Onpas ikävää:)

Kaitsoitteko 4:sen uutisia! Siinä kansanedustajat epäilivät äänenmenetyksen,poskiontelovaivojen jne. johtuvan homeesta. Tosin eduskunnan edustaja? (nimeä en muista) totesi että ei siellä ulkoseinissä enempää ole kuin muissakaan vastaavissa joissa on villoja.

Nyt olen kyllä ihan rehellisesti vahingoniloinen.

Ehkä nyt kun kansanedustajat alkavat oireilemaan, ainakin heidän kohdallaan tunnustetaan homeen terveyshaitat, ehkä.

Mutta eihän homeen mitään haittaa aiheuta kaiketi kansanedustajilla, jos ei ole meilläkään aiheuttanut.

Mielenkiinnolla seuraan miten asia etenee.
833226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 83

Vanhimmat

nyt harmittaa, kun en katsonut uutisia. Ketkä kansanedustajat siellä ovat sairastuneet?

Pääsevätköhän kansanedustajat ammattitautitutkimuksiin? Onko heille jo kerrottu, että eduskunnan sisäilma on laadultaan normaalia tai suorastaan hyvää? Kuinka lohdullista tietää, että kansanedustajamme ovat luulosairaita ja suositellaan psykiatriseen hoitoon...

LOL!

Äänestä
  • tulee samainen uutinen. Se tuli niin nopeasti etten laittanut merkille kansanedustajan nimeä.
    Mutta kyllä minulta ihan pieni naurahdus tuli, enkä ole edes pahoillani.

    "eihän homeet mitään aiheuta" - asenne taitaa saada uuden käänteen julkisuushenkilöiden oireilujen vuoksi, sillä he kaiketi ovat niitä täysjärkisiä,vai?

    Äänestä

  • Eduskunta homeessa kirjoitti:

    tulee samainen uutinen. Se tuli niin nopeasti etten laittanut merkille kansanedustajan nimeä.
    Mutta kyllä minulta ihan pieni naurahdus tuli, enkä ole edes pahoillani.

    "eihän homeet mitään aiheuta" - asenne taitaa saada uuden käänteen julkisuushenkilöiden oireilujen vuoksi, sillä he kaiketi ovat niitä täysjärkisiä,vai?

    Itse palaan altisteettomaan työhöni huomenna. Tänään kävin keuhkolääkärin luona, kun ammattitautimääritykset vaatii, että pitää palata hoitavan lääkärin valvonnassa töihin. Vähän keuhkolääkäri oli silleen hankalassa välissä, mutta kysyi mitä minä häneltä odotin, niin kerroin että toteaa minun olevant työkykyinen. Ja näin tehtiin. Huomenna vielä tt-lääkäri ja sitten töihin. Ja kipitän pitkin käytäviä tapaamassa kaikki työkaverit ympäri taloa, kun sisäilma on koko talossa puhtaaksi todettu.

    Kysyin voinko palata tuota "päätöstä" minkä tapaturma-asian lautakunta kohdallani tekee, töihin. En saanut kielteistä vastausta, joten vastaus oli myönteinen kun kysymykseeni ystävällisesti vastattiin, että asiani käsittely kestää 3-4 viikkoa. Jus joo, että ensin tehdään takautuva päätös, että töihin ja sitten päätös lähetetään lautakunnalle, jonka arvo on aika mitätön, vaikka siinä istuu lääkäreitä, juristeja ... mutta luin, että vakuutuspuolen ei tarvitse omassa päätöksessään huomioida lautakunnan esitystä, vaan päätäntä valta on aina vakuutuslaitoksella. Niin, että ensin vakuutus teki kohdallani päätöksen ja sen jälkeen altistaa sen kumileimasin ryhmälle ja sitten se muka tuon kumileimasimen mukaan muuttaisi jo tehtyä päätöstään. Ei mene läpi. Kyllä tässäkin taas tuhlataan vain rahaa ja aikaa, ei liene ihan halpa kokous kun paikalla on aika arvovaltaista porukkaa tekemässä näitä eettisesti oikeita esityksiään, jotta vakuutuspuoli voi sitten laittaa sen oman ensimäisen päätöksensä uudelleen tiedoksi kaikille.

    Miten paljon tämä ammattitauti auttaakaan, että juu kannattaa kyllä impata keuhkot pilalle, jotta saa tämän ammattitautidiagnoosin suoman "turvan".

    Keuhkolääkäri luki tuota työsuojelupäällikön tekemään lausuntoa sisäilmasta ja huomioi tuon KOSTEUSMITTAUSRAPORTIN, se muuten kertoo ihan varmasti, että työpaikkani sisäilma onkin puhdasta. Talo on kuin reikäjuusto, tosin osaa reijistä ei enää tarkkailla, tiedä sitten miksi ;-), ja tarkkailun tulos on, että ei ole kosteutta ei sisäilmaongelmaa. Loistaavaa työsuojelua!

    Kyllä meillä Suomessa on hyvä, kun on niin laadukasta työsuojelua ja hometutkimusta. Ei pääse mitään vääryyksiä kyllä tapahtumaan, kun kaikkea seurataan niin tarkoin ja määräyksetkin ovat tiukkoja.

    Niin, ja jos huomenna oireilen altistettomassa työpaikassani todetaan, että ai ai olet sitten jo niin sairastunut, että oireilet ihan puhtaissakin työtiloissa. Ei ole työpaikan ongelma, joten etsi itsellesi uusi työ. Joten en oireile, enkä mene lääkäriin. Keuhkolääkäriltä pyysin vuoden spirivareseptin, ei tarvitse puhtaasta sisäilmasta ihan heti sännätä lääkäreitä vaivaamaan.

    Mutta minulle on nyt kaikki kertoneet, että voin ihan heti ottaa yhteyttä, jos ongelmia tulee ja pitääkin ottaa. En muuten ota mitään yhteyksiä, sillä pärjään vallan mainiosti puhtaassa sisäilmassa. No kortisonikuurin aloitin nyt kuitenkin, tosin kertomatta siitä kenellekään. Minulla kun on nämä omahoito-ohjeet, ei tarvitse aina kertoa ihan kaikkea. Ja kun tänään keuhkolääkäri kysyi pystynkö kävelemään 3 kerrokseen, vastasin sormet ristissä, että pystyn. Eihän hän kysynyt miten monta kertaa matkalla pysähdyn. En ole ihan helposti periksi antava, joten pääsisin kyllä vaikka kymmenen kerrosta, aikaa ja kuntoa en osaisikaan sanoa. En ole kävellyt portaita kolmanteen kerrokseen tänävuonna, mutta ensi vuonna kipitän monin kerroin noita portaitakin. Ehkä.

    Ja sinä ihana ihminen, älä kirjoittele nyt taas niitä kovin kannustavia viestejäsi, vaikka tiedän että sydämesi kultaa onkin, ja olet muutoinkin vallan empaattinen ja sympaattinen. Tämä on vain hypoteettinen tarina, eihän tämä totta ole.... ei

    Äänestä

  • =)=)=)=) kirjoitti:

    palaat työpaikkasi puhtaaseen sisäilmaan? Minullekin on tarjottu sitä vaihtoehtoa, sisäilma on puhtaaksi todettu ja työnantaja on kaikkensa tehnyt. Jos on niin sairas ettei voi siellä täysin puhtaassa sisäilmassa työskennellä, niin sitten ei varmasti voi pärjätä missään ja täytyy aloittaa työkyvynarviointiprosessi. Logiikka ontuu kyllä pikkuisen, sillä olen siirtotiloissa työskennellyt jo vuoden hyvällä menestyksellä, joten ihan kauhean sairas en voi olla...

    Onnea ja menestystä työhönpaluullesi! Mukavaa että teilläkin on korjaukset saatu sataprosenttisesti onnistumaan niin, että jopa ammattitaudin saaneet niissä tiloissa pärjäävät. Eikä ilmeisesti mitään tarvinnut edes purkaa! Ihan loistava tulos.

    selviät hengissä tästä työkokeilusta!
    Kyllä täytyy myöntää, että hiukset on pystyssä jo pelkästä ajatuksesta, että sinne menet takaisin itseäsi altistamaan.

    Muista että jokainen altistus pahentaa seuraavan altistuksen oireita!
    Joka tapauksesssa hengessä mukana!!

    pitääkö sinun ängetä jokaiseen ketjuun kertomaan tätä marttyyritarinaasi.

    Äänestä

  • olet väärässä ketjussa kirjoitti:

    pitääkö sinun ängetä jokaiseen ketjuun kertomaan tätä marttyyritarinaasi.

    tuo positiivinen asenteesi sairastuneisiin on niin ihastuttavaa. Ihan tulee tunne, että olisin jopa joskus jutellut kanssasi. Mutta ehkä se nyt vain on tälläinen mielikuva, koska positiiviset ihmiset yleensä muistaa niin hyvin.

    Äänestä

  • homeahdistus1 kirjoitti:

    palaat työpaikkasi puhtaaseen sisäilmaan? Minullekin on tarjottu sitä vaihtoehtoa, sisäilma on puhtaaksi todettu ja työnantaja on kaikkensa tehnyt. Jos on niin sairas ettei voi siellä täysin puhtaassa sisäilmassa työskennellä, niin sitten ei varmasti voi pärjätä missään ja täytyy aloittaa työkyvynarviointiprosessi. Logiikka ontuu kyllä pikkuisen, sillä olen siirtotiloissa työskennellyt jo vuoden hyvällä menestyksellä, joten ihan kauhean sairas en voi olla...

    Onnea ja menestystä työhönpaluullesi! Mukavaa että teilläkin on korjaukset saatu sataprosenttisesti onnistumaan niin, että jopa ammattitaudin saaneet niissä tiloissa pärjäävät. Eikä ilmeisesti mitään tarvinnut edes purkaa! Ihan loistava tulos.

    ja mittausten perusteella sisäilma on todettavissa työsuojelupäällikön allekirjoittamassa lausunnossa puhtaaksi.

    ... kyllä tuo kosteusmittausreikien tarkkailu tekee ihmeitä sisäilmalle.

    Eihän tilanne tietystikään yhtään arveluta, kun tuota lausuntoa luki. Tietystikin reikien kosteuden tarkkailulla sisäilmaongelmat kuriin saadaan. Eihän tästä nyt kenelläkään tietysti mitään epäilyjä ole, sentään virallinen vakuutuslääkäreillekin lähetetty lausunto. He myös lausunnon ovat hyväksyneet tiedoksi siitä, että ongelmia sisäilmassa ei enää ole, kun reikien tarkkailuakin on tehty jo vuosia. Hyvin asiallista ja vakuuttavaa tietoa sisäilmasta saatte vuosia vanhoista seiniin poratuista koloista. Ja sieltä lausuntoon vain kosteus/kuivuus arvot, ei muita mittauksia tietenkään. Eihän sisäilmaongelmaa voi olla, jos reikien kosteusarvot ovat kohdallaan. Ja aina on hyvä muistaa, että kun reikiä on porattu paljon, ei ihan kaikkia tarvitse tarkkailla ihan koko aikaa... Mutta siis, tämäkin on tietysti ihan hypoteesi... eihän kukaan näin oikeasti toimi ja vielä omalla nimellään ko. lausuntoa allekirjoita. Mutta mielenkiintoinen hypoteesi kyllä...

    Äänestä

  • kirjoittele kirjoitti:

    tuo positiivinen asenteesi sairastuneisiin on niin ihastuttavaa. Ihan tulee tunne, että olisin jopa joskus jutellut kanssasi. Mutta ehkä se nyt vain on tälläinen mielikuva, koska positiiviset ihmiset yleensä muistaa niin hyvin.

    on jo täällä, olet kerrannut sairautesi ja työasiasi niin moneen kertaan ettei niitä kukaan jaksa edes lukea. Jonkinlaista terapiaa se kuitenkkin lienee sinulle kun sitä harrastat.

    Äänestä

  • =)=)=)=) kirjoitti:

    Itse palaan altisteettomaan työhöni huomenna. Tänään kävin keuhkolääkärin luona, kun ammattitautimääritykset vaatii, että pitää palata hoitavan lääkärin valvonnassa töihin. Vähän keuhkolääkäri oli silleen hankalassa välissä, mutta kysyi mitä minä häneltä odotin, niin kerroin että toteaa minun olevant työkykyinen. Ja näin tehtiin. Huomenna vielä tt-lääkäri ja sitten töihin. Ja kipitän pitkin käytäviä tapaamassa kaikki työkaverit ympäri taloa, kun sisäilma on koko talossa puhtaaksi todettu.

    Kysyin voinko palata tuota "päätöstä" minkä tapaturma-asian lautakunta kohdallani tekee, töihin. En saanut kielteistä vastausta, joten vastaus oli myönteinen kun kysymykseeni ystävällisesti vastattiin, että asiani käsittely kestää 3-4 viikkoa. Jus joo, että ensin tehdään takautuva päätös, että töihin ja sitten päätös lähetetään lautakunnalle, jonka arvo on aika mitätön, vaikka siinä istuu lääkäreitä, juristeja ... mutta luin, että vakuutuspuolen ei tarvitse omassa päätöksessään huomioida lautakunnan esitystä, vaan päätäntä valta on aina vakuutuslaitoksella. Niin, että ensin vakuutus teki kohdallani päätöksen ja sen jälkeen altistaa sen kumileimasin ryhmälle ja sitten se muka tuon kumileimasimen mukaan muuttaisi jo tehtyä päätöstään. Ei mene läpi. Kyllä tässäkin taas tuhlataan vain rahaa ja aikaa, ei liene ihan halpa kokous kun paikalla on aika arvovaltaista porukkaa tekemässä näitä eettisesti oikeita esityksiään, jotta vakuutuspuoli voi sitten laittaa sen oman ensimäisen päätöksensä uudelleen tiedoksi kaikille.

    Miten paljon tämä ammattitauti auttaakaan, että juu kannattaa kyllä impata keuhkot pilalle, jotta saa tämän ammattitautidiagnoosin suoman "turvan".

    Keuhkolääkäri luki tuota työsuojelupäällikön tekemään lausuntoa sisäilmasta ja huomioi tuon KOSTEUSMITTAUSRAPORTIN, se muuten kertoo ihan varmasti, että työpaikkani sisäilma onkin puhdasta. Talo on kuin reikäjuusto, tosin osaa reijistä ei enää tarkkailla, tiedä sitten miksi ;-), ja tarkkailun tulos on, että ei ole kosteutta ei sisäilmaongelmaa. Loistaavaa työsuojelua!

    Kyllä meillä Suomessa on hyvä, kun on niin laadukasta työsuojelua ja hometutkimusta. Ei pääse mitään vääryyksiä kyllä tapahtumaan, kun kaikkea seurataan niin tarkoin ja määräyksetkin ovat tiukkoja.

    Niin, ja jos huomenna oireilen altistettomassa työpaikassani todetaan, että ai ai olet sitten jo niin sairastunut, että oireilet ihan puhtaissakin työtiloissa. Ei ole työpaikan ongelma, joten etsi itsellesi uusi työ. Joten en oireile, enkä mene lääkäriin. Keuhkolääkäriltä pyysin vuoden spirivareseptin, ei tarvitse puhtaasta sisäilmasta ihan heti sännätä lääkäreitä vaivaamaan.

    Mutta minulle on nyt kaikki kertoneet, että voin ihan heti ottaa yhteyttä, jos ongelmia tulee ja pitääkin ottaa. En muuten ota mitään yhteyksiä, sillä pärjään vallan mainiosti puhtaassa sisäilmassa. No kortisonikuurin aloitin nyt kuitenkin, tosin kertomatta siitä kenellekään. Minulla kun on nämä omahoito-ohjeet, ei tarvitse aina kertoa ihan kaikkea. Ja kun tänään keuhkolääkäri kysyi pystynkö kävelemään 3 kerrokseen, vastasin sormet ristissä, että pystyn. Eihän hän kysynyt miten monta kertaa matkalla pysähdyn. En ole ihan helposti periksi antava, joten pääsisin kyllä vaikka kymmenen kerrosta, aikaa ja kuntoa en osaisikaan sanoa. En ole kävellyt portaita kolmanteen kerrokseen tänävuonna, mutta ensi vuonna kipitän monin kerroin noita portaitakin. Ehkä.

    Ja sinä ihana ihminen, älä kirjoittele nyt taas niitä kovin kannustavia viestejäsi, vaikka tiedän että sydämesi kultaa onkin, ja olet muutoinkin vallan empaattinen ja sympaattinen. Tämä on vain hypoteettinen tarina, eihän tämä totta ole.... ei

    Olipa taas luettelua että mitä "ei pysty". Entäs jos vain menisit sinne töihin, olisit siellä normaalisti, kävelisit vain ne portaat jne ja jättäisit ne Spirivat ja kortisonit ottamatta? Mitä sinulle kävisi? Mikä tauti sinulla nyt tarkalleen ottaen oikein on ja mitä sinulle tapahtuu jos menet vain sinne töihin ja et ota niitä lääkkeitä? Tukehdutko muka, kuoletko muka? Oletko menettänyt tajuntaasi hengitysvajauksen takia muka jos olet vain ollut töissä kokemistasi oireista huolimatta? Ai että siis kukaan ei osaa mitata kosteuta eikä sisäilman puhtautta mutta sinä TIEDÄT että vikaa on ja olet saanut jonkin sairauden homeesta, ja jos menet työpaikalle niin et pysty siellä kävelemään tai kuolet tukehtumalla jos menet sinne etkä ota lääkkeitäsi? Laskeeko veresi happisaturaatio todella niin alas että menetät tajuntasi ja kuolet jos et ota lääkkeitäsi ja olet vain töissä? Mitä tuo tarkoittaa että et pysty kävelemään portaita, mitä käy jos vain kävelet, kokemistasi oireista huolimatta?

    Äänestä

  • kaikki sinusta kirjoitti:

    on jo täällä, olet kerrannut sairautesi ja työasiasi niin moneen kertaan ettei niitä kukaan jaksa edes lukea. Jonkinlaista terapiaa se kuitenkkin lienee sinulle kun sitä harrastat.

    näitä viestejä enempää, jos et kerran jaksa, voi hyvänen aika. Suomi24 mainostaa etusivullaan, että viestejä on jo yli 31 miljoonaa. Lue nyt vaikka sieltä muutama miljoona muuta viestiä ensin, noin niinkuin alkuun.

    Meitä on monta homesairasta jotka jaksamme ja haluamme lukea näitä kertomuksia muiden sairauksista ja työpaikoista.

    Äänestä

  • Lääkäri 2 kirjoitti:

    Olipa taas luettelua että mitä "ei pysty". Entäs jos vain menisit sinne töihin, olisit siellä normaalisti, kävelisit vain ne portaat jne ja jättäisit ne Spirivat ja kortisonit ottamatta? Mitä sinulle kävisi? Mikä tauti sinulla nyt tarkalleen ottaen oikein on ja mitä sinulle tapahtuu jos menet vain sinne töihin ja et ota niitä lääkkeitä? Tukehdutko muka, kuoletko muka? Oletko menettänyt tajuntaasi hengitysvajauksen takia muka jos olet vain ollut töissä kokemistasi oireista huolimatta? Ai että siis kukaan ei osaa mitata kosteuta eikä sisäilman puhtautta mutta sinä TIEDÄT että vikaa on ja olet saanut jonkin sairauden homeesta, ja jos menet työpaikalle niin et pysty siellä kävelemään tai kuolet tukehtumalla jos menet sinne etkä ota lääkkeitäsi? Laskeeko veresi happisaturaatio todella niin alas että menetät tajuntasi ja kuolet jos et ota lääkkeitäsi ja olet vain töissä? Mitä tuo tarkoittaa että et pysty kävelemään portaita, mitä käy jos vain kävelet, kokemistasi oireista huolimatta?

    tämänkin kirjoituksen jälkeen? Kollegasi varmaan taputtavat käsiään... Toivottavasti kukaan oikea lääkäri ei nyt lue tätä palstaa, mikä häpeä...

    No nyt on lääkärikakkonen taas vauhdissa. Kun luin tuon viestin, alkoi vaikuttaa, että sen on kirjoittanut ihminen, jonka pipo on tyhjä. Siis ihan vimmoissaan kirjoitettu teksti.

    Äänestä

  • homeahdistus1 kirjoitti:

    tämänkin kirjoituksen jälkeen? Kollegasi varmaan taputtavat käsiään... Toivottavasti kukaan oikea lääkäri ei nyt lue tätä palstaa, mikä häpeä...

    kuin homeesta sairastunut voi tietää, millainen olo tulee hometalossa, ei siinä auta selittelyt eikä mikään. Ei kannata välittää, mitä joku lääkäri 2 tai vaikka 3 kirjoittelee. Ei selvästikään tiedä aiheesta mitään. Mutta en minäkään ymmärtänyt ennen kuin kohdalleni sattui tämä homehelvetti.

    Minä ainakin luen mielelläni muiden kokemuksia, olen saanut paljon apua täältä. Mielelläni lukisin tietenkin myös lisää homeestaselviytymistarinoita, mutta voi olla, että ne jotka ovat selviytyneet, eivät enää täällä palstoilla roiku.

    Äänestä

  • kukaan muu kirjoitti:

    olisivat kivoja, tosin joskus kun niitä lukee, tulee masentunut olo ja huonommuudentunteita, kun ei itse olekaan selviytynyt samalla tavalla. Omaa homesairausaikaani leimaavat monet hyvät, lähes oireettomat jaksot ja sitten taas alkaa sama ruletti pyöriä uudestaan kun elimistön sietokynnys ylittyy, enkä ikinä tiedä mihin numeroon putoan sillä kierroksella.

    Minäkin epäilen, että ne kokonaan parantuneet eivät jaksa kirjoitella suuremmin. Enimmäkseen täällä ovat äänessä varmaan ne, jotka eivät enää parane. Vertaistukea saa siitäkin kun tietää, ettei ole tämän ikävän sairauden kanssa yksin. Ja kyllähän osa lääkäreistäkin tietää (paitsi lääkäri 2) missä painajaisessa heidän homepotilaansa tarpovat päivästä päivään.

    nyt olen Lääkäri2 kanssa kyllä aivan samaa mieltä että kovin menee oletuspohjalle nämä pelkotilat. Hyviä kysymyksiä esitit.

    Kyllä näissä homejutuissa jokin tolkku pitää näissäkin olla. Ja oikeasti joskus olisi viisasta tarkistaa että paljonko se mieli vaikuttaa kaikenlaiseen asennoitumiseen. Tässäkin avengerin eli 123 tapauksessa (taas tosin eri nimimerkillä) on kyllä lueteltu niitä mahdollisia olettamuksia joita ei vielä edes ole tapahtunut. Eli on menty pahasti asioiden edelle ja oletellaan jo kaikenlaisia luurankoja kaappiin.

    pitää näissä sairauspelkotiloissa olla. Oli kyseessä sitten lääkäri tai potilas.

    Varmasti tiedät itsekin omasta kokemuksestasi miten paljon olet olettanut sinulla olevan kaikenlaisia sairauksia johtuen homeista ja miten paljon sinua niiden puitteissa on tutkittu turhaan. Ja muistaakseni sinua koskien sinulle määrättiin mahalaukun tähystyskin johon et mennyt koska pelkäät sitä.

    Tutkimuksia ja tutkimuksia joista suurin osa on turhaa, sillä jo vanhemmat ja viisastuneemmat homesairaat tietävät että ainoa tae selviytyä mahdollisimman vähin oirein on pysyä pois hometiloista.

    päästä elämässään eteenpäin. Ei siinä tee mieli parantumisia kuvailla.

    Äänestä

  • kukaan muu kirjoitti:

    kuin homeesta sairastunut voi tietää, millainen olo tulee hometalossa, ei siinä auta selittelyt eikä mikään. Ei kannata välittää, mitä joku lääkäri 2 tai vaikka 3 kirjoittelee. Ei selvästikään tiedä aiheesta mitään. Mutta en minäkään ymmärtänyt ennen kuin kohdalleni sattui tämä homehelvetti.

    Minä ainakin luen mielelläni muiden kokemuksia, olen saanut paljon apua täältä. Mielelläni lukisin tietenkin myös lisää homeestaselviytymistarinoita, mutta voi olla, että ne jotka ovat selviytyneet, eivät enää täällä palstoilla roiku.

    Ne jotka ovat selviytyneet hometaloistaan tai vuokra-asunnoistaan, voivat silti ja suurin osa varmasti vielä oireileekin. Mutta he eivät käy täällä päivittäin valittamassa oireistaan, vaan yrittävät oireineen jatkaa elämää. Sillä niin tylyä mutta totta on se, että homekatastrofista ainoa selviytymiskeino on päästä siitä eroon niin fyysisesti kuin henkisestikin ja jatkaa elämää niillä eväin mitä jää ja mitä tulevaisuudessa saa.

    Valitettavasti tänne palstalle on pesiytynyt muutamia joilla kaikki pyörii edelleen homesairauden ja katkeruuden ympärillä. He eivät kykene henkisesti jatkamaan elämäänsä vaan ovat jääneet henkisesti jumiin ongelmansa kanssa.

    Äänestä

  • sairastellut kirjoitti:

    No nyt on lääkärikakkonen taas vauhdissa. Kun luin tuon viestin, alkoi vaikuttaa, että sen on kirjoittanut ihminen, jonka pipo on tyhjä. Siis ihan vimmoissaan kirjoitettu teksti.

    ja hyviä kysymyksiä tälle ikuiselle valittajalle.

    Ei se ikuinen päähänsilittely tai loputon empatia aina ole se paras vertaisapu, varsinkin jos toinen pyörii ja murehtii asioita joita ei ole edes vielä tapahtunut.

    Äänestä

  • kukaan muu kirjoitti:

    kuin homeesta sairastunut voi tietää, millainen olo tulee hometalossa, ei siinä auta selittelyt eikä mikään. Ei kannata välittää, mitä joku lääkäri 2 tai vaikka 3 kirjoittelee. Ei selvästikään tiedä aiheesta mitään. Mutta en minäkään ymmärtänyt ennen kuin kohdalleni sattui tämä homehelvetti.

    Minä ainakin luen mielelläni muiden kokemuksia, olen saanut paljon apua täältä. Mielelläni lukisin tietenkin myös lisää homeestaselviytymistarinoita, mutta voi olla, että ne jotka ovat selviytyneet, eivät enää täällä palstoilla roiku.

    Sairastelin neljä vuotta homekämpässä, koska en tiennyt sairasteluni syytä, enkä osannut muuttaa pois. Poismuuttamisesta on kulunut aikaa viitisen vuotta.

    Ennen muinoin kuntoni romahteli miten sattui, nykyisin saan vain harvoin sänkyyn kaatavan flunssan. Puolikuntoista oloa on turhan usein, se myönnettäköön, mutta kykenen silti normaaliin elämään.

    Keuhkoni ovat toki yhä tulehtuneet, mutta tilanne on parempi kuin ennen. Kykenen esimerkiksi lenkkeilemään, vaikkakaan en vielä samaa vauhtia kuin ennen sairastumistani, mutta kykenenpä kuitenkin. Jäljellä on myös silmäongelmia.

    Uskon lujasti - kuten olen uskonut kaikki nämä vuodet - että vielä joskus olen ihan terve. Ja tämän kerron ihan pilkkanaurunkin uhalla: Viimeiset puolitoista vuotta olen käynyt homeopaattisessa hoidossa. Se on tehnyt hyvää vastustuskyvylleni.

    Otan päivittäin pari lusikallista villityrnimehua, e-epaa, kalkkia (käytän flixotidea, ja siksi olettaisin tarvitsevani), magnesiumia ja siinähän ne olivatkin.

    Niin, eihän tämä täydellinen selviytymistarina ollut. Mutta kun muistan, miten heikossa kunnossa olin vielä kolmisen vuotta sitten, voin sanoa, että melkein selviytymistarina.

    Olet päässyt aimoharppauksia eteenpäin ja varmasti myös osaksi siksi että olet sinnikkäästi tehty itsekin töitä asian eteen.

    Homeopaattinen hoito on monelle ollut hyväksi homealtistumisen jälkeiseen hoitoon. Sillähän pyritään myös poistamaan kehosta myrkkyjä, sitä varten on ihan omat yhdistelmäpilleritkin. Ja kalkki kuuluu samaa sarjaan.

    Hienoa ja onnea matkallesi tulevaisuuteen!

    Äänestä

  • =)=)=)=) kirjoitti:

    Itse palaan altisteettomaan työhöni huomenna. Tänään kävin keuhkolääkärin luona, kun ammattitautimääritykset vaatii, että pitää palata hoitavan lääkärin valvonnassa töihin. Vähän keuhkolääkäri oli silleen hankalassa välissä, mutta kysyi mitä minä häneltä odotin, niin kerroin että toteaa minun olevant työkykyinen. Ja näin tehtiin. Huomenna vielä tt-lääkäri ja sitten töihin. Ja kipitän pitkin käytäviä tapaamassa kaikki työkaverit ympäri taloa, kun sisäilma on koko talossa puhtaaksi todettu.

    Kysyin voinko palata tuota "päätöstä" minkä tapaturma-asian lautakunta kohdallani tekee, töihin. En saanut kielteistä vastausta, joten vastaus oli myönteinen kun kysymykseeni ystävällisesti vastattiin, että asiani käsittely kestää 3-4 viikkoa. Jus joo, että ensin tehdään takautuva päätös, että töihin ja sitten päätös lähetetään lautakunnalle, jonka arvo on aika mitätön, vaikka siinä istuu lääkäreitä, juristeja ... mutta luin, että vakuutuspuolen ei tarvitse omassa päätöksessään huomioida lautakunnan esitystä, vaan päätäntä valta on aina vakuutuslaitoksella. Niin, että ensin vakuutus teki kohdallani päätöksen ja sen jälkeen altistaa sen kumileimasin ryhmälle ja sitten se muka tuon kumileimasimen mukaan muuttaisi jo tehtyä päätöstään. Ei mene läpi. Kyllä tässäkin taas tuhlataan vain rahaa ja aikaa, ei liene ihan halpa kokous kun paikalla on aika arvovaltaista porukkaa tekemässä näitä eettisesti oikeita esityksiään, jotta vakuutuspuoli voi sitten laittaa sen oman ensimäisen päätöksensä uudelleen tiedoksi kaikille.

    Miten paljon tämä ammattitauti auttaakaan, että juu kannattaa kyllä impata keuhkot pilalle, jotta saa tämän ammattitautidiagnoosin suoman "turvan".

    Keuhkolääkäri luki tuota työsuojelupäällikön tekemään lausuntoa sisäilmasta ja huomioi tuon KOSTEUSMITTAUSRAPORTIN, se muuten kertoo ihan varmasti, että työpaikkani sisäilma onkin puhdasta. Talo on kuin reikäjuusto, tosin osaa reijistä ei enää tarkkailla, tiedä sitten miksi ;-), ja tarkkailun tulos on, että ei ole kosteutta ei sisäilmaongelmaa. Loistaavaa työsuojelua!

    Kyllä meillä Suomessa on hyvä, kun on niin laadukasta työsuojelua ja hometutkimusta. Ei pääse mitään vääryyksiä kyllä tapahtumaan, kun kaikkea seurataan niin tarkoin ja määräyksetkin ovat tiukkoja.

    Niin, ja jos huomenna oireilen altistettomassa työpaikassani todetaan, että ai ai olet sitten jo niin sairastunut, että oireilet ihan puhtaissakin työtiloissa. Ei ole työpaikan ongelma, joten etsi itsellesi uusi työ. Joten en oireile, enkä mene lääkäriin. Keuhkolääkäriltä pyysin vuoden spirivareseptin, ei tarvitse puhtaasta sisäilmasta ihan heti sännätä lääkäreitä vaivaamaan.

    Mutta minulle on nyt kaikki kertoneet, että voin ihan heti ottaa yhteyttä, jos ongelmia tulee ja pitääkin ottaa. En muuten ota mitään yhteyksiä, sillä pärjään vallan mainiosti puhtaassa sisäilmassa. No kortisonikuurin aloitin nyt kuitenkin, tosin kertomatta siitä kenellekään. Minulla kun on nämä omahoito-ohjeet, ei tarvitse aina kertoa ihan kaikkea. Ja kun tänään keuhkolääkäri kysyi pystynkö kävelemään 3 kerrokseen, vastasin sormet ristissä, että pystyn. Eihän hän kysynyt miten monta kertaa matkalla pysähdyn. En ole ihan helposti periksi antava, joten pääsisin kyllä vaikka kymmenen kerrosta, aikaa ja kuntoa en osaisikaan sanoa. En ole kävellyt portaita kolmanteen kerrokseen tänävuonna, mutta ensi vuonna kipitän monin kerroin noita portaitakin. Ehkä.

    Ja sinä ihana ihminen, älä kirjoittele nyt taas niitä kovin kannustavia viestejäsi, vaikka tiedän että sydämesi kultaa onkin, ja olet muutoinkin vallan empaattinen ja sympaattinen. Tämä on vain hypoteettinen tarina, eihän tämä totta ole.... ei

    välttämämikeksi.

    Mieti mitä kirjoitit: "Niin, ja jos huomenna oireilen altistettomassa työpaikassani todetaan, että ai ai olet sitten jo niin sairastunut, että oireilet ihan puhtaissakin työtiloissa. Ei ole työpaikan ongelma, joten etsi itsellesi uusi työ"

    ..jos huomenna
    ..työpaikassani todetaan

    EI NÄITÄ TAPAHTUMIA OLE VIELÄ OLLUT MUUTA KUIN SINUN MIELESSÄSI.

    MIELI, MIELI TEKEE TEPPOSIA JO ETUKÄTEEN JA VOINEN VEIKATA ETTÄ VARMASTI SAAT OIKEITA SILLÄ SINÄ OLET NIIN PÄÄTTÄNYT JO ETUKÄTEEN.

    MIELI, MIELI

    Äänestä

  • Samaamieltä kirjoitti:

    pitää näissä sairauspelkotiloissa olla. Oli kyseessä sitten lääkäri tai potilas.

    Varmasti tiedät itsekin omasta kokemuksestasi miten paljon olet olettanut sinulla olevan kaikenlaisia sairauksia johtuen homeista ja miten paljon sinua niiden puitteissa on tutkittu turhaan. Ja muistaakseni sinua koskien sinulle määrättiin mahalaukun tähystyskin johon et mennyt koska pelkäät sitä.

    Tutkimuksia ja tutkimuksia joista suurin osa on turhaa, sillä jo vanhemmat ja viisastuneemmat homesairaat tietävät että ainoa tae selviytyä mahdollisimman vähin oirein on pysyä pois hometiloista.

    tuo mahalaukun tähystys kyllä. Kolme eri lääkäriä on laittanut siihen lähetteen ja minua on aika ankarasti painostettu siihen menemään ja syystä; oireet eivät mene ohi, kipuja on, Hb laskenut ja ulostenäytteistä löytyy verta.

    Mutta varmaan kyseessä onkin pelkotila!

    Äänestä

  • Samaamieltä kirjoitti:

    nyt olen Lääkäri2 kanssa kyllä aivan samaa mieltä että kovin menee oletuspohjalle nämä pelkotilat. Hyviä kysymyksiä esitit.

    Kyllä näissä homejutuissa jokin tolkku pitää näissäkin olla. Ja oikeasti joskus olisi viisasta tarkistaa että paljonko se mieli vaikuttaa kaikenlaiseen asennoitumiseen. Tässäkin avengerin eli 123 tapauksessa (taas tosin eri nimimerkillä) on kyllä lueteltu niitä mahdollisia olettamuksia joita ei vielä edes ole tapahtunut. Eli on menty pahasti asioiden edelle ja oletellaan jo kaikenlaisia luurankoja kaappiin.

    tulihan se sieltä: Luulosairaus!

    Eiköhän tällä työpaikalle palaajalla ole jo niin monta yritystä takana että todellista syytä pelkoihin on.

    Minua ainakin on alkanut pelottaa kaikenmaailman kokeilut hometiloissa. Kyllä mehiläisallergikkokin, joka on saanut pistosta anafylaktisen shokin, pelkää ja varoo tarkkaan mehiläisiä jatkossa. Sellaisista kokemuksista, henkeä uhkaavista reaktioista, jää ihmisille traumoja ja pelkotiloja.

    Itse sain koko kehon nokkosrokon suihkusaippuasta. Mutta ehkä siinäkin oli vain kyseessä pelkoreaktio suihkusaippuaa kohtaan? Luulosairaus, joka ilmeni rakkuloina iholla ja hengitysvaikeuksina? Psyykkiset onglmani äkillisesti pahentuivat rentoutuessani kylpyammeessa?

    suihkusaippuat ja rentouttavat kylvyt - vaarallisempia kuin homeet. Siis vitsi, että nauratti. Todellisen prässin läpi käyneen ihmisen tunnistaa siitä, että huumori pelaa. Ilman huumoria olisin jo aikaa sitten kuollut näiden tosikkojen kanssa.

    Äänestä

  • sairastellut kirjoitti:

    Sairastelin neljä vuotta homekämpässä, koska en tiennyt sairasteluni syytä, enkä osannut muuttaa pois. Poismuuttamisesta on kulunut aikaa viitisen vuotta.

    Ennen muinoin kuntoni romahteli miten sattui, nykyisin saan vain harvoin sänkyyn kaatavan flunssan. Puolikuntoista oloa on turhan usein, se myönnettäköön, mutta kykenen silti normaaliin elämään.

    Keuhkoni ovat toki yhä tulehtuneet, mutta tilanne on parempi kuin ennen. Kykenen esimerkiksi lenkkeilemään, vaikkakaan en vielä samaa vauhtia kuin ennen sairastumistani, mutta kykenenpä kuitenkin. Jäljellä on myös silmäongelmia.

    Uskon lujasti - kuten olen uskonut kaikki nämä vuodet - että vielä joskus olen ihan terve. Ja tämän kerron ihan pilkkanaurunkin uhalla: Viimeiset puolitoista vuotta olen käynyt homeopaattisessa hoidossa. Se on tehnyt hyvää vastustuskyvylleni.

    Otan päivittäin pari lusikallista villityrnimehua, e-epaa, kalkkia (käytän flixotidea, ja siksi olettaisin tarvitsevani), magnesiumia ja siinähän ne olivatkin.

    Niin, eihän tämä täydellinen selviytymistarina ollut. Mutta kun muistan, miten heikossa kunnossa olin vielä kolmisen vuotta sitten, voin sanoa, että melkein selviytymistarina.

    tarvitsen, että jaksan itsekin. Kiitos !!! Ja ihanaa, että olet kuntoutunut. Haen itsekin apua erilaisista hoidoista ja edistystä on tapahtunut. Uskon myös, että vielä joskus olen terve.

    Äänestä

  • vaarallisia ne kirjoitti:

    suihkusaippuat ja rentouttavat kylvyt - vaarallisempia kuin homeet. Siis vitsi, että nauratti. Todellisen prässin läpi käyneen ihmisen tunnistaa siitä, että huumori pelaa. Ilman huumoria olisin jo aikaa sitten kuollut näiden tosikkojen kanssa.

    ihan kevyesti huolissani mielenterveydestäni, jos joku kertoisi saaneensa vaikean allergisen reaktion ja se naurattaisi minua?

    Mitkä muut asiat naurattavat sinua? Oletko miettinyt? Kun uutisissa on kuvia sotatoimialueilta, naurattaako? Kun lapsi jää auton alle kadulla, niin nautitko näystä?

    Mihin sen rajan vedät, minkälainen kärsimys sinua naurattaa ja minkälainen ei? Vai onko sinulla mitään rajoja sen suhteen?

    Äänestä

  • homeahdistus1 kirjoitti:

    tuo mahalaukun tähystys kyllä. Kolme eri lääkäriä on laittanut siihen lähetteen ja minua on aika ankarasti painostettu siihen menemään ja syystä; oireet eivät mene ohi, kipuja on, Hb laskenut ja ulostenäytteistä löytyy verta.

    Mutta varmaan kyseessä onkin pelkotila!

    kuten olet itsekin maininnut että pelkäät tähystystä vai miksi sen tunteen nyt yrität naamioida. Jos pelkäät tutkimukseen menoa, niin syytätkö homeita siitäkin ettet mene, että homeet estävät sinua menemästä tai että homeet kieltävät sinua menemästä.
    Älä nyt tee asiasta suurempaa numeroa, jos pelkäät niin pelkäät.
    Tosin järkevänä ihmisenä tähystys olisi hyvä, erityisesti jos ulosteessa on verta (ei tuoretta).Tähystyksellä suljetaan pois tai vahvistetaan oireiden mukaista diagnoosia ja otetaan koepalat. Ja näin saisit selvyyden vaivoihisi.

    tutkimuksista ja siitä olen samaa mieltä, että homesairaille tehdään turhia tutkimuksia siksi, kun epätoivoisesti yritetään etsiä kymmenen muuta syytä mistä oireilu voisi johtua, kunhan se ei vaan ole HOME.

    Oma tähystykseni ei ole turha tutkimus, siksi esimerkki oli huono. Pelkään tutkimuksia, kuten olen sanonut moneen kertaan, siksi minulta on jäänyt niistä monet väliin (mm. ammattitautitutkimukset!) niin turhat kuin tarpeellisetkin tutkimukset.

    "Homeet kieltävät menemästä" alkaa nyt kuulostaa jo vähän harhaiselta ajattelulta, huolestuttavaa vai kuinka?

    Homeen yhteyttä äkillisesti ilmenneisiin ylävatsavaivoihini ei ole myönnetty eikä kielletty, kukaan ei tiedä. Monilta homeoirelistoilta tämä sairaus kuitenkin löytyy.

    Äänestä

  • Samaamieltä kirjoitti:

    nyt olen Lääkäri2 kanssa kyllä aivan samaa mieltä että kovin menee oletuspohjalle nämä pelkotilat. Hyviä kysymyksiä esitit.

    Kyllä näissä homejutuissa jokin tolkku pitää näissäkin olla. Ja oikeasti joskus olisi viisasta tarkistaa että paljonko se mieli vaikuttaa kaikenlaiseen asennoitumiseen. Tässäkin avengerin eli 123 tapauksessa (taas tosin eri nimimerkillä) on kyllä lueteltu niitä mahdollisia olettamuksia joita ei vielä edes ole tapahtunut. Eli on menty pahasti asioiden edelle ja oletellaan jo kaikenlaisia luurankoja kaappiin.

    odotas kun luurangot astuu
    ESIIN kaapista.

    niin pyörryt kauhusta...

    p.s. elämä on tarua ihmeellisempi

    Äänestä

  • homeahdistus1 kirjoitti:

    tutkimuksista ja siitä olen samaa mieltä, että homesairaille tehdään turhia tutkimuksia siksi, kun epätoivoisesti yritetään etsiä kymmenen muuta syytä mistä oireilu voisi johtua, kunhan se ei vaan ole HOME.

    Oma tähystykseni ei ole turha tutkimus, siksi esimerkki oli huono. Pelkään tutkimuksia, kuten olen sanonut moneen kertaan, siksi minulta on jäänyt niistä monet väliin (mm. ammattitautitutkimukset!) niin turhat kuin tarpeellisetkin tutkimukset.

    "Homeet kieltävät menemästä" alkaa nyt kuulostaa jo vähän harhaiselta ajattelulta, huolestuttavaa vai kuinka?

    Homeen yhteyttä äkillisesti ilmenneisiin ylävatsavaivoihini ei ole myönnetty eikä kielletty, kukaan ei tiedä. Monilta homeoirelistoilta tämä sairaus kuitenkin löytyy.

    ylävatsavaivat voivat johtua monestakin eri syystä, mutta ulosteessa verta (ei pinnassa,vaan ulosteessa) on aika yksiselitteinen ja ilmentää mahalaukun ja/tai pohjukaissuolen ongelmista.

    Äänestä

  • Lääkäri 2 kirjoitti:

    Olipa taas luettelua että mitä "ei pysty". Entäs jos vain menisit sinne töihin, olisit siellä normaalisti, kävelisit vain ne portaat jne ja jättäisit ne Spirivat ja kortisonit ottamatta? Mitä sinulle kävisi? Mikä tauti sinulla nyt tarkalleen ottaen oikein on ja mitä sinulle tapahtuu jos menet vain sinne töihin ja et ota niitä lääkkeitä? Tukehdutko muka, kuoletko muka? Oletko menettänyt tajuntaasi hengitysvajauksen takia muka jos olet vain ollut töissä kokemistasi oireista huolimatta? Ai että siis kukaan ei osaa mitata kosteuta eikä sisäilman puhtautta mutta sinä TIEDÄT että vikaa on ja olet saanut jonkin sairauden homeesta, ja jos menet työpaikalle niin et pysty siellä kävelemään tai kuolet tukehtumalla jos menet sinne etkä ota lääkkeitäsi? Laskeeko veresi happisaturaatio todella niin alas että menetät tajuntasi ja kuolet jos et ota lääkkeitäsi ja olet vain töissä? Mitä tuo tarkoittaa että et pysty kävelemään portaita, mitä käy jos vain kävelet, kokemistasi oireista huolimatta?

    "Mitä tuo tarkoittaa että et pysty kävelemään portaita, mitä käy jos vain kävelet..."

    NO minulta ei kysytty, mutta minä vastaan kuitenkin.

    Siinä vaiheessa kiun ei pysty kävelemään ja voimat loppu ja jatkat väkisin kävelyä kehon varoituksista huolimatta. Minä ainakin tipuin suoraan jaloiltani portaille, tovin (n. 10 minsaa) istumisen jälkeen sain raahauduttua autolle, toki auton vieressä polvet löivät tyhjää ja auton kyljestä tukien pääsin autoon sisään ... sellaisen vartin istumisen jälkeen ajoin toimistolle ja pääsin juuri ja juuri työpöydän ääreen ... parin tunnin jälkeen uskaultauduin kävelemään takaisn autolle. Jalat olivat todella maitohapoilla, ei koskaan edes nuoruuden urheilun aikana olleet niin pahasti.

    Tämä oli minun kokemukseni mitä tapahtuu kun jatkaa portaiden kulkemista sen jälkeen kun keho on varoittanut ... minulla tosin jalat petti alaspäin mentäessä

    Että loistavaa tuo nimimerkin käyttö taas.

    En viitsi häiritä palstaa nyt kertomuksillani, sehän onkin ihan kamalaa kun sairastunut täällä kokemuksiaan kirjoittaa. Ja vielä ehkä toiselle sairastuneelle. Kyllä se ilman muuta pitää nujertaa se ihminen, se on sitä tämän palstan häiriköiden tukea. Olette varmaan todella ylpeitä itsestänne, lääkäri2 varsinkin. Eipä tuo "lääkärikoulutus" näytä vaativan sen suurempaa lahjakkuutta, joten ei ihme että lääkäreiksi kouluttautuu nykyisin myös roskasakkia. Onneksi sentään oikeat lääkärit kuitenkin omaavat älykkyyttä ja empatiaa tietotaitonsa lisäksi.

    Tämä kanasten keskustelu kyllä huvittaa, jos ei ole naapuria potkittavaksi niin avataan netti ja katsotaan minne sitä patoutunutta kiukkuaan purkaisi. Voi voi reppanoita.

    Äänestä

  • homeahdistus1 kirjoitti:

    olisivat kivoja, tosin joskus kun niitä lukee, tulee masentunut olo ja huonommuudentunteita, kun ei itse olekaan selviytynyt samalla tavalla. Omaa homesairausaikaani leimaavat monet hyvät, lähes oireettomat jaksot ja sitten taas alkaa sama ruletti pyöriä uudestaan kun elimistön sietokynnys ylittyy, enkä ikinä tiedä mihin numeroon putoan sillä kierroksella.

    Minäkin epäilen, että ne kokonaan parantuneet eivät jaksa kirjoitella suuremmin. Enimmäkseen täällä ovat äänessä varmaan ne, jotka eivät enää parane. Vertaistukea saa siitäkin kun tietää, ettei ole tämän ikävän sairauden kanssa yksin. Ja kyllähän osa lääkäreistäkin tietää (paitsi lääkäri 2) missä painajaisessa heidän homepotilaansa tarpovat päivästä päivään.

    ei näiden ongelmien edessä auta mitkään päätökset. Ei ainakaan siinä kohteessa jossa olet sairastunut. Että se siitä.

    Aika hienoa on, että eniten tukea ja todella hienoja viestejä olen nyt saanut ttl:n professorilta. On henkilöitä joilla koulutus ei mene hukkaan, ei nouse asema päähän ja heillä näyttää myös olevan sydän paikallaan. Toisin kun tämän palstan vakihäiriköillä.

    Elämä on.

    Äänestä

  • =)=)=) kirjoitti:

    apua tilanteessasi, jos sinulla on siinä vielä jotain epäselvää:)

    Äänestä

  • Raksaweb kirjoitti:

    "Mitä tuo tarkoittaa että et pysty kävelemään portaita, mitä käy jos vain kävelet..."

    NO minulta ei kysytty, mutta minä vastaan kuitenkin.

    Siinä vaiheessa kiun ei pysty kävelemään ja voimat loppu ja jatkat väkisin kävelyä kehon varoituksista huolimatta. Minä ainakin tipuin suoraan jaloiltani portaille, tovin (n. 10 minsaa) istumisen jälkeen sain raahauduttua autolle, toki auton vieressä polvet löivät tyhjää ja auton kyljestä tukien pääsin autoon sisään ... sellaisen vartin istumisen jälkeen ajoin toimistolle ja pääsin juuri ja juuri työpöydän ääreen ... parin tunnin jälkeen uskaultauduin kävelemään takaisn autolle. Jalat olivat todella maitohapoilla, ei koskaan edes nuoruuden urheilun aikana olleet niin pahasti.

    Tämä oli minun kokemukseni mitä tapahtuu kun jatkaa portaiden kulkemista sen jälkeen kun keho on varoittanut ... minulla tosin jalat petti alaspäin mentäessä

    sairastuneet tietävät ja nämä häiriköt kirjoittelevat noita omia mielikuvitustarinoitaan ja kysyvät tosi tyhmiä kysymyksiä.

    Raksaweb tietää mistä kirjoittaa ja kirjoittaa siitä hyvin. Nämä mieli mieli mieli kanaset eivät tiedä asiasta tuon taivaallista. Miksi ihmeessä heidän pitää sekoittaa näitä viestiketjuja omilla typerillä kirjoituksillaan. Niiden tarkoitus kun ei ole auttaa, ei tukea, vaan ilkeillä ja irvailla. Ala-arvoista porukkaa.

    Kiitos Raksaweb kirjoituksestasi. Toivottavasti nyt menee jo paremmin. Ja niin, alaspäin on aina sairaana tosi vaikea mennä noita portaita kun ei ole tasapainoa yms. joten jos on raskasta kavuta ylöspäin, niin ei se helpota altistuneena suunta portaissa. Mutta nämä häiriköt kun eivät vastaavaa ole kokeneet, niin eivät sitä tiedä. Sen ymmärrän kyllä, mutta viestin ilkeää ja halveksivaa tyyliä ihmettelen. On varmasti tosi ikävä elämä, kun pitää ilkeyksiä vielä ilta illan perään kirjoitella homepalstallekin.

    Äänestä

  • professori5 kirjoitti:

    Että loistavaa tuo nimimerkin käyttö taas.

    En viitsi häiritä palstaa nyt kertomuksillani, sehän onkin ihan kamalaa kun sairastunut täällä kokemuksiaan kirjoittaa. Ja vielä ehkä toiselle sairastuneelle. Kyllä se ilman muuta pitää nujertaa se ihminen, se on sitä tämän palstan häiriköiden tukea. Olette varmaan todella ylpeitä itsestänne, lääkäri2 varsinkin. Eipä tuo "lääkärikoulutus" näytä vaativan sen suurempaa lahjakkuutta, joten ei ihme että lääkäreiksi kouluttautuu nykyisin myös roskasakkia. Onneksi sentään oikeat lääkärit kuitenkin omaavat älykkyyttä ja empatiaa tietotaitonsa lisäksi.

    Tämä kanasten keskustelu kyllä huvittaa, jos ei ole naapuria potkittavaksi niin avataan netti ja katsotaan minne sitä patoutunutta kiukkuaan purkaisi. Voi voi reppanoita.

    et kyllä sitä patoutumia tuleekin jos ei ole muuta tekemistä kuin tunnustella miltä minusta tänään tuntuu ja nytpä kirjoitan kaikille tiedoksi että nämä ja nämä vaivat minulla on tänään. Näinhän muutama täällä vakituiseen päivittää oirelistaansa.
    Ja välittämösti kun joku uskaltaa kyseenalaistaa onko tuo nyt ihan tervettä touhua, niin avot!!!
    silloin nämä vakivikisijät purkavat patoutumiaan välittömästi näihin epäileviin.

    Saattaa olla niin että suvaitaan oma näkemys eli jatkuva vaivojen valittaminen, mutta ei kestetä yhtään muistutusta siitä että haloota!!! elämää on homesairaudesta huolimatta, ainakin niillä joilla on lapset ja perhe elätettävänä. Ei ole aikaa kirjoitella kolumneitaan tänne.

    Äänestä

  • ttl:n professoreilta kirjoitti:

    apua tilanteessasi, jos sinulla on siinä vielä jotain epäselvää:)

    epäselvyydet ovat nyt käsittelyssä. 3-4 viikon päästä saan tietää mitä mieltä tapaturma-asian lautakunta on tilanteestani. Valtiokonttori on asiani sinne lausuttavaksi lähettänyt. Odottelen ja parantelen nyt itseäni. Eihän tätä määräänsä enempää kannata murehtia. Asiat rullaavat varmasti toiseen tahtiin nyt myös työpaikallani. Tänään sain esimieheltäni kotiin jopa tosi ymmärtäväisen viestin, ensimmäisen laatuaan sitä lajia. Ei tänään kenellekään jäänyt epäselväksi tilanteeni, ei edes minulle.

    Äänestä

  • =)=)=) kirjoitti:

    ei näiden ongelmien edessä auta mitkään päätökset. Ei ainakaan siinä kohteessa jossa olet sairastunut. Että se siitä.

    Aika hienoa on, että eniten tukea ja todella hienoja viestejä olen nyt saanut ttl:n professorilta. On henkilöitä joilla koulutus ei mene hukkaan, ei nouse asema päähän ja heillä näyttää myös olevan sydän paikallaan. Toisin kun tämän palstan vakihäiriköillä.

    Elämä on.

    harvalla on mitään hienoja selviytymiskokemuksia, eipä ole minullakaan. Ongelmat jatkuvat, nyt alkaa sairasloma olla jo lähellä. Paradoksaalisesti olen niitä harvoja jotka vielä ovat työssä, tässä kuussa työntekijöistä on ollut alle puolet paikalla.

    Varovainen kysymys: Miten meni?

    Äänestä

  • vitsi että naurattaa kirjoitti:

    et kyllä sitä patoutumia tuleekin jos ei ole muuta tekemistä kuin tunnustella miltä minusta tänään tuntuu ja nytpä kirjoitan kaikille tiedoksi että nämä ja nämä vaivat minulla on tänään. Näinhän muutama täällä vakituiseen päivittää oirelistaansa.
    Ja välittämösti kun joku uskaltaa kyseenalaistaa onko tuo nyt ihan tervettä touhua, niin avot!!!
    silloin nämä vakivikisijät purkavat patoutumiaan välittömästi näihin epäileviin.

    Saattaa olla niin että suvaitaan oma näkemys eli jatkuva vaivojen valittaminen, mutta ei kestetä yhtään muistutusta siitä että haloota!!! elämää on homesairaudesta huolimatta, ainakin niillä joilla on lapset ja perhe elätettävänä. Ei ole aikaa kirjoitella kolumneitaan tänne.

    sinulle tärkeä? Ymmärrätkö, että juuri näisä oireita ja tapahtumista täällä on tarkoutuskin kirjoittaa! Kirjoittelustasi päätellen olet täysin väärällä palstalla.

    Äänestä

  • vitsi että naurattaa kirjoitti:

    et kyllä sitä patoutumia tuleekin jos ei ole muuta tekemistä kuin tunnustella miltä minusta tänään tuntuu ja nytpä kirjoitan kaikille tiedoksi että nämä ja nämä vaivat minulla on tänään. Näinhän muutama täällä vakituiseen päivittää oirelistaansa.
    Ja välittämösti kun joku uskaltaa kyseenalaistaa onko tuo nyt ihan tervettä touhua, niin avot!!!
    silloin nämä vakivikisijät purkavat patoutumiaan välittömästi näihin epäileviin.

    Saattaa olla niin että suvaitaan oma näkemys eli jatkuva vaivojen valittaminen, mutta ei kestetä yhtään muistutusta siitä että haloota!!! elämää on homesairaudesta huolimatta, ainakin niillä joilla on lapset ja perhe elätettävänä. Ei ole aikaa kirjoitella kolumneitaan tänne.

    hyvä ihminen, mitä täällä vielä kitiset, mene nyt elättämään perhe ja lapset, miksi ihmeessä roikut iltakaudet netissä jos sinulla on elätettäviä. Meillä homesairaillahan ei ole elätettäviä, sossun rahoilla ja yhteiskunnan elätteinä loisimme ja sepittelemme tarinoita nettiin. Eläkepapereita täytellään iltapuhteina ja korvaushakemuksia, kaljan ja bingon ohessa. Kyllä olemme huonoja ihmisiä, älä vaan roiku täällä enempää ettei tartu.

    Äänestä

  • homeahdistus1 kirjoitti:

    harvalla on mitään hienoja selviytymiskokemuksia, eipä ole minullakaan. Ongelmat jatkuvat, nyt alkaa sairasloma olla jo lähellä. Paradoksaalisesti olen niitä harvoja jotka vielä ovat työssä, tässä kuussa työntekijöistä on ollut alle puolet paikalla.

    Varovainen kysymys: Miten meni?

    Mennessäni tt-lääkärin luo kaikki vielä hyvin, hän halusi, että ilmoitan HETI miten voin. Sama viesti kun edellisen päivän keuhkolääkärillä ja ttl:n proffalla. Arvelin, että en viestitä mitään.

    Töissä huomasin, että työhuoneessani työskenteli jo henkilö. Juttelin käytävällä työkavereiden kanssa eikä ääneni kestänyt. Lähdin tapaamaan esimiestä ja hänen huoneessaan sama tilanne. Ääni ei vain kestä siitä tulee ihme rätinää ja krähinää. Esimies kertoi, että työpaikkani maksaa minulle palkan sairaslomani loppuun asti, he siis hyväksyvät sairasloman, jota Valtiokonttori ei hyväksy. Arvelin vielä että en jatka sairaslomaani, vaan aloitan työt. No työhuoneeni saisin käyttööni torstaina, ja esimies kertoi että voisimme tavata maanantaina ja sopia työt. Kertoi, että tee miten haluat, tule töihin tai jatka sairaslomaa. Jos tulet töihin, niin voit tulla joko maanantaina tai sitten torstaina, hänelle se on sama, palkka juoksee kyllä.

    Tapailin työkavereita pitkin taloa, mutta ääneni ei kestänyt yhtään. Vain serkkuni työhuoneessa ääni alkoi palautua, työhuone oli pieni, pölyinen ja täynnä kamaa. Joten ääntäni ei rasittanut siis pöly ainakaan. Oli mukava huomata, että ääni palautui, kun tila oli kunnossa. Serkkuni oli muuten tosi mielissään siitä myös.

    Serkkuni työhuoneen jälkeen kävin kahvilassamme. Tuttu kassa ihmetteli heti ääntäni, ja heti kun puhuin näissä tiloissa ääni vain petti. Koska tulin tosi pitkän sairasloman jälkeen töihin, ja monet tietysti tietävät jotakin ja halusivat kuulla kuulumisia. Ääneni ei vain kestänyt keskustelua, ei vaikka join vettä jatkuvasti. Yksi johtoon kuuluvista oli omalla kustannuksellaan teettänyt Oulussa sisäilmastaan mittauksia. Pyysi työhuoneeseensa, avot krähinällä ei ollut rajaa.

    Exesimieheni kertoi minun näyttävän tosi hyvältä, mutta ääneni oli karmea hänenkin korvaansa. Rappukäytävässä törmäsin opiskelijoihin ja ääni ei kestänyt keskustelu ollenkaan. No rappukäytävät meillä on noissa kosteusmittauksissa olleet pahoin kostuneet. Nyt työsuojelupäällikkö kertoi että kaikki kosteusmittauspisteet näyttävät kuivuutta. Ei mitään ongelmaa missään. Hänen huoneessaan ääni petti välittömästi, mutta kerron oli sama jossa sairastuinkin.

    Menen torstaina tt-lääkärille, katsotaan mitä tehdään. Hän olisi halunnut minut typpioksidimittauksiin jo tähään, mutta olin siinä vaiheessa jo kotona kun hän minulle soitti. Nyt niska, kaula, rintakehä kipuilee ihan riittävästi. Ääni ei ole palautunut ja olotila on alle arvostelun.

    Tt-lääkärin kanssa keskustelu puhelimessa oli tosi vaikeaa, kun ääntä ei oikein tule kurkku on kipeä, samoin poskiontelot. Joten sarvikuonoa käyttelin, lepäsin ja suihkuttelin noita kipeämpiä alueita.

    Mieheni kanssa sovimme että se oli tässä nyt. En tiedä mitä jatkossa tapahtuu, esimies pyysi vielä kääntymään lääkäreiden puoleen. En keuhkolääkärille vielä varannut aikaa, kun ei nuo lääkärit nyt mitään asialle voi.

    8 mg otin kortisonia eilen ja tänään. Arvelin, että se ainakin hillitsisi oireilua, mutta eipä tainnut auttaa pätkääkään.

    Esimies laittoi viestiä, tässä osa: Itsehän en asiasta paljon ymmärrä mutta se mitä normaalilta toimistotilalta vaaditaan jotta siellä voi työskennellä ei varmaan kuitenkaan tarkoita etteikö aiemmin altistunut voi saada oireita jostakin syystä. Tällä hetkellä tiedot ovat että mitään raja-arvoja ylittäviä tilanteita ei talossa ole mutta se tieto tuskin ketään lohduttaa.

    Tämän viestin jälkeen hän kysyi neuvoa tuosta työsuojelupäällikön sisäilmalausunnosta. Ja siihen kirjoitin oman näkemykseni, hän kertoi ottavansa työsuojelupäällikköön yhteyttä, josko lausuntoa vielä tarkastettaisiin ja paranneltaisiin. Ottanevat sen jälkeen yhteyttä vakuutuspuolen päättäjiin myös.

    Eihän tämä ole heidän vikansa, joten mitään riitaa tai ilkeilyä työpaikalla ei ollut. Enemmän työkaverit järkyttyivät tilanteestani kyllä, niin itsekin. Ihmetystä herätti se, että ammattitautini ei ole mikään suoja noin taloudellisesti kuitenkaan. He uskoivat, että tietysti vakuutus korvaa kaiken täysimääräisesti aina tapaturman uhrille. Mutta eihän niin mene oikeassa elämässä oikein koskaan, oli sitten kyseessä home tai mikä muu tilanne vain.

    Äänestä

  • homeahdistus1 kirjoitti:

    hyvä ihminen, mitä täällä vielä kitiset, mene nyt elättämään perhe ja lapset, miksi ihmeessä roikut iltakaudet netissä jos sinulla on elätettäviä. Meillä homesairaillahan ei ole elätettäviä, sossun rahoilla ja yhteiskunnan elätteinä loisimme ja sepittelemme tarinoita nettiin. Eläkepapereita täytellään iltapuhteina ja korvaushakemuksia, kaljan ja bingon ohessa. Kyllä olemme huonoja ihmisiä, älä vaan roiku täällä enempää ettei tartu.

    kirjoittaa näille ikihyville ja ah niin täydellisille henkilöille, joilla ei kirjoitukssiaan ole yhtään mitään muuta kuin tuota pyhää vihaa kaikkia sairastuneita kohtaan. Kyllä sokea kana jyvän löytää, nyt tällä kanalla se on tosi pahasti hukassa.

    Kurja olo helpottui edes vähän, vaikka nauraa ei kestä. Yritin syödä omenaa, mutta suu ei aukea tarpeeksi, tuntuu kuin olisi turpaansa saanut.

    Äänestä

  • Samaamieltä kirjoitti:

    Ne jotka ovat selviytyneet hometaloistaan tai vuokra-asunnoistaan, voivat silti ja suurin osa varmasti vielä oireileekin. Mutta he eivät käy täällä päivittäin valittamassa oireistaan, vaan yrittävät oireineen jatkaa elämää. Sillä niin tylyä mutta totta on se, että homekatastrofista ainoa selviytymiskeino on päästä siitä eroon niin fyysisesti kuin henkisestikin ja jatkaa elämää niillä eväin mitä jää ja mitä tulevaisuudessa saa.

    Valitettavasti tänne palstalle on pesiytynyt muutamia joilla kaikki pyörii edelleen homesairauden ja katkeruuden ympärillä. He eivät kykene henkisesti jatkamaan elämäänsä vaan ovat jääneet henkisesti jumiin ongelmansa kanssa.

    nuo tarinat täällä tärkeitä ovat. Jos koet että niitä on liikaa, niin olet väärällä palstalla. Mene valittamaan jonnekin muualle! Ja jätä palsta rauhaan!

    Äänestä

  • =)=)=) kirjoitti:

    Mennessäni tt-lääkärin luo kaikki vielä hyvin, hän halusi, että ilmoitan HETI miten voin. Sama viesti kun edellisen päivän keuhkolääkärillä ja ttl:n proffalla. Arvelin, että en viestitä mitään.

    Töissä huomasin, että työhuoneessani työskenteli jo henkilö. Juttelin käytävällä työkavereiden kanssa eikä ääneni kestänyt. Lähdin tapaamaan esimiestä ja hänen huoneessaan sama tilanne. Ääni ei vain kestä siitä tulee ihme rätinää ja krähinää. Esimies kertoi, että työpaikkani maksaa minulle palkan sairaslomani loppuun asti, he siis hyväksyvät sairasloman, jota Valtiokonttori ei hyväksy. Arvelin vielä että en jatka sairaslomaani, vaan aloitan työt. No työhuoneeni saisin käyttööni torstaina, ja esimies kertoi että voisimme tavata maanantaina ja sopia työt. Kertoi, että tee miten haluat, tule töihin tai jatka sairaslomaa. Jos tulet töihin, niin voit tulla joko maanantaina tai sitten torstaina, hänelle se on sama, palkka juoksee kyllä.

    Tapailin työkavereita pitkin taloa, mutta ääneni ei kestänyt yhtään. Vain serkkuni työhuoneessa ääni alkoi palautua, työhuone oli pieni, pölyinen ja täynnä kamaa. Joten ääntäni ei rasittanut siis pöly ainakaan. Oli mukava huomata, että ääni palautui, kun tila oli kunnossa. Serkkuni oli muuten tosi mielissään siitä myös.

    Serkkuni työhuoneen jälkeen kävin kahvilassamme. Tuttu kassa ihmetteli heti ääntäni, ja heti kun puhuin näissä tiloissa ääni vain petti. Koska tulin tosi pitkän sairasloman jälkeen töihin, ja monet tietysti tietävät jotakin ja halusivat kuulla kuulumisia. Ääneni ei vain kestänyt keskustelua, ei vaikka join vettä jatkuvasti. Yksi johtoon kuuluvista oli omalla kustannuksellaan teettänyt Oulussa sisäilmastaan mittauksia. Pyysi työhuoneeseensa, avot krähinällä ei ollut rajaa.

    Exesimieheni kertoi minun näyttävän tosi hyvältä, mutta ääneni oli karmea hänenkin korvaansa. Rappukäytävässä törmäsin opiskelijoihin ja ääni ei kestänyt keskustelu ollenkaan. No rappukäytävät meillä on noissa kosteusmittauksissa olleet pahoin kostuneet. Nyt työsuojelupäällikkö kertoi että kaikki kosteusmittauspisteet näyttävät kuivuutta. Ei mitään ongelmaa missään. Hänen huoneessaan ääni petti välittömästi, mutta kerron oli sama jossa sairastuinkin.

    Menen torstaina tt-lääkärille, katsotaan mitä tehdään. Hän olisi halunnut minut typpioksidimittauksiin jo tähään, mutta olin siinä vaiheessa jo kotona kun hän minulle soitti. Nyt niska, kaula, rintakehä kipuilee ihan riittävästi. Ääni ei ole palautunut ja olotila on alle arvostelun.

    Tt-lääkärin kanssa keskustelu puhelimessa oli tosi vaikeaa, kun ääntä ei oikein tule kurkku on kipeä, samoin poskiontelot. Joten sarvikuonoa käyttelin, lepäsin ja suihkuttelin noita kipeämpiä alueita.

    Mieheni kanssa sovimme että se oli tässä nyt. En tiedä mitä jatkossa tapahtuu, esimies pyysi vielä kääntymään lääkäreiden puoleen. En keuhkolääkärille vielä varannut aikaa, kun ei nuo lääkärit nyt mitään asialle voi.

    8 mg otin kortisonia eilen ja tänään. Arvelin, että se ainakin hillitsisi oireilua, mutta eipä tainnut auttaa pätkääkään.

    Esimies laittoi viestiä, tässä osa: Itsehän en asiasta paljon ymmärrä mutta se mitä normaalilta toimistotilalta vaaditaan jotta siellä voi työskennellä ei varmaan kuitenkaan tarkoita etteikö aiemmin altistunut voi saada oireita jostakin syystä. Tällä hetkellä tiedot ovat että mitään raja-arvoja ylittäviä tilanteita ei talossa ole mutta se tieto tuskin ketään lohduttaa.

    Tämän viestin jälkeen hän kysyi neuvoa tuosta työsuojelupäällikön sisäilmalausunnosta. Ja siihen kirjoitin oman näkemykseni, hän kertoi ottavansa työsuojelupäällikköön yhteyttä, josko lausuntoa vielä tarkastettaisiin ja paranneltaisiin. Ottanevat sen jälkeen yhteyttä vakuutuspuolen päättäjiin myös.

    Eihän tämä ole heidän vikansa, joten mitään riitaa tai ilkeilyä työpaikalla ei ollut. Enemmän työkaverit järkyttyivät tilanteestani kyllä, niin itsekin. Ihmetystä herätti se, että ammattitautini ei ole mikään suoja noin taloudellisesti kuitenkaan. He uskoivat, että tietysti vakuutus korvaa kaiken täysimääräisesti aina tapaturman uhrille. Mutta eihän niin mene oikeassa elämässä oikein koskaan, oli sitten kyseessä home tai mikä muu tilanne vain.

    kuin minulla, jostain syystä ääni menee ensimmäiseksi, mistä sitten johtuukaan? En minäkään kykene työpaikalla ympäriinsä liikkumaan, en missään tapauksessa. Pysyn omassa kopperossani ilmanpuhdistimen vieressä mahdollisimman tarkkaan. Kokoukset ym. yleensä kostautuvat heti ja jätän niitä väliin aina kun mahdollista.

    Viimeisen parin viikon aikana oireiluni on pahentunut kaikesta varomisesta huolimatta ja hengitysvaikeudet ovat päivittäisiä. Aion kokeilla lyhyttä kortisonikuuria minäkin, sen jälkeen on edessä sairasloma jos oireet eivät helpota. Saan taas astmakohtauksia öisin. Olen kyllä tosi kyllästynyt tähän tilanteeseen.

    Voimia, toivottavasti et ehtinyt mitään kovempaa jälkireaktiota sieltä saada. Etätyö olisi sinun kannaltasi varmaan paras ratkaisu, jos vaan työnantaja siihen suostuu kun ilmeisesti olet sellaisessa työssä jota etänä voi jossain määrin hoitaa. Tai sitten työtilat muualta, joka on ratkaisu jota minun kohdallani on sovellettu. Ne tietysti edellyttävät tahtotilaa työnantajan puolelta. Hyvä kuitenkin, että pääsit sinne reippaana näyttäytymään, olet elossa ja työhaluinen, jos vaan sopiva työtila olisi.

    Äänestä

  • sairasko? kirjoitti:

    selviytymistarinat ovatkin tärkeitä ja ainakin yksi on myös tässä ketjussa. siitä ei ollutkaan kyse vaan siitä että ei se mikään selvitymistarina ole jos vuodesta toiseen valittaa vaivojaan täällä, eihän silloin ole selvinnyt vaan on edelleen niin henkisesti kuin fyysisesti kiinni sairastelussaan.

    Mitä sadomasokismia se on kun lukee samojen ihmisten valituksia, nimimerkki vaan vaihtuu.

    Selvitymistarinat, nehän ovatkin hienoaa luettavaa ja antavat uskoa siihen että näistä tahinoista vielä selviääkin.

    Mitä myrkkyjuomaa olet juonut kun noin väärin luet?

    Äänestä

  • homeahdistus1 kirjoitti:

    hyvä ihminen, mitä täällä vielä kitiset, mene nyt elättämään perhe ja lapset, miksi ihmeessä roikut iltakaudet netissä jos sinulla on elätettäviä. Meillä homesairaillahan ei ole elätettäviä, sossun rahoilla ja yhteiskunnan elätteinä loisimme ja sepittelemme tarinoita nettiin. Eläkepapereita täytellään iltapuhteina ja korvaushakemuksia, kaljan ja bingon ohessa. Kyllä olemme huonoja ihmisiä, älä vaan roiku täällä enempää ettei tartu.

    totta ne huhut ovat ja sinä ne vahvistit

    Äänestä

  • homeahdistus1 kirjoitti:

    kuin minulla, jostain syystä ääni menee ensimmäiseksi, mistä sitten johtuukaan? En minäkään kykene työpaikalla ympäriinsä liikkumaan, en missään tapauksessa. Pysyn omassa kopperossani ilmanpuhdistimen vieressä mahdollisimman tarkkaan. Kokoukset ym. yleensä kostautuvat heti ja jätän niitä väliin aina kun mahdollista.

    Viimeisen parin viikon aikana oireiluni on pahentunut kaikesta varomisesta huolimatta ja hengitysvaikeudet ovat päivittäisiä. Aion kokeilla lyhyttä kortisonikuuria minäkin, sen jälkeen on edessä sairasloma jos oireet eivät helpota. Saan taas astmakohtauksia öisin. Olen kyllä tosi kyllästynyt tähän tilanteeseen.

    Voimia, toivottavasti et ehtinyt mitään kovempaa jälkireaktiota sieltä saada. Etätyö olisi sinun kannaltasi varmaan paras ratkaisu, jos vaan työnantaja siihen suostuu kun ilmeisesti olet sellaisessa työssä jota etänä voi jossain määrin hoitaa. Tai sitten työtilat muualta, joka on ratkaisu jota minun kohdallani on sovellettu. Ne tietysti edellyttävät tahtotilaa työnantajan puolelta. Hyvä kuitenkin, että pääsit sinne reippaana näyttäytymään, olet elossa ja työhaluinen, jos vaan sopiva työtila olisi.

    joten joo, oireilen tosi pahasti nyt. En ollut kunnossa, tai astma tasapainossa kun töihin menin. Eli Hoikan keuhkolääkäri oli täysin oikeassa siitä mitä työpaikallani minulle tapahtuu.

    Ja hirveintä oli, että ääni petti juuri niissä omissa työtiloissani ensin, työhuoneeni ulkopuolella, tilassa jonka piti olla se puhtain kaikista.

    En tiedä miten olisi käynyt, jos työhuoneeni ei olisi ollut käytössä. Henkilö joka työhuonettani käytti oli toiseksi viimeistä päivää töissä. Ja toki oli ymmärrettävää, että ei hyvää työhuonetta varusteineen tyhjänä voi pitää. Mutta jos se olisi ollut tyhjä, olisin edes nähnyt voisinko sielläkään töitä tehdä. En oikein usko.

    Onneksi fysioterapeuttini on sairaana, muuten huomenna olisi fysioterapia. Nyt ei kukaan saa koskea rintarankaani tai selkääni, niskaani... Kaulalla sykkii ikävästi, joten nuo patit kaulallani elämöivät taas.

    Etätyöstä täytyy aloittaa tuo keskustelu, toivottavasti esimies olisi nyt muuttunut ja muuttanut mieltään, ainakin sähköposti oli järkyttävän mielyttävää luettavaa ensimmäistä kertaa sairastumiseni aikana. Toisaalta haluaisin kyllä mieluummin löytää töitä, jos vain pystyisin niitä etsimään. Omalla paikkakunnalla en haluaisi tehdä töitä, eikä niitä edes täällä ole. Työmatka on ongelma, samoin nuo hiton rakennukset. Enkä tiedä kuka tyhmä minut palkkaisi, en itse palkkaisi ainakaan itseäni ja juuri tämän sairauden takia. Jos oireilen ja muut eivät, alkaisi epäilys herätä ja sisäilmaongelma on valmis. Ihan sama puhuisinko sairaudestani sanaakaan. Kun yksi oireilee, muut miettivät miten heille käy. Joten ...

    En vain usko jaksavani täydellistä etätyötä kotona jatkuvasti. Se on kyllä ihan murhaa. Varmasti sopii monelle, mutta minä kaipaan elämääni myös tuon sosiaalisen puolen. Oksettavan paskamainen sairaus.

    Äänestä

  • =)=)=) kirjoitti:

    kirjoittaa näille ikihyville ja ah niin täydellisille henkilöille, joilla ei kirjoitukssiaan ole yhtään mitään muuta kuin tuota pyhää vihaa kaikkia sairastuneita kohtaan. Kyllä sokea kana jyvän löytää, nyt tällä kanalla se on tosi pahasti hukassa.

    Kurja olo helpottui edes vähän, vaikka nauraa ei kestä. Yritin syödä omenaa, mutta suu ei aukea tarpeeksi, tuntuu kuin olisi turpaansa saanut.

    jossa sinulla ei olisi jälleen uusi vaiva.

    nyt ei aukea suu omenan syöntiin. etkö ole kuullut raastimesta tai tehosekoittimesta, niin ois tämäkin vaiva jäänyt omenan syömisen ohessa kertomatta. mutta sinullahan niitä on.

    Äänestä

  • Samaamieltä kirjoitti:

    selviytymistarinat ovatkin tärkeitä ja ainakin yksi on myös tässä ketjussa. siitä ei ollutkaan kyse vaan siitä että ei se mikään selvitymistarina ole jos vuodesta toiseen valittaa vaivojaan täällä, eihän silloin ole selvinnyt vaan on edelleen niin henkisesti kuin fyysisesti kiinni sairastelussaan.

    Mitä sadomasokismia se on kun lukee samojen ihmisten valituksia, nimimerkki vaan vaihtuu.

    Selvitymistarinat, nehän ovatkin hienoaa luettavaa ja antavat uskoa siihen että näistä tahinoista vielä selviääkin.

    Mitä myrkkyjuomaa olet juonut kun noin väärin luet?

    olet siis samaa mieltä kirjoittajan kanssa ja väität että hän juo myrkkyä kun väärin lukee... Ei sinulla muita ongelmia ole?

    Äänestä

  • Samaamieltä kirjoitti:

    selviytymistarinat ovatkin tärkeitä ja ainakin yksi on myös tässä ketjussa. siitä ei ollutkaan kyse vaan siitä että ei se mikään selvitymistarina ole jos vuodesta toiseen valittaa vaivojaan täällä, eihän silloin ole selvinnyt vaan on edelleen niin henkisesti kuin fyysisesti kiinni sairastelussaan.

    Mitä sadomasokismia se on kun lukee samojen ihmisten valituksia, nimimerkki vaan vaihtuu.

    Selvitymistarinat, nehän ovatkin hienoaa luettavaa ja antavat uskoa siihen että näistä tahinoista vielä selviääkin.

    Mitä myrkkyjuomaa olet juonut kun noin väärin luet?

    aika tiukka rajaus näin homeista sairasteleville. Montako arvelisit palstaa kanssasi haukkuvan tuon rajauksen toteutumisen jälkeen? Sinä ja pari muuta luulosairastako? Homeista sairastuneet oireilevat jatkuvasti, harva heistä parantuu. Ja kyllä luet tarinoita myrkyllisesti. Kertomus kuin kertomus on valitusta. Olisiko asenteissasi korjaamista, jos nyt tälle palstalle kuuluisitkaan? ??? mistä SINÄ ole selviytynyt? Voititko työpaikan ilkein kisan?

    Äänestä

  • ei ainoatakaan tekstiä kirjoitti:

    jossa sinulla ei olisi jälleen uusi vaiva.

    nyt ei aukea suu omenan syöntiin. etkö ole kuullut raastimesta tai tehosekoittimesta, niin ois tämäkin vaiva jäänyt omenan syömisen ohessa kertomatta. mutta sinullahan niitä on.

    teroita se hyvä eukko. Ei noin lievää ilkeilyä. Ota nyt itseäsi niskasta kiinni ja mieti kunnolla! Kyllä noin myrkyllinen ihminen jotakin turhaa paskaa äkkiä keksii ja ei kun kirjoittamaan. MINÄ kun olen niin tärkeä, rakkikoirana palstalla.

    Miten jaksat itse lukea ja arvostella! Mee eukko nukkuun jo! Ei kukaan SUN juttujas jaksa kestää.

    Äänestä

  • homeahdistus1 kirjoitti:

    tämänkin kirjoituksen jälkeen? Kollegasi varmaan taputtavat käsiään... Toivottavasti kukaan oikea lääkäri ei nyt lue tätä palstaa, mikä häpeä...

    ei voi vaatia että jokainen kana osaa kirjoittaa. Joten huomatkaa jo kenellä menee taas ilta palstan häiriköintiin. Voipi olla rakkulat ei kun rakot jaloissa kun niin paljon kivistää.

    Äänestä

  • =)=)=)=) kirjoitti:

    joten joo, oireilen tosi pahasti nyt. En ollut kunnossa, tai astma tasapainossa kun töihin menin. Eli Hoikan keuhkolääkäri oli täysin oikeassa siitä mitä työpaikallani minulle tapahtuu.

    Ja hirveintä oli, että ääni petti juuri niissä omissa työtiloissani ensin, työhuoneeni ulkopuolella, tilassa jonka piti olla se puhtain kaikista.

    En tiedä miten olisi käynyt, jos työhuoneeni ei olisi ollut käytössä. Henkilö joka työhuonettani käytti oli toiseksi viimeistä päivää töissä. Ja toki oli ymmärrettävää, että ei hyvää työhuonetta varusteineen tyhjänä voi pitää. Mutta jos se olisi ollut tyhjä, olisin edes nähnyt voisinko sielläkään töitä tehdä. En oikein usko.

    Onneksi fysioterapeuttini on sairaana, muuten huomenna olisi fysioterapia. Nyt ei kukaan saa koskea rintarankaani tai selkääni, niskaani... Kaulalla sykkii ikävästi, joten nuo patit kaulallani elämöivät taas.

    Etätyöstä täytyy aloittaa tuo keskustelu, toivottavasti esimies olisi nyt muuttunut ja muuttanut mieltään, ainakin sähköposti oli järkyttävän mielyttävää luettavaa ensimmäistä kertaa sairastumiseni aikana. Toisaalta haluaisin kyllä mieluummin löytää töitä, jos vain pystyisin niitä etsimään. Omalla paikkakunnalla en haluaisi tehdä töitä, eikä niitä edes täällä ole. Työmatka on ongelma, samoin nuo hiton rakennukset. Enkä tiedä kuka tyhmä minut palkkaisi, en itse palkkaisi ainakaan itseäni ja juuri tämän sairauden takia. Jos oireilen ja muut eivät, alkaisi epäilys herätä ja sisäilmaongelma on valmis. Ihan sama puhuisinko sairaudestani sanaakaan. Kun yksi oireilee, muut miettivät miten heille käy. Joten ...

    En vain usko jaksavani täydellistä etätyötä kotona jatkuvasti. Se on kyllä ihan murhaa. Varmasti sopii monelle, mutta minä kaipaan elämääni myös tuon sosiaalisen puolen. Oksettavan paskamainen sairaus.

    vaihtaa ammatteja, mä voisin tuon sosiaalisen puolen jättää kokonaan pois ;-)

    Olen jonkun verran saanut tehdä projekti- ja kirjoitustöitä, joita voi tehdä etänäkin, mutta niitä ei ole tarpeeksi ja niistä maksetaan alallani niin huonosti, että ei melkein maksa vaivaa (ansiosidonnainen päiväraha on isompi). Otin taas yhden projektityön kirjoitettavaksi, mutta se on siis nykyisen työn lisäksi, eli olen päivän homeenkäryssä toimistolla ja sitten vielä illalla ja viikonloppuisin naputtelen kirjoitusta kasaan. Eli ei auta yhtään nykyisessä kunnossani.

    En minäkään tiedä mitä työtä homesairas voi turvallisesti tehdä? Ei voi olla homerakennuksissa, ei voi olla ulkona, ei saa olla pölyä ei savua, ei voi olla kaupassa töissä kun tavarat haisee, ei sitä eikä tätä...? Mitä jää jäljelle, ei kai mitään.

    Olisiko työkokeilusi ehkä onnistunut, jos olisit päässyt suoraan siihen huoneeseesi ja siellä olisi ollut hyvä ilmanpuhdistin? Ja uudet tietokoneet, ei papereita jne. Et olisi käynyt tapaamassa työkavereita vaan he olisivat tavanneet sinua, eikä kaikkien olisi tarvinnut tullakaan, kun he tuovat vaatteissaan kuitenkin homepölyä mukaansa.

    jää puuttumaan niin paljon.. minä tapaan ohimennen työkavereita..muutama on käynyt kahvillakin luonani..

    sairaslomalla tai ei.. päätin tehdä töitä huomenna ihan huvikseni kotona ;)

    testasin minäkin työpaikan sisäilman syyskuussa.. ääni lähti heti.. käynti kesti alle 2 minuuttia.. toistaiseksi ei asiaa sinne

    Äänestä

  • sairasko? kirjoitti:

    aika tiukka rajaus näin homeista sairasteleville. Montako arvelisit palstaa kanssasi haukkuvan tuon rajauksen toteutumisen jälkeen? Sinä ja pari muuta luulosairastako? Homeista sairastuneet oireilevat jatkuvasti, harva heistä parantuu. Ja kyllä luet tarinoita myrkyllisesti. Kertomus kuin kertomus on valitusta. Olisiko asenteissasi korjaamista, jos nyt tälle palstalle kuuluisitkaan? ??? mistä SINÄ ole selviytynyt? Voititko työpaikan ilkein kisan?

    Voi että sinua raasua, kohta tulee sitten itku kun taas on haukuttu. Kaikki teksti mikä ei peesaa sinun sairaskertomuksiasi ja valituksiasi on sitten haukkumista. Kyä on surkeeta kun aina haukutaan homesairaita, hellanlettas sentään. Koeta nyt toipua tämänkin päivän järkytyksistäsi sillä elämä voi tuoda pahempaakin eteesi ja mites sitten suu pannaan. Asentoani täällä korjailen etten ihan putoa tuolilta kun huvittaa nämä itkuvirret mitä sinäkin veisaat.

    Äänestä

  • nyyh sun kansas kirjoitti:

    taas, kauan olitkin poissa tai teillä ei ollut nettiyhteyttä siellä. Mitä diagnooseja sinulla on? Laita ihan rohkeasti vaan esille, niin me muutkin tehdään. Ei se ole mikään häpeä jos joutuu psykiatrilla käymään.

    Äänestä

  • homeahdistus1 kirjoitti:

    vaihtaa ammatteja, mä voisin tuon sosiaalisen puolen jättää kokonaan pois ;-)

    Olen jonkun verran saanut tehdä projekti- ja kirjoitustöitä, joita voi tehdä etänäkin, mutta niitä ei ole tarpeeksi ja niistä maksetaan alallani niin huonosti, että ei melkein maksa vaivaa (ansiosidonnainen päiväraha on isompi). Otin taas yhden projektityön kirjoitettavaksi, mutta se on siis nykyisen työn lisäksi, eli olen päivän homeenkäryssä toimistolla ja sitten vielä illalla ja viikonloppuisin naputtelen kirjoitusta kasaan. Eli ei auta yhtään nykyisessä kunnossani.

    En minäkään tiedä mitä työtä homesairas voi turvallisesti tehdä? Ei voi olla homerakennuksissa, ei voi olla ulkona, ei saa olla pölyä ei savua, ei voi olla kaupassa töissä kun tavarat haisee, ei sitä eikä tätä...? Mitä jää jäljelle, ei kai mitään.

    Olisiko työkokeilusi ehkä onnistunut, jos olisit päässyt suoraan siihen huoneeseesi ja siellä olisi ollut hyvä ilmanpuhdistin? Ja uudet tietokoneet, ei papereita jne. Et olisi käynyt tapaamassa työkavereita vaan he olisivat tavanneet sinua, eikä kaikkien olisi tarvinnut tullakaan, kun he tuovat vaatteissaan kuitenkin homepölyä mukaansa.

    ei ääni viimeksi näin nopeasti mennyt. Kyllä se kesti silloin työhuoneessani ehkä pidempään. Tosin eihän sitä ääniongelmia huomaa, jos ei puhu. Mutta kyllä tämä kaikkinensa pahempi oli. Ehkä tähän jamaan meni viikossa tai parissa, ei sentään tunneissa.

    Jotenkin tuntui, että tilanne oli nyt pahempi kuin koskaan. Oulun sisäilmamittauksessa tuosta yhdestä tuohuoneesta oli löytynyt muutoin normaalit arvot, mutta epäilivät muovimatossa olevan jotakin kosteutta ja ongelmaa. Joten sitä tutkittiin nyt työpaikkani puolesta lisää. Kaikki alueet joissa olin, oli tuota samaa vanhaa aluetta ja kaikkialla on tuo muovimatto.

    Jossakin kun lattiaa oli korjattu aikoinaan, oli löytynyt asbestia, en ollut kuullut tästä aikaisemmin. Joten henkilö mietti kannattaako avata tai rikkoa lattiaa, kun ei tiedä ...

    Elimme jatkuvissa rakennuspölyissä vuosia ja jos niissä oli enemmänkin asbestia niin hyvä... Tiedän että sitä oli löydetty vahingossa seinistä kesken yhden remontin, mutta että lattioissakin...

    Tuo etätyö on varmasti OK, mutta jos on ollut töissä talossa joka on niin monipuolinen ja ääri mielenkiintoinen, menetys on valtava. En ehkä kaipaisikaan jos olisin ollut jossakin virastossa töissä, mutta nuo opiskelijat tekevät työpaikastani aivan upean, tai tekivät.

    Äänestä

  • sairaslomalla kirjoitti:

    jää puuttumaan niin paljon.. minä tapaan ohimennen työkavereita..muutama on käynyt kahvillakin luonani..

    sairaslomalla tai ei.. päätin tehdä töitä huomenna ihan huvikseni kotona ;)

    testasin minäkin työpaikan sisäilman syyskuussa.. ääni lähti heti.. käynti kesti alle 2 minuuttia.. toistaiseksi ei asiaa sinne

    ja toki pakollista, jotta toipuu. Mutta mitään lomaa se ei ole. Henkisesti on rankkaa kun ei tiedä varmuudella toipuvansa työkuntoon. Monet eivät toivu, joten joo kyllä se pelko persuuksissa asioita ajatteli.

    Ääniongelmat ovat sikäli ikäviä, että ne rajaavat sitä sosiaalista elämää heti. Ei ole kiva kähistä, että hyvin menee, kun kuulostaa että tekee kuolemaa. Yhdelle kun yritin kertoa, että aika hyvin menee, katsoi hän pitkään ja sanoi että no asenne tuokin. Milloin sinulla sitten menee huonosti?

    2 minuuttia, että pahenee siis vain. Ja äänellä pitäisi töitä tehdä. Ajattelin kysyä josko pääsis puheopetukseen, eikös se ole ollut yksi tarjolla oleva hoitomuoto. Että ääni menee kun sitä ei osaa käyttää, ei taitaisi mennä lävitse työkavereilleni enää.

    Äänestä

  • =)=)=) kirjoitti:

    Mennessäni tt-lääkärin luo kaikki vielä hyvin, hän halusi, että ilmoitan HETI miten voin. Sama viesti kun edellisen päivän keuhkolääkärillä ja ttl:n proffalla. Arvelin, että en viestitä mitään.

    Töissä huomasin, että työhuoneessani työskenteli jo henkilö. Juttelin käytävällä työkavereiden kanssa eikä ääneni kestänyt. Lähdin tapaamaan esimiestä ja hänen huoneessaan sama tilanne. Ääni ei vain kestä siitä tulee ihme rätinää ja krähinää. Esimies kertoi, että työpaikkani maksaa minulle palkan sairaslomani loppuun asti, he siis hyväksyvät sairasloman, jota Valtiokonttori ei hyväksy. Arvelin vielä että en jatka sairaslomaani, vaan aloitan työt. No työhuoneeni saisin käyttööni torstaina, ja esimies kertoi että voisimme tavata maanantaina ja sopia työt. Kertoi, että tee miten haluat, tule töihin tai jatka sairaslomaa. Jos tulet töihin, niin voit tulla joko maanantaina tai sitten torstaina, hänelle se on sama, palkka juoksee kyllä.

    Tapailin työkavereita pitkin taloa, mutta ääneni ei kestänyt yhtään. Vain serkkuni työhuoneessa ääni alkoi palautua, työhuone oli pieni, pölyinen ja täynnä kamaa. Joten ääntäni ei rasittanut siis pöly ainakaan. Oli mukava huomata, että ääni palautui, kun tila oli kunnossa. Serkkuni oli muuten tosi mielissään siitä myös.

    Serkkuni työhuoneen jälkeen kävin kahvilassamme. Tuttu kassa ihmetteli heti ääntäni, ja heti kun puhuin näissä tiloissa ääni vain petti. Koska tulin tosi pitkän sairasloman jälkeen töihin, ja monet tietysti tietävät jotakin ja halusivat kuulla kuulumisia. Ääneni ei vain kestänyt keskustelua, ei vaikka join vettä jatkuvasti. Yksi johtoon kuuluvista oli omalla kustannuksellaan teettänyt Oulussa sisäilmastaan mittauksia. Pyysi työhuoneeseensa, avot krähinällä ei ollut rajaa.

    Exesimieheni kertoi minun näyttävän tosi hyvältä, mutta ääneni oli karmea hänenkin korvaansa. Rappukäytävässä törmäsin opiskelijoihin ja ääni ei kestänyt keskustelu ollenkaan. No rappukäytävät meillä on noissa kosteusmittauksissa olleet pahoin kostuneet. Nyt työsuojelupäällikkö kertoi että kaikki kosteusmittauspisteet näyttävät kuivuutta. Ei mitään ongelmaa missään. Hänen huoneessaan ääni petti välittömästi, mutta kerron oli sama jossa sairastuinkin.

    Menen torstaina tt-lääkärille, katsotaan mitä tehdään. Hän olisi halunnut minut typpioksidimittauksiin jo tähään, mutta olin siinä vaiheessa jo kotona kun hän minulle soitti. Nyt niska, kaula, rintakehä kipuilee ihan riittävästi. Ääni ei ole palautunut ja olotila on alle arvostelun.

    Tt-lääkärin kanssa keskustelu puhelimessa oli tosi vaikeaa, kun ääntä ei oikein tule kurkku on kipeä, samoin poskiontelot. Joten sarvikuonoa käyttelin, lepäsin ja suihkuttelin noita kipeämpiä alueita.

    Mieheni kanssa sovimme että se oli tässä nyt. En tiedä mitä jatkossa tapahtuu, esimies pyysi vielä kääntymään lääkäreiden puoleen. En keuhkolääkärille vielä varannut aikaa, kun ei nuo lääkärit nyt mitään asialle voi.

    8 mg otin kortisonia eilen ja tänään. Arvelin, että se ainakin hillitsisi oireilua, mutta eipä tainnut auttaa pätkääkään.

    Esimies laittoi viestiä, tässä osa: Itsehän en asiasta paljon ymmärrä mutta se mitä normaalilta toimistotilalta vaaditaan jotta siellä voi työskennellä ei varmaan kuitenkaan tarkoita etteikö aiemmin altistunut voi saada oireita jostakin syystä. Tällä hetkellä tiedot ovat että mitään raja-arvoja ylittäviä tilanteita ei talossa ole mutta se tieto tuskin ketään lohduttaa.

    Tämän viestin jälkeen hän kysyi neuvoa tuosta työsuojelupäällikön sisäilmalausunnosta. Ja siihen kirjoitin oman näkemykseni, hän kertoi ottavansa työsuojelupäällikköön yhteyttä, josko lausuntoa vielä tarkastettaisiin ja paranneltaisiin. Ottanevat sen jälkeen yhteyttä vakuutuspuolen päättäjiin myös.

    Eihän tämä ole heidän vikansa, joten mitään riitaa tai ilkeilyä työpaikalla ei ollut. Enemmän työkaverit järkyttyivät tilanteestani kyllä, niin itsekin. Ihmetystä herätti se, että ammattitautini ei ole mikään suoja noin taloudellisesti kuitenkaan. He uskoivat, että tietysti vakuutus korvaa kaiken täysimääräisesti aina tapaturman uhrille. Mutta eihän niin mene oikeassa elämässä oikein koskaan, oli sitten kyseessä home tai mikä muu tilanne vain.

    mutta onko työpaikoille olemassa jotkin raja-arvot,paljonko siellä saa olla sädesieniä, aspergillusta, aureobasidiumia, trichodermaa, stachybotrusta, ....?

    Äänestä

  • homeahdistus1 kirjoitti:

    ihan kevyesti huolissani mielenterveydestäni, jos joku kertoisi saaneensa vaikean allergisen reaktion ja se naurattaisi minua?

    Mitkä muut asiat naurattavat sinua? Oletko miettinyt? Kun uutisissa on kuvia sotatoimialueilta, naurattaako? Kun lapsi jää auton alle kadulla, niin nautitko näystä?

    Mihin sen rajan vedät, minkälainen kärsimys sinua naurattaa ja minkälainen ei? Vai onko sinulla mitään rajoja sen suhteen?

    sinäminuna. Minä olen kyllä homesairas, enkä mieti,mikä sinä olet? Hillitkää nyt vähän itseänne, älkääkä provosoituko joka narauksesta. Tais olla monelle vaikee päivä tämäkin. Parempaa huomista ja =)=)=):lle tsemppiä toipumiseen.

    Äänestä

  • nyyh sun kansas kirjoitti:

    Voi että sinua raasua, kohta tulee sitten itku kun taas on haukuttu. Kaikki teksti mikä ei peesaa sinun sairaskertomuksiasi ja valituksiasi on sitten haukkumista. Kyä on surkeeta kun aina haukutaan homesairaita, hellanlettas sentään. Koeta nyt toipua tämänkin päivän järkytyksistäsi sillä elämä voi tuoda pahempaakin eteesi ja mites sitten suu pannaan. Asentoani täällä korjailen etten ihan putoa tuolilta kun huvittaa nämä itkuvirret mitä sinäkin veisaat.

    Mikä on noin suuri ongelma elämässäsi? Rakkulako? Se kananlento?

    Äänestä

  • homeahdistus1 kirjoitti:

    taas, kauan olitkin poissa tai teillä ei ollut nettiyhteyttä siellä. Mitä diagnooseja sinulla on? Laita ihan rohkeasti vaan esille, niin me muutkin tehdään. Ei se ole mikään häpeä jos joutuu psykiatrilla käymään.

    käydä psykiatrilla. Paljon traagisempaa on, jos tilanne on mennyt niin pitkälle, ettei itse enää ymmärrä tarvitsevansa psykiatrin apua. (En tarkoita sinua).

    Äänestä

  • ole häpeä kirjoitti:

    käydä psykiatrilla. Paljon traagisempaa on, jos tilanne on mennyt niin pitkälle, ettei itse enää ymmärrä tarvitsevansa psykiatrin apua. (En tarkoita sinua).

    Älä häpeä sitä, mutta voisit kuitenkin jättää palstan rauhaan. Ei täällä sinulle kukaan pahaa ole tehnyt! Tämä on keskustelupalsta, ei kritiikki ja haukkumispalsta!

    Äänestä

  • =)=)=) kirjoitti:

    ja toki pakollista, jotta toipuu. Mutta mitään lomaa se ei ole. Henkisesti on rankkaa kun ei tiedä varmuudella toipuvansa työkuntoon. Monet eivät toivu, joten joo kyllä se pelko persuuksissa asioita ajatteli.

    Ääniongelmat ovat sikäli ikäviä, että ne rajaavat sitä sosiaalista elämää heti. Ei ole kiva kähistä, että hyvin menee, kun kuulostaa että tekee kuolemaa. Yhdelle kun yritin kertoa, että aika hyvin menee, katsoi hän pitkään ja sanoi että no asenne tuokin. Milloin sinulla sitten menee huonosti?

    2 minuuttia, että pahenee siis vain. Ja äänellä pitäisi töitä tehdä. Ajattelin kysyä josko pääsis puheopetukseen, eikös se ole ollut yksi tarjolla oleva hoitomuoto. Että ääni menee kun sitä ei osaa käyttää, ei taitaisi mennä lävitse työkavereilleni enää.

    luettavaa. Pelkään itse olevani samanlaisessa tilanteessa. Työnantajalla on kuitenkin velvollisuus huolehtia työntekijöidensä terveydestä ja siinä taannoisessa eduskuntakyselyssä silloinen ministeri Haatainen vastasi, että työnantajan täytyy järjestää korvaavat tilat. Mutta onko kuitenkin niin, että jos viralliset tutkimukset eivät muka löydä mitään, niin mitään ei tarvitsekaan tehdä. On tämä kyllä vaikeaa, laki on niin kuin se luetaan. Kuitenkin on myös sanottu, että millään tutkimuksilla ei voida rakennusta osoittaa terveeksi, jos ihmiset oireilevat. Sitten kun on pahasti sairastunut, niin kyllähän sitten oireilee jo pienestäkin määrästä hometta. Homeet myös erittävät toksiineja, onko niitä mitattu vai onko niitä niin vähän, että ei aiheuta haittaa...?

    Olet oikeassa siinä, että sairasloma ei tosiaankaan ole mitään lomaa, vain pakollista töistä poissaolemista ja toipumisen kannalta välttämätöntä, mutta kauheaa kuitenkin, huoli päällä koko ajan.

    Äänestä

  • on murheellista kirjoitti:

    koska en usko, että tuo ongelma on vain minun. Minulla se näkyy heti ja rajusti, mutta kyllä esim. henkilö joka teetti omalla rahallaan tutkimuksia työhuoneestaan on tosi sairas. Ja hänen huoneessaan sain kyllä pinnistellä tosi paljon, että pystyin puhumaan. Mutta noissa sisäilman mittauksissa ei ihmeellisempiä ongelmia tosiaan näkyviin tullut. Mutta tutkimukset nyt jatkuvat, ovat ehkä jo valmiitakin. Tosin tuo pintakosteusmittaus ei minua vakuuta tässä tapauksessa pätkän vertaa. Mutta jospa tuota lattiaa nyt sitten avataan myös, katsotaan onko siinä mitään ongelmaa. Toivotaavasti vain hyvin suojatusti.

    Lisäksi ongelmana on saman talon tehtaan päästöt, mitä ne ovat ja miten sisäilmassa vaikuttavat. Mutta jotakin ihmeellistä on siinä, että tuo ääni menee heti. Eilen oli vaikea päästä vaaka-asentoon, mutta yö meni suht hyvin. Nyt hakattu olo, mutta en tiedä onko minulla ääntä. En ole puhunut vielä kenellekään. Toivon vain, että keuhkoni saivat olla rauhassa eilen. Että oireilu jäi näihin nivelkipuihin, jotka yöllä olivat aika kohtuullisia ja kaulan pattien elämöintiin ja ääniongelmiin. Kurkku tuntuu karhealta ja paksulta, poskionteloita huuhtelen.

    Huomenna menen työpaikkani toiseen rakennukseen koulutukseen ja sieltä tt-lääkärille. Ehkä ääni kestää tuossa rakennuksessa, eihän ääniongelmat näin pahana ole koskaan missään muuallakaan olleet. Työkavereiden tietoon haluan sen, että oireilenko myös toisessa rakennuksessa. Jos en, niin ehkä tuo tutkimus käynnistyy nopeammin. Toivotaan niin.

    eivät kovin vakuuta ja ainakin Oulun Sisäilmatutkimuksesta on paljon tehty valituksia jopa lääninhallitukseen asti.

    Tietenkin jostain on aloitettava sisäilmatutkimusten suhteen, mutta ilmatutkimukset todella ovat aika vaihtelevia eivätkä välttämättä lukemat ole samoja eri päivinä, joten jos haluaisi osua jackpottiin, niin se on aika hankalaa.

    Materiaalinäytteet ovat vahvaa sanaa rakenteiden kunnosta. Harmi että vielä suhtaudutaan esim. homekoiriin naurellen ja kuitenkin esim Homekoira Teamin palveluja käyttää jopa kuntasektori, koska ovat koirat hyväksi havainneet. Ja sitten se näytteidenkinotto osuu paremmin kohdalleen.

    Mainitsemani homekoirat ovat niittäneet hyvää tulosta, joten puhun vain heidän toimistaan myös omakohtaisestinin kotona kuin työpaikallani. Muista homekoirista en tiedä.

    Äänestä

  • spirospiro kirjoitti:

    on ilmeisesti saanut "työnohjausta" STM:stä?

    Olen huomannut heidän raporteistaan, että sanovat olevan materiaalipäästöjä, vaikka ovatkin peräisin mikrobeista.

    Sitten on huomioitava sellainen asia, että he haluaisivat tehdä oikein kunnon tutkimuksen, joka tietysti maksaa maltaita.

    Äänestä

  • Lääkäri 2 kirjoitti:

    Olipa taas luettelua että mitä "ei pysty". Entäs jos vain menisit sinne töihin, olisit siellä normaalisti, kävelisit vain ne portaat jne ja jättäisit ne Spirivat ja kortisonit ottamatta? Mitä sinulle kävisi? Mikä tauti sinulla nyt tarkalleen ottaen oikein on ja mitä sinulle tapahtuu jos menet vain sinne töihin ja et ota niitä lääkkeitä? Tukehdutko muka, kuoletko muka? Oletko menettänyt tajuntaasi hengitysvajauksen takia muka jos olet vain ollut töissä kokemistasi oireista huolimatta? Ai että siis kukaan ei osaa mitata kosteuta eikä sisäilman puhtautta mutta sinä TIEDÄT että vikaa on ja olet saanut jonkin sairauden homeesta, ja jos menet työpaikalle niin et pysty siellä kävelemään tai kuolet tukehtumalla jos menet sinne etkä ota lääkkeitäsi? Laskeeko veresi happisaturaatio todella niin alas että menetät tajuntasi ja kuolet jos et ota lääkkeitäsi ja olet vain töissä? Mitä tuo tarkoittaa että et pysty kävelemään portaita, mitä käy jos vain kävelet, kokemistasi oireista huolimatta?

    Mistä moinen vuodatus?

    "-Entäs jos vain menet sinne töihin, olisit siellä normaalisti, kävelisit vain ne portaat jne ja JÄTTÄISIT NE SPIRIVAT JA KORTISONIT OTTAMATTA. ???????
    -Mikä tauti sinulla nyt tarkalleen ottaen oikein on ja mitä sinulle tapahtuu jos menet vain sinne töihin ja ET OTA NIITÄ LÄÄKKEITÄ?
    -Tukehdutko muka, kuoletko muka?"

    Onhan hän kertonut, että TTL on todennut hänellä olevan ihan oikean homeammattiastman, jonka hänen työpaikkansa on aiheuttanut.
    Kun lääkäri on hänelle määrännyt PÄIVITTÄISEN astmalääkityksen keuhkoputkistossa olevan kroonisen tulehduksen aisoissapitämistä vartan, jota lääkitystä hän on tarvinnut KOTIOLOISSAKIN pitkiä aikoja, niin mistä moinen LÄÄKETIETEEN VASTAINEN älynväläys LÄÄKÄRILTÄ, että homeammattiastmaatikon pitäisikin jättää työkokeilun alettua hänelle määrätty päivittäinen astmalääkitys pois?

    Vaikka olet lukenut kirjoituksiamme, niin nähtävästi sinulle on jäänyt epäselväksi, että niiden kosteusvauriomikrobien pakkohengittäminen, jotka ovat saaneet keukoissa aikaiseksi kroonisen tulehduksen, aiheuttavat tulehduksen voimistumisen.

    Ja mitä tulee kosteuden mittaamiseen, niin eihän tuo mittaus sano juuta eikä jaata, koska
    kosteusvauriomikrobit ovat ihan yhtä allergisoivia kuivinakin.

    Muuten tuo rasitusastman mahdollisuus tulisi poissulkea jokaiselta kosteusvasuriomikrobien takia oireilevalta.
    Se siitä rappukävelystä.

    Äänestä

  • =)=)=) kirjoitti:

    koska en usko, että tuo ongelma on vain minun. Minulla se näkyy heti ja rajusti, mutta kyllä esim. henkilö joka teetti omalla rahallaan tutkimuksia työhuoneestaan on tosi sairas. Ja hänen huoneessaan sain kyllä pinnistellä tosi paljon, että pystyin puhumaan. Mutta noissa sisäilman mittauksissa ei ihmeellisempiä ongelmia tosiaan näkyviin tullut. Mutta tutkimukset nyt jatkuvat, ovat ehkä jo valmiitakin. Tosin tuo pintakosteusmittaus ei minua vakuuta tässä tapauksessa pätkän vertaa. Mutta jospa tuota lattiaa nyt sitten avataan myös, katsotaan onko siinä mitään ongelmaa. Toivotaavasti vain hyvin suojatusti.

    Lisäksi ongelmana on saman talon tehtaan päästöt, mitä ne ovat ja miten sisäilmassa vaikuttavat. Mutta jotakin ihmeellistä on siinä, että tuo ääni menee heti. Eilen oli vaikea päästä vaaka-asentoon, mutta yö meni suht hyvin. Nyt hakattu olo, mutta en tiedä onko minulla ääntä. En ole puhunut vielä kenellekään. Toivon vain, että keuhkoni saivat olla rauhassa eilen. Että oireilu jäi näihin nivelkipuihin, jotka yöllä olivat aika kohtuullisia ja kaulan pattien elämöintiin ja ääniongelmiin. Kurkku tuntuu karhealta ja paksulta, poskionteloita huuhtelen.

    Huomenna menen työpaikkani toiseen rakennukseen koulutukseen ja sieltä tt-lääkärille. Ehkä ääni kestää tuossa rakennuksessa, eihän ääniongelmat näin pahana ole koskaan missään muuallakaan olleet. Työkavereiden tietoon haluan sen, että oireilenko myös toisessa rakennuksessa. Jos en, niin ehkä tuo tutkimus käynnistyy nopeammin. Toivotaan niin.

    tehty vain ilmamittauksia ? Nehän eivät ole luotettavia, tietenkin suuntaa antavia. Mutta on paljon tapauksia, joissa ilmamittauksissa ei ole mitään, mutta lattian alta tms. löytyy oikea homepesä. Täytyisi ottaa näytteitä rakenteista.
    Toivottavasti niin tehdään työpaikallasi.

    Äänestä

  • tosiaankin kirjoitti:

    On kai aika tavallista ottaa ainoastaan ilmanäytteitä...

    Se että ne kosteusmittarilla "testaavat" jos rakennuksessa on hometta on aika ihmeellistä. Se mittari vaan kertoo, että seinä/laittia tällä hetkellä on kuiva. Se ei kerro jos siellä on esim. vanha kosteusvaurio tai hometta. (Aiemmin ketjussa luki jotain siihen tyyliin.)

    Äänestä

  • tosiaankin kirjoitti:

    tehty vain ilmamittauksia ? Nehän eivät ole luotettavia, tietenkin suuntaa antavia. Mutta on paljon tapauksia, joissa ilmamittauksissa ei ole mitään, mutta lattian alta tms. löytyy oikea homepesä. Täytyisi ottaa näytteitä rakenteista.
    Toivottavasti niin tehdään työpaikallasi.

    Kuitenkin näillä ns. ei mitään totuutta kertovilla kosteusmittauksilla perustellaan, ettei tiloissa voi olla homettakaan, kun ei ole kosteuttakaan ja tätä tehdään ihan työsuojelupiiritasolla puhumattakaan paikallisista terveystarkastajista. Ei pitäisi koskaan tilaajan tyytyä moiseen, vaan teettää materiaalitutkimukset, paitsi siinä tapauksessa, että halutaan todistaa rakennus homeettomaksi.

    Äänestä

  • tosiaankin kirjoitti:

    tehty vain ilmamittauksia ? Nehän eivät ole luotettavia, tietenkin suuntaa antavia. Mutta on paljon tapauksia, joissa ilmamittauksissa ei ole mitään, mutta lattian alta tms. löytyy oikea homepesä. Täytyisi ottaa näytteitä rakenteista.
    Toivottavasti niin tehdään työpaikallasi.

    Vasta äskettäin luin, että pitäisi olla 11 puhdasta ilmanäytettä eli 11 kertaa otettu ilmanäytteitä siitä rakennuksesta/tilasta, joka on epäilyksen kohteena ja jos ne ovat puhtaita kaikki, on mahdollista, ettei homeongelmaa ole,mutta sekään ei ole vielä varmaa, jos kerran oireilijoita on. Mutta missä näin on toimittu? Yleensä, kun yhdellä kerralla saadaan vähäinen saalis, mutta kuitenkin kosteusvaurioindikaattorilajeja kasvaa, niin kovasti ollaan heti vähättelemässä ja toteamassa, että puhdasta on ja ne löydetyt ovat jonkun vaatteissa kantautuneet.

    Äänestä

että ei paremmin olisi voinut sattua - saavat maistaa omaa lääkettään. Olenkin jo pitkään epäillyt sitä, kun niin monia lapsettomuudesta kärsiviä siellä ja yhdellä sun toisella adoptiohankkeet vetämässä. Uskokaa huviksenne heidän kohdalla kaikki käy kuitenkin supsikkaasti ja toimeentulon ulkopuolelle ei kukaan putoa.

Äänestä
  • että eduskunnassakin on samoja ongelmia kuin muidenkin ihmisten työpaikoilla. Katsoin netistä uutisvideon nelosen sivuilta. Edustaja oli Arja Karhuvaara. Hän kertoi rehellisesti oireistaan. Tuskin kukaan pitää häntä luulosairaana eikä oleta, että hän lähtee työpaikastaan, niin kuin meillä muilla tahtoo olla tilanne. Siinä mielessä hänellä on hyvä tuuri, että voi vaihtaa työhuonetta uuteen siipeen.

    Toivottavasti tällaiset asiat saavat edustajamme ajamaan paremmin homesairastuneiden asiaa.

    Äänestä

  • niinhän siinä tietenkin käy, kuten Toni Halmeen kohdallakin että eläkettä tulee ja roimasti (jollen väärin muista).
    Mutta sittenhän on saanut selkeät hyvä ennakkotapaukset taviksille vastaavassa tilanteessa työpaikka altistumiselle.

    Äänestä

  • oikein on kirjoitti:

    että eduskunnassakin on samoja ongelmia kuin muidenkin ihmisten työpaikoilla. Katsoin netistä uutisvideon nelosen sivuilta. Edustaja oli Arja Karhuvaara. Hän kertoi rehellisesti oireistaan. Tuskin kukaan pitää häntä luulosairaana eikä oleta, että hän lähtee työpaikastaan, niin kuin meillä muilla tahtoo olla tilanne. Siinä mielessä hänellä on hyvä tuuri, että voi vaihtaa työhuonetta uuteen siipeen.

    Toivottavasti tällaiset asiat saavat edustajamme ajamaan paremmin homesairastuneiden asiaa.

    siellä uusissa tiloissa..
    sinnehän vietiin laatikoittain kansioita..

    Äänestä

Minä kuulin jo 200-luvun vaiheessa taisi olla, että eduskunta on kosteusvaurioitunut.

SIIS "kivitalo" myös kosteusvaurioituu.

Olenkin syvästi ihmetellyt kuinka ei
aikaisemmin kukaan kansanedustaja
ole oireillut.

Tätä olen odottanut milloin
alkaa kuulumaan tuo, että
kansanedustajat sairastuvat
-ihimisiähän hekin ovat.

Ikävä juttu.

Äänestä

korjataan isoilla rahoilla. Kokevatpahan saman kuin mekin, ettei työterveyslääkärit ota asiaan mitään kantaa. Vai ottaakohan ne, kun on kyse vallanomaavista?

Äänestä
  • eihän noita saa korjattua kosteusvauriorakennuksia EI
    auta muu kuin POLTTAA POIS!

    Myrkyt miten ne lähtee muuta kuin polttamalla.

    Eduskunta ollut jo monta monta varmaan
    n. 10 vuotta homeessa...

    ja nyt vasta huomataan, tuota minä
    syvästi ihmettelen, ja näin
    ollen kun eduskunta on ollut
    jo monta vuotta kosteusvaurioiden
    kynsissä, niin ei sitä saa korjattua.

    Sinne jäävät pahemmat myrkyt vellomaan.

    Tv. hui;-

    Äänestä

Kansanedustajat tekevät lainsäädäntötyötä (eivät siis ole toteuttajaportaassa). Eikö lainsäädäntö kuitenkin ole suht'koht' OK näissäkin asioissa? Ongelmana on kai enemmänkin se, että lakeja ei noudateta eikä niiden rikkomisesta joudu vastuuseen. Eikö sitä puukkoa kannattaisi heittää enemmänkin oikeuslaitoksemme suuntaan? Vastuu lakien noudattamisesta kuuluu riipumattomalle oikeuslaitoksellamme, jolla on myös lainsäädännön suomat keinot tehtävästään suoriutumiseksi.

Työpaikoilla sairastuneet voivat enemmänkin syyttää ay-liikettä kuin kansanedustajia. Eduskunta on säätänyt lait ja ammattiliittojen tulisi huolehtia siitä, että niitä lakeja noudatetaan eli asettua työntekijän puolelle. Eikö sen pitäisi olla ay-liikkeen se varsinainen ja ainoa tehtäväkin.

Vai mikä yksittäinen erillislaki kaipaisi mielestäsi muuttamista ja miten?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hometta eduskuntatalossa kirjoitti:

Kaitsoitteko 4:sen uutisia! Siinä kansanedustajat epäilivät äänenmenetyksen,poskiontelovaivojen jne. johtuvan homeesta. Tosin eduskunnan edustaja? (nimeä en muista) totesi että ei siellä ulkoseinissä enempää ole kuin muissakaan vastaavissa joissa on villoja.

Nyt olen kyllä ihan rehellisesti vahingoniloinen.

Ehkä nyt kun kansanedustajat alkavat oireilemaan, ainakin heidän kohdallaan tunnustetaan homeen terveyshaitat, ehkä.

Mutta eihän homeen mitään haittaa aiheuta kaiketi kansanedustajilla, jos ei ole meilläkään aiheuttanut.

Mielenkiinnolla seuraan miten asia etenee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu