Pariisin ilma maaliskussa?

Shirley

Hei, olisin menossa Pariisin ensi maaliskuussa, haikailisin sitä kevään tuntua, mutta koska matkaliput pitää käyttää tietysitä syistä johtuen maaliskuussa, niin onko siellä silloin jo kevät, vai onko ihanne aika huhti-toukokuussa?
Kiitos kovasti:)

3

977

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pariisissa

      ja koko ajan satoi ja tuuli kovasti. Olimme hotellin ylimmän kerroksen pienessä pittoreskissa huoneessa ja sade rapisi peltikattoon, onneksi ei katto vuotanut.Kengät ja vaatteet kuivattiin pienellä lämpöpatterilla.Silti oli kiva matka.

      Vuuet ei oo veljeksiä sielläkään, joten pitää olla ennustaja, jotta voisi sanoa minkälainen sää vallitsee esim maaliskuussa tai huhtikuussa. Varmaan on kuitenkin lämpöasteita eikä pakkasia.

      Siellä on kahviloiden ulkopuolella näitä kaasulammittimiä, joten sauhuttelijatkin tarkenevat istua ulkona.

    • piipi

      oli viime vuonna maaliskuussa. Ensimmäisenä päivänä oli 16 ja aurinko paistoi. Loput 3 päivää, satoi, tuuli ja oli kylmä! Huomasi, että kevät on tulossa, hieman puut vihersivät. Mutta se ei haitannut. Pariisi on niin upea kaupunki ja paljon nähtävää. Tänä vuonna (2008) olemme perheen kanssa menossa vapun aikana Pariisiin.

    • tulin juuri

      Lämpötilat 13 - 1 asteen välillä. Hyytävä viima. Väliin aurinko paistoi ja tuulen suojassa tuntui ihan lämpöiselle, väliin taas sataa tihuutti, välillä ihan myrskysí ja heitti rakeita. Kaikesta huolimatta paikoin jo vihersi, muutamat puut jo kukkivat jne. Lämmintä vaatetta kannattaa varata mukaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      72
      2699
    2. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

      Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
      Ikävä
      25
      2448
    3. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      40
      2117
    4. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      13
      1986
    5. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      108
      1472
    6. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      166
      1339
    7. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      51
      1011
    8. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      28
      954
    9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      16
      768
    10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      99
      761
    Aihe