Talvikumit alle

Tänään tulee nastat alle. Kun lainsäädäntömme määrää vaihtamaan talvirenkaat viimeistään muutaman viikon kuluttua, niin minä teen sen mieluummin kuivalla kelillä ENNEN ensimmäistä lumisadetta.

Renkaiden kulumisenkin kannalta tuo on järkevää, en ole vielä koskaan onnistunut ajamaan talvirenkaitani loppuun. Joko auto on vaihtunut ja renkaat mukana tai sitten talvirenkaat ovat ikäänytessään kovettuneet liukkaisksi koviksi kiiltäviksi korpuiksi, jotka on ollut viisainta vaihtaa. Talvirenkaita ei siis tarvitse säästää, vaan päinvastoin ajaa niillä niin pitkään ja paljon kuin kerkiää.

Asun pääkaupunkiseudulla ja loppuviikollahan saattaa jo tulla lunta, sittenpä ovat valmiina eikä poliisillakaan ole vastaansanomista kun kerron että säätiedotus lupasi liukkaita kelejä.
91085
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Lainsäädäntömme ei määrää talvirenkaita alle laitettavaksi ensi kuun alusta, vaan vasta 1.12 alkaen. 1.11 saa laittaa nastarenkaat alle, tai aiemmin mikäli keliolosuhteet sitä vaativat.

Toivon vilpittömästi, että saat sakot virheellisestä rengastuksesta.

Äänestä

Mikä helkkarin hinku teillä oikein on saada nastat ulisemaan alle. Ei kesäkelillä mitään nastoja tarvita.

Äänestä
  • Itse vaihdan ensi viikonloppuna kitkat alle, niin talvi saa tulla! Nastoja ei enää koskaan.

    Äänestä

  • rops rops rops kirjoitti:

    Itse vaihdan ensi viikonloppuna kitkat alle, niin talvi saa tulla! Nastoja ei enää koskaan.

    Itse ajelen nastarenkailla ainoastaan sen vuoksi, että on mukava härnätä liian pienistä ikkunoista maailmaa tarkkailevia kitkaspedejä.

    Kesärenkaillakin pärjää.

    Äänestä

  • Aattelin vaihtaa kitkat vasta 1.12., ei kehä 3:lla ole ikinä lunta ehkä vasta
    helmikuun pakkaskeleillä.

    Äänestä

Kiviäkin kiinnostaa. Minä aion ajaa custom-prätkällä vielä vähintään viikkoja, joten tuskin autonikaan talvikumeja tarvitsee. Enkä asu edes Helsingissä, vaan "kaukana pohjoisessa".

Talvi tuli viime vuonna tammikuun puolessa välissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rengasrauta kirjoitti:

Tänään tulee nastat alle. Kun lainsäädäntömme määrää vaihtamaan talvirenkaat viimeistään muutaman viikon kuluttua, niin minä teen sen mieluummin kuivalla kelillä ENNEN ensimmäistä lumisadetta.

Renkaiden kulumisenkin kannalta tuo on järkevää, en ole vielä koskaan onnistunut ajamaan talvirenkaitani loppuun. Joko auto on vaihtunut ja renkaat mukana tai sitten talvirenkaat ovat ikäänytessään kovettuneet liukkaisksi koviksi kiiltäviksi korpuiksi, jotka on ollut viisainta vaihtaa. Talvirenkaita ei siis tarvitse säästää, vaan päinvastoin ajaa niillä niin pitkään ja paljon kuin kerkiää.

Asun pääkaupunkiseudulla ja loppuviikollahan saattaa jo tulla lunta, sittenpä ovat valmiina eikä poliisillakaan ole vastaansanomista kun kerron että säätiedotus lupasi liukkaita kelejä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu