silloin vielä omaa oikeaa elämää? Voiko tavata vielä sen "oikean"? Olen rakastunut, tuntuu vaan toisinaan siltä, ettei tällaiset tunteet olisi enää sallitut, tunnen itseni tooooooosi vanhaksi. Onko muita kohtalotovereita? Mies on naimisissa, mutta rakastunut hänkin, tuntuu että on liikaa ns osallisia asiassa, miksi hitossa elämä on niin vaikeaa, miksei voisi ajatella vain itseään....
Kun on melkein 50, onko
tyttö48v
11947
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kenenkäs elämää tämä sitten on, jos ei omaa? Ja oikeaa. Nythän sitä vasta osaa olla oma itsensä, kun on jotakin matkan varrella viisastunut. Ja tilaakin on ja resursseja omalle, kun lapset on jo saatu isommiksi. Rakastua voi joka iässä Ja mehän ollaan vielä , ainakin monet ja loputkin melkein, lapsentekoiässä, ei uskalla edes kierukkaa jättää vuosiin. Miksei se mieli ja halutkin toimisi ihan täysillä "nuorella naisella".
Mikä rakastumisen yläraja on?
Yleensä kun tulee "ikää" alkaa eroittamaan toisistaan ihastumisen ja rakastumisen.
on alkamassa. Älä pilaa sitä petturiin sekaantumalla.
vois ajatella myös itteään. mä en ainakaan edes ymmärrä että oon vanhentunut jo yli nelikymppiseksi, peilistä katsoo joku toinen, jonka nuoruus on jo jättänyt jälkeensä, vaan rinnassa palaa sama tyttösen halu, toive ja into kun ennenkin. jos helvetti on olemassa, ni se on kyllä vanheminen, kuori rapistuu juuri silloin kun sielu olis valmis jopa järjelliseen rakkautteen =) näin se vaan menee.
Olet nainen parhaammassa iässä.
Elät elämääsi juuri niin kuin sinusta hyvältä tuntuu.
Ei rakastuminen katso ikää.
Kuitenkin mieti haluatko mahdollisesti rikkoa hänen perheensä?
Onko sinusta todella siihen.
Entäs jos kaikki teidän välillä loppuu,olet yksin,niin myös hän on yksin.
Hänen ehkä vuosien saatossa rakentamaansa pilvilinna sortuu.
Hänen perheensä saa kärsiä ..sinun takiasi..
Oletko valmis siihen?
Mä oon ,mikä oon,en kuitenkaan koskaan halua rikkoa kenenkään perhettä.
Minusta ei siihen olisi.
Vaikka rakastuisin miten paljon tahansa varattuun mieheen.
Jossain asioissa mulla on järkeä päässä ja tämä on yksi niistä:)
Vapaita miehiä on suomessa mielin määrin.
Omathan on ratkaisusi.
Vaikka - eihän asia "minulle kuulu".
Vapaita miehiä on pilvin pimein.
Herää kysymys - onko heissä liian kova haaste?
Avioliitossa eläviä "ruikkuroopeja" on myös pilvin pimein, mutta osa heistä ei uskalla luopua liitostaan ja osa heistä on luonnostaa pettureita, joille mikään suhde ei viriilissä iässä riitä?!
(Sivusta olen ravintolatyössä näitä tyyppejä seurannut aikanaan parikymmentä vuotta. Heitä on kaikissa ikäryhmissä!)
on kaikilla, ikävuosiin katsomatta.
Epävarmuus tunteidesi oikeutuksesta - jospa kyse onkin siitä, että koet kohteesi vääräksi. Jos rakastaa naimisississa olevaa miestä, liikkuu heikoilla jäillä... Ihmissuhde on kahden kauppa; siinä kannetaan vastuu sekä omista että toisen tunteista. Kolmas pyörä on liikaa!
*hyvä omatunto on paras päänalunen*
samasta kaukaloosta
Elämää on niin kauan kuin elää. Ikävä vaan, että olet rakastunut naimisissa olevaan mieheen. Mieti voitko luottaa todella pettäjään. Onko hän rakkautesi arvoinen? Ole aikuinen ja mieti asiaa tarkoin.
Hei itse olen 52 v ja eronnut ja karannut kauan aikaa sitten. Vaikka vapaita miehiä on "pilvin pimein", onko kukaan kiinnostunut tämän ikäisestä tavallisesta naisesta. Mehän ollaan vanhoja ja pois pelistä. Yhtäkkiä kuitenkin elämääni ilmestyi ihana keski-ikäinen mies ja rakastua repsahdin kaiken uhalla. Aion elää tämän onnen käy miten hyvänsä. Tässä iässä myös ymmärrän mitä toiselta ihmiseltä voi saada ja mitä toiselle ihmiselle voi antaa, mitä rakkaus on. Tämä on ihanaa.
Tuntuu siltä, että olet - anteeksi vain - höpsähtänyt vanhapiika, josta vaimoonsa kyllästynyt mies on saanut seuraa.
Kysyt onko kohtalotovereita. Niitä on. Myöhemmin ne katuvat.