Uskonnonvapauslain nojalla löytyy jo riittävästi todistusaineistoa herjaamisesta. Pistetään ukko yhdessä liriin.
Aletaan vaatimaan häirikköä edesvastuuseen
Jumalan lapsi
5274
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Näyttöä on.
Kaikki mukaan vain.
kyllä hänelläkin on oikeus esittää mielipiteensä, emmehän tiedä vaikka hän tulisi totuuden tuntoon edellisen kirjoittajan lainsaarnojen kautta. Jumala on oikea tuomari tuomitsemaan ja varmasti tekee oikean tuomion.
Eihän se ole mikään mielipide, että nimittelee julkisella palstalla kristittyjä saatanaa jumalanaan palveleviksi. Älä tuollaisia kehtaa puhua.
Vai on tullut mielestäsi synnin tntoon? Voi pyhä yksinkertaisuus sinua. Kyllä se näkyy ja kuuluu ihan eri tavalla, jos ihminen tulee syntiensä tuntemiseen, katumukseen.
Olet vaan huono lukemaan!
Olen, jos minua tarkoitat, useaan otteeseen kirjoittanut että jokaisella on oikeus uskoa vaikka aidan seipääseen jumalana! Mutta olen samalla korostanut että se oikeus ei oikeuta valehteleen. Ainakin minun raamatussa on esimekiksi Jumalan antama ja Jeesuksen vahvistama älä tapa käsky ja se Jumalan ja Jeesuksen Tahdon mukaan tarkoittaa ettei saa tappaa tai edes tapattaa!!! Sitä vastaan rikkoja ja sen rikkojan edustajat eivät ole muutakuin harhuttajia kun kertovat Jumalan ja Jeesuksen nimissä valheitaan saatanalle palveluksia tehden!
Sinulla on oikeus puolustaa herraasi ihan niinkuin minullakin mutta tee sinäkin se rehellisesti. Kerro kaikille että herra, saatanasi tappaa ja tapattaa ja osoita se kristinuskon historialla niin minun ei rvii sitä tehdä. Sitten se ei enään ole uskoa vaan TIETOA.
Jeesus on varoittanut meitä Kristus sanan käyttäjistä, he ovat JEESUKSEN SANAN mukaan eksyttäjiä sinäkin sitä sanaa käytät ja siten olet itses paljastanut Jeesuksen vastustajaksi:
4 Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä.
5 Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta.
Kristinuskoja on monta, yli 3000 kristinuskon suuntaa etsii harhautettuina totuutta koskaan sitä löytämättä ja väärennettyä raamattua noin 24.000 eri tavalla tulkiten. Monia eksyttäjiä on ja heitä on monia...
sillon ku uskonto on täkeämpi ku lähimmäinen niin laki sanoo että tuomio on helvetti