Kaurismies

Millainen on rakastunut kaurismies? Haluaisin saada joitakin vinkkejä asiasta.... Onko täällä asiasta jotain tietäviä?

12

5284

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tumma skopu

      Kaurista on vaikea lukea. Varsinkin rakastunutta kaurista, sillä kauriille on äärettömän hankalaa osoittaa tunteitaan ja varsinkin niistä puhuminen tuntuisi olevan lähestulkoon mahdotonta.

      Itse olin kolmisen vuotta kiihkeässä mutta hankalassa suhteessa kaurismiehen kanssa. Hän on edelleen ainoa mies, jota olen koskaan rakastanut, mutta homma kaatui sitten siihen kun kaurismies petti minua toisen naisen kanssa. Vikaa oli minussakin, mutta kaurismies kuitenkin otti tuon ratkaisevan askeleen enkä voinut sitä antaa anteeksi.

      Mutta niin...rakastunut kaurismies...siinäpä vasta haastetta. Ex-kauriini oli näissä asioissa kovin ailahtelevainen. Välillä hänellä oli sellaisia kausia, että hän oli hurmaava ja huomaavainen. Järjesteli pieniä ja joskus vähän isompiakin yllätyksiä ja halusi paljon seksiä kanssani. Touhusimme ja nauroimme yhdessä ja kaikki oli kaikin puolin ihanaa.

      Mutta vähintään yhtä paljon oli sitten myöskin niitä kausia, että hänestä tuli täysin sulkeutunut ja jotenkin synkeä ja etäinen. Tuon kolmen vuoden aikana tuli monta kertaa sellaisia kausia, etten kuullut kaurismiehestä mitään moneen viikkoon. Ja me nyt kuitenkin ainakin käsittääkseni olimme ihan virallinen seurusteleva pariskunta. Mutta kun rakastin miestä niin saatanasti, niin annoin aina anteeksi nuo hänen oikkunsa.

      En vielä tänäkään päivänä tiedä, että rakastiko hän oikeasti minua vaiko eikö.

      • kokemukset

        päinvastaiset kuin tumman skopun. Mulla kaurismies on näyttänyt tunteet alusta asti eli ei ole ollut epäselvää onko rakastunut eli käsittäisin että tunteistaan varma kauris näyttää tunteensa jos oikeasti rakastaa. On myös sanonut rakastavansa, näyttää sen myös teoin ja on todella suojelevainen mies. Hän oli myös se joka halusi ryhtytä seurustelemaan ja kysyi parin kuukauden jälkeen että mikä tää meidän juttu on kun siitä tuntui ettei enää voinut elää ilman minua. Kaiken kaikkeaan romanttinen ja herkkä mies teon ja sanoin, kuitenkin tosi miehekäs ja on sanonut ettei koskaan satuttaisi mua millään tavoin eikä anna kenenkään muunkaan sitä tehdä.


      • sipuli-kaurisnainen

        hei.
        luin viime talvena kirjan -kuulostaa kornilta,mutta h-tti siinä oli myös asiaa - miehet marsista, naiset venuksesta... ja miehil ja naisil on "kausia" jotka ovat normaaleja - me naisethan tiedämme ne...kuukautiset, hormoonit... miehillä tiettyjä "vetäytymiskausia" ton kirjan mukaan...ehkä kannattaisi lukea... miehet ja naiset ovat tietyllä tavalla samaa tarvitsevia mutta perustavaa laatua "elämää eri tavalla ymmärtäviä".
        toivotan hyvää joulua!


    • Kaurismies

      Hmm... meikäläinenhän on jäävi vastaamaan vähä:)
      Mutta paljon oli totta tuossa ensimmäisessä vastauksessakin (oliko se skopu?) Mun on ainakin hankala tunteitani näyttää, vaikka kuinka toiseen olisin rakastunut, kovan pinistelyn jälkeen saan sanottua sen..etten joutuisi toisesta luopumaan "epätietoisuuden"tähden. Mutta ne synkeät kaudet, ne on pahoja, ja en tiijö taikka osaa selittää mistä ne johtuu.. ne vaan tulee.

    • skorpionezz

      Rakastunut Kauris, ainakin "minun" Kauris, haluaa olla koko ajan lähelläni, meillä ainakin alusta lähtien on kauris ollut varmempi tunteissaan, pyysi esim. lomalle mukaansa vain muutaman tuntemispäivän jälkeen, halaa, koskettelee ja suukottelee mielellään. Lähettelee tekstiviestejä pitkin päivää ja soittelee silloin kun emme ole yhdessä.

      Mieheni ystävät, jotka tapasin melkein heti tutustumisemme jälkeen (harvinaista minun miehelleni) sanoivat että tuo mies on rakastunut, ettei hän ole vielä koskaan käyttäytynyt noin naisen takia.

      Haluaa ottaa minut mukaansa joka paikkaan, ei ole mielellään erossa kuin korkeintaan sen vuorokauden ja siinäkin on kuulema liikaa tunteja.

      Kun kauris ottaa jonkun sydämeensä hän varmaan tekee kaikkensa tämän eteen, oman terveytensäkin uhraten.

    • Vanha Kauris

      Kaikesta edellä väitetystä huolimatta väitän, että rakastunut KaurisM on ehdottoman uskollinen kumppanilleen! Rakastuminen on vavisuttava kokemus KaurisM:lle ja hän ei rakastu montakaan kertaa elämässään - monelle on yksikin kerta riittänyt. Rakkaudessaan pettynyt KaurisM on vaikea tapaus ja usein täälläkin esillä olleet tapauksen kuuluvat tähän ryhmään.

      Mutta asiaan eli ihan oikeasti rakastuneeseen KaurisM:een - hän on huomaavainen, ottaa toisen tunteet huomioon, näyttää rakastumisensa aidosti eikä salaa sitä ystäviltäänkään vaan kehuu avoimesti kumppaniaa. KaurisM kertoo teoillaan rakkautensa määrän, mutta todella rakastunut KaurisM pystyy myös puhumaan tunteistaan kumppanilleen. Huom. teot tulevat siis ensin ja sitten seuraavat puheet viiveellä! KaurisM ei joka päivä kuuluta kumppanilleen rakkauttaan, vaan säästää ne erityisiin hetkiin.

      Sängyssä KaurisM avautuu vähitellen, mutta ottaa aina kumppaninsa huomioon. Kumppanin nautinto on tärkeä asia KaurisM:lle. KaurisM on hyvä ja hellä rakastaja, jolta löytyy myös mielikuvitusta seksileikkeihin! Kröm, oli itse kehun paikka ;=)

      • kaunis kiitos kysymykseeni vastanneille. On ollut erittäin mielenkiintoista ja opettavaista lueskella teidän mielipiteitänne... Kiitos siitä ja jos jollakin löytyy vielä kommentoitavaa, niin areena on vapaa :)


      • Ei mulla muuta.
        sinna1975 kirjoitti:

        kaunis kiitos kysymykseeni vastanneille. On ollut erittäin mielenkiintoista ja opettavaista lueskella teidän mielipiteitänne... Kiitos siitä ja jos jollakin löytyy vielä kommentoitavaa, niin areena on vapaa :)

        Kaurismiehillä on naisten vikittely verissä, joten toivottavasti et ole mustasukkaista ja/tai omistushaluista sorttia. Ex-kauriini pokaili kaikkea mikä liikkui. Työkavereitaan, tuntemattomia vastaantulijoita, kassaneitejä, minun ystäviäni jne. jne. Ei tietenkään koskaan minun läsnäollessani, mutta pikkulintu osasi kyllä aina kertoa, että ukkokultani oli taas ollut naurattamassa vieraita naisia.

        Vanha Kauris kertoilee kauniisti omasta merkistään, mutta kaurismiehen pimeä puoli kannattaa myös pitää mielessä. Eivät todellakaan ole mitään yhden naisen miehiä.


      • Vanha Kauris
        Ei mulla muuta. kirjoitti:

        Kaurismiehillä on naisten vikittely verissä, joten toivottavasti et ole mustasukkaista ja/tai omistushaluista sorttia. Ex-kauriini pokaili kaikkea mikä liikkui. Työkavereitaan, tuntemattomia vastaantulijoita, kassaneitejä, minun ystäviäni jne. jne. Ei tietenkään koskaan minun läsnäollessani, mutta pikkulintu osasi kyllä aina kertoa, että ukkokultani oli taas ollut naurattamassa vieraita naisia.

        Vanha Kauris kertoilee kauniisti omasta merkistään, mutta kaurismiehen pimeä puoli kannattaa myös pitää mielessä. Eivät todellakaan ole mitään yhden naisen miehiä.

        laumaeläimenä KaurisM sortuu monasti flirttailun perisyntiin, mutta ei etene sen pitemmälle rakastuneena. Mustasukkaisuuteen taipuvainen ja kotrolloivan luonteen omaava nainen ei sovi omasta vapaudestaan tarkalle KaurisM:lle. Mustasukkaisuus on paras konsti karkoittamaan KaurisM:n!


    • Minä vain

      Kunpa sen tietäisi millainen on rakastunut kauris. Olisin kiitollinen jos joku kertoisi. Itselläni on ollut kauris miehen kanssa kipinöitä ilmassa ensi tapaamisesta lähtien. Ja sen näkee että kiinnostus on molemminpuolista. Hitaasti (3v.) olemme edenneet flirttailusta satunnaiseen seksiin. Mutta missään vaiheessa tunteista ei puhuta ääneen. Itse en sano, koska muutaman kerran kokemuksesta tiedän hänen vetävän takapakkia nopeasti. Vähän ajan kuluttua taas kaikki on ennallaan. Eilen kuulin hänen hiljaa seksin tohinoissa kuiskaavan: tykkään susta. Sen jälkeen ei mitään.Olimme molemmat hieman humalassa ja minulla on epävarma olo siitä, että sanoiko hän sen tosissaan. Joka tapauksessa se tuntui hyvältä kuulla. Eleet puhuvat tällä miehellä enemmän kuin sanat.Mutta onko se rakkautta minua kohtaan vai pitääkö minua narussa tilapäisen seksin takia.

      • Vanha Kauris

        Olette olleet yhdessä kolme vuotta - herää kysymys, kuinka hyvin sinä tunnet kumppanisi noin yleisesti ottaen? Onko kumppanisi vapaa, minkälaista elämää hän viettää jne. Näistä sekoista on sinulle täytynyt muodostusa jonkinlainen kokonaiskuva kumppanistasi. Mieti asiaa tässä valossa!

        KaurisM ei hevillä näytä tunteitaan ja yleensä eleet ja teot kertovatkin hänestä runsaasti enemmän eli edellinen toteamus oli sitä vanhan toistoa ties monenko kerran.

        KaurisM:lle kuuluu myös sitoutumisen kammo/pelko ja se on yhteydessä ikään ja siihen, kuinka monesti hän on joutunut pettymään rakkauden saralla. Mitä enemmän ikää ja pettymyksiä sitä varautuneemmaksi ja epäluuloisemmaksi KaurisM tulee sitoutumisen suhteen. Ja sitä useammin hän sortuu jahkailuun asian suhteen - tänään kyllä ja huomenna ei!

        Mutta kysymuykseesi vastaisin, että teillä menee minun mielestäni tällä hetkellä hyvin. Teidän suhteessanne on eloa ja kipinöintiä. En usko, että kumppanisi hakisi sinusta tilapäistä sänkyseuraa vaan on aidosti kanssasi. Mutta miten edetä tästä? Ensimmäinen havaintoni on, että olette koko tämän 3 vuoden ajan kuitenkin edenneet suhteessanne ja syventäneet sitä. Voisi sanoa, että hitaasti hyvä tulee ja tämä pätee erityisesti KaurisM:hen suhteen.

        Kommentti "tykkään susta" on jo KaurisM:hen suusta kuultuna melkoinen saavutus :=)Ja siksi uskonkin, että suhdetta kannattaa ja jatkaa ja vaalia!


      • .................
        Vanha Kauris kirjoitti:

        Olette olleet yhdessä kolme vuotta - herää kysymys, kuinka hyvin sinä tunnet kumppanisi noin yleisesti ottaen? Onko kumppanisi vapaa, minkälaista elämää hän viettää jne. Näistä sekoista on sinulle täytynyt muodostusa jonkinlainen kokonaiskuva kumppanistasi. Mieti asiaa tässä valossa!

        KaurisM ei hevillä näytä tunteitaan ja yleensä eleet ja teot kertovatkin hänestä runsaasti enemmän eli edellinen toteamus oli sitä vanhan toistoa ties monenko kerran.

        KaurisM:lle kuuluu myös sitoutumisen kammo/pelko ja se on yhteydessä ikään ja siihen, kuinka monesti hän on joutunut pettymään rakkauden saralla. Mitä enemmän ikää ja pettymyksiä sitä varautuneemmaksi ja epäluuloisemmaksi KaurisM tulee sitoutumisen suhteen. Ja sitä useammin hän sortuu jahkailuun asian suhteen - tänään kyllä ja huomenna ei!

        Mutta kysymuykseesi vastaisin, että teillä menee minun mielestäni tällä hetkellä hyvin. Teidän suhteessanne on eloa ja kipinöintiä. En usko, että kumppanisi hakisi sinusta tilapäistä sänkyseuraa vaan on aidosti kanssasi. Mutta miten edetä tästä? Ensimmäinen havaintoni on, että olette koko tämän 3 vuoden ajan kuitenkin edenneet suhteessanne ja syventäneet sitä. Voisi sanoa, että hitaasti hyvä tulee ja tämä pätee erityisesti KaurisM:hen suhteen.

        Kommentti "tykkään susta" on jo KaurisM:hen suusta kuultuna melkoinen saavutus :=)Ja siksi uskonkin, että suhdetta kannattaa ja jatkaa ja vaalia!

        kolmen vuoden jahkailun jälkeen "tykkään susta"
        "...mies on tosissaan suhteesi"
        "satunnaisen seksin jälkeen"
        ..voiko enään pöhkömpää luulottelua olla:=)

        HohhOIJJAAA...Onko kaurismiehet jotain vaippamiehiä, joita pitää hyysätä,TÄH???????


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2710
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      94
      2001
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      40
      1518
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      274
      1059
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      69
      969
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      891
    8. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      874
    9. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      870
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      785
    Aihe