posliini vai sademetsä

alaston ritva 69

13

6809

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaan posliini

      Posliini on paras. Se on kaunis, kiihottavan näköinen ja sitä nuolee mielellään.

    • Ei estoja

      Me vaimomme kanssa parturoimme toistemme alapäät säännöllisin väliajoin. Se on mukavaa puuhaa ja nostaa potenssia ja haluja. Jätämme tietysti tupsun vatsan päälle.

      Vaimoni ehdotti tätä parturointia, koska hän sanoi, että väliin jäävät karvat tekevät kipeää. Sitäpaitsi kivespussitkaan eivät kerää niin paljon hikeä ja kosteutta, kun ovat karvattomat.

    • oma asia

      Kysymys, kumpi on parempi, on vähän outo. Minä päätän siitä asiasta itse omalta osaltani, enkä tarvi siihen muiden mielipiteitä. Minua ei hetkauta toisen ihmisen karvoitus, eikä minun karvoitukseni kuulu kenellekään toiselle.

      • karvat boys

        että kuitekin käyt täällä tiiraamassa ja sen lisäksi myös kirjoitat vastauksia jos asia ei sinua hetkauta suuuntaan eikä toiseen?

        Itse olen sheivannut jo vuosikaudet, siitä lähtien kun sain tyttöfrendiltä kuulla että miehet vallan villiintyvät pehmeästä paljaasta alapäästä.
        Viime aikoina olen myös ajanut mieheni karvoitusta sillä esim kiveksien imeminen on mukavampaa kun ei saa karvoja suuhun.
        Ja penis näyttää entistä komeammalta kun karvoitus ei lyhennä vaikutelmaa.
        Mutta sopiviin kohtiin voi jättää vähän karvaa. Täysin karvaton mies ei varmaan kehtaisi mennä esim yhteiseen suihkuun toisten miesten kanssa vaikuttamatta peppulilta.


    • karvat :)

      Itse en kyllä ikinä ajaisi karvoja pois. En itse tykkää siitä miltä pillu näyttää ja haluan että karvat on edes vähän siinä edessä. Ällöttäis nähdä itsensä alasti peilistäkin jos ei olis karvoja. Joitakin karvoja kyllä siistin, mutta itse noita edessä olevia karvoja en aja. Poikaystävä kyllä haluais että ajaisin, mutta en ole suostunut enkä suostu.

      • Älä suostukkaan ajamaan karvoja pois koska jos miehesi ei tykkää niin hänhän voi etsiä jonkun toisen naisen jolla on posliini jos sellasesta tykkää. Minä tykkään että naisella on on suht koht tuuhea tussu!!


      • paljas
        näkäräinen kirjoitti:

        Älä suostukkaan ajamaan karvoja pois koska jos miehesi ei tykkää niin hänhän voi etsiä jonkun toisen naisen jolla on posliini jos sellasesta tykkää. Minä tykkään että naisella on on suht koht tuuhea tussu!!

        minä ajan säännölisesti karvat pois munista ja tohtin kyllä mennä saunaankin,näkevät että mikä muoti on nyt meneellää.pitää uskaltaa olla erilainen sinne asti kun on "erilainen"


      • karvaton2
        paljas kirjoitti:

        minä ajan säännölisesti karvat pois munista ja tohtin kyllä mennä saunaankin,näkevät että mikä muoti on nyt meneellää.pitää uskaltaa olla erilainen sinne asti kun on "erilainen"

        mekin ajellaan kaikki karvat pois naisen pimppa on oikein sievä ja haluja synnyttävä. munäkin saan lisä pituuttakin.olemme molemmat erittän tyytväisiä sekä onnellisia


      • Naisella
        karvaton2 kirjoitti:

        mekin ajellaan kaikki karvat pois naisen pimppa on oikein sievä ja haluja synnyttävä. munäkin saan lisä pituuttakin.olemme molemmat erittän tyytväisiä sekä onnellisia

        Kyllähän posliiniksi sheivattu pillu on naisella sievä mutta eivät munasi ja pippelisi kasva yhtään pitemmäksi vaikka poistatkin karvat kokonaan.


    • missmondaymorning

      Jo 8-vuoden kokemuksella posliinissa viihtyneenä olen käännyttänyt miehenikin alapään karvattomuuteen, joka on mielestäni molemmille kivampi. Lisäksi tussuni on niin upea etten tarvitse rehukasaa sitä peittämään xD

      • Pitkällä kokemuksella

        Pitkä on kokemuksesi posliinipilluisena.Itse tunnet tussusi niin upeaksi ettei tarvitse karvoja peitoksi ja miehesikin tykkää posliinipillustasi niin miktäs siinä muuta kun pidät pillusi loppuelämäsi posliinina eihän sinne kukaan mistään syystä vaadi karvoja kasvattamaan sievää pimpsaasi rumentamaan.


    • jerkko

      Itse tykkään,että naisilla pitää olla pillussa karvoja,mutta ei nyt kuiteskaan sademetsää. Eli mieluiten karvainen siistitty..Mut jos pitää valita poslari tai sademetsä,niin kyllä sademetsä ennemmin. ;)

    • rilaston atvi

      pöllö mutta niin lapsen peloton.
      Posliinina sinä olisit korni. Ole vain oma sademetsä ja joku kuitenkin panee. Olit mies tai nainen. Mutta harmi, että olit idiootti - taidat harrastaa jalkapalloa...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      109
      667
    2. Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.

      Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      63
      504
    3. Mitä kuvittelet kaivattusi tekevän

      Arkena tai viikonloppuna? Mitä itse teet samaan aikaan?
      Ikävä
      36
      488
    4. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      70
      429
    5. Hyvää yötä

      Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!
      Ikävä
      21
      419
    6. Martina sai ylinopeussakon

      Saiko sakkoa Porsche-merkkisellä autolla?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      152
      414
    7. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      31
      405
    8. Missähän pöytäkirja viipyy, taas?

      Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett
      Kemijärvi
      38
      399
    9. Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä

      Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust
      Suomalaiset julkkikset
      5
      391
    10. Mikä on kaivattusi ikä?

      100v. On mun....
      Ikävä
      20
      371
    Aihe