Haluaisin kuulla miten muut kokevat/käsittävät kyseisen asian.
Paniikki häiriö. Onko se elämän vai kuoleman pelkoa?
Tähti tyttö
191291
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
-epäilen et asia ei ole noin yksiselitteinen..se on monimutkaisempi juttu,niinkuin koko elämäkin.
elimistön liioiteltu reaktio kuviteltuun uhkatilanteeseen. Lähinnä omien tunteiden pelkoa, se ainakin kiihdyttää paniikkia pahemmaksi.
että se joka ei ole sitä kokenut ei voi edes keskustella siitä sillä sellainnen ihminen ei voi koskaan ymmärtää.
aivan oikeassa. Mutta niin on useimpien asioiden ja sairauksien kohdalla.
Ymmärrän kyllä, että tarkoitat sitä miten hirveä kokemus se voi pahimmillaan olla. Ei sitä pysty kuvailemaan. Sen sijaan itse kokeneena voin asettua hyvinkin toisen asemaan ja osaan auttaa ehkä paremmin kuin moni muu.
paniikkihäiriötä ollut aina, silloinkin ennenvanhaan, - vai onko se uusi esim. jostain nykyajan tressaavasta elämänrytmistä johtuva "pelkotila" - ylireagointiko se nyt oli?
mutta 80-luvun lopulla alettiin vasta diagnosoida.
Paniikki häiriö yleensä laukeaa ahtaassa ja
selvästi rajatussa tilassa.Hissi on aika yleinen.Metrovaunu,bussi,junanvaunu.Ääni,
valaistuksen muutos,kanssaihmisten liikehdintä.
Mikä tahansa,mikä saattaa aiheuttaa paniikin
tunteen.Jos tietää ja tuntee tällaisen henkilön
ja huomaa oireita,niinrauhallinen keskustelu ja
koittaa saada hänet keskittymään johonkin aivan arkipäiväiseen asiaan.saada pois hänen huomio paniikin aiheuttajasta.Yleensä täållainen ihminen osaa itse välttää kohteita jotka on ongelmallisia.
Kyse ei ole mistään fobiasta,vaan liike hermostoon
liittyvä häiriö.
Luulisin,ym. häiriötilan juontuvan lapsuudenajan valmiuksista sopeutua elämään.
Tälläinen nuori kokee murrosiän tavallista ongelmallisempana.
Voi alkaa myös aivosairauden yms. jälkeen. Tiedän tästä paljonkin ja jos haluatte asian'kokija'kommentteja (ei aina niin asiallisia kaikki) niin vilkaskaa tuolta, on siellä joskus ihan asiallisiakin vinkkejä ja linkkejä.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000405&subcat=718
paniikit voi alkaa aivan eri asioista. Pitempään sen kanssa eläneenä oppii oman reagointitapansa ja tietää (ainakin huomaa milloin alkaa) mistä voi saada paniikin.
Välttely ei kannata vaan pahentaa oireita.
(monilla varhaislapsuuteen) perustuvaa pelkoa kontrollin menettämisestä/hulluksi tulemisesta tai äkkikuolemasta. Syyt vaihtelevat yksilön mukaan.
Tärkeintä potilaalle on ymmärtää, että hän ei ole hengenvaarassa, vaikka oireisto on pelottava.
Monet saavat avun terapian ja lääkehoidon yhdistelmästä.
Minä sain 80-luvun taitteessa avun hypnoosista.
Pirullinen vaiva, sillä taipumus siihen säilyy läpi elämän...
Paniikki siis ilmenee myöhemmin elämässä kontrollin...pelkoina.
Ei pitäisi katsella elokuvaa samalla, kun kirjoittelee..:(
ole enempi sillä kaikki oli niin sulkeutunutta,eli ei puhuttu.
Jopa läheisen kuolemasta vaiettiin ja piti arvailla mitä oli tapahtunut.
Myös väkivaltanen vanhempi ja alkoholi oli pelottava yhdistelmä.
Miten voi rakastaa ja samalla vihata yhtäaikaa,mutta koska ei muuta paikkaa ollut piti sopeutua ja siitä se paniikkiolo tulikin.
Tuollainen tausta minullakin, mutta alkoi varsinaisesti suuren elämänkriisin, sairauden jälkeen. Eli jokin tosi vaikea paikka, läheisen kuolema, vakava sairaus, avioero yms. voi laukaista sen näkyville eka kertaa. Sanoisin että taustalla on nimenomaan ristiriitaiset ja tukahdutetut tunteet. Unohtamatta puhtasti aviokemiallisia reaktioita. Tapahtuu eräänlainen tunnekaappaus. Ärsykkeet menevät suoraan mantelitumakkeeseen (tunnekeskus)ehtimättä pyörähtää siellä missä ajattelu sijoittaisi ne oikeantasoisiksi taphtumaan/tilanteeseen nähden. Harkintaa ei siis ehdi suorittaa.
Näin olen oppinut omista kokemuksista parinkymmenen vuoden aikana. Toki hoitona oli pitkä terapia ja lääkkeet vieläkin.
Kaksi kirjainta vain vaihtoi paikkaa :) Siis piti olla: aivokemiallisia...mutta liittyi niihin niitä aviokemiallisia juttujakin. Erohan siitä seurasi jonkin ajan päästä. Pelkotilani olivat niin automaattisia ja voimakkaita, että samanlaiset tilanteet laukaisivat aina. Siis en kestänyt humalassa väkivaltaista miestä, vaan sain suoranaisia vapinakohtauksia joka kerta.
paniikkihäiriöön!
äärimmäisen surullista!
Paniikin oireisiin ei yleensä kuolla, vaikka kuolemanpelko ja tunne on juuri sellainen kuin kuolisi.
Eikö hän itse kestänyt vaikeita oireita? Eikö saanut apua, lääkitystä?
Paljon surullisia tapauksia ja kärsimystä paniikkihäiriöön liittyy. Monet päätyvät varmaan tuskissaan itsemurhaan.
kuoli nälkään
paniikkihäiriö lamaannutti ruokaputken, ei saanut enää nieltyä ravintoa, meidän hieno terveydenhoito lähetti raukan kotiin sairaalasta, ja seuraavaana sitten kuoli, ei edes pystynyt pitämään päätään ylhäällä, meidän sairaanhoitoammattilaiset lähetti hänet yksin kotiin, vaikka tiesivät että heti kuolee.. siitä teille kaikille miettimistä kaikista sairaanhoitomaksuista.. palkkaa palkkaa ansaitsemattomille!
Uskon, että noin voi käydä. itselläni myös vahvana sellainen oire, että kurkunpäässä tuntuu omituiselta, pistelee ja puutuu. Liittyyhän siihen myös tukehtumisen pelko.
Eikä paniikin päällä ollessa todella pysty syömään mitään. Vatsa menee myös aivan sekaisin ja päästävä sillä siunaaman hetkellä vessaan, kaikki tulee pois. Eli en yhtään ihmettele, että seuraukset voivat olla vakavia, jos paniikki kestää tavattoman pitkään eikä saada millään loppumaan.
Onko tapauksesta aikaa? Ei kai nykyään enää noin tietämättömiä olla sairaaloissa tai lääkäreiden keskuudessa?
Ymmärrän katkeruutesi ja surusi. Noin ei olisi pitänyt käydä.