Turhan monta. Yksi haastattelemaan entistä betonimylläriä, jonka
työkyky ja terveys ovat menneet rikkinäistä lamppua murehtiessa ja
ja kysymään mieheltä, oletteko saaneet vakuutusyhtiöltä korvausta
salaman särkemästä lampusta ja kuuntelemaan kun mies vastaa ettei
penniäkään ole saanut ja toteamaan sen perään, että vaikka olette
anonut 95 kertaa ja kuuntelemaan miehen myöntävän että 95 kertaa hän on
sitä korvausta hakenut ja että niitä anomuksia lähetellessä on kulunut
95 postimerkkiä ja sama määrä kirjekuoria.
Toisen ottamaan asiantuntevan ilmeen kasvoilleen ja toteamaan, että se
tarkoittaa lähes sadan euron kuluja lampusta, jonka hinta on 95 centtiä ja
katsomaan kameraa kohti sillä ilmeellä ettei kenellekään jää epäselväksi
mikä vääryys miestä on kohdannut.
Kolmas haastattelemaan vakuutusyhtiön lakimiestä,
joka myöntää mahdollisen uudelleenkäsittelyn
olevan tarpeellinen mutta joka ei tapausta tuntien
voi siihen ottaa kantaa.
Neljäs lahjoittamaan lammaspaistin sekä pakan
kirjekuoria postimerkkeineen maailmanmurjomalle
miehelle ja toteamaan että niiden pitäisi riittää
siihen asti kun kuvausryhmä tulee vuoden päästä
kuulemaan miehen kuulumiset ja lopuksi
toivottamaan kaikesta huolimatta valoisaa syksyä
kameran näyttäessä vuoroin lammaspaistia pitelevää
hieman elämänvoimaa saanutta miestä ja
johdontyngässä roikkuvaa mustunutta lamppua.
Montako Hannu Karpoa
Kaikki meni
3
2437
Vastaukset
- airam
Karpo antaa kaikkensa - vielä ylimääräiset 95 heh -kulamppuakin!
- kkkkk
hohhoo. tää oli loistava. :)
- vuosikausiin
en olekaan katsonut Karpon ohjelmia
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6122226- 1081098
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,251075Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki4927Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101855- 85843
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50759Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?89752- 63725
- 65573