Jumalan Valtakunta = veljellinen ihmisyhteisö, mikä on maanpäällä havaittavissa, siis osoitettavissa. Sinne pääsee syntinen, joka katuu, tuntee vaivaa, pelkää synnin tähden ja uskoo anteeksiantamuksen saarnaan ihmissyhteisöön kuuluvan veljen tai siskon kautta.
Tälläisen käsityksen olen saanut Päivämiestä lukiessa ja ennekin olen saanut. Onko tällä virityksellä mitään tekemistä Jeesuksen opetuksella Jumalan Valtakunnasta. Lutherin opetuksiin on ehkä jossain määrin. Mutta mitä kaikista maanpäällisistä oppi-isistä, joista Jeesuskaan ei välitä: "yksi on mestarinne, Kristus"(Matt.13:8). Eikä pidä erehtyä luulemaan, että Jeesus tarkoitti sillä itseään. Kristus ihmisessä on sama kuin Jumalan valtakunta ihmisessä. Näin oli Jeesuksen lisäksi ainakin Stefanuksessa ja Paavalissa. Opetuslapsiaan Jeesus kehoitti etsimään Valtakuntaa ja kääntymään sinne.

Vastaukset 7
Vanhimmat
..ovat vain symboleja. Niiden tehtävä on vain osoittaa ja viitata johonkin. Täytyy osata katsoa sanojen taakse eikä jäädä riippumaan kiinni muotoihin. "Sana on kuin sormi, joka viittaa kuuta mutta sormi ei ole tuo kuu", sanoo viisaus.
Jeesus (Kristus) sanoi jotenkin näin "Aika on täyttynyt ja Jumalan valtakunta on lähestynyt. Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi". Jeesuksessa oleva Jumalan valtakunta on lähestynyt. Parannuksen ja evankeliumin sisällöstä onkin sitten väännetty kättä protestannisissa maissa.
Esimerkiksi tässä.
MAT 18
17. Mutta ellei hän niitä tahdo kuulla, niin sano seurakunnalle; ellei hän SEURAKUNTAA tottele, niin pidä häntä pakanan ja Publikanina.
18. Totisesti sanon minä teille: kaikki, mitä te maan päällä sidotte, pitää myös oleman sidottu taivaissa: ja kaikki, mitä te päästätte maan päällä, pitää myös oleman päästetyt taivaissa.
Mat 23;8
Mutta älkäät te antako teitä kutsuttaa rabbiksi; sillä yksi on teidän mestarinne, joka on Kristus, mutta te olette kaikki VELJEKSET.
Joh 10;16
...Ja pitää oleman YKSI LAMMASHUONE ja yksi paimen.
Jeesus kehoitti etsimään aina Valtakuntaa. Myös niitä jotka jo asuvat, jotta sieltä ei eksyttäisi pois.
..veljeksiä. Tosiaankin, se tarkoittaa, että kaikilla on yhteinen Taivaan Isä, eli meillä on yhteinen henkinen, jumalallinen alkuperä. Jeesus oli ensimmäinen, esikoinen, joka saavutti tietoisuuden tästä. "Palatkaa, jotta syntinne pyyhittäisiin pois",(Apt. jotain)
Tuolla sitomisella ja päästamisellä tarkotetaan pääsyä "Taivaan valtakunnan salaisuuksiin", eikä mitään syntienpäästöä tai sinnepäinkään.
ja publikaani jokapäiväista ihmistä. Ei välttämättä mitään toisella tavalla uskovaa.
aina puhuttuaan kansanjoukoille ilmoittivat , että, nyt on Jumalan valtakunta teitä lähestynyt, tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi. Samanlaista "hengellistä väkivaltaa" liittyi myös silloin kehotukseen.
Kysymys (kirjattu: 11.10.2007 06:38)
"Voidaanko sanoa, kristillistä terminologiaa käyttääkseni, että Jumalan valtakunta ihmisessä on sama kuin Kristus ihmisessä. Onko näin?
Nimim. kysyjä
Vastaus
Jumalan valtakunta on hengen valtakunta, joka on yhtä kosmisen Kristustajunnan kanssa, joka taasen on mystisenä tajuntana ihmisessä."
http://www.ruusuristi.net/?page=Kysymys_ja_vastaus