"huimaus"

Moro. olen 26-vuotias, sairauspelosta kärsivä miehenalku. Minulla on lapsesta asti ollut vaivana huimaus, koko sen kirjo. Alkoi ihan yhtäkkiä yhtenä yönä, kaikki pyöri silmissä, olin 11 vuotias. koskaan se ei ole kokonaan mennyt pois, eli jatkuva keinuttava olo on päällä. teksti "pomppii" kun lukee, pöhnä olo. Välillä parempi, välillä huonompi...juuri nyt huonompi.

Elikkä mikä nyt sai minun ahistuksestakin kärsivän panikoimaan, oli kun eilen illalla ihan yhtäkkiä humahti päässä (olin tietokoneella kökkinyt pitkään). Kesti noin 2 sekunttia. vaikee selittää miltä tuntui. Sellanen nopea kohtaus, kaikki meni ympäriämpäri, ja pönttö meni sekasin hetkeksi. Kesti tosiaan vaan sekunnin pari. Nyt jälkimaininkina tuo perus huimaava olo mikä aina on, on selvästi pahempi.

Näitä tulee sillon tällön minulle, eli ei eka kerta. Noh, koska olen hypokondrikko, päättelin että se oli aivoinfarkti! Sitä nyt siis pelkään, ja on ihan kauhea paniikki päällä. kuulostaako siltä? eipä tässä kyllä muita oireita ole, niskat taitaa tosin jumittaa...

kiitos!
7996
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

On siis tutkittu vuosien varrella, mutta syytä ei löydy. Esim pään MRI otettu 2 v sitten, ja ihan kunnossa oli.

Äänestä

Voisikohan tuo johtua Menieren taudista? Siihen liittyy nimittäin huimausta aika paljon.

Äänestä

'hyvänlaatuinen asentohuimaus'?

Kuulostaisi siltä.
Viime viikon tiistaina Akuutti-ohjelmassa oli juuri siihen ohjeet. Jos sen saa katsoa netistä, niin käy ihmeessä kuuntelemassa. Tuli tv 2:lta.

Johtuu korvassa olevasta tasapainoelimestä, johon kertyy väärään paikkaan 'sakkaa'. Antaa virheellisen viestin tasapainokeskukselle ja ... sitten huimaa.
Tuo hyv.laat. asentohuimaus on kuulemma yleinen ja lapsilla esim. voi olla keskittymisongelmien taustalla.
Siihen on hoitona hyvin yksinkertaiset, vaikkapa kotona tehtävät liikkeet, jolla 'sakka' saadaan väärästä paikasta liikkeelle. Liikkeet näytettiin ohjelmassa.

Muistaakseni ohjelma oli Akuutti. Korjatkaa, mikäli muistan ohjelman väärin.

t.ft

Äänestä
  • tuo viime ti 2.10 Akuutti.

    http://areena.yle.fi/hae?cid=164620&pid=169098

    Ps.Katso se tänään, huomenna ei välttämättä enää näy, kun tulee uusi Akuutti.

    Niin tarkistin myös, kyllä tuo asentohuimaus löytyy tästä ohjelmasta.

    Äänestä

  • tästä linkistä kirjoitti:

    tuo viime ti 2.10 Akuutti.

    http://areena.yle.fi/hae?cid=164620&pid=169098

    Ps.Katso se tänään, huomenna ei välttämättä enää näy, kun tulee uusi Akuutti.

    Niin tarkistin myös, kyllä tuo asentohuimaus löytyy tästä ohjelmasta.

    Hitto, taisin missata tuon akuutin...

    No ehän tuo asentohuimaus tai menieren tauti minulle mitään uutta tietoa sinänsä ole. Noh, eikai se ny sentään mikää aivohalvaus ollu, ku tässä ihan normaalisti porskutellaan:)

    Äänestä

  • pelokas123 kirjoitti:

    Hitto, taisin missata tuon akuutin...

    No ehän tuo asentohuimaus tai menieren tauti minulle mitään uutta tietoa sinänsä ole. Noh, eikai se ny sentään mikää aivohalvaus ollu, ku tässä ihan normaalisti porskutellaan:)

    näet sen Akuutin vielä tänäänkin.

    Siellä oli tosi helpot ne ohjeet. Kannattaa kokeilla.

    t.ft

    Äänestä

  • linkkiä niin kirjoitti:

    näet sen Akuutin vielä tänäänkin.

    Siellä oli tosi helpot ne ohjeet. Kannattaa kokeilla.

    t.ft

    eli mua on kanssa huimannu 3 vuotta. syytä ei tiedetä. mutta panikoin usein ja niskat on todella jumissa. välillä kyllä humisee korvissa helvetisti. en en tiedä mikä on. huimaus on koko aikaista, eikä helpotu millään... :( olis taas vaihteeks ihanaa nauttia omasta elämästä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelokas123 kirjoitti:

Moro. olen 26-vuotias, sairauspelosta kärsivä miehenalku. Minulla on lapsesta asti ollut vaivana huimaus, koko sen kirjo. Alkoi ihan yhtäkkiä yhtenä yönä, kaikki pyöri silmissä, olin 11 vuotias. koskaan se ei ole kokonaan mennyt pois, eli jatkuva keinuttava olo on päällä. teksti "pomppii" kun lukee, pöhnä olo. Välillä parempi, välillä huonompi...juuri nyt huonompi.

Elikkä mikä nyt sai minun ahistuksestakin kärsivän panikoimaan, oli kun eilen illalla ihan yhtäkkiä humahti päässä (olin tietokoneella kökkinyt pitkään). Kesti noin 2 sekunttia. vaikee selittää miltä tuntui. Sellanen nopea kohtaus, kaikki meni ympäriämpäri, ja pönttö meni sekasin hetkeksi. Kesti tosiaan vaan sekunnin pari. Nyt jälkimaininkina tuo perus huimaava olo mikä aina on, on selvästi pahempi.

Näitä tulee sillon tällön minulle, eli ei eka kerta. Noh, koska olen hypokondrikko, päättelin että se oli aivoinfarkti! Sitä nyt siis pelkään, ja on ihan kauhea paniikki päällä. kuulostaako siltä? eipä tässä kyllä muita oireita ole, niskat taitaa tosin jumittaa...

kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu