että kun itse työpaivän päätteeksi lähden salille, vaikkein se aina niin herkkua ole. Mielssä saattaa käydä ajatus siitä, että jos tänään kuitenkin jättäisin väliin ja olisin vaan rauhassa vaan kotona ja jos vaikka pitäisin tänään viikottaisen herkkupäiväni. Ei se niin rapiaa aina ole punnertaa salilla, tuntea kipu lihaksissa ja ajatella, että vittu kun vihaan tätä liikettä, mutta pakko on tehdä ja periksi en anna...
Aina on lihakset arat tai niveliä kolottaa...
Yleensä sivuutan tällaiset ajatuksen pois mielestäni, en ajattele, menen vaan salille vaikkei ehkä huvittais. Siitä saa kuitenkin hyvän olon loppujen lopuksi ja onhan sen hyväksi minulle... Olen hyväkuntoinen ja normaalipainoinen. En sitten osaa sanoa miks jotkut pysytvät tekemään sellaisia asioita jotka ei sillä hetkellä huvita.
Olishan se tavallaan varmaan kivaa maata kotona ja syödä mitä huvittaa ja herkutella aina. Mutta onko se kivaa aina? Minusta herkutteluakin osaa arvosta paremmin kun se ei ole joka päiväistä. enkä tarkoita että lihavat tekee vaaan sitä.
Aina on lihakset arat tai niveliä kolottaa...
Yleensä sivuutan tällaiset ajatuksen pois mielestäni, en ajattele, menen vaan salille vaikkei ehkä huvittais. Siitä saa kuitenkin hyvän olon loppujen lopuksi ja onhan sen hyväksi minulle... Olen hyväkuntoinen ja normaalipainoinen. En sitten osaa sanoa miks jotkut pysytvät tekemään sellaisia asioita jotka ei sillä hetkellä huvita.
Olishan se tavallaan varmaan kivaa maata kotona ja syödä mitä huvittaa ja herkutella aina. Mutta onko se kivaa aina? Minusta herkutteluakin osaa arvosta paremmin kun se ei ole joka päiväistä. enkä tarkoita että lihavat tekee vaaan sitä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä sen jo sairaanakin huomaa kun ei viitsi katsoa mitä syö ja liikkua ei luonnollisesti voi. Siihen kyllästyy aika nopeasti. Sitten onkin jo paljon vaikeampaa lenkkipolulla ja salilla kun on vetelehtinyt muutaman viikon.
Ei koko ratkaise liikkumista tai hyvää kuntoa!
Mulla on painoa reippaasti, painoindeksini on 37, mutta jaksan silti jumpata kokonaisen tunnin tai sotkottaa kuntopyörää pitkiäkin aikoja. En vain käy saleilla, koska en kokoni takia kehtaa...
Kotona on siis kuntopyörä, jumppavideoita ja step-laudat (Firm-ohjelma), jumppapallo ja käsipainoja. Niillä puuhastelen 4-6 kertaa viikossa ja ulkoilut päälle. Tietysti lepopäiviäkin on joskus pidettävä!
Yleensä liikkuminen on hauskaa, vaikka sitä yksin teenkin, tai sitten juuri sen takia, kun saan tehdä rauhassa, eikä ole kukaan nälvimässä. Haluan kuitenkin ylläpitää hyvää kuntoani, vaikka yleisille saleille ei olekaan menemistä.
Ja mitä herkutteluun tulee, niin eipä meidänkään perheessä mitään herkkuorgioita sohvanperukoilla kovin usein pidetä. Ihan normaalia kotiruokaa syödään, oikeastaan aika kevyestikin.
Jos totta puhutaan niin liikuntaa on kahdenlaista toimivaa ja ei toimivaa. Silloin , kun tekee liikkeitä kotona lepsuilee huomattavasti enemmän , kun ei ole 'ryhmän' painetta ympärillä, ehkä juuri tämän paineen takia jäädään kotiin.TEHOKAS LIIKUNTA TEKEE KIPEÄÄ ja toimii. Jos oikeasti ottaa liikunnan tosissaan niin mieluiten hommaa itsensä johonkin kuntoryhmään , koska siellä sais myös ohjausta liikuntaansa niin, että varmasti tekee liikkeet oikein ja oikealla teholla. Itse harrastan kung-fu:ta 3krt viikos ja uintia 1-2krt viikos. Ei se hauskaa ole ku päivän opiskellu niin sit pitäis lähtee puolinuokuksissa viel harkkoihin. Itse tykkään mässäillä aika paljon joten liikunta on sitäkin tärkeämpää. Jos, nykyään jättäisin(kovalla urakalla rytmin oppineena) harkat jäisi väliin niin en ikinä selviäisi siitä syyllisyyden tunteesta ja häpeästä joka on periaatteessa hyvä. ELI itseä niskat kii kavereita tueks ja johonkin kuntoryhmään, siellä on varmasti samas tilanteessa olevia ihmisiä ja uusien ihmisten tapaaminen varmasti motivoi.
Niin ja ite oon tällänen pätkä 160cm/48kg
Ja nyt meen syömään pipareita oon ansainnu ne ku oon kiltisti käyny salil ja harkois...:P
...ja ennen kaikkea psyyke on mukautunut myös "piinaan". Ylipainoisella ei välttämättä ole näitä kokemuksia ja laihtuessa on opittava kieltäytymistä ja hetkellisen epämiellyttävän olon sietoa. Kyseessä on monimutkainen psykofyysinen kuvio, ei siis ihan hetkessä opittavissa. Tämä on mielestäni syy siihen, miksi moni laihduttaja masentuu ja lihoo uudestaan. Liikunnan avulla oppii itsehillintää ja -hallintaa ja sitä laihtuminen ja uuden ruokavalion opettelu totisesti vaatii.:)