en saa

Olisin juuri tämän vuoden puolella ostamassa karnivaalia, mutta en ole onnistunut saamaan autokaupasta sitä koeajolle. Olen käynyt kahdesti kaupassa ja jättänyt yhteyspyynnöt, eli kun kauppa saa karnivaalin valikoimiinsa, niin tule koeajolle. olen odotellut nyt 2kk mutta mitään ei ole tapahtunut! Eikö todellakaan uusia karnivaaleja ole Suomessa, vai eikö minulle vain haluta myydä autoa?!?
211975
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

on laadun mitta. Kannattaako ostaa sellaista autoa, jos myyjä ei vaivaudu edes tuotetta esittelemään. Jätä Kia haaveet ja mene toiseen autoliikkeeseen. Suomalsiset ovat liian kilttejä ja hyväksyvät paskan palvelun. Äänestä jaloilla ja sulje Delta-auton ovi lopullisesti!

Äänestä

Tämä on hyvä aihe, muillakin, mm: minulla on tiedossa että Delta Autosta on vaikea saada koeajoja varsinkin tiettyihin Kioihin mm: Sorentoon,Sportageen ja Carnivaliin, tekisivät erittäin mielellään kauppaa jos/kun ostaja suostuisi ostamaan sikaa säkissä, minusta se on lyhytjänteistä ja jotenkin huijausmaista touhua ja täällä keskustelupalstoilla se sitten ainakin tulee takaisin.

Äänestä
  • Tuntuu oudolta että ei saa, mikä Delta kyseessä?
    Ainakin Helsingissä malmin Deltasssa saa kyllä asiallista palvelua ja koeajo onnistui itsellä heti.

    Äänestä

  • teteserrano kirjoitti:

    Tuntuu oudolta että ei saa, mikä Delta kyseessä?
    Ainakin Helsingissä malmin Deltasssa saa kyllä asiallista palvelua ja koeajo onnistui itsellä heti.

    onnistuukin, mutta ei etelä-suomen keskisuuressa kaupungissa. Pitäisi varmaankin ajaa itse helsinkiin autoliikkeeseen, mutta luulisi, että autoliike toimittaisi auton asiaakkaan luokse, missä kaupatkin olisi tarkoitus tehdä. Edelleen peräänkuulutan hyvää palvelua. Vai onko liikaa vaadittu???

    Äänestä

Lidlin kassi käteen niin Konelan pojat ymmärtävät että olet tosiostaja ;)

Äänestä

Ei kannata ostaa Kiaa.Laatu on tosi surkeaa.

Äänestä

Osta Toyota Corolla niin pääset laatuautojen
omistajaksi.

Äänestä
  • Millonkas tojota on nostettu laatuautojen sarjaan?

    Nyt kyllä selität ihan omiasi.

    Äänestä

  • osta ite kirjoitti:

    Millonkas tojota on nostettu laatuautojen sarjaan?

    Nyt kyllä selität ihan omiasi.

    Kiasta ei ikinä tule olemaan laatuautoa.
    Laatu todella huonoa.
    Deltalla kalliit huollot ym.

    Äänestä

  • ei ikinä kirjoitti:

    Kiasta ei ikinä tule olemaan laatuautoa.
    Laatu todella huonoa.
    Deltalla kalliit huollot ym.

    Corollan räppänään ei uskalleta antaa edes kunnon takuuta, koska se laukeaa perinteiseen tojota-tyyliin hyvin nopeasti.

    Kia on tämän hetken laadukkain auto, joten sen vuoksi sillä on myös pisin takuu.

    Mukavaa, kun korjauksia ei tarvitse maksaa itse. Mutta vielä mukavampaa on se, että ei tule korjattavaa (kuten tojotassa). Laatuautoissa on pitkä takuu.

    Äänestä

  • laatuautoilija kirjoitti:

    Niin Kia Ceediin saadaan tuo 7 vuoden takuu.
    Muissa Kia malleissa 5 vuotta/150 000 km.

    Äänestä

  • laatuautoilija kirjoitti:

    Corollan räppänään ei uskalleta antaa edes kunnon takuuta, koska se laukeaa perinteiseen tojota-tyyliin hyvin nopeasti.

    Kia on tämän hetken laadukkain auto, joten sen vuoksi sillä on myös pisin takuu.

    Mukavaa, kun korjauksia ei tarvitse maksaa itse. Mutta vielä mukavampaa on se, että ei tule korjattavaa (kuten tojotassa). Laatuautoissa on pitkä takuu.

    Kiassa EI ole pisin eikä paras takuu, yundaissa on 5v ilman kilometrirajoitusta, Kiassa on takuun VAAN 150000km asti, viinä kaikki ja mm: LADASSA ! on YHTÄ HYVÄ TAKUU lukuunottamatta Lada Nivaa.

    Toisinsanoen LADASSA on yhtä hyvä takuu kun KIASSA.

    Kolmanneksi sanoen koko TAKUU on pelkkää huuhaata ja myyntikikka.

    Äänestä

  • VALEHTELE..... kirjoitti:

    Koitappa mennä asioimaan takuujutuissa vaikka VW-auton tiskille.....Mutta esim. ceedin omistaja voi 7 vuotta ainakin teoriassa yrittää saada osia takuuseen, kun euroautoissa nämä huuhaa-takuut ovat vain kaksi vuotta ja sitten asioista ei edes voi neuvotella, Japseissakin se huuhaa takuu on säälittävä 3 vuotta ja usein vielä 100000 km rajoituksella. väitteleppä sen jälkeen vaikka keskenäs.

    Äänestä

Ei missään tapauksessa kannatta ostaa Kiaa.
Huonompaa autoa ei löydy markkinoilta.
Terv.Bemari kuski

Äänestä
  • Nimittäin bemari

    Äänestä

  • löytyy kirjoitti:

    Nimittäin bemari

    Bemari ja Audi.Siinä on autoja isolla Aalla.

    Äänestä

  • Niin, kannattaa sitä vuoden 92 e34:sta täällä uusien autojen palstalla hehkuttaakin, ai ai kun on tyypillinen amispelle, ei osaa edes PERUS YHDYS SANOJA KIRJOITTAA OIKEIN, terveisin Kia
    kuski

    Äänestä

  • auto kuski kirjoitti:

    Niin, kannattaa sitä vuoden 92 e34:sta täällä uusien autojen palstalla hehkuttaakin, ai ai kun on tyypillinen amispelle, ei osaa edes PERUS YHDYS SANOJA KIRJOITTAA OIKEIN, terveisin Kia
    kuski

    Mitä ihmeen perusyhdyssanoja?
    Bemari paras.
    Vuoden 2005 Bemari on hieno.
    Kia on kotikärry.

    Äänestä

  • Bemari ittelles kirjoitti:

    Mitä ihmeen perusyhdyssanoja?
    Bemari paras.
    Vuoden 2005 Bemari on hieno.
    Kia on kotikärry.

    Niin, jos ei ymmärrä niin ei ymmärrä,hehe.
    terveisin bemari kuski, mars kouluun!

    Äänestä

palataan nyt alkuperäiseen aiheeseen ja jätetään bemari-kia keskustelu hiekkalaatikolle. Siis kyssärini oli, onko muillakin samoja kokemuksia Kian oston yhteydessä, että autoa ei saa koeajettavaksi. olen tadellakin ostamassa autoa, minkä hinta n 40t€ eikä minua mielstänui nyt palvella niinkuin voisi olettaa. Vika minussa vai Delta-autossa???

Äänestä
  • mulla ihan sama juttu. jäi kia ostamatta. Jos ei palvella niin silloin ei kannata olla asikaskaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

koeajoa! kirjoitti:

Olisin juuri tämän vuoden puolella ostamassa karnivaalia, mutta en ole onnistunut saamaan autokaupasta sitä koeajolle. Olen käynyt kahdesti kaupassa ja jättänyt yhteyspyynnöt, eli kun kauppa saa karnivaalin valikoimiinsa, niin tule koeajolle. olen odotellut nyt 2kk mutta mitään ei ole tapahtunut! Eikö todellakaan uusia karnivaaleja ole Suomessa, vai eikö minulle vain haluta myydä autoa?!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu