Olisi niin paljon helpompaa päästä ihastumisesta ja haihattelusta eroon, jos en näkisi Häntä enää koskaan. Voisin pikku hiljaa unohtaa ja jatkaa elämääni.
Mutta kun ei.
Tänään Hän ilmestyi taas eteeni aivan yllättäen. Olin juuri puhelimessa ja meinasin tiputtaa kännykän kädestäni, kun huomasin, kuka siinä ihan muina miehinä kävelee ohitseni. Sain sentään moikattua, mutta muuten meni koko maailma ympäri niin, että päässä humisi. Kropasta katosivat kaikki voimat, sydän jätti pari lyöntiä välistä ja aivot tyhjenivät totaalisesti.
Seurasin Häntä katseellani, ja toivoin niin paljon, että Hän olisi vielä vilkaissut taakseen. Ei tietenkään vilkaissut. Eihän Hän varmaan edes muista koskaan kanssani jutelleensa.
Olisin halunnut juosta Hänen peräänsä, hypätä kaulaan ja kertoa, kuinka olen ikävöinyt. Jäädä siihen vahvojen käsivarsien syleilyyn, katsoa ylös sinisiin silmiin ja vain olla Hänen lähellään. Haluan Hänen kosketustaan niin paljon, että se tekee jo fyysisesti kipeää.
Tämän hulluuden kanssa minä elän. Tahdon eroon tästä tunteesta, joka on samalla kertaa niin ihana ja kuitenkin niin kamala. Haluan palata normaalin aikuisen ihmisen elämääni ja unohtaa tämän kaiken. Mutta miten sen teen?
Mutta kun ei.
Tänään Hän ilmestyi taas eteeni aivan yllättäen. Olin juuri puhelimessa ja meinasin tiputtaa kännykän kädestäni, kun huomasin, kuka siinä ihan muina miehinä kävelee ohitseni. Sain sentään moikattua, mutta muuten meni koko maailma ympäri niin, että päässä humisi. Kropasta katosivat kaikki voimat, sydän jätti pari lyöntiä välistä ja aivot tyhjenivät totaalisesti.
Seurasin Häntä katseellani, ja toivoin niin paljon, että Hän olisi vielä vilkaissut taakseen. Ei tietenkään vilkaissut. Eihän Hän varmaan edes muista koskaan kanssani jutelleensa.
Olisin halunnut juosta Hänen peräänsä, hypätä kaulaan ja kertoa, kuinka olen ikävöinyt. Jäädä siihen vahvojen käsivarsien syleilyyn, katsoa ylös sinisiin silmiin ja vain olla Hänen lähellään. Haluan Hänen kosketustaan niin paljon, että se tekee jo fyysisesti kipeää.
Tämän hulluuden kanssa minä elän. Tahdon eroon tästä tunteesta, joka on samalla kertaa niin ihana ja kuitenkin niin kamala. Haluan palata normaalin aikuisen ihmisen elämääni ja unohtaa tämän kaiken. Mutta miten sen teen?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ehkä olisi viisainta antaa tunteiden viedä ja kohdata henkilö! Jos ei uskallusta selvinpäin löydy muutama drinkki auttaa asiaa...
en suosittele viinaksia, sanoisin että jos ei rohkeus riitä ilman viinaksia niin sitä riskiä ei kannata ottaa useasti et rohkeutta hankkii ja ihmisten kanssa juttuun pyrkii, se on loputon kierre se viinan kanssa läträäminen.
Itse kun olen päässyt viinaksista irti "järkevälle käyttömäärälle" ei humala juomista niin ihmisetkin on ja heidän kohtaamisensa antoisampia.
Niin paljon paremmassa jamassa olisin.. ja hän kun luo niin sydäntä repiviä katseita minuun, niin koita sitten unohtaa!!
Itseasiassa koitin jo unohtaa ja vannoin ittelleni etten katso häneen päinkään enää...mutta....sitten ihan vahingossa katsoin ja sydän suli..... Kyllä sen sydämen pitää tosi pieniksi palasiksi särkyä että unohtaa voisi...
Minäkin yritin unohtaa ja jatkaa eteenpäin. Se ei vaan onnistu, vaikka mitään ei edes välillämme tapahdu niitä varastettuja vilkaisuja lukuun ottamatta.
Ja tuo alkoholi ei minulle ole kyllä mikään vaihtoehto. Jos osaisin juoda vain sen muutaman, että saisin pahimmat estot pois, niin se olisi ok. Minulla vaan on paha tapa menettää kontrolli aika helposti, ja sitten tulee sanottua ja tehtyä tyhmääkin tyhmempiä juttuja. Yritän siis välttää humaltumista sellaisessa seurassa, jossa siitä saattaisi olla jotain haittaa. Jos olen Hänen kanssaan samassa seurueessa, en varmasti uskalla juoda mitään, koska saattaisin villiintyä täysin, ja sitten olisikin työpaikan vaihto edessä...