Tein viikko sitten positiivisen raskaustestin, viimeiset kuukautiset loppuivat 5 viikkoa sitten. Olen todella huolissani ja peloissani, sillä kun käyn vessassa ja pyyhin, niin minulta tulee sellaista "kellertävää" vähän paperiin! Ei kamalan paljoa, se ei ole ruskeaa eikä sitä tule edes läheskään joka kerta mutta kuitenkin n. 3 kertaa päivässä. Tätä on jatkunut jo 2 viikkoa, minulla on muuten ihan normaali olo, vähän alapää kutisee mutta se on varmaan hiivatulehduksen merkki? Olen niin peloissani etten osaa/uskalla nauttia erittäin toivotusta raskaudesta. Ja kyllä, varaan pian ensimmäisen aikani lääkärille, mutta olisi ihanaa saada mielenrauha ennen sitä.
Kellertävää
"tiputtelua"
3393
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vaikuttaa mielestäni ihan tavanomaiselta emätintulehdukselta, jolle raskausaikana moni on tavanomaista herkempi.
Älä anna tulehduksen muhia, sillä se on raskauden kannalta haitallista. Soita neuvolaan, ottavat siellä papan ja saat tarvittaessa lääkkeet.
sehän ei mikään tulehdus ole, eikä tuollaisia oireit aiheuta...
Hiivan ne siellä testaa ja niitä hiivalääkkeitä voi ihan hyvin raskausaikana käyttää (tietty kannattaa aina testauttaa ettei turhan käytä), mutta asentinta ei saa käyttää raskaana ollessa!
Myös tuo valkovuodon muuttuminen raskausaikana ilman tulehdustkin on ihan normaalia. Älä siis huoli! :)
emätintulehdus? Itselläni oli kellertävää pahanhajuista vuotoa ja kutinaa, joka testattiin neuvolassa juuri emätintulehdukseksi. Sain lääkkeet ja vaiva katosi.
Toki oireet voivat liittyä hormonitoiminnan muutoksiin, mutta suosittelen silti varmistamaan asian neuvolassa.