerta otetaan. Huomattavasti Corollan kyläseppämekaanikkoa tyylikkäämpi ja parempikäytöksisempi mies vastasi, "Joo, ne on 1000 markkaa kappale - ei euroa, heh heh."
Romuttamolla peltivanteen mutterit maksoivat itse hiekasta poimittuna 1 e per mutteri "koska kato Alfan osat on... sähän tiedät".
Kyllä joo pikku hiljaa...
Mutta toisaalta, kyllä Toyotan osista ja työstä maksaminen vituttaa enemmän. En ihan ymmärrä miksi, mutta niin se vaan tekee. Se on vähän jotain samaa, kun että vaimolle ei viitsi ostaa 20 e verhotankoa, mutta huorasta voi maksaa 200 e hetkeäkään ajattelematta ja pitää sitä järkiratkaisuna.
En kyllä silti poistaisi mäntien öljyrenkaita.
Kysyppäs kavereiltas miten lämpöongelmat vähenee kun poistaa männänrenkaat??? Jos ajattelisit edes maalaisjärjellä, niin tietäisit että osa lämmöstä poistuu männänrenkaiden kautta...
mutta olihan ne kaverit kuitenkin oikeassa, ei ylikuumene kun ei kerran lähde käymäänkään.
Saipas hyvät aamunaurut!
ei siellä männissä huvikseen ole kolmea männän rengasta.suosittelen että purat moottorin ja laitat vaikka uudet männänrenkaat joka pyttyyn ja joka ikisen renkaan.lyöt koneen kasaan niin taas sitä mennään