Bemarista Ladaan

Entisen autoni BMW 320:n ostin verottomana pidemmältä vientiasennuskomennuskeikalta hollannista. Tätä ennen olen omistanut myös lukuisia länsiräppänöitä, kuten Opelin, Volvon, Toyotan jne..
Kaikille räppänöille on ollut tyypillistä vikaherkkyys ja jatkuvat ongelmat.

Viimeisin Bemari oli kuitenkin viimeinen pisara. Uudessa autossa oli ihan alusta saakka ongelmia. Ongelmia oli niin paljon, että hirveän tappelun jälkeen sain autoon puhuttua lisää takuuaikaa ja ilmaiset korjaukset. Auto lähetettiin välillä jopa Saksaan tutkimuksiin.

Muuttoautona tuotua autoa jouduin pakosta pitämään vielä Suomessakin. Heti kun päivä koitti, niin vaihdoin Delta-autossa Bemarin Ladan 110:n.

Ladalla on tullut asennushommissa ajeltua nyt 180 000 kilometriä, ja en voi sanoa muuta, kuin että olen niin tyytyväinen. Lada on tukeva ja varmatoiminen. Pellit eivät ruostu eikä notku, joten turvallisuutta on. Ladassa kuski voi tuntea olevansa yhtä tien kanssa, sillä ohjaus on niin jämäkkä, ihan muuta kuin länsiräppänöissä.

Turhanpäiväisten sähköhärpäkkeiden puuttuessa, ei vikoja ole lainkaan. 180 000 kilometrin aikana olen välillä vaihtanut öljyjä ja pyyhkijän sulat. Onpa yksi ajovalopolttiomokin palanut. Erittäin varmatoimimesti pääsen paikasta A pisteeseen B. Mielestäni Lada on lisäksi tyylikäs ja tilava.

Rahaa säästyy kaikkeen muuhun, ja syyslomallakin olen lähdössä naisiin ulkomaille. Kyllä Ladamiehen vaan kelpaa!
4383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Köyhyys ei ole mikään varsinainen ilo, vaikka se ympäristöä huvittaakin. Selittäähän sitä kuitenkin täytyy näköjään yrittää. Ja satuperinnekin näyttää elävän.

Äänestä
  • Sienihöyryissä Ladasta tulee usein Mersu ja sieniähän meistä Ladailijoista useimmat käyttävät.

    Äänestä

ja millainen prosessi se oli? Maksoitko alvin Suomeen vai Hollantiin? Oliko auto Hollannista saatavissa taxfree kilvissä?

Äänestä

lähes uskoin , että olet tosimielellä liikkeellä, mutta väitteesi Ladan tyylikkyydestä kertoi tämänkin jutun olevan vitsiksi tarkoitettu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Karhuministeri kirjoitti:

Entisen autoni BMW 320:n ostin verottomana pidemmältä vientiasennuskomennuskeikalta hollannista. Tätä ennen olen omistanut myös lukuisia länsiräppänöitä, kuten Opelin, Volvon, Toyotan jne..
Kaikille räppänöille on ollut tyypillistä vikaherkkyys ja jatkuvat ongelmat.

Viimeisin Bemari oli kuitenkin viimeinen pisara. Uudessa autossa oli ihan alusta saakka ongelmia. Ongelmia oli niin paljon, että hirveän tappelun jälkeen sain autoon puhuttua lisää takuuaikaa ja ilmaiset korjaukset. Auto lähetettiin välillä jopa Saksaan tutkimuksiin.

Muuttoautona tuotua autoa jouduin pakosta pitämään vielä Suomessakin. Heti kun päivä koitti, niin vaihdoin Delta-autossa Bemarin Ladan 110:n.

Ladalla on tullut asennushommissa ajeltua nyt 180 000 kilometriä, ja en voi sanoa muuta, kuin että olen niin tyytyväinen. Lada on tukeva ja varmatoiminen. Pellit eivät ruostu eikä notku, joten turvallisuutta on. Ladassa kuski voi tuntea olevansa yhtä tien kanssa, sillä ohjaus on niin jämäkkä, ihan muuta kuin länsiräppänöissä.

Turhanpäiväisten sähköhärpäkkeiden puuttuessa, ei vikoja ole lainkaan. 180 000 kilometrin aikana olen välillä vaihtanut öljyjä ja pyyhkijän sulat. Onpa yksi ajovalopolttiomokin palanut. Erittäin varmatoimimesti pääsen paikasta A pisteeseen B. Mielestäni Lada on lisäksi tyylikäs ja tilava.

Rahaa säästyy kaikkeen muuhun, ja syyslomallakin olen lähdössä naisiin ulkomaille. Kyllä Ladamiehen vaan kelpaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu