Anteeksi avautuminen.

Jotenkin sitä aina unohtaa olevansa sairas. Tänäänkin näin kavereita ja söin paljon. Sitten tulin kotiin ja itkin. Taas. Mä en jaksa tätä enää! Haluan kertoa tästä jollekkin mutta en tunne ketään sellaista. Vanhemmat ei missään tapauksessa saa tietää! Ne pakottais mut hoitoon, sitä en halua. Parhaille kavereille en uskalla kertoa, pelkään menettäväni nekin. En kestäisi sitä että ne alkais varoa sanomisiaan ja vaivautumaan mun seurassa. En vaan voi kertoa niille. Mut en jaksa tätä enää! Kohta pitäisi mennä taas ulos ja esittää iloista, en jaksa! En halua syödä enää ikinä! Siitä tulee niin epäonnistunut olo. Enkä halua nähdä kavereita enää ikinä, ne saa mut syömään.

Tää ei edes alunperin ollut mikään laihdutuskuuri, olin masentunut enkä osannut puhua siitä. Joten ajattelin että jos laihdun tarpeeksi niin joku huomaa että mulla on joku vialla.

Äh, en osaa kirjoittaa nyt mitään muuta kun jotain sekavaa. Anteeksi. Oon vaan niin väsynyt tähän kaikkeen, haluan lopettaa syömisen, syömättömyyden , kalorien laskemisen, elämisen, kuolemisen. Kaiken. En vaan jaksa tätä enää.

Nyt tuntuu tältä. Huomenna nukun koko päivän ja paastoan, se on ainoa tapa käsittellä tätä kaikkea.

Jos ihmiset tajuisivat että tää ei ole pelkkä teinityttöjen laihdutuskuuri tai tapa hakea huomiota, tästä ehkä kehtaisi jopa kertoa ihmisille. Mä en todellakaan oikeessa elämässä puhu tästä näin avoimesti, kukaan ei tiedä. Mä kerron kaikille että rakastan syömistä "söin tässä eilen jäätelöä, ai että oli hyvää."
Valehtelen. Sekin vielä. Valehtelen parhaille kavereille.
5736
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mulla on iha sama juttu! Itseasiassa musta alko tuntuu ihaku oisit kirjottanu mun ajatukset tähän.

Voimia sulle! Kannattaa yrittää puhua jollekkin. Tosin se ei ole vielä itseltäni onnistunut... Muttet ole yksin.

Äänestä
  • samaa melkein jokainen päivä. Voimia sulle !

    Äänestä

  • täysin kirjoitti:

    samaa melkein jokainen päivä. Voimia sulle !

    jeps, voimia sulle ^^
    Koitahan jaksella ja mulle voi aina pistää mailia ^^ Kuka vaan haluaa, kuuntelen ja kirjotan takasin [email protected]

    Äänestä

kerroit mun puolesta ajatukseni tänne.

voimia meille kaikille!

Äänestä
  • Yritän jaksella. Tänään tuntuu jo paremmalta.
    Crymore: varmaan pistän mailia tulemaan joku päivä, olis mukavaa jos olis joku jolle puhua välillä. :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


wolf90 kirjoitti:

Jotenkin sitä aina unohtaa olevansa sairas. Tänäänkin näin kavereita ja söin paljon. Sitten tulin kotiin ja itkin. Taas. Mä en jaksa tätä enää! Haluan kertoa tästä jollekkin mutta en tunne ketään sellaista. Vanhemmat ei missään tapauksessa saa tietää! Ne pakottais mut hoitoon, sitä en halua. Parhaille kavereille en uskalla kertoa, pelkään menettäväni nekin. En kestäisi sitä että ne alkais varoa sanomisiaan ja vaivautumaan mun seurassa. En vaan voi kertoa niille. Mut en jaksa tätä enää! Kohta pitäisi mennä taas ulos ja esittää iloista, en jaksa! En halua syödä enää ikinä! Siitä tulee niin epäonnistunut olo. Enkä halua nähdä kavereita enää ikinä, ne saa mut syömään.

Tää ei edes alunperin ollut mikään laihdutuskuuri, olin masentunut enkä osannut puhua siitä. Joten ajattelin että jos laihdun tarpeeksi niin joku huomaa että mulla on joku vialla.

Äh, en osaa kirjoittaa nyt mitään muuta kun jotain sekavaa. Anteeksi. Oon vaan niin väsynyt tähän kaikkeen, haluan lopettaa syömisen, syömättömyyden , kalorien laskemisen, elämisen, kuolemisen. Kaiken. En vaan jaksa tätä enää.

Nyt tuntuu tältä. Huomenna nukun koko päivän ja paastoan, se on ainoa tapa käsittellä tätä kaikkea.

Jos ihmiset tajuisivat että tää ei ole pelkkä teinityttöjen laihdutuskuuri tai tapa hakea huomiota, tästä ehkä kehtaisi jopa kertoa ihmisille. Mä en todellakaan oikeessa elämässä puhu tästä näin avoimesti, kukaan ei tiedä. Mä kerron kaikille että rakastan syömistä "söin tässä eilen jäätelöä, ai että oli hyvää."
Valehtelen. Sekin vielä. Valehtelen parhaille kavereille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu