Mitä tehdä kun tuntuu että kaikki menee huonosti? Kavereita on paljoa, mutta eivät ne ole ystäviä jolle kerrotaan vaikeat asiat. Ja eivät ne koskaan soita ja pyydä mua mukaan. Musta tuntuu että mä saan aina ehdottaa kaikkea, ja kukaan ei oikeasti pidä musta. Olin todella ihastunut erääseen poikaa, mutte sekin juttui kaatui vuoden ihastuksen jälkeen siihen että hän alkoi seurustella. Koti olot ovat huonot, vanhempani eivät ymmärrä mua ja mä oon joutunu lapsesta asti kärsimään niiden päihde ongelmista. Harrastus ja koulu ei jaksa enää kiinnostaa kun kaikki muu menee pieleen. Tunteitani en osaa näyttää enkä puhua asioista kovin helposti. Ammatti apua en uskalla hakea. Ja jos uskaltaisin, niin mistä Helsingistä vois hakea apua?
Mitä tehdä kun seinät kaatuu päälle
Ansku
4607
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Katso esimerkiksi puhelinluettelosta jonku psykologin numero. Tai toinen vaihtoehto et menet vaan normaalin lääkärin vastaanotolle ja kerrot tilantees nii se auttaa sua asiassas eteenpäin.. *Voimia, jaksamisia, haleja*
Ilman muuta hae apua, nyt on oikea aika saada seinien kaatuminen pysähtymään. Elämää ei kannata heittää hukkaan vaikka kotona on vaikeuksia.
Tässä linkki, jossa on auttavia puhelinnumeroita:
http://www.tukiasema.net/auttajat.asp
Sinulle varmaan on useampikin nuorten auttamiseksi tarkoitettu puhelin numero sopiva.
Tsemppiä ja luuri käteen!
Mä tiän miltä susta tuntuu... itte elän äiteen kans kaksin, iskä muutti pois joskus vuosia sitte se on alkoholisti, samoin mummoni. veljeni kuoli 3 vuotta sitten pitkään sairastettuaan. Usein pienenä jäin hoitamaan sitä kun äitini lähti töihin... Veljeni oli kuin vauva, mutta ikäisensä kropassa. hän oli sokea, ei osannut puhua, ei kävellä, ei syödä... hän osasi vain itkeä ja kuulla. Hän kuoli 10v. Sen jälkeen äiteellä oli mies joka oli mustasukkainen ja hakkasi äitin noin kerran kuukudessa siihen kuntoon että oli pakko mennä tk:hon. Poliiseja ei paljo koskaan sotkettu mukaan...äiti ei kehdannu. Nyt eletään veloissa aikä sossun luukulle äiti kehtaa mennä. onneksi tätini antaa meidän asua hänen talosaan kun itse muutti pois... Silläkin on mies joka hakkaa tätiä... Serkkuni yritti itsaria mutta ei onnistunut. Onneksi. mutta elämä jatkuu eteenpäin... ajattelen... Ja yritä säki... Käy vaikka psykologilla tai jossain missä voit puhua jollekkin tuntemattomalle mutta vastuunsa tuntevalle....Itse en voi mennä... koska en kehtaa, jä tämä on sen verran pieni kylä et juttuja lähtis musta liikkeelle... Mut sulle se ei todelakaa oo mikää häpeä..vaan helpotus. Ja äläkä hukuta surujas viinaan. mä teen niin koska en oikeen tiä muutakaa kainoa itelleni... Mut pidä ittes naisena ja Koita pärjätä. !
Meille kaikille ei ole luotu hyviä lähtökuoppia maailmalle...
Vanhempieni erotessa jäin äidilleni asumaan jonka alkoholi ongelma paheni vuosi vuodelta...
Muutin aikaisin pois kotoa,"omaan rauhaan"...
Isäni kanssa on ihan hyvät välit,mutta olemme liian vieraat toisilemme,vaikka säännöllisesti näemmekin..Ympärilläni ei ole moneen vuoteen ollut aikuista ihmistä jolle kertoa tai kysyä neuvoa...Tunnen myös itseni jotenkin huonommaksi kun halusta huolimatta en ole voinut harrastaa tai matkustella tai mitään muuta...mutta täytyy vaan huolehtia jotta samaa eivät saa kokea meidän lapsemme...ja kuinka anteeksi antavainen on mieli,vaikka mitä sain kokea ja nähdä äitini takia,kaikki antaisin hänelle anteeksi...Koita jaksaa,meitä samoja kohtalotovereita on luullakseni aika paljon,mutta piilossa...