Pahoittelen crospostausta, mutta en ensin löytänyt sopivaa ryhmää. Mutta ohessa viesti:
En äkkiseltään löytänyt ketjua jossa olisi asiaa käsitelty välillä (tulevan) isän näkökulmasta. Mutta onkos muilla ollut vastaavaa.
Meillä oli viimeinen ultra tuossa muutamia päiviä sitten, ultrassa näytti kaikki olevan hyvin ja hyvillä mielin lähdetiin jatkamaan päivätyötä.
Mutta ah, joitain tunteja tuon jälkeen iski suunnaton pelko tulevasta.
On tässä ollut sellainen paniikin / pelon omainen sekoitus päällä siitä asti kun kuulin positiivisesta tuloksesta.
Nyt "ahdistus" vielä syveni ja tuntuu vielä puristavammalta. Ennen sain pidettyä tuon kaiken kurissa ja siten että Vaimon kanssa juteltiin & kerroin omista fiiliksistä. Jotenkin sellainen tunne, että vaimo ei ota oikein tosissaan. Eihän miehen kuulu panikoida tällaista asiaa. Olen miettinyt uskallanko mennä synnytykseen yms.
Kesäisin henkireikänä toimi oma harrastus, joka takasi tarvittaessa muutaman tunnin ajan jossa sai omat ajatukset selville. Nyt ei ko. harrastusta pysty enää pitämään ja otinkin vastaan työkomennuksen itä-aasiaan 1,5kk:den ajaksi eli takaisin Suomeen tulen vähän ennen joulua. Pakko saada joku pieni väli nyt.
Vaimo ei takuulla ymmärrä näitä kaikkia ja toisaalta tiedän että pitäisi olla tukemassa myös raskauden aikana enemmän, mutta kun en pysty. Onneksi omat vanhempani asuvat lähellä joten fyysistä / Henkistä apua on kuitenkin jotain kautta saatavilla. Rahallisesti tuskin tulee ensimmäisenä pulaa, joten ei tämänkään suhteen pitäisi olla pelottavaa.
Mutta, voi olla että herätän ristiriitaisi tunteita myös vaimossani ja näin saan hänen olonsa epävarmaksi. Totesin jo aikaisemmin, olen yrittänyt keskustella aiheesta vaimoni kanssa mutta tulokset ovat aika laihat.
Olen oikeasti pahoillani että saan Vaimoni olon epävarmaksi vaikka tämä pitäisi olla hänen(kin) elämänsä parasta aikaa. Käsitti varmaan väärin tämän komennuskeikankin, mutta minulla on olo että pakko päästä pakoon ja mahdollisuus tuli kuin tilauksesta.
Kertokaa muut isät vähän kokemuksia ja jos naiset lukevat tätä viestiä, niin miksei kaikki saisi kommentoida. Nyt alkaa olemaan oikeasti tarve hyville neuvoille ja tuelle tms.
Olenpahan huomannut että Äidistä pidetään parempaa huolta, mikä on luonnollista. Yritin hakea vastaavaa tuki-instanssia kuin neuvola on äitille, mutta siinäpä haaste.
Miten te muut Isät / Äidit olette kokeneet esikoisen sekä raskauden? Onko teillä ollut onnellisen odottava fiilis koko ajan vai onko ahdistus kasvanut raskauden edetessä yms.
En äkkiseltään löytänyt ketjua jossa olisi asiaa käsitelty välillä (tulevan) isän näkökulmasta. Mutta onkos muilla ollut vastaavaa.
Meillä oli viimeinen ultra tuossa muutamia päiviä sitten, ultrassa näytti kaikki olevan hyvin ja hyvillä mielin lähdetiin jatkamaan päivätyötä.
Mutta ah, joitain tunteja tuon jälkeen iski suunnaton pelko tulevasta.
On tässä ollut sellainen paniikin / pelon omainen sekoitus päällä siitä asti kun kuulin positiivisesta tuloksesta.
Nyt "ahdistus" vielä syveni ja tuntuu vielä puristavammalta. Ennen sain pidettyä tuon kaiken kurissa ja siten että Vaimon kanssa juteltiin & kerroin omista fiiliksistä. Jotenkin sellainen tunne, että vaimo ei ota oikein tosissaan. Eihän miehen kuulu panikoida tällaista asiaa. Olen miettinyt uskallanko mennä synnytykseen yms.
Kesäisin henkireikänä toimi oma harrastus, joka takasi tarvittaessa muutaman tunnin ajan jossa sai omat ajatukset selville. Nyt ei ko. harrastusta pysty enää pitämään ja otinkin vastaan työkomennuksen itä-aasiaan 1,5kk:den ajaksi eli takaisin Suomeen tulen vähän ennen joulua. Pakko saada joku pieni väli nyt.
Vaimo ei takuulla ymmärrä näitä kaikkia ja toisaalta tiedän että pitäisi olla tukemassa myös raskauden aikana enemmän, mutta kun en pysty. Onneksi omat vanhempani asuvat lähellä joten fyysistä / Henkistä apua on kuitenkin jotain kautta saatavilla. Rahallisesti tuskin tulee ensimmäisenä pulaa, joten ei tämänkään suhteen pitäisi olla pelottavaa.
Mutta, voi olla että herätän ristiriitaisi tunteita myös vaimossani ja näin saan hänen olonsa epävarmaksi. Totesin jo aikaisemmin, olen yrittänyt keskustella aiheesta vaimoni kanssa mutta tulokset ovat aika laihat.
Olen oikeasti pahoillani että saan Vaimoni olon epävarmaksi vaikka tämä pitäisi olla hänen(kin) elämänsä parasta aikaa. Käsitti varmaan väärin tämän komennuskeikankin, mutta minulla on olo että pakko päästä pakoon ja mahdollisuus tuli kuin tilauksesta.
Kertokaa muut isät vähän kokemuksia ja jos naiset lukevat tätä viestiä, niin miksei kaikki saisi kommentoida. Nyt alkaa olemaan oikeasti tarve hyville neuvoille ja tuelle tms.
Olenpahan huomannut että Äidistä pidetään parempaa huolta, mikä on luonnollista. Yritin hakea vastaavaa tuki-instanssia kuin neuvola on äitille, mutta siinäpä haaste.
Miten te muut Isät / Äidit olette kokeneet esikoisen sekä raskauden? Onko teillä ollut onnellisen odottava fiilis koko ajan vai onko ahdistus kasvanut raskauden edetessä yms.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Heti pitää sanoa että raskausaika ei todellakaan ole naisen eikä varmasti miehenkään parasta aikaa, tämä on kauheaa mielen heittelyä ja epävarmuutta!
Älä ollenkaan ole huolissasi tunteistasi ja käytöksestäsi, se pitkä työmatka nyt ei varmaan ole vaimon mielestä mukavaa mutta hyvä jos tukijoukkoja on lähellä.
Esikoista odottaessa pelkäsin kaikkea, en osaa en jaksa jne... kaikki ongelmatkin tuntuivat suurta suuremmilta ja unetkin olivat vain painajaisia. Siitä selvittiin ja tämän toisen odotus nyt ei vielä ihan niin pahaa ole ollut vaikkakaan ei niin mukavaakaan..
Jaksamista!
ja olet ottanut jo ISON askeleen, kun tiedostat ja myönnät ongelmasi ja yrität hakea siihen apua. Hienoa :)
Neuvolaan saa soittaa isäkin ihan itsekseen ja jutella näistä tuntemuksista. Neuvolan henkilökunnan ainoa tehtävä ei suinkaan ole mitata äidin verenpaineita ja virtsa-arvoja, vaan vähintäänkin yhtä tärkeää heidän on tukea vanhemmuuteen kasvamista ja purkaa osaltaan jännitteitä ja pelkoja, joita isäksi ja äidiksi tulo voi aiheuttaa. Neuvolan hoitajalla on aikaa (tai hän pystyy järjestämään aikaa) kuunnellakseen ja jutellakseen tulevan isänkin kanssa ihan kahden kesken.
Jos tuntuu, että tarvitset syvempää keskusteluapua, sitäkin neuvolan kautta pystytään varmasti sinulle järjestämään jollekin perhepsykologille tms. Hienointa on, että yrität tehdä jotakin paniikillesi, etkä lähde suoraa päätä kokonaan karkuun.
En tiedä, helpottaako yhtään, mutta käyt nyt läpi varmaan jokaisen isäksi tulevan tuntemuksia. Et ole mitenkään epänormaali ajatustesi kanssa. Tuleva elämänmuutos ja sen tuoma vastuu kummittelevat mielessä, koska et oikein vielä tiedä, mitä se käytännössä pitää sisällään. Ajatuksesi osoittavat, että sinulla on voimakas vastuuntunto. Jos et ollenkaan välittäisi isän vastuustasi, vaimostasi ja tulevasta pikkuisesta, olisit varmaankin vain sanonut jo heippahei ja lähtenyt sen kummempia miettimättä matkoihisi. Onneksi et ole tehnyt sitä, vaan mietit ratkaisua asioihin! :)
Tahdon muistuttaa, että vaikka ehkä joka puolelta toitotetaan, miten "elämä nyt muuttuu niin kovin" niin loppujen lopuksi, eihän se kovin paljoa muutu kuitenkaan. Heräätte edelleen aamuisin, syötte, käytte töissä, leikitätte lastanne ja nukutte. Vauva on vauva vain pikkuisen aikaa. Eka vuosi sujuu nopeasti ja sen jälkeen molemmilla on jo varmasti taas aikaa esim. harrastuksillekin. (Meidän perheessä kyllä vastuu on aina jaettu niin, että kummatkin vanhemmat on halutessaan päässeet harrastuksiinkin ihan vauvan syntymästä lähtien ainakin kerran viikossa)
Tietenkin elämänmuutoksen laajuus riippuu paljolti siitä, millaista elämää nyt elätte. Jos käyt baarissa joka ilta, valvot öisin, nukut päivisin ja harrastat kuusi kertaa viikossa, silloin muutos voi olla jo vähän rajumpi. Kuitenkin, jos käyt töissä ja vietät enimmäkseen tavallista kotielämää, virkistyen juhlimalla vain silloin tällöin; silloin muutos tulee olemaan luonnollisempi. Teitä on vain yksi lisää.
Jokainen vanhempi, joka HALUAA, oppii hoitamaan lastaan ja olemaan tämän kanssa luontevasti. Tärkeintä on, että sekä isä että äiti ovat lapsen jokapäiväisessä hoidossa mukana ALUSTA lähtien. Sidettä lapseen ei koskaan synny, jos isä tuumii, että "aloitan sitten, kun se osaa kävellä, opetan sille jalkapalloa.." Silloin pakostakin äiti rasittuu ja isä jää ulkopuoliseksi hahmoksi perheessään.
Sanoit, ettei miehen kuulu panikoida tällaista, mutta olet siinä väärässä. Tunteesi ovat täysin normaaleja tilanteessasi ja osoittaa kypsyyttä, että pohdit asioita etukäteen. Ehkä sinulla on vain taipumus huolestua asioista liikaa. Asiat kyllä lutviutuvat painollaan, sinä opit isäksi pikkuhiljaa ja kaikki hoituu. Vauvanhoito ei ole salatiedettä, onhan siitä jo miljardit ihmiset maailmassa selviytyneet.. Vauva ei myöskään tarvitse mitään ihmeellistä, ei tavara-arsenaalia eikä mitään kummempaa kuin hoivaa ja vanhempien rakkautta. Opitte loppujen lopuksi nopeasti tietämään, mitä vauva kulloinkin tarvitsee, kunhan vain olet mukana ja kiinnostunut.
Luota vaimoosi; hän on vahva ja pystyy kyllä synnyttämään ilman hätäilyäsi. Tarkoitan tietysti, että olet tärkeä vain olemalla mukana, pitämällä kädestä, tukemalla! Synnytyksillä on taipumus päättyä siihen yhteen päämäärään; vauvan syntymään. Ole rohkea ja rauhallinen ja luota siihen, että vaimosi osaa ja sinun ei tarvitse muuta kuin olla mukana tukemassa, olla vahva ja rauhallinen hänen vierellään.
Mene työkomennuksellesi ja mieti asioita, mutta ole fiksu ja palaa vaimosi vierelle, kun hän sinua tarvitsee. Soittele usein ja ihan vain kysy vaimon vointia ja kuuntele vastaus. Kerro joka kerta myös omista tuntemuksestasi. Se riittää, vaimosi tuntee, että välität. Se, että juttelet isyydestä ja vauvasta, osoittaa, että olet kiinnostunut asiasta.
Olet saamassa lasta, ja se on hienoin asia, mitä tässä maailmassa voit saada aikaan. Osoita vaimollesi, että arvostat ja kunnioitat häntä (raskaus, synnytys ja imetys vievät paljon voimavaroja) ja ole mukana kaikessa, kun lapsi syntyy. Pitäkää huolta itsenne ja toistenne jaksamisesta. Puhu avoimesti, jos olet väsynyt tai neuvoton. Anna rehellisyys vaimollesi. Vaadi myös hänen kuuntelevan kunnolla sinua.
Uskotko, ettet ole ainoa noiden ajatusten kanssa painiskeleva? Montaa miestä isäksi tulo hirvittää etukäteen, mutta lapsen synnyttyä se tuntuu maailman oikeimmalta asialta.
Toivon sinulle ja perheellesi erittäin hyvää jatkoa ja rauhallista mieltä! :)