Paras koskaan

Rakkaus, on ollut rakkauteni lapsiini, ja lapsiltani saatu rakkaus. Miehiä olen joskus katunut, lapsia en koskaan.

Koskaan en ole edes hetkeäkään harkinnut abortoivani omaa lihaani ja vertani. Minun lapsellani on aina ollut OIKEUS elää. Silloinkin kun raskauduttuani lääkärit epäilivät minun sairastavan kohtusyöpää, eikä tutkimuksia voinut suorittaa raskauden aikana.
Synnytin lapsen, ja yllätys yllätys epäily olikin aiheeton. Lapsi on tänäpäivänä täysi-ikäinen.

Lapsia minulla on vain kolme, enempää ei ole luoja suonut, ja nyt ikä painaa jo, vaikkapa viimeisimpäni on vasta 3kk. Nautin siis tällä hetkellä "ilta-tähdestä". Nyt, näillä kymmenillä äitiys on saanut aivan uuden merkityksen. Se on ihanaa, -poissa on nuoruuden ongelmat taloudellisesta selviytymisestä, eikä jaksamis ongelmaakaan ole, kun lapsella on nuoria aikuis-sisaruksia samassa taloudessa jotka rakastavat ja huolehtivat lapsen tarpeista kilvan kanssani.

Uskoisinkin että jos ihmisillä olisivat asiat näin hyvin kuin minulla, ei abortteja tapahtuisikaan, tuskin kukaan ilolla omastaan luopuu.
2423
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Uskoisinkin että jos ihmisillä olisivat asiat näin hyvin kuin minulla, ei abortteja tapahtuisikaan, tuskin kukaan ilolla omastaan luopuu."

Sinäpä sen sanoit. Kaikilla ei ole asiat yhtä hyvin ja he joutuvat tekemään toisenlaisen ratkaisun.

Äänestä

että sinulla on asiat noin hienosti ja olet varmasti oikeassa, abortteja ei varmaankaan tapahtuisi niin paljon jos kaikilla asiat olisi noin hyvin. Ihanne maailmassa abortteja ei tapahtuisi, mutta valitettavasti me kaikki emme elä ihanne maailmassa. Hyvä taloudellinen tilannekkaan ei kuitenkaan kaikkia ongelmia poista.. Raskaus ei välttämättä ole edes aina kiinni siitä, että ehkäisy rikkoutuu, päättää olla käyttämättä ehkäisyä tietäen riskit tai millään muullakaan tavalla omista tekemisistä riippuva asia, maailmassa on myös paljon väkivaltaa..

Syitä abortin tekemiseen on juuri niin monta kuin abortin tekijöitäkin, eikä näitä syitä saisi mielestäni vähätellä tai tekijää syyllistää.
Toisesta nämä syyt saattavat kuulostaa pieniltä mutta toiselle nämä ovat suuria ja ylipääsemättömiä esteitä.

Abortteja tehdään, eikä se varmasti koskaan ole helppo päätös kenellekään. Kokemus on sekä henkisesti että fyysisesti rankka mutta joillekkin selviytyminen tällaisesta on helpompaa kuin toisille.

On hienoa, että lapsiltasi saamasi rakkaus on parasta koskaa kokemaasi. Abortin tekijällä ei kuitenkaan välttämättä ole tietoa siitä kuinka ihanaa on olla äiti, kuinka kaunista on lapsen rakkaus eikä siinä tilanteessa välttämättä osaa ajatella kauas tulevaisuuteenkaan koska ehkä pelottaa oma ja lapsen tulevaisuus, taloudellinen pärjääminen, läheisten ihmisten reaktiot yms.

Kyllä lapsella on oikeus elää mutta lapsella on myös oikeus saada rakastava ja turvallinen ympäristö ja muut perusedellytykset turvalliseen ja onnelliseen kasvamiseen. Kaikki eivät näitä asioita välttämättä pysty tarjoamaan.

Itselleni tehtiin abortti melkein kymmenen vuotta sitten. Olin aina sitä mieltä, etten koskaan tulisi tekemään aborttia vaikka mitä tapahtuisi, kunnes jouduin tällaisen päätöksen eteen. Päätös ei ollut helppo, enkä missään vaiheessa ollut varma siitä että teen oikean valinnan. Päätöstä en toisaalta ole katunut, siinä elämän tilanteessa en olisi voinut lapsesta huolehtia ja tarjota hänelle parasta mahdollista lapsuutta jonka hän ansaitsee ja olen tänäkin päivänä tätä mieltä. Se, että olen nyt pienen tytön äiti ei ole muuttanut mielipidettäni suuntaan tai toiseen eikä se, että olen tehnyt abortin poista minun oikeuttani tulla äidiksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokemani kirjoitti:

Rakkaus, on ollut rakkauteni lapsiini, ja lapsiltani saatu rakkaus. Miehiä olen joskus katunut, lapsia en koskaan.

Koskaan en ole edes hetkeäkään harkinnut abortoivani omaa lihaani ja vertani. Minun lapsellani on aina ollut OIKEUS elää. Silloinkin kun raskauduttuani lääkärit epäilivät minun sairastavan kohtusyöpää, eikä tutkimuksia voinut suorittaa raskauden aikana.
Synnytin lapsen, ja yllätys yllätys epäily olikin aiheeton. Lapsi on tänäpäivänä täysi-ikäinen.

Lapsia minulla on vain kolme, enempää ei ole luoja suonut, ja nyt ikä painaa jo, vaikkapa viimeisimpäni on vasta 3kk. Nautin siis tällä hetkellä "ilta-tähdestä". Nyt, näillä kymmenillä äitiys on saanut aivan uuden merkityksen. Se on ihanaa, -poissa on nuoruuden ongelmat taloudellisesta selviytymisestä, eikä jaksamis ongelmaakaan ole, kun lapsella on nuoria aikuis-sisaruksia samassa taloudessa jotka rakastavat ja huolehtivat lapsen tarpeista kilvan kanssani.

Uskoisinkin että jos ihmisillä olisivat asiat näin hyvin kuin minulla, ei abortteja tapahtuisikaan, tuskin kukaan ilolla omastaan luopuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu