Luin juuri englantilaisesta veneleilylehdestä, että siellä aletaan verottamaan löpöä vasta marraskuussa 2008!!! Että kiitos vaan taas Suomen intoilevat viranomaiset! Miksi meillä jo vuodenvaihteessa???
Olisi saatu yksi kesä vielä lisää löpöllä ajelua seuraamalla UK:n esimerkkiä!
Olisi saatu yksi kesä vielä lisää löpöllä ajelua seuraamalla UK:n esimerkkiä!
Vastaukset 4
Vanhimmat
No tietysti siksi kun meillä suomessa virkamiehet ja päättäjät luulee olevansa kansalaisten ja heidän palkanmaksajien yläpuolella ja ovat todella usein unohtaneet ketä varten he ovat viroissaan ts. kenen töissä he ovat.
Tätä asia pitäisi kaikkien veronmaksajien muistuttaa poliitikoille ja päättäjille mahdollisimman usein ja vaikka kirjoittaa tai soittaa kulloinkin kyseisiä asioita hoitaville henkilöille jotta he saisi tietoa miten kansalaiset toivoo asioita hoidettavan.
Näin teen itse jatkuvasti ja useita kertoja vuosittain eri henkilöille ja päättäjille kaikista niistä asioista joita tunnen tärkeäksi tai jotka koskettaa minua jotenkin.
idioottimaiselle säädökselle, kuin tapella jatkuvasti EU;ta vastaan laittomassa autovero asiassa. Mutta eihän nämä meidän päättäjät ala EU;lle ryppyilemään sellaisessa asiassa josta olisi etu kuluttajalla.
Niin, eihän BG maksa puntaakaan EU:n kassaan vaan Saksa rahoittaa yksin suurimman osan EU:n tuloista joten miksi Britit ylipäätään noudattaisivat EU:n säädöksiä...
...kannattaisi kommentoida, jos ei tiedä...
http://www.europarl.europa.eu/news/public/focus_page/034-12348-310-11-45-905-20061106FCS12347-06-11-2006-2006/default_p001c005_fi.htm