Paperimiesten

Muistaako kukaan paperimiesten kohtaloa Voikkaalla. Ylpeänä marssivat ulos tehtaistaan.

Sitten työnantajat päätyivät työsulkuun, joka kesti kuukausia.

Tämä tarkoitti sitä, että paperimies ei voinut mennä töihin ja saada palkkaa, ennen kuin työnantaja purki työsulun.

Lopputulos oli, että paperiliittoa vietiin kuin pässiä narussa ja liiton kassa kolisi tyhjyyttään.

Paperiteollisuus teki sellaiset tappiot, että köyhempää hirvitti. Lopputulos oli, että Voikkaan tehdas suljettiin pysyvästi.
4355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

,,,

Äänestä

Työnantajat (sairaalat, terkkarit, vanhainkodit yms.) voi ihan vapaasti estää työntekijöitä=hoitajia tulemasta töihin. Oot vissin ite valmis ottamaan kotiis pari kolme hoidettavaa, kun laitoksissa ei ole hoitsuja?

Ja em. laitokset voi sulkeakin ihan vapaasti. Ne vois vaikka kaikki keskittää muutamaksi isoksi laitokseksi. Sitte vois mennä kattoon mummoa joka sunnuntai 700 kilsan päähän. Tai voishan laitokset siirtää kokonaan vaikka Kiinaan. Sit vois käydä kattoon mummoa siellä joka viikonloppu.

Ja jos ite tarvii sairaalaa tms., ni voihan sitä käydä vaikka Virossa jollain konitohtorilla. Tai menee sit sinne Kiinaan omalle lääkärille, jos ei satu kuoleen ennen. Samalla voi käydä moikkaan mummoa, ku kerran kulmilla on.

Terveydenhuolto- yms. alahan tuottaa koko ajan sellasta tappiota, et köyhempiä hirvittää. Vois lakkauttaa koko alan kokonaan. Johan alkais valtion ja kuntien kassoissa kiliseen.

Äänestä

"Paperiteollisuus teki sellaiset tappiot, että köyhempää hirvitti."

- Oletpa kovin kateellinen, tuolla tyylillä ei saa mitään itsekään tule koskaan saamaan.

Ei kaikkia kerrottu julkisuudessa, toiseksi, et tiedä mitä olisi ollut ilman lakkoa.
Lakolla saatiin alamäkeä huomattavasti pienemmäksi.


-------------------------------
"Lopputulos oli, että Voikkaan tehdas suljettiin pysyvästi."

- Tuo tehtaan sulkeminen, tehtaan sulkemisia oli tiedossa ja edelleen on ongelmia,
ei auta tehtaan sulkemisen vaikka olisimme ilman palkkaa kun palkkakustannus on noin 5 % kuluista.

Uskon että olet köyhempi ja köyhä ja vähemmän opiskellut,
kun et tuota tiennyt.

Äänestä

kyllähän asianlaita on niin että voikkaan tehdas on varma ja pysyvä työpaikka ellei itse aiheuta jopottelulla ja keksityillä sairaslomilla itselleen lopputiliä
U P M V O I K K A A ON PERHEEMME SUURIN HYVÄNTEKIJÄ

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Työtaisto kirjoitti:

Muistaako kukaan paperimiesten kohtaloa Voikkaalla. Ylpeänä marssivat ulos tehtaistaan.

Sitten työnantajat päätyivät työsulkuun, joka kesti kuukausia.

Tämä tarkoitti sitä, että paperimies ei voinut mennä töihin ja saada palkkaa, ennen kuin työnantaja purki työsulun.

Lopputulos oli, että paperiliittoa vietiin kuin pässiä narussa ja liiton kassa kolisi tyhjyyttään.

Paperiteollisuus teki sellaiset tappiot, että köyhempää hirvitti. Lopputulos oli, että Voikkaan tehdas suljettiin pysyvästi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu