Ahneella on

Jos hoitsut luulevat saavansa 24 prosentin korotuksen kerralla palkkoihinsa niin he ovat todellisuuden tajuttomia. Sellaisia korotuksia ei ole tässä maassa koskaan saaneet muut kuin kansanedustajat jotka nostavat itse omia palkkojaan aina vaalien jälkeen.
Hoitsut saavat olla lakossa kuukausia ja joutuvat palaamaan häntä koipien välissä työpaikoilleen - jos heitä sinne vanhoina työntekijöinä edes huolitaan mahdollisten irtisanoutumisten jälkeen.
8805
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Eikö ne kertakaikkiaan tajua ettei tuollaisia korotuksia voi tulla, ei yksinkertaisesti rahkeet kunnilla riitä. Hoitsut ovat typeriä omaan napaan tuijottajia ja yksisilmäisesti asioita katsovia. Toivottavasti irtisanoutuvat sankoin mitoin.

Äänestä
  • Häviöön tuomittu lakko! Ottakaa nyt hyvän sään aika järki käteen.

    Äänestä

Mielestäni ME kaikki kansalaiset olemme TYHMIÄ, joska sallimme kaikki mitä ne "omaan napaan" tuijottajat kansanedustajat tekevät siellä eduskunnassa ELI nostavat vain omia palkkojaan. MUISTATKO he lupasivat hoitajille lisää liksaa, joten sana olisi kyettävä pitämään!

Äänestä
  • kokoomuksen vaalikikka että saavat äänestäjiä ja sinä tollo uskoit ja äänestit ps oletko tavallinen duunari jos oot hyi häpeä

    Äänestä

  • olikin kirjoitti:

    kokoomuksen vaalikikka että saavat äänestäjiä ja sinä tollo uskoit ja äänestit ps oletko tavallinen duunari jos oot hyi häpeä

    Mulla ois sulle vielä pahempaa kerrottavaa...pisst.*kuiskaa korvaan* Minä en äänestänyt ketään. Eikö ole kauheeta?

    PS: Luotan aina ihmisiin, sen minkä lupaa on sanansa pidettävä, siksi olen hoitajien puolella ja töitä teen minäkin, opiskelun ohessa ja arvaa mikä minusta tulee "isona"?

    Äänestä

sepä voi olla niinkin, mutta on se myös niinkin että mikäli naisvaltasille aloille luvataan korotukset ja sen jälkeen vähempään tyydydään, niin tehkööt akat talkoilla töitä nimittäin sekin palkanmaksajille sopii. ja tyhjän aikainen narina tasa-arvopalkoista lopetetaan heti. ja jos kateus palkoista tulee jollekkin niin voihan sitä vaikka kokeilu mielessä mennä vapaaehtois työhön käänteleen sairaita ja vaihteleen vanhusten vaippoja ja kadehtia sen jälkeen!

Äänestä
  • ajattelet niin tuollainen korotus vaikuttaa aika moneen asiaan. Noin suuret korotukset vaikuttavat jokaiseen kansalaiseen, lisätyövoiman palkkaukseen, verojen nousuun ja palvelujen kallistumisiin. On olemassa kansalaisia jotka joutuvat elämään alle 1000€ ansioilla vielä teidän korotusten jälkeenkin. Jokainen kallistuva tuote tai palvelu on katkera pala niukalle tulonsaajalle. Kannattaisi vaihtaa alaa jos vanhusten ja sairaiden hoito on niin vastenmielistä ...kohtuu palkalla. Varmasti joukossa on järkeviäkin hoitajia jotka tyytyvät kohtuullisiin ehtoihin ja korotuksiin.

    Äänestä

  • järkevästi kirjoitti:

    ajattelet niin tuollainen korotus vaikuttaa aika moneen asiaan. Noin suuret korotukset vaikuttavat jokaiseen kansalaiseen, lisätyövoiman palkkaukseen, verojen nousuun ja palvelujen kallistumisiin. On olemassa kansalaisia jotka joutuvat elämään alle 1000€ ansioilla vielä teidän korotusten jälkeenkin. Jokainen kallistuva tuote tai palvelu on katkera pala niukalle tulonsaajalle. Kannattaisi vaihtaa alaa jos vanhusten ja sairaiden hoito on niin vastenmielistä ...kohtuu palkalla. Varmasti joukossa on järkeviäkin hoitajia jotka tyytyvät kohtuullisiin ehtoihin ja korotuksiin.

    Kyllä hoitajat voisivat tyytyä vähän pienempään korotukseen, pian on joka alalla samat uhkailut käytössä ja mistäs siihen rahat? Naisvaltaisilla aloilla on PALJON huonompipalkkaisia kuin hoitajat. 850 euroa nettona kokopäivätyöstä on täyttä totta, ja yleensä ne joiden on pakko tyytyä tuollaiseen palkkaan ovat muutenkin niin tiukilla ettei ole mahdollisuuksia kouluttautua koska sekin maksaa.
    Arvostan kyllä hoitajien työtä mutta rajansa kaikella. Kutsumuksesta on turha lätistä mitään kun leikitään ihmisten hengellä, enitenhän tästä kärsivät vakavasti sairaat. Ehkä siellä onkin ihan väärä porukka töissä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


paskanen loppu kirjoitti:

Jos hoitsut luulevat saavansa 24 prosentin korotuksen kerralla palkkoihinsa niin he ovat todellisuuden tajuttomia. Sellaisia korotuksia ei ole tässä maassa koskaan saaneet muut kuin kansanedustajat jotka nostavat itse omia palkkojaan aina vaalien jälkeen.
Hoitsut saavat olla lakossa kuukausia ja joutuvat palaamaan häntä koipien välissä työpaikoilleen - jos heitä sinne vanhoina työntekijöinä edes huolitaan mahdollisten irtisanoutumisten jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu