onko syöpä

En halua suututtaa ketään enkä väheksyä kenenkään oireita. Olen lähipiirissä huomannut erilaisia syöpäihmisiä... niitä jotka vaipuvat itsesääliin, ruikuttavat, valittavat ja vetäytyvät neljän seinän sisälle murehtimaan menetettyjä hiuksiaan. Sitten on niitä, jotka laittavat pipon päähän ja lähtevät ulos ( elokuviin, teatteriin) aina kun jaksavat.

No, itse olin ehkä siltä väliltä...olisin helposti "jäänyt" neljän seinän sisälle elleivät ystävät olisi hakeneet minua ulos ja näyttivät että on muutakin elämää kuin syöpähoidot.
452531
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

jälkeinen viikko,toista oli pakko olla sisällä
oli se verran huono olo ja uuvutti

viikko ennen seuraavaa tiputusta jo ihan normaalia elämää.

Äänestä

Sytojen aikaan ei varmasti ollut mielentila vaan ERITTÄIN fyysinen tila, kun kaikki väliviikot menivät kuumeisena oksentaen.

Ei paljon teatteriin tai leffaan ollut asiaa. Koiran vein muutaman kerran ulos.

Jotkut ovat tässäkin asiassa onnekkaampia kuin toiset. Ja hoidotkin ovat erilaisia.

Äänestä
  • oireet hoitojen aikana, enkä tarkoittanutkaan niitä jotka todella makaavat monta päivää oksentamassa.
    Olen syöpähoidot itsekin läpikäynyt ja tiedän millaista se on.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    oireet hoitojen aikana, enkä tarkoittanutkaan niitä jotka todella makaavat monta päivää oksentamassa.
    Olen syöpähoidot itsekin läpikäynyt ja tiedän millaista se on.

    oireet,miksi et ymmärrä psyykisiä?
    niitäkin on,ei kukaan omasta tahdostaan väsy psyykisesti.väsymys vain tulee,lupaa kysymättä.

    Äänestä

tuo mitä mainitset. O ihan eri asia jos ei fyysisesti ( henkisesti)jaksa lähteä ulos. On myös niitä jotka"sairastavat" vaikka jaksaisivat elää normaalisti. Siis huomionkipeitä ihmisiä!
Enkä tarkoita nyt pahalla, jokainen sairastaa omalla tavallaan...

Äänestä
  • kukaan syöpää sairastava ei ole huomion kipeä.vai oletko sinä itse?
    minä olin kuin Lpolku,sängyn pohjalla koko hoitojen ajan.kuka sinne huomiota toi,sano?

    Äänestä

  • sinulle tervesairas kirjoitti:

    kukaan syöpää sairastava ei ole huomion kipeä.vai oletko sinä itse?
    minä olin kuin Lpolku,sängyn pohjalla koko hoitojen ajan.kuka sinne huomiota toi,sano?

    Minulla on ystävä, jonka rintasyöpä on uusiutunut. Hän jaksaa kyllä käydä kaupassa, koiran kanssa lenkillä jne. Kun pyydän häntä ulos syömään... hän ei "jaksakaan" vaan minun pitäisi mennä heille kotiin... No, menee muutama viikko, näen häntä taas koiran kanssa lenkillä ja ajattelen hänen olevan paremmassa kunnossa, taas pyydän ulos ( teatteriin) ... ei voi kun on nämä syöpähoidot!
    Kuinka paljon jaksamisesta on korvien välissä?

    Äänestä

  • "totta kaikki" kirjoitti:

    välissä,vai? Anna nyt syöpää sairastavan ihmisen jo olla rauhassa!Hän jaksaa just sen,mitä itse tuntee jaksavansa!

    Herranen aika,kun hermostuin ystäväsi puolesta.
    ken kokee,se tietää!

    Äänestä

  • korvien kirjoitti:

    välissä,vai? Anna nyt syöpää sairastavan ihmisen jo olla rauhassa!Hän jaksaa just sen,mitä itse tuntee jaksavansa!

    Herranen aika,kun hermostuin ystäväsi puolesta.
    ken kokee,se tietää!

    "Tukka hattuhyllyllä"? Tottakai jokainen tekee sen minkä jaksaa... mutta omassa tuttavapiirissäni on ihminen ( tälläkin hetkellä) joka vetäytyy kotiin jollei me muut revitä häntä ulos... fyysisesti hän kyllä jaksaa..

    Onhan syöpäsairaita, jotka hoitojen takia "katuu" sängyn pohjalle... ja toivon todella heille jaksamista!

    Äänestä

  • kirjan kirjoitti:

    syöpähoidot aiheutaa toisille pahempia sivuvaikutuksia.SE ON YKSILÖLLISTÄ!

    KOE ITSE,KIRJOITA SITTEN!lopeta jo tämä ketju,tuo vain pahaa mieltä meille,joilla on

    sivuvaikutuksia ja pahoja!ainakin minulla.

    heikottaa ja olen kuin toisessa maailmasa mitä olin ennen sytoja.nyt yököttää,mut ei tuu oksennus.huhu.

    kirjaa ken lukee,ei tiedä todellisuudesta mitään!

    kirjoita sitten,kun olet jo kokenut tämän,mitä minäkin nyt koen!

    taxot,arvaas,mitä ne tekee soluillemme?
    lopeta tuo jahtaaminen ja elä omaa tervettä elämääsi!

    Äänestä

  • hattuhyllullä kirjoitti:

    tuoda esille sen, etten halua loukata ketään. Useamman kerran olen yrittänyt selittää, että jos fysiikka ei kestä hoitoja, niin silloin pysytään kotona ja oksennetaan!

    kirjoituksellani olen tarkoittanut sitä, että on ihmsiä jotka pystyisivät "normaaliin" elämään ( tunnen heitä) mutta jotka odottavat kotona että heitä säälittäisiin.

    Voin kyllä lopettaa ketjun tähänkin! Anteeksi jos olen loukannut jotenkin!

    Äänestä

  • sitä kirjoitti:

    kirjaa ken lukee,ei tiedä todellisuudesta mitään!

    kirjoita sitten,kun olet jo kokenut tämän,mitä minäkin nyt koen!

    taxot,arvaas,mitä ne tekee soluillemme?
    lopeta tuo jahtaaminen ja elä omaa tervettä elämääsi!

    että olen syövän sairastanut. Ystäväni veivät minut teatteriin silloin kun tiesivät että voin paremmin. Mitä pahaa siinä on? Ja miten olen teitä muita loukannut?

    Äänestä

  • selitän kirjoitti:

    että olen syövän sairastanut. Ystäväni veivät minut teatteriin silloin kun tiesivät että voin paremmin. Mitä pahaa siinä on? Ja miten olen teitä muita loukannut?

    hyvät jatkot vain sinulle.vie ystäväsi teatteriin.

    Äänestä

  • jaksa sinun laisiasi kirjoitti:

    hyvät jatkot vain sinulle.vie ystäväsi teatteriin.

    Vaikka en ymmärräkään Sinua. Jos joku on hoitojen takia niin huonossa kunnossa, että oksentaa kotona.. niin silloin mene sinne hänen kotiinsa auttamaan . Kun itse ( huom. olen syövän sairastanut) makasin apaattisena sohvalla, ja ystäväni vei minut teatteriin... se oli todellinen piristysruiske!

    Äänestä

  • sinullekin! kirjoitti:

    olen itse se potilas,joka oksentaa kotona.
    hae minut teatteriin,ole hyvä.en lähde mukaasi.

    lopeta jo,jos sulla ei ole pahoja sivu vaikutuksia
    niin YRITÄ ymmärtää ystävääsi ,jolla niitä on.

    älä väkisin vie häntä teatteriin.anna ulkoiluttaa koiraansa,silloin,kun hän ITSE jaksaa!

    Äänestä

  • yritin kirjoitti:

    tuoda esille sen, etten halua loukata ketään. Useamman kerran olen yrittänyt selittää, että jos fysiikka ei kestä hoitoja, niin silloin pysytään kotona ja oksennetaan!

    kirjoituksellani olen tarkoittanut sitä, että on ihmsiä jotka pystyisivät "normaaliin" elämään ( tunnen heitä) mutta jotka odottavat kotona että heitä säälittäisiin.

    Voin kyllä lopettaa ketjun tähänkin! Anteeksi jos olen loukannut jotenkin!

    hoitojen aikana mennä ihmistenilmoille kun pakosta.
    Huomiota juuri ei halunnut,sitä ei kovin kaunis
    ole kortisonin turvottamissa kasvoissa,ilman ripsiä
    kulmakarvoja sekä hiuksia.Tietty peruukin voi laittaa,muttei siinä viihdy.
    Olokin on heikko.
    Ennättä sitä sitten kun hoidot on ohi mennä teatteriin.

    Äänestä

  • häiriintynyt ihminen, että haluaakin pitää lähiympäristöänsä varpaisillaan ja varuillaan käyttäytymällä arvaamattomasti. Sillä keinolla varmaan saakin kaipaamaansa huomiota ja paapomista yms. Voi juoksuttaa toisia hyväuskoisia mielensä mukaan, vaikka olisi fyysisesti jo kovin hyvässä kunnossa!

    Äänestä

  • "totta kaikki" kirjoitti:

    Minulla on ystävä, jonka rintasyöpä on uusiutunut. Hän jaksaa kyllä käydä kaupassa, koiran kanssa lenkillä jne. Kun pyydän häntä ulos syömään... hän ei "jaksakaan" vaan minun pitäisi mennä heille kotiin... No, menee muutama viikko, näen häntä taas koiran kanssa lenkillä ja ajattelen hänen olevan paremmassa kunnossa, taas pyydän ulos ( teatteriin) ... ei voi kun on nämä syöpähoidot!
    Kuinka paljon jaksamisesta on korvien välissä?

    että hän ulkoilutta koiraansa!Miki hmmetissä täytyisi sun kaveriksesi lähteä leffaan,
    jos ei halua?
    Kai hän itse päättää,mitä tekee ja kenen kanssa.

    Miehenä en ihan tajua sinun motiiviasi.

    Äänestä

  • hyvä asia kirjoitti:

    että hän ulkoilutta koiraansa!Miki hmmetissä täytyisi sun kaveriksesi lähteä leffaan,
    jos ei halua?
    Kai hän itse päättää,mitä tekee ja kenen kanssa.

    Miehenä en ihan tajua sinun motiiviasi.

    Jos jaksaa ulkoilla koirien kanssa, mutta ei lähteä ystävän kanssa teatteriin, niin silloinhan jaksaminen on korvien välissä.

    Äänestä

  • !!! kirjoitti:

    Sinun seuraasi ei ystäväsi halua, luulisi menevän perille vähemmälläkin. En kyllä ihmettele, jos asenteesi ystääväsi kohtaan on sama kuin viestin asenne.
    Hän ei pidä sinua ystävänä, en pitäisi itsekään.

    Äänestä

  • !!! kirjoitti:

    Jos jaksaa ulkoilla koirien kanssa, mutta ei lähteä ystävän kanssa teatteriin, niin silloinhan jaksaminen on korvien välissä.

    ole kiinnostuneita sinusta ja sinun teattereistasi. usko jo ja lopeta jauhaminen,
    ei johda mihinkään suuntaan!!!!!!

    Äänestä

  • eivät kirjoitti:

    ole kiinnostuneita sinusta ja sinun teattereistasi. usko jo ja lopeta jauhaminen,
    ei johda mihinkään suuntaan!!!!!!

    Mistähän se kertoo?

    Äänestä

  • voimakkaasti kirjoitti:

    Mistähän se kertoo?

    eräitten asenteisiin.

    Äänestä

  • yritin kirjoitti:

    tuoda esille sen, etten halua loukata ketään. Useamman kerran olen yrittänyt selittää, että jos fysiikka ei kestä hoitoja, niin silloin pysytään kotona ja oksennetaan!

    kirjoituksellani olen tarkoittanut sitä, että on ihmsiä jotka pystyisivät "normaaliin" elämään ( tunnen heitä) mutta jotka odottavat kotona että heitä säälittäisiin.

    Voin kyllä lopettaa ketjun tähänkin! Anteeksi jos olen loukannut jotenkin!

    heiltä itseltään,miksi he "teeskentelevät" sairasta? miksi tänne kirjoitat ja kyselet?

    Jos sellaisia ihmisiä on,se on heidän tapa ,mitä pahaa on,jos hakee huomiota sairaana?

    Minäkin haen,jos vaikka on pikkunen flunssa!

    Äänestä

  • tools kirjoitti:

    eräitten asenteisiin.

    ole pakko lukea!

    Äänestä

  • yritin kirjoitti:

    tuoda esille sen, etten halua loukata ketään. Useamman kerran olen yrittänyt selittää, että jos fysiikka ei kestä hoitoja, niin silloin pysytään kotona ja oksennetaan!

    kirjoituksellani olen tarkoittanut sitä, että on ihmsiä jotka pystyisivät "normaaliin" elämään ( tunnen heitä) mutta jotka odottavat kotona että heitä säälittäisiin.

    Voin kyllä lopettaa ketjun tähänkin! Anteeksi jos olen loukannut jotenkin!

    Että kotona ei välttämättä olla siksi, että säälittäisiin: syitä voivat myös olla (siis fyysisten syiden lisäksi) esim. häpeä omaa sairastamista ja mahdollisesti muuttunutta ulkomuotoa kohtaan tai pelko ympärillä olevien ihmisten kohtaamisesta. Syöpä nimittäin vaikuttaa aika paljon myös itsetuntoon. Lisäksi syöpä aiheuttaa monille potilaille masennusta jne., jotka johtavat vetäytymiseen. Mistä siis olet päätellyt, että kotiin vetäytyjä nimenomaan odottaa sääliä?

    Äänestä

Sinulle ei tullut pahoja sivuvaikutuksia, mutta sinä et ole ystäväsi, joka kärsii.
Olet loukkaava.
SYÖPÄ EI OLE MIELENTILA

Äänestä
  • jos olen loukannut ja yritän vielä rautalangasta vääntää, että kaikki syöpähoidot ei tarkoita sitä että kotona maataan oksentamassa. Silti pelkkää sädehoitoa saaneetkin saattavat maata kotona itsesäälin vallassa. huom. SAATTAVAT! En nyt yleistä.
    Olen itse syövän sairastanut, samoin kymmenkunta ihmistä lähipiirissä, joten olen nähnyt niin monta eri tapaa suhtautua syöpään että tiedän mistä puhun.

    Äänestä

Hyvä aloitus! Oikein naurattaa, miten nämä "ruikuttavat" syöpäläiset ovat vastailleet. Ei millään pahalla minäkään! Jokaisella on oikeus sairastaa omalla tavallaan, mutta helpompi tie takaisin "terveiden" pariin on, jos pitää mahdollisimman hyvää huolta lähi piiristään eikä karkoita heitä omalla surkeudellaan.

Äänestä
  • Hyvä että edes joku ymmärtää. Viestejä lukiessani alkoi tulla jo outo olo, olenko minä niin erilainen?
    Enkä todellakaan ole halunnut väheksyä kenenkään hoitoja tai oireita. Hoitoja on kuitenkin mm. leikkauskin ja sädehoidot. Eiväthän ne estä teatterissakäyntiä!
    Arvostan sitä, että minun ystäväni "raahasivat" minua syömään, teatteriin jne. heti leikkauksen jälkeenkin. Vaikka leikkausarpia aristi, oli kuitenkin hyvä päästä pois kotoa vähän tuulettumaan.

    Äänestä

  • Onko sinulla nimimerkki Erilaista reagointia omakohtaista kokemusta. Niin ylimielinen on viestisi. Siis mikä syöpä sinulla todettiin, ja mitä hoitoja olet saanut, entä sivuvaikutukset.
    Itselläni on parantumaton syöpä(henatologinen)ja ihmettelen sekä sinua että aloittajaa.

    Aina syöpää ei voida parantaa, oireita lievitetään ja toivo on uusissa hoitomuodoissa.
    Meitäkin löytyy, joilla tämä tauti on hautaan saakka.Have a nice day!

    Äänestä

  • Onko omakohtaista kokemusta kirjoitti:

    Onko sinulla nimimerkki Erilaista reagointia omakohtaista kokemusta. Niin ylimielinen on viestisi. Siis mikä syöpä sinulla todettiin, ja mitä hoitoja olet saanut, entä sivuvaikutukset.

    henatologinen=hematologinen

    Äänestä

  • Erilaista syöpää kirjoitti:

    henatologinen=hematologinen

    tuoda vaan oma erinomaisuuttaa esiin huomioimatta ,että kaikki ihmiset elämme omaa elämäämme.

    Hoidot ja sivuvaikutukset on yksilöllisiä.Sinä jaksat hoidoista huolimatta teatteriin,ok.

    kaikki eivät jaksa,tarvitsevat lepoa.et voi pakottaa kaikkia samaan muottiin kanssasi.

    ja myös syöpä sairas saa valita,kenen seurassa haluaa olla.

    Äänestä

  • hirveä halu kirjoitti:

    En olisi kyllä teatteriin halunnutkaan, töistä suoraan petiin (silloin kun olin työkunnossa hoitojen välillä hetken). Halusin vain nukahtaa, ja taas olisi yksi päivä ohi. Ei kaikki edes oksenna, on muitakin sivuoireita; jalkasäryt (ettei siis voi liikkua), limakalvo-oireet suussa (ei voi syödä, ei tosin maitakaan, makuaisti vääristynyt), ripuli ja erinäiset tulehdukset. Olisin kuitenkin mielelläni lähtenyt syömään, tai näykkimään. Yksin oli aika helppo se ruoka jättää lautaselle. Tämän voisi jokainen syöpäpotilaan ystävä tehdä. Ainakin jos on kyseessä yksineläjä. Laittaa hänelle vaikka jotain keittoa. Ruuan hajutkin tekivät huonoa.

    Äänestä

  • Onko omakohtaista kokemusta kirjoitti:

    Onko sinulla nimimerkki Erilaista reagointia omakohtaista kokemusta. Niin ylimielinen on viestisi. Siis mikä syöpä sinulla todettiin, ja mitä hoitoja olet saanut, entä sivuvaikutukset.
    Itselläni on parantumaton syöpä(henatologinen)ja ihmettelen sekä sinua että aloittajaa.

    Aina syöpää ei voida parantaa, oireita lievitetään ja toivo on uusissa hoitomuodoissa.
    Meitäkin löytyy, joilla tämä tauti on hautaan saakka.Have a nice day!

    tähdennän sitä, etten olekaan tarkoittanut että jos on oikeasti pahoinvoipa ( mm. oksentelua ) ei silloin VOI lähteä mihinkään. Mutta jos käy esim. vain sädehoidoissa, miksei voisi elää mahdollisimman normaalia elämää?
    Olen ollut "saattohoitajana" lähisukulaiselle, ja koska hän tiesi kuolevansa syöpään, halusi hän mahdollisimman paljon käydä konserteissa, teatterissa jne. Joissakin tapauksissa ( huom. joissakin...!) on ihmisestä itsestään kiinni mitä hän jaksaa.

    Pelkästään sädehoitoa saava ihminen kyllä fyysisesti jaksaa siinä missä tervekin, ainakaan itse en huomannut sen vaikuttavan mitään fysiikkaan. Henkinen puoli on sitten eri asia, meitä kun on niin monenlaista taapertajaa täällä maan päällä. Hoitojen aikana pyrin elämään täysin normaalia elämää ja pitämään normaalikontaktit ihmisiin. Minusta tuntuu että sain syöpäni näin aika hyvin 'arkipäiväistettyä' niin että sitten kun palasin töihin ei kukaan ollut ihmettelämässä tai kyselemässä ihan pehmeitä. 'Raspis oli vähän kipeä mutta nyt se on parantunut ja taas remmissä'

    Tilanne muuttuu varmasti aivan toisenlaiseksi kun syöpähoito vaikuttaa fysiikkaan (sytot yms. ja leikkaukset). Tällöin henkisen puolen ylläpitokin varmasti vaikeutuu huomattavasti tuohon edelläolevaan verrattuna. Sen verran on tullut juteltua ja näiltä palstoilta lueskeltua ettei tippaakaan ihmettele jos joku masentuu. Tärkeää olisi että ketään ei jätettäisi yksin masennuksensa kanssa.

    Äänestä

  • Raspikurkku kirjoitti:

    Sinä se osaat lukea viesteistä oleellisen asian.
    Pointtini on koko ajan ollut se, että jos ei jaksa lähteä... silloin ei jaksa! Mutta kuinka moni loppujen lopuksi jaksaisi jos esim. joku houkuttelisi...
    Itselleni kävi niin, että olisin jäänyt neljän seinän sisälle ellei ystävät olisi "raahanneet" minua ulos...

    mutta kun kaikilla vaan ei ole sellasia ystäviä, tai niillä on kiire, perheet sun muut.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Sinä se osaat lukea viesteistä oleellisen asian.
    Pointtini on koko ajan ollut se, että jos ei jaksa lähteä... silloin ei jaksa! Mutta kuinka moni loppujen lopuksi jaksaisi jos esim. joku houkuttelisi...
    Itselleni kävi niin, että olisin jäänyt neljän seinän sisälle ellei ystävät olisi "raahanneet" minua ulos...

    voisitko antaa ystäväsi valita itse, mitä hän haluaa ja jaksaa tehdä? Ehkä hän ei ole kiinnostunut teatterista, vaan elämässä on tällä hetkellä tärkeämpiäkin asioita. Voisitko ulkoiluttaa yhdessä hänen koiraans aja jutella? Ehkäpä hän haluaisi sitä. Miksi sinä määräät mitä hänen pitäisi tehdä ja miten toipua.

    Äänestä

  • oma ja ystävän kokemus kirjoitti:

    voisitko antaa ystäväsi valita itse, mitä hän haluaa ja jaksaa tehdä? Ehkä hän ei ole kiinnostunut teatterista, vaan elämässä on tällä hetkellä tärkeämpiäkin asioita. Voisitko ulkoiluttaa yhdessä hänen koiraans aja jutella? Ehkäpä hän haluaisi sitä. Miksi sinä määräät mitä hänen pitäisi tehdä ja miten toipua.

    noin se pitää mennä!Ei tervekään ihminen mene teatteriin jos ei kiinnosta!

    Minä olen ainakin toistaiseksi terve,ja myötätuntoni on heidän puolellaan,jotka ovat sairastuneet,
    ja uupuneet( toisten holhoukseen.)

    Minulla on syöpäsairas ystävä,tapaan häntä ja käymme ulkona,keskustelemme.
    Tuen häntä,par'aikaa olen hänen luonaan.

    Katsomme telkkaa,olemme.En' vie' häntä ulos silloin,kun hän ei jaksa!

    Äänestä

  • Onko omakohtaista kokemusta kirjoitti:

    Onko sinulla nimimerkki Erilaista reagointia omakohtaista kokemusta. Niin ylimielinen on viestisi. Siis mikä syöpä sinulla todettiin, ja mitä hoitoja olet saanut, entä sivuvaikutukset.
    Itselläni on parantumaton syöpä(henatologinen)ja ihmettelen sekä sinua että aloittajaa.

    Aina syöpää ei voida parantaa, oireita lievitetään ja toivo on uusissa hoitomuodoissa.
    Meitäkin löytyy, joilla tämä tauti on hautaan saakka.Have a nice day!

    Tarkoitus olikin hiukan provosoida, mutta en mielestäni ole ylimielinen ja anteeksi, jos puheenvuoroni loukkasi. Tiedän kyllä, mitä se elämän rajallisuus tarkoittaa. Omalta kohdaltanikin lääkäri oli heittämässä pyyhettä kehään, mutta en ottanut puheita kuuleviin korviin, vaan ajattelin jatkaa päivän kerrallaan. Tiedän, että olin onnekas, kun tautini saatiin kuin saatiinkin nujerrettua kantasolushoidoilla. Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita ja joutuvat käymään viivytystaistelua loppuun asti. Toivotan kaikkea hyvää sinulle ja kaltaisillesi, sillä elämä ei ole aina oikeudenmukaista!

    Äänestä

  • minunkin mielestäni kirjoitti:

    noin se pitää mennä!Ei tervekään ihminen mene teatteriin jos ei kiinnosta!

    Minä olen ainakin toistaiseksi terve,ja myötätuntoni on heidän puolellaan,jotka ovat sairastuneet,
    ja uupuneet( toisten holhoukseen.)

    Minulla on syöpäsairas ystävä,tapaan häntä ja käymme ulkona,keskustelemme.
    Tuen häntä,par'aikaa olen hänen luonaan.

    Katsomme telkkaa,olemme.En' vie' häntä ulos silloin,kun hän ei jaksa!

    Vaan siitä, että syöpäsairas ystäväni jaksaa puhua kolmen tunnin puhelun "valittaen" oloaan. KUn ehdotan, että tulisin käymään, se ei käykään kun hän ei "jaksa".
    Pyydän ulos ( hän saisi valita minne mennään...) hän ei jaksa, mutta olen nähnyt hänet pitkilläkin koiralenkeillä.
    En ole roskasäkki johon se pahaolo kaadetaan. Ymmärrän syövän, olen sen itsekin sairastanut.
    Lähipiirissä on myös monta syöpäsairasta. Tiedän mistä puhun.
    Alkuperäinen aloitukseni voisikin kuulua näin:
    Te syöpäsairaat...antakaa ystävienne houkutella itsenne ulos, - siellä voi olla jopa hauskaa!

    Äänestä

Me olemme tosiaan niin erilaisia. Se mikä on hyvää ja sopii toiselle niin taas naapurille on paha ja vain pahentaa tilannetta.
Ei pidetä omaa käsitystä ainoana oikeana joka kerta, koska se ei sitä kuitenkaan ole.

Äänestä

Tottakai syöpäsairauden, kuten minkä tahansa muunkin sairauden kokemiseen vaikuttaa henkilön persoonallisuus sekä se, miten ihminen yleisesti ottaen suhtautuu sairauksiin. Toisaalta syöpiäkin on 2000 erilaista, joten varmasti myös sairauden fysiologinen puoli on aina hyvin erilainen tapauksesta riippuen. Yhdessä nämä kaksi asiaa sitten vaikuttavat siihen, miten hyvin tai huonosti ihminen pärjää...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mielentila? kirjoitti:

En halua suututtaa ketään enkä väheksyä kenenkään oireita. Olen lähipiirissä huomannut erilaisia syöpäihmisiä... niitä jotka vaipuvat itsesääliin, ruikuttavat, valittavat ja vetäytyvät neljän seinän sisälle murehtimaan menetettyjä hiuksiaan. Sitten on niitä, jotka laittavat pipon päähän ja lähtevät ulos ( elokuviin, teatteriin) aina kun jaksavat.

No, itse olin ehkä siltä väliltä...olisin helposti "jäänyt" neljän seinän sisälle elleivät ystävät olisi hakeneet minua ulos ja näyttivät että on muutakin elämää kuin syöpähoidot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu