Viljatuotteet ja liikunta

masentaa

Sain tänään ihotautilääkäriltä diagnoosin outoihin oireisiini, joita ovat ulkona liikkuessa ajoittain ilmestyvä nokkosihottuma, kurkun ja silmien turpoaminen, yskä ja tukkoisuus. Oireet kuulemma aiheutuvat viljatuotteiden ja liikunnan yhdistelmästä. Ihotesteissä reaktion aiheuttivat ohra, ruis ja vehnä. Muutoin en ole saanut mitään oireita kyseisten viljojen käytöstä, joten ilmeisesti tämä diagnoosi saattaa olla oikea. Oireiden aiheuttaja on kuulemma keksitty vasta muutama vuosi sitten. Hoitona on keliakikon dieetti, vaikka keliakiasta ei olekaan kyse. Kiinnostaisi kovasti onko kenelläkään muulla todettu samanlaista allergiaa ja onko ruokavaliosta oikeasti ollut apua?

8

779

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Viljaton

      Kyllä meitä on muitakin, mutta aika huonostihan tämä allergia yleisesti tunnetaan. Itselläni oli puolitoista vuotta sitten kolme kohtausta, joissa oli hengenlähtö lähellä. Kaikki mahdolliset allergia oireet. Tosi raju juttu. Oireet olivat kyllä alkaneet saman tyylisesti kuin sinullakin pikku hiljaa, mutta tunnistin ne vasta sitten kun pahat kohtaukset alkoivat. Ne uusiutivat tasan kuukauden välein ja vasta kolmannen ensiapu reissun jälkeen käynnistyivät tutkimukset...! Puoli vuotta välttelin myös tärkkelyksiä, koska ei ollut varmaa aiheuttavatko nekin oireita. Todella hankalaa, koska tärkkelyksiä on kaikissa tuotteissa, jos ei lue tarkemmin mikä tärkkelys on kyseessä,on parempi jättää tuote hyllyyn. Nyt olen kyllä varovaisesti jo käyttänyt tärkkelystä sisältäviä tuotteita, oireita ei ole ollut. Vaatii kyllä opettelua kovasti alkuun.
      Nyt olen lähdössä Thaimaan matkalle ja etsin tietoa ja kokemuksia sitä varten...vinkkejä otetaan kiitollisena vastaan! Keliakialiiton sivuilta löytyy kyllä Euroopan matkailuun ohjeistusta, mutta ei mitään liittyen Aasian matkailuun.

      • masentaa

        Mullakin on Thaimaan reissu ensi kuussa. Lääkäri kehotti syömään tupla-annoksen allergialääkkeitä (myös aurinkoihottuman takia) ja muuten sano et siellähän ei paljon leipiä syödä, et ei pitäis olla ongelmaa. Saa nähä...

        Mulla on kanssa noi oireet pahentunu tänä syksynä ja yhen ensiapureissun oon joutunu tekemään. Alunperin sain lähetteen keuhkopolille astmakokeisiin, koska oireet alkoi yskäkohtauksina. Sieltä sitten lähetettiin nyt ihotautipolille, jossa sain diagnoosin. Ravitsemusterapeutille oon vielä menossa, että saa vähän tarkempaa tietoa mitä voi syödä ja mitä ei.

        Mutta kiitos sulle vastauksesta ja hauskaa ja turvallista matkaa! :)


      • Viljaton
        masentaa kirjoitti:

        Mullakin on Thaimaan reissu ensi kuussa. Lääkäri kehotti syömään tupla-annoksen allergialääkkeitä (myös aurinkoihottuman takia) ja muuten sano et siellähän ei paljon leipiä syödä, et ei pitäis olla ongelmaa. Saa nähä...

        Mulla on kanssa noi oireet pahentunu tänä syksynä ja yhen ensiapureissun oon joutunu tekemään. Alunperin sain lähetteen keuhkopolille astmakokeisiin, koska oireet alkoi yskäkohtauksina. Sieltä sitten lähetettiin nyt ihotautipolille, jossa sain diagnoosin. Ravitsemusterapeutille oon vielä menossa, että saa vähän tarkempaa tietoa mitä voi syödä ja mitä ei.

        Mutta kiitos sulle vastauksesta ja hauskaa ja turvallista matkaa! :)

        Hyvää matkaa sulle myös!
        Itseasiassa, olen kaksi reissua Taikkuihin tehnyt aiemmin, ja mitä niistä muistelen niin kyllä siellä on aikapaljon jo heti aamiaisella sellaista mitä ei passaa mennä syömään...leipää, pannareita, mitenkähän ne nuudelitkin, jne...
        Keliakialiiton sivuilta löytyy linkki käännöspalveluun, josta voi tilata useammalla kielellä käännöksen allergioistansa, eikä maksa mitään. Thaimaassa vaan on se ongelma että onko siitä lappusesta paljon hyötyä, kun siellä on aika paljon lukutaidottomia. Mutta kyllä se varmaan kannattaa sunkin sieltä tilata ja tulostaa varmuudeksi.

        Jos saat ravitsemusterapeutilta jotain hyviä vinkkejä, niin laitatkos ystävällisesti niitä jakoon?

        Pitää tosiaan ottaa reilusti antihistamiinia mukaan ja saahan niitä varmaan sieltäkin jos uskaltaa ostaa...

        Mulla on myös adrenaliinipiikki, oletko itse saanut sellaisen?

        Mukavaa matkan odotusta...milloin olet lähdössä?


      • masentaa
        Viljaton kirjoitti:

        Hyvää matkaa sulle myös!
        Itseasiassa, olen kaksi reissua Taikkuihin tehnyt aiemmin, ja mitä niistä muistelen niin kyllä siellä on aikapaljon jo heti aamiaisella sellaista mitä ei passaa mennä syömään...leipää, pannareita, mitenkähän ne nuudelitkin, jne...
        Keliakialiiton sivuilta löytyy linkki käännöspalveluun, josta voi tilata useammalla kielellä käännöksen allergioistansa, eikä maksa mitään. Thaimaassa vaan on se ongelma että onko siitä lappusesta paljon hyötyä, kun siellä on aika paljon lukutaidottomia. Mutta kyllä se varmaan kannattaa sunkin sieltä tilata ja tulostaa varmuudeksi.

        Jos saat ravitsemusterapeutilta jotain hyviä vinkkejä, niin laitatkos ystävällisesti niitä jakoon?

        Pitää tosiaan ottaa reilusti antihistamiinia mukaan ja saahan niitä varmaan sieltäkin jos uskaltaa ostaa...

        Mulla on myös adrenaliinipiikki, oletko itse saanut sellaisen?

        Mukavaa matkan odotusta...milloin olet lähdössä?

        Kiitos vinkistä. Täytyykin käydä tilaamassa tuollainen käännös. Ehkä siitä jotain apua on. Mulla on lähtö 17.11. Ei siis tarvi enää kovin kauaa odotella. :)

        En ole vielä päässyt ravitsemusterapeutille, mutta ilman muuta kerron jos saan jotain hyviä vinkkejä. Kyllähän tähän ruokavalioon pikkuhiljaa alkaa tottua ja ainakin on oireet hävinny, mikä on pääasia. Uskaltaa lähteä jo lenkillekin. Mulle ei edes puhuttu mitään adrenaliinipiikistä. Ehkä mun oireet ei oo sitten ollut niin rajuja kuin sulla.


    • mutta ei ole itellä

      ollut mitään nielun turpoamista.
      siis tarkoittaako tämä vilja-allergia nyt sitä että leipäkin ois jätettävä poies? ei tule mitään.
      ennemmin olen sisällä kuin jätän syömättä.
      olen enempi sitä mieltä että tuuliainen se sitä ihottumaa aiheuttaa kun iho on niin ohut.

      • eeyor

        allergia, mutta ei kaikille viljoille, ainoastaan vehnä aiheuttaa mulle nokkosihottumaa ja huimausta rasituksen yhteydessä. Ruokavalio kyllä auttaa, mutta olen tehnyt sellainen ratkaisu että olen vehnättömällä dieetillä ainoastaan ne päivät jolloin menen lenkille. Ja jos on kulunut noin 5 tuntia viljan syönnin jälkeen ei pitäisi enää tulla oireita vaikka käy lenkillä. Aamupalaksi voi siis periaatteessa syödä vaikka leipää jos menee vasta illalla lenkille. Niin ainakin mulla. Ja jos huomaa että on syönyt vähän viljaa ja silti on lenkkipäivä niin voi kokeilla otta antihistamiinit ennen kuin menee lenkille, se auttaa myös. Mutta jos oireet ovat niin pahat että ensiavulle on jouduttu mennä, niin ehkä ei kannata sitten hirveästi kokeilla tällaisilla konsteilla.


    • leoleijona

      saan oireita glukoosi-fruktoosisiirapista ja maltodekstriinistä...eli vaikeeta on etsiä ruuat kaupan hyllyistä.nyt jo olen tottunut mutta harmittaa tietty ettei olutta voi juoda eikä luontaisesti gluteenittomia karkkeja esim ole missään.mutta mandariinit on huippuja!niitä popsin tällä hetkellä kymmenkunta päivässä.pitää ihonkin hyvänä!itse laihduin 58--->51 kiloon 3kk synnytyksen jälkeen.no siis synnärillä painoin vielä 72 mut kuitenkin aika raju pudotus sen alkulaihtumisen jälkeen.naamas oli rakkuloita kutiavia ja polttelevia.joka paikka täynnä ihottumaa, vyöruusu pariinkin otteeseen, että oikein ensiapuun jouduin menemään toisella kertaa kun tuli päähän.maha sekaisin koko ajan ja näytin zombielta noin vuoden päivät.silmät rähmi ja oli tulehtuneet melkein puoli vuotta.koko ajan ramppasin lääkärillä jostain vaivasta eikä tullut mieleenkään että johtuisi viljoista.ja lääkärit oli jo töykeitä, kun niin usein jostain vaivasta siellä ramppasin.vasta sitten huomasin vaivojen johtuvan viljoista kun vartti leivän syönnin jälkeen joka puolelle nousi rakkulaa. lopetin kaikki viljat (tyhmä...)olin n.puol vuotta ollut jo syömättä kun olin tähystyksessä ja verikokeissa.eli ei tule kelan rahaa, kun eihän sieltä enää mitään näkynyt.pentele!!!mutta eipä sen väliä!pääasia että nyt on hyvä olla.painoa on nyt 57 ja syön monipuolisesti ja todella terveellisesti.porkkanaa ja mandariinia herkutteluun ja mansikkarahkaa hemmotteluun=)kyl kaikkeen tottuu!älkää menettäkö toivoa! ja tosiaan ei saa lopettaa viljatuotteiden syöntiä ennen kuin on testit tehty.tein sen virheen, enkä aio kiduttaa itseäni sairaaksi että saisin tulokset. en suostu sitä tekemään parin kympin takia kuukaudes! Tsemppiä kaikille kohtalotovereille ja hyvää joulun odotusta!!!

    • ei masenna enää

      Ja mukavaa joulun odotusta kaikille! Itse olen aika hyvin tottunut uuteen ruokavalioon. Olen myös kokeillut sitä, että syön jotain kiellettyä jos tiedän, että ei tarvitse liikkua syömisen jälkeen. Oireet vaan tuntuu nykyisin tulevan jo ihan pienestäkin liikkumisesta, joten en enää uskalla luottaa tuohon keinoon.

      Thaimaassa allergian kanssa ei ollut suurempia ongelmia. Aamupalalla vähän harmitti kun ei voinut syödä leipää, eikä ollut kaurapuuroa tarjolla. Mutta onneksi siellä oli ihania tuoreita hedelmiä.

      Tsemppiä kaikille. Yritetään nauttia omista jouluherkuista. Mulla pakkasessa odottelee gluteeniton piparitaikina. :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3515
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1886
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1576
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      826
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe