Kovien sankarien tarina

Siedra kirjoitti:

Paholaisen Saari

Kauan kauan sitten vuonna 1589 toisella planeetalla ja toisessa universumissa jossa kaikki on niin kuin täällä mutta yksi asia on toisin paha vallitsee maailmaa ja hyvä on teljetty syvälle maan uumeniin …Silmät kiiluvat yön pimeydessä varjot liikkuvat pensaikoissa. –Olemme tuomittuja mikään ei pelasta meitä Cyntialta!!huusivat kansalaiset. Kuninkaan linnassa oli surulliset tunnelmat kun kuningas oli kuolemassa ja hänen poikansa Noxin piti periä hänen kruununsa mutta kuningas ei pitänyt ajatuksesta koska poika palveli Cyntiaa joka on hänen verivihollisensa. Kuningas yritti löytää epätoivoisena ratkaisun ongelmaansa koska hänen elin ikänsä oli tietäjien mielestä noin puoli vuotta. Eräänä päivänä hän löysi vastauksen ongelmaansa ja kuningas kiljaisi iloissaan :- Alppien mahtisauva. Hän kutsui vapaa ehtoisia kansalaisia luokseen lähtemään pitkälle matkalle . Ihme kyllä vain muutama uskaltautui mukaan. Joukon johtajaksi valittiin vahvin ja ketterin taistelija Renalda, ennen renkinä toiminut Åke, ja pieneksi jäänyt varkaana tunnettu Darianna, kuninkaan ystävän oppipoika Caleb, vähän laiskanpuoleinen mutta silti vahva ja älykäs Vathek ja viimeisin oli kuninkaan mielestä vaikea valita koska Julia oli ollut ennen Cyntian palveluksessa. Kuningas antoi Renaldalle kartan jotta he löytäisivät perille. Tietysti he saivat myös mukaansa asiaan kuuluvat varusteet. Joukko lähti pitkälle ja vaaralliselle matkalle kohti Alppien huippuja jolla mahtisauva olisi ja he saisivat tuhottua Cyntian. –ARHH! AUTTAKAA! huusi joku jo matkan alkuaskeleilla ja he tiesivät hetkensä tulleen joten Renalda sanoi :- Valmistaudutaan pelastamaan neitoja pulasta. Joukko näki kuinka kaksi miestä raahasi tummaihoista naista kohti rotkoa. Muut päättivät auttaa ja kävivät miesten kimppuun Caleb pysyi syrjässä koska häntä pelotti tapella sen sijaan Renalda ja Vathek rökittivät huppupäisiä miehiä jotka taistelivat vastaan miekoin ja kirvein samalla kun tummaihoinen nainen pelastautui Calebin luokse. Julia oli lähtenyt tutkimaan paikkoja ja Darianna oli mennyt mukaan mutta he tulivat taistelemaan oikeuden puolesta. Vathek sai työnnettyä toisen miehistä rotkoon ja toinenkin tippui perässä Julian turmellessa hänen tasapainonsa. Tummaihoinen nainen rupesi kertomaan tarinaa kun joukko oli levännyt :- Kiitos pelastitte minun henkeni. Olen Ninna. Minne te tuon näköisinä menette luulisi vielä että olette sankareita? -anteeksi mutta me ollaankin etsimme kuninkaalle mahtisauvaa jotta saisimme tuhottua Cyntian… ö…jaa no niin olen Renalda joukon johtaja ja tässä ovat Vathek, Darianna, Caleb ja Julia. Miksi ne sinulle olivat noin töykeitä?
Ninna vastasi :- Isäni kuoltua lähdin etsimään niitä jotka olivat tämän asian takana ja löysinkin mutta en kerinnyt tehdä mitään kun jo olin melkein rotkossa mutta kiitos teidän olen elossa ja miehet kuolivat. Nyt minulla ei vaan ole oikein mitään asiaa minnekään joten kävisikö jos liittyisin mukaanne …
-Tietysti miksipäs ei jos vaan jaksat kuljeskella..?.. Ninna nyökkäsi.. asia selvä lähdetään kohti Alppeja. Sanoi Vathek ja Renaldakin yhtyi samaan. Sitten he jatkoivat matkaa ensimmäinen pysähdys paikka olisi tietäjä Pergoswen luona jossa he viipyisivät yön yli että jaksaisivat jatkaa matkaa taas seuraavana päivän. Darianna löysi vanhan vankilan joka oli tehty kivestä ja kalterit metallista siellä haisi pahalle eikä se muutenkaan ollut miellyttävä paikka. –Renalda varo, siinä on ansa. huusi Darianna ja poisti laukaisu järjestelmän. -Uups.. olisin ollut kohta vainaa... ellet olisi varottanut mua. sanoi Renalda ja siirtyi syrjään . He löysivät vankilan perältä kolme luurankoa ja niistä yhden kädessä oli lappu jossa luki näin:


Rakas joka olet löytänyt tämän vankilan olet ainaisesti minun sydämeni vankina sinä jäät tänne loukkoon vaikka et haluaisikaan kostan sen minkä jouduin kokemaan lapsesta aikuiseen kunnes en enää kestänyt sitä kidutusta toivoin pääseväni pois kun tulet pelastamaan minua mutta et tullut auttamaan kostostasi kostan. Elämäsi lyhenee Cyntia vallitsee eikä apu ole lähellä sinut jätetään yksin kunnes kidut kitumiseni.. Terveisin: Gabe
Kaikki ihmettelivät raakaa viestiä joka tuntui niin pelottavalta ja oudolta. Sitten yhtäkkiä luurangot heräsivät eloon Caleb sai ison haavan jalkaansa kun yksi luurangoista löi häntä miekalla. Ninna meni auttamaan Calebia koska hän oli parantaja ja pystyi auttamaan sinä hädän hetkellä samalla kun Julia ja Vathek taitelivat luurankoja vastaan jotka pitivät puolensa kunnes Darianna hämäsi niitä ja Renalda sai iskettyä miekkansa kuolleiden luihin ja peli oli voitettu . Caleb oli vahingoittunut pahasti eikä voinut jatkaa matkaa joten hän kuoli siihen kolkkoiseen vanki tyrmään, muut surivat hänen menetystä mutta Vathek rohkaisi heitä jatkamaan matkaa vaikka pahalta tuntuisikin. Ilta oli jo pitkällä kun he löysivät Pergoswen mökin. Pergoswe tuli heitä vastaan ja sanoi :- Aah.. Lapsukaiset käykää peremmälle älkääkä pelätkö.. Julia oli ajatellut häntä vähän toisen näköiseksi ehket nuoremmaksi mutta ei niin kiltiksi ja mukavaksi tunne kai johtui Julian sisällä myllertävästä pahasta hengestä jonka hän oli saanut oltuaan Cyntian palveluksessa. Renalda ja Vathek olivat nähneet Pergoswen ennemmin mutta silti he eivät tottuneet häneen niin kuin silloin joskus kun aika oli hyvä ja paha poissa. Ninna ja Darianna joivat yrttiteetä joka oli kuulemma vanhan kansan uskomuksien jumalien juomaa.. Ninna sylkäisi sen pois mutta Darianna piti siitä, muut eivät juoneet koska katsoivat parhaaksi välttää vatsakipuja. Pergoswe tarjosi heille lämpimän pedin jotta he saisivat voimia jatkaa taas matkaa eteenpäin kohti suurta vuorta jota hallitsi mahtava jään kuningas mutta tarut kertovat hänen kuolleen saatuaan surmansa Mustalta Draconilta. Aamulla heti herättyään joukkio lähti taas matkaan kohti uusia vaaroja. He vaelsivat neljä tuntia eikä mitään tapahtunut mutta yhdessä vaiheessa Darianna sanoi :- Sshh.. täällä on hiljaista liian hiljaista joku vaanii meitä pysykää valppaina emmehän tahdo että meidät yllätetään emmehän ?…Renalda sanoi :- Darianna on oikeassa täällä on liian hiljaista kohta tuolta hyökkää joku tai joitakin tällaiset rotkot alhaalta päin näyttävät pelottavilta, olkaa valppaina..!..


He jatkoivat matkaa kunnes kuului pensaikon takaa rasahdus Vathek huusi :- Tule esiin pelkuri et sinä meitä voita…Pensaikosta kuului :- Oletteko aivan toopeja ruveta minua vastaan taistelemaan sallikaa minun nauraa.. hah.. te olette sankareita matkalla vuorelle jossa on mahtisauva joka pitää viedä kuninkaalle että voittaisitte Cyntian.. vai kuinka Renalda? –Öö niin, mistä tiedät tuon kaiken ? – Kuningas on ystäväni hän lähetti viestin että hän kuolee pian tietäjien ennustus oli väärä joten hän käski minun liittyä joukkoonne oi urhoolliset sankarit .sanoi ääni ja tuli esiin piilostaan esittäytymään. – Jaahas olen Lerfitz velhojen aatelia ja varoitan teitä arvon herrasväki minulle ei kannata ryppyillä vastaan.. – Ei kiinnostaisikaan …sanoi Ninna. Rotko päättyi pian ja niin päiväkin joukko etsi turvaisan yöpymis paikan, Vathek etsi ruokaa ja sai pari jänistä joita he söivät illalla nuotion ääressä samalla kun Lerfitz kertoi huimia tarinoitaan. Sitten he päättivät mennä nukkumaan, että jaksaisivat taas aamulla jatkaa matkaa eteenpäin. Aamulla Julia ja Darianna heräsivät kummalliseen meluun. Kun he katsoivat tarkemmin, kauhukseen he huomasivat että valtava susilauma oli piirittänyt leirin. He herättivät muut, ettei heidän tarvinnut itseään susilla raadelluttaan . Vathek ,Renalda,Julia, Darianna ja Lerfitz tekivät kaikkensa että sudet perääntyisivät ja niin kävikin susista vain muutama jäi eloon heidän käsittelynsä jälkeen. Matka jatkui taas eteenpäin kohti vuorta. Polkujen varrella odotti vielä monia vaaroja joita ei voinut väistää. Lerfitz arveli matkan kestävän vielä noin 4 päivää ja 8 takaisin eli 12 päivää ja sitten vielä Cyntian luo. –Hei, me ollaan unohdettu jotakin mutta mitä? kysyi Vathek. –Odottakaa minua tuolla pensaikossa rapisee joku! huusi joku.
Åke !! huusivat kaikki yhteen ääneen. –No nythän se selvisi miksi täällä on niin hiljaista. –Minä olen juossut teidän perässä koko ajan. Taisitte unohtaa minun olemassaoloni… No ei se mitään, olenhan hyvä etsijä, joten löysin teidät näin nopeasti. Tietysti minua kohtasi monet vaarat, mutta taitavana miehenä selvitin ne niin helposti, teillä taisi olla ongelmia kun en ollut kanssanne turvaamassa teidän selustaanne, olen taas täällä joten ei ole enää mitään hätää. –Voi sinua ei siellä puskassa ollut kuin pienen pieni rotta…Joukko yritti taas lähteä matkaan, ja tällä kertaa he onnistuivat, mutta Åken pulina häiritsi Lerfitzin keskittymistä kartan lukuun, joten hän taikoi Åken mykäksi ,ainakin matkan ajaksi. Sillä välin Darianna yritti etukäteen havaita ansoja, joihin voisivat langeta matkan tiimellyksessä. Kun Åke vihdoin oli saatu mykäksi, Lerfiz huomasi alppikylän, johon he voisivat levähtää yön ajaksi. Kylä vaikutti vanhalta ja todella ränsistyneeltä. He löysivät pienen kapakan, jonka yläkerrassa he voisivat yöpyä. Kaikki söivät kunnollisen aterian ja menivät nukkumaan, paitsi Åke, joka jäi juopottelemaan ja kertoilemaan tarinoita huimista seikkailuistaan. Jotkut eivät uskoneet hänen höpötyksiään suurista lohikäärmeistä, koska hän näytti kovin juopuneelta ja piste iin päälle oli kun Åke sammui kapakan lattialle. Myöhemmin aamulla, muiden herättyä, Åke kiipesi rappusia pitkin lämpimään petiinsä. Kun muut tulivat katsomaan häntä, totesivat Åken olevan matkakyvytön. Julia kysyi muilta :- Eikö me voitaisi odottaa että Åke pääsee tolpilleen? –Kuulehan, luuletko että meillä olisi aikaa? Nytkin olemme jo myöhässä, eli EI!!! huusi Renalda. Joukko rupesi vähitellen keräämään kamppeitaan. Matka oli vielä pitkä, eikä ketään enää huvittanut lähteä mutta Vathek kannusti joukkoa kohti vuorta. Lerfiz sanoi :- Olemme illalla jo perillä ellei esteitä tule matkan varrelle. Iltapäivällä he olivat jo melkein saavuttaneet päämääränsä, kunnes lumivyöry yllätti heidät ilman varoitusta, mutta Darianna äkkäsi luolan ja he pelastuivat kylmältä kyydiltä. Kun lumivyöry oli loppunut he kapusivat ylös vuorelle, jossa oli iso lumilinna , jonka he arvelivat olevan asuttu. Vuorella oli kylmä ja siellä tuuli paljon, iltakin alkoi lähentyä hämärällä viitallaan. Julia sanoi :- Mitä jos haettaisiin yöksi suojaa tuolta linnasta ja kysyttäisiin sitten mahtisauvasta jos se joka tuolla asuu tietäisi…?… Renalda vastasi :- No kyllä se käy! Joukko, eteenpäin kohti suojaisaa linnaa. Niin he ryntäsivät koputtamaan isoa ja raskasta ovea, se avautui kuin taikaiskusta ilman aukaisijaa. –Mystistä ! kirkui Darianna ihaillessaan paikan komeutta. Lumilinna ulkoa päin näytti pieneltä ja rumalta mutta sisältä päin se tuntui hirveän isolta ja oli se kauniskin. Jääveistokset kuvasivat hylkeitä tai jääkarhuja, lattia oli kylmä ja seinät kolkkoöisen tuntuvat. He kulkivat pitkää kapeaa käytävää pitkin joiden varrella oli kymmenittäin ovia, jotka oli tehty jäälohkareita käyttäen ja matto oli sametin pehmeää lunta. Askeleet tuntuivat jo raskailta reissun jäljiltä joten Vathek rohkeana meni kysymään yöpaikkaa ja sai kuin saikin sen vanhalta mieheltä joka asui siinä linnassa. Nukkumapaikka oli tehty karhuntaljoista ja se oli erittäin lämmin. Kun he olivat tutustuneet paikkaan ei ollut mitään epäilystä siitä että olisi aika jutella sen vanhan miehen kanssa joten Renalda aloitti keskustelun :- Hei, minä olen Renalda ja tässä ovat ystäväni Vathek, Darianna,Ninna, Julia ja Lerfiz. Kukas sinä olet, jokin kuningas? Olet ainakin kiltti ja lempeä sellainen. Tiedätkö mitään mahtisauvasta jonka pitäisi olla tällä vuorella? – Mukava tutustua arvon leidit ja te kaksi…öhöm.. Olen Forgotte ja olen tämän vuoren hallitsija ja eloisapitäjä. Mahtisauva on minulle oikein tuttu se on tässä. sanoi Forgotte ja näytti kaunista smaragdin hohtoista sauvaa ja jatkoi. - Mitäs te tällä? Olisi inhottavaa tietää että olette ne sankarit jotka tuhoavat Cyntian tällä mahtisauvalla. Toivon että ette ole se ryhmä nimittäin joutuisin tuhoamaan teidät. Joku ääliö kuningas lähettää joitain vielä ääliömäisimpiä alaisiaan niin vaaralliselle matkalle kuin tämä voi, voi. Julia huusi :- Taistoon kohti...kunnes Renalda tukki hänen suunsa ja sanoi :- Taistoon kohti petiä, meitä väsyttää. Hyvää yötä! Kun joukko oli omassa pienessä huoneessa jossa he nukkuivat Julia kysäisi :- Mitä sinä teet oletko hullu hän on vihollinen, oletko kuuro? –En, mutta sinä olet, älyätkö me olemme rätti väsyneitä taistelemaan. Parempi vasta huomenna kertoa totuus muuten emme jaksa mitään. -Öitä. sanoi Renalda. Yöllä Darianna heräsi, kun kuuli outoja ääniä toisesta huoneesta. Ne kuulostivat ihan joltain rääkymiseltä, tai ihan kuin joku hajottaisi paikkoja. Ei hän jaksanut enempää valvoa, mutta jotenkin Dariannaa pelotti, kun näki tummia varjoja ikkunoiden toisella puolella ja kuuli outoja ääniä. Hän pelkäsi tosissaan ,kaikki tuntui käyvän kimppuun kuin jokin tumma estäisi häntä liikkumasta. Se tarttuisi jalkoihin ja veisi hänet mukanaan jonnekin tuntemattomaan paikkaan, jota ei kukaan tiedä eikä ole edes kuullut. Vain yksi asia lohdutti, hänellä oli muut turvanaan ja he jos ketkä taistelisivat hänenkin puolestaan. Se ajatus itketti niin että muut olisivat kuulleet jos olisivat hereillä sitten hän nukahti. Aamulla Darianna pyyhkäisi yölliset kyyneleensä ja nousi huokaillen petistään. Muut olivat jo heräilleet ja odottelivatkin jo Dariannaa. Joukko oli jo valmiina kohtaamaan todellisen haasteensa, anastamaan mahtisauvan Forgotilta. He kulkivat jälleen pitkää kapeaa käytävää kohti palatsin valtaistuinsalia. Forgot odotti jo heitä sanoen :- Tätäkö etsitte? Pakko tuottaa teille pettymys ette te tätä vaan nyt saa. Käytitte minua hyväksenne eikä se ole kilttiä joudun tuhoamaan todistusaineistoa eli teidät… Vathek keskeytti ja sanoi :- Etkö ole hyvällä asialla, vai oletko Cyntian palveluksessa. Meille et tuota pettymystä paha sanoa mutta anna mahtisauva suosiolla tai joudut katumaan kurja. Forget huokaisi syvään ja aloitti manaamisen hänen puheestaan ei saanut kukaan selvää mutta Lerfiz karjaisi :- Kimppuun tai kohta käristymme! Renalda rupesi sohimaan miekallaan minkä kerkesi ja muut seurasivat perässä. Kaikki meni hyvin kunnes Åke saapui pelastamaan päivän. Darianna ei ollut iloinen mutta huomionsa herpaantuessa hänen miekkansa ponnahti takaisin kuin pallo ja osui häneen Ninna ryntäsi auttamaan. Se ei ollut iso haava mutta verta siitä vuoti. Vielä muutaman loukkaantumisen jälkeen Forget hellitti ja antoi periksi. Hänestä jäi jäljelle vain tuhkaa. Lerfiz totesi :- Velhojen magiaa, jonkin ajan päästä hän tulee takaisin. –Milloin ? kysyi Ninna. Lerfiz vastasi :- Noin sadan vuoden päästä ehket tai huomenna… hehheh … ei tosi, sata vuotta, siinä se. Kuolla ei näköjään mies parka halunnut… -Parka !!??!! huusivat kaikki yhdessä. Forgotelta Ninna löysi muutaman pullon joita eivät he ennen olleet nähneet, mutta ottivat ne kuitenkin. Mahtisauva oli nyt heidän, eikä kukaan sitä voinut enää viedä. Mutta Åke tunsi maan värähtelyt jotka tulivat heidän takaa. Se olio oli iso, enemmän kuin Forgotte tai joku muu. Olio ärisi, varmaankin huudot olivat herättäneet sen kauneusuniltaan. Kukaan ei vielä nähnyt sitä sillä se vaikutti pysyvän toisella puolella ovea. - Tuo ei tainnut tykätä kun me surmattiin se ihme ukko. Mitäs jos se onkin aika vahva ja eikä me pärjätä sille. Okei, tehdään näin kun olio tulee livahdetaan siltä karkuun toiselle puolelle, mutta sitä ennen taistellaan jos ei pärjätä niin ehket sitten. Ovet auki! Renalda kirkui. Uskalias joukko avasi ovet ja he eivät tosiaankaan yllättyneet, siellä oli aivan liian iso olio heidän mittarilleen. Se oli toistakymmentä metriä pitkä. Livahtaminen haarojen välistä sujui kuin tanssi. Juoksukisan jälkeen heidän oltua ulkona vähän aikaa seuraamassa mitä olio tekisi. Ihme ja pelastus se ei lähtenyt perään, vaan haihtui ilmaan. Pahin painajainen oli poissa mutta tunne tulevasta ei miellyttänyt. Vuorelle nousu oli vaikeaa mutta alas olisi helpompi mennä ainakin he luulivat niin. Muutama lumivyöry pari kolhua. – Miten tässä näin? Luulin tämän olevan helppoa mutta se ei ole. Voi itku, tervakarkit lopussa. sanoi urhea Åke. Illan tullen he löysivät saman kylän johon Åke oli jäänyt juovuuksissaan. Ninna meni pyytämään kunnon yöpymis paikkaa. Kaikki söivät ison ja täyttävän aterian jonka jälkeen he olivat väsyneitä ja ajattelivat mennä nukkumaan. Vathek ja Lerfiz juttelivat asioista joista muut eivät tajunneet mitään. Joten jonkun ajan päästä Darianna huusi :- Hiljaa nyt! Jonkun täytyy nukkua ei kukkua , toopet! Eli painukaa pehkuihin örvelöt, ja vähän äkkiä. Lattian alta kuului koputusta kunnes joku sanoi :- Hiljaa, me halutaan nukkua! Kuitenkin kaikki saivat sen raastavan illan jälkeen nukutuksi. Mutta ryhmän välit huononivat roimasti. Aamulla he kokoontuivat syömään kunnon ateriaa kunnes kapakan pitäjä huusi :- Sankarit! Teille olisi viesti, tärkeä näemmä. Renalda haki viesti ja luki sen ääneen muille :- Arvon sankarit. Kuningas lähti luotamme eilen iltapäivällä. Surullinen tapahtuma mursi osan alaisista jotka joutuvat nyt tekemään orjatyötä Noxille. Toivomme että palaisitte niin pian kuin vaan voitte. Samaten se kai mursi sankarit kun Darianna, Julia, Ninna ja Renalda rupesivat itkemään samaten kuin urheat miehetkin kyynelehtivät. Mutta ajatus Cyntian johtavan orjia sai heihin outoa voimaa joka syntyi vihasta häntä kohtaan. Aamiainen oli kesken mutta he eivät nähneet nälkää vaan koston janoa. Joukko ryntäsi matkaan ilman oikeaa suuntaa, Lerfiz sai sen selostettua heille aika pian. Hetken kuljettuaan Renalda valpastui :- Mitä nyt? – En tiedä , mutta parasta olisi jatkaa vain matkaa… Ei tiedä mitä täälläkin tapahtuu…Siis eteenpäin vain. sanoi Lerfiz. Samassa takaa päin kuului mahtava karjaisu, Åke sattui katsomaan taakseen :- Tiikerihän se vain on… Tiikeri? Aaaa!!! Pakoon joka iikka! Åke hätäili. – Nyt seis. Me emme lähde minnekään. Joko voitamme sen tai kuolemme. Jos lähtisimme pakoon olisimme tuhoon tuomittuja. valisti Vathek. He vetivät miekkansa ja muut aseensa tupesta. – Valmiina taisteluun. huusi Julia. – Eii!!!! Seis, seis. karjui Lerfitz. –Niin…sanoi Darianna viekkaasti. Lerfiz rupesi nauramaan ja käveli kohti eläintä. Sitten hän rupesi puhumaan sille :- Mitäs Zabtor? Kuuluuko hyvää..?.. Sitten tiikeri muuttui toiseksi velhoksi ja naurahti :- Vai on velipoika telttaretkelle lähtenyt. Noin valppailla apulasillahan voi matkata vaikka maailman ääriin…hehheh… Hyväähän minulle kuuluu. Entäs sinulle? –Vain tässä ollaan tuhoamishommissa. Zabtor mietti hetken, mutta sitten kiinnitti huomionsa Renaldaan. –Vai on mukana oikea misu. Zabtor hiveli Renaldan kasvoja, lähentelyn aikeissa . Mutta Renalda torjui hänet. – Senkin sika! Ja löi Zabtoria naamaan. – Oho, jo on kuuma misu, ja ehket liian kuuma minulle. No, hyvää matkaa teille. Samassa Zabtor katosi kuin tuhka tuuleen. He ihmettelivät hienoa saapumista ja outoa katoamista. Kun Renalda oli vihansa Zabtoria kohtaan taltuttanut hän sanoi :- Eiköhän jatketa matkaa jo. Taivallus iltaan asti tuotti tulosta kun he löysivät kelvollisen leiripaikan. Vathek ja Åke pyydystivät leirin lähellä olevia peuroja kun muut kokosivat teltan ja virittelivät tulta. Ilta sujui rattoisasti Åken tarinoiden lomassa. Nuotiossa paistui herkullisia peuran kylkiä joita jokainen söi vatsansa täyteen. Kun yö jo saapui alkoi sataa kovasti, teltta kastui joten lähellä oleva luola sai kelvata nukkumispaikaksi, tosin se oli vähän kostea. Tippukivet roikkuivat pelottavasti katonrajassa. Lepakot lentelivät sinne tänne ja yksi hipaisi Julian hiuksia merkiksi siitä että he eivät olleet tervetulleita. Kuitenkin jokainen sai jotenkuten nukuttua siinä kolkkoisessa luolassa. Ninna heräsi ja ihmetteli pahaa hajua. Se haisi mädänneelle lihalle ja se voimistui niin kuin myös hengitys joka oli hyvin raskasta. Hän katsahti taakseen ja huomasi ison harmaakarhun ja huusi :- Auttakaa ! Herätkää! Tarvitsen apua! Täällä on karhu! Muut heräsivät ja unen pöpperöisinä ottivat miekat ja jouset esiin. Kaikki vetäytyivät taaksepäin paitsi Renalda, Vathek ja Åke jotka hujoivat karhua miekoilla mutta toiset ampuivat nuolia jousilla. Lerfiz ei tehnyt mitään koska ajatteli oman henkensä tärkeämmäksi joka ei ollut muiden mieleen kun karhu oli kaadettu. Urheat miehet nylkivät sen ja ottivat turkin mukaan lämmikkeeksi. Vuoret olivat jo kaukana ja koti näkyi jo, pitkään heidän ei enää tarvitsisi matkata enää muutama tunti. Ne tunnit kuluivat nopeasti, kunnes ykskaks he olivat jo linnan portilla. Vartijat avasivat iloisina portin ja toivottivat heidät tervetulleiksi. Linnan sisällä oli murheellinen tunnelma niin kuin heidän lähdettyäänkin. Kuningas oli kuollut ja heidän piti mennä kylässä olevan velhon luo selvittämään sauvan mahtia ja pullojen salaisuus. Velhon nimi oli Regne naispuolinen kun oli. Vathekkia ihmetytti miten nainen voi päästä ylipäänsä velhoksi. Kai hän oli kokenut paljon elämänsä aikana, mutta ei Vathek sitä ruvennut kysymään oli tärkeämpääkin. Renalda aloitti taas keskustelun kuten yleensä oli tapana :- Olen Renalda kuninkaan lähetti kun hän kuoli tuon tämän mahtisauvan teille tietääkseni sen mahdista ja myös nämä pullot. Toivomme teidän auttavan. Regne vastasi :- Jaahas, auttaa teitä, tietysti voin tulkaa mennään alakertaan, täällä meitä kuunnellaan. Matkalla alakertaan Regne höpisi heidän lähdettyänsä pois kaupungista siitä miten koko kansa joutui kauhun valtaan ja aurinko pimentyi, kasvit kuolivat , tilanne paheni entisestään. Alakerta oli täynnä pulloja jotka notkuivat huterien kaappien päällä. Pulloista saatiin selvää että 2 niistä oli parannusjuomaa, 1 tuhkan herättämistä henkiin ja viimeinen oli arvoitus joten Regne ei antanut sitä vaan sen sijaan yhden parannuspullon. Kun aikaa oli vietetty teen ja pikkuleipien parissa he vuokrasivat veneen jolla pääsisivät saarelle jossa Cyntia asui ja hänen apurinsa myös. Nyt muut saisivat tietää oliko Julia vieläkin paha ja menisi taistelemaan heitä vastaan. Talot olivat ränsistyneitä ja ikkunoihin oli laitettu laudat eteen. Kaikki kauhistelivat sitä näkyä kun muutama niistä heidän omista taloista paloi kuten Vathekin joka rupesi itkemään. Perheen menetys viilsi sydäntä rankasti eikä Vathek pystynyt pidättämään enää kauaa kiukkuaan. Hänen elämänsä oli raunioitunut täysin eikä oikein kukaan osannut auttaa häntä muuten kuin lohduttamalla. Laiva jolla he matkasivat saarelle oli aika synkkä eikä siinä ollut edes purjetta mutta airot sentään löytyi. –Kaikki soutamaan, nopeasti nyt aikaa ei ole menetettäväksi! huusi Vathek joka oli saanut pyyhittyä ajatukset kuolleesta perheestään, mutta kostonjano oli suuri. Matka veden yli taittui verkkaisasti ja pianhan he olisivatkin Cyntian palatsissa, hakemassa valoa ja rauhaa, mutta toinen tehtävä olisi vapauttaa hyvyys avaimella joka oli ties missä. Kukaan ei ole edes nähnyt sitä moneen vuoteen, aika oli kai muutenkin tarpeeksi synkkä. – Okei, onko kaikki paikalla? Hyvä no niin suunnitelma on tämä Ninna, sinä pysyt takaalalla ja ammut jousilla, kunnes joku haavoittuu joten ota nämä pullot. Lerfitz, jos sinun voimia tarvitaan sanomme kyllä mutta muuten ota linko ja ammu. Darianna, saat toistaiseksi ampua mutta jos tulee meille hätä miekkailijoista, tulet apuun. Vathek, Åke, Julia ja minä taistelemme miekoilla. Onko selvä? No, ai niin, Lerfitz sinä saat tämän käytät sitä vasta kun käsken. Hyvä. Noniin matkaan. sanoi Renalda ja ojensi Lerfitzille Alppien mahtisauvan. Palatsi oli tehty mustia ruusuja peittävistä köynnöksistä. Sisälle päästiin takaovesta joka oli auki mutta se mitä sen takana oli yllätytti heidät ja aika pahastikin. Oven takana nimittäin oli aivan uskomattoman komea sali jota peitti punainen kaunis lattiamatto ja seinät olivat violetit. Salissa oli pitkä rivi pöytiä ja tuoleja, joten Darianna ajatteli että olisi kiva ruokailla semmoisessa ihanassa ruokasalissa. Koko komeuden aikaansaannoksen oli saanut aikaan eräs hyvin tuttu sisustussuunnittelija nimeltään Leniete Maudrit, Pariisista tullut. Kaikki ihailivat hänen käsialaansa, joka näkyi minne ikinä katsoi. Mutta kuitenkin heidän piti mennä tapaamaan Cyntiaa, toisessa mielessä. Ruokasalin jälkeen koitti se hetki. Iso puuovi avautui raskaasti ja narahteli aina välillä. Kun kaikki olivat valtaistuin salissa he piiloutuivat nurkan taakse jossa suunnitelma tehtiin joten ei kukaan vastustanut. Cyntia istui tuolissaan mustassa puvussa ja kuninkaan kruunu päässään. Åke, Vathek, Julia ja Renalda astuivat esiin kuten oli sovittu ja Lerfitz, Darianna ja Ninna jäivät nurkan taakse kytisteelmään omaa vuoroaan. Renalda puhui :- Kuningas lähetti minut ja ystäväni taistelemaan pahaa vastaan, joten odotamme teidän sanovan jotain, ennen kuin luovut kruunusta suosiolla ja kerrot missä avain on. – Ja niin kuin luopuisin, no en ikinä! Te minua vastaan? Älkää naurattako. Mieluummin annan teidän kuolla puolestani. huusi Cyntia. Kaikki rupesivat taistelemaan Cyntiaa vastaan joka manasi koko ajan ja se meni jotenkin näin :- Ulairi tiro yrch ely.. ja jatkui samaan malliin. Lerfitz tiesi mitä se tarkoitti ja kertoi muille :- Sormusaaveet katsovat örkit unelmiin, ja sen jälkeen en saa selvää. Cyntiaa vallitsi jonkinlainen voimakenttä joten oli mahdotonta halkaista sitä. Lerfitz katsoi hetkensä tulleen joten hän hiippaili Cyntian taakse ja otti mahtisauvan käteensä sanoi sanat, jonka jälkeen piti vaan rukoilla että muut älyäisivät väistää. Niin kävi Cyntia kaatui joten Vathek sai miekkansa hänen sisuksiinsa ja hänen elonsa oli loppu. Renalda oli niin pahasti haavoittunut että hän oikein aneli muiden lopettamaan tuskansa. Kukaan ei halunnut nähdä Renaldan kärsivän joten Vathek teki ratkaisevan siirron ja Renaldaa ei enää ollut. Muut itkivät pitkään eikä oikein ketään huvittanut iloita Cyntian voitosta. Renaldan ruumis sinetöitiin ja viskattiin mereen. Kaikki tiesivät tehneensä oikein ja he veivät viestin Cyntian nujerruksesta. Nox suistettiin vallasta ja hänet myös karkotettiin pois maasta. Ikkunat eivät enää olleet suljettuna laudoilla eikä aurinko pilvien takana. Onnellisesti päättyi sankariemme tarina, mutta avain oli heidän seuraava suuri tehtävä ja vasta sitten kaikki olisi hyvin…

Kommentteja kiitos!Jatkuu...

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä