Toinen käsi, särkee, puutuu, pistelee ja "muurahaisia juoksee" ihon alla. Herään aamuisin päänsärkyyn (joka tasaisen puristavaa, takaraivolta toisen silmän taakse)ja pahoinvointiin jo toista viikkoa. Silmissä välillä outo tunne, kuin ohut kalvo peittäisi näkökenttää.
Hartia/niskat jumissa (särkee)jo kuukauden ajan ja olen ajatellut oireiden johtuvan siitä. Tunnen väsymystä ja välillä horjahtelen askeleen tai kaksi tuonne puutuneeseen puoleen päin?
Hartia/niskat jumissa (särkee)jo kuukauden ajan ja olen ajatellut oireiden johtuvan siitä. Tunnen väsymystä ja välillä horjahtelen askeleen tai kaksi tuonne puutuneeseen puoleen päin?
Vastaukset 2
Vanhimmat
jotenkin auttaa. :< Itselläni on myös hieman samanlaisia oireita: kipu on puristavaa ja aina vasemman silmän "takana," useimmiten se pysyy jotenkin siedettävällä tasolla, mutta sitten on sellaisiakin päiviä, että pelkästään pimeä, hiljaisuus ja pitkä uni auttavat. Niskat ovat aivan lukossa ja oikeassa kädessä on ilmeisesti ongelmia verenkierron kanssa, koska se on jatkuvasti pelottavan jääkyylmä ja sormet ovat kankeat. Etenkin kunnon päänsäryn aikaan on erittäin vaikea keskittää katsetta mihinkään ja kaikki äänet tuntuvat kuuluvan jostain kaukaa, vähän niin kuin kaikuna.
Hei...
Mulla on ollu kolme migreeni kohtausta elämäni aikana ekan kerran oli pienenä ja sit toinen oli puoltoista vuotta sit ja viimeisin oli tossa n.pari viikkoo sit se viimeinen tuli siis aivan yllättäen ku mie tulin suihkusta ja just tollan näköhäiriö tuli ensin oikeeseen silmään mut sillo ei koskenu viel päähä ja toinen migreenikohtaus tuli sit n.23 aikaan ku oikeesta silmästä loppu toi migreenikohtaus ni ja sit tuli myös päänsärku ja aamul huono-olo:)