kauanko tätä helvettiä pitää vielä elää?
20vuotta kestetty ja älkää kuvitelkokaan että
alan kitumaan toiset 20vuotta. tuun pian hulluksi
kaikkein parasta että kuolisin vaan.
EN JAKKKKKKKKKSA ENNÄÄÄÄÄÄÄÄÄ
20vuotta kestetty ja älkää kuvitelkokaan että
alan kitumaan toiset 20vuotta. tuun pian hulluksi
kaikkein parasta että kuolisin vaan.
EN JAKKKKKKKKKSA ENNÄÄÄÄÄÄÄÄÄ
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mikä on ydinongelmasi? Masennus vai muut psyykeongelmat? Kerro nyt vähän tarkemmin tilanteestasi.
Tällaiset viestit on rajuja, mutta valitettavan usein tosia. Epätoivoinen tila on oikeesti vaarallinen.
Näitä nettijuttuja ei aina voi uskoa aidoiksi, mutta siltä varalta, että jutun takana olisi aidon ihmisen aito hätä. Sä et voi menettää enää yhtään mitään elämällä tätä elämää. Tämä hetki voi olla hirveä ja ehkä huominenkin kurja. Jos sä kuolet nyt, sulla ei kyllä oo enää mitään, mutta elämällä huomisen, ensviikon ja siitä eteenpäin, sulla on aina mahdollisuuksia.
Rukoile. Soita jollekkin uskovaiselle. En nyt tarkota mitään hurskasta pappia tai tiukkapipomuoria. Jos ei löydy tuttua, niin varmasti netistä löytyy joku.
Jos tilanne on noin paha, niin ennemmin kantsii katsoa, kun mennä tilanteeseen, jossa ei enää voi edes katua.
Melkoset maanpääliset helvetit kävin läpi, ennenkuin sain tajuta. Ei elämä helppoa ole vieläkään, mutta sillä on pohja ja se on mielekästä.
Hmm. Siis tarkoititko kirjoituksesi minulle vai aloittajalle?
... molemmille?
Ymmärrän kyllä, että tarkoituksesi on hyvä, mutta...
...ainakaan omalla kohdallani juttu ei toimi. Sekosin lopullisesti miettiessäni liikaa uskonnollisia teemoja ja omaa syntisyyttäni. Session seurauksena jouduin pakkohoitopäätöksellä lataamoon. Eikä tämä ole mikään vitsi. Koen myös voivani kohdata toisen ihmisen ihan tavallisena ihmisenä ilman mitään uskonnollisia höpinöitä.
Uskonasiat eivät sovi kaikille. Herkkä ihminen voi seota miettiessään liikaa henkimaailman asioita. Asiat eivät ole niin yksiselitteisiä. Toisille uskonasioihin voi liittyä mm. omia traumaattisia kokemuksia, jotka sekoittavat mieltä entisestään. Olen kyllä vilpittömästi iloinen niiden puolesta, jotka kokevat löytäneensä uskosta ratkaisun, mutta kaikkien psyykeelle uskonasiat eivät tee hyvää.
Tarkoitin kirjoituksellani sitä ,että jos joku ihminen on noin epätoivoisessa olotilassa, niin hetkikin pysytellä hengissä on parenpi vaihtoehto, kuin kuolla.
Mielestäsi asia voi olla toisin. Jos sinulla ei ollut aikomustakaan päättä päiviäsi, niin silloin puhumme eri asiasta. Sinulla on omat näkemyksesi siitä syystä, että olet edelleen elossa. Jos joku, niinkuin minäkin aikoinaan, en ollut tuosta niin varma ja ihmeen kautta varjelluiuin elämään en kyennyt enää edes tietoisesti valitsemaan elämää. Saathan sinä pitää näkemyksesi, mutta mitä sinä kertoisit todella epätoivoiselle ihmiselle. Anna esimerkki.
mene ensiapuun heti. tämmöisillä asioilla ei pidä leikitellä.
Ei minulla ole aikomusta tappaa itseäni. Enää. Oli kyllä aiemmin. Siis minulla ei ole akuuttia hätää. Ymmärrän kyllä kantasi.
Mitä minä kertoisin epätoivoiselle ihmiselle? Ensin kehoittaisin purkamaan olonsa läheiselle ja ammatti-ihmiselle, hakeutumaan hoitoon vaikka sitten ensiavun kautta jos ei muuten apua saa, ja syömään kiltisti määrätyt lääkkeet. En itse söisi mielellään mitään lääkketä, mutta lääkkeet on sitä varten, että niitä käytetään silloin kun tarve vaatii. Jos ja kun tilanne joskus helpottaa, voi kokeilla olemista ilman lääkkeitä.
Kertoisin myös (olen siitä elävä esimerkki), että sekoamisesta ja vaikeasta masennuksestakin voi selvitä. Joskus elämä pysäyttää aika rankalla tavalla. Saa laittamaan oman arvojärjestyksensä uusiksi. Periaatteessa... myönnän että minäkin uskon. Jollain tavalla. Joten ymmärrän kyllä pointtisi. Mutta ennen kaikkea uskon, että ihmisellä on tarve saada tulla kohdatuksi ihmisenä omine tuskineen ja kipuineen, ahdistuksineen ja tarpeineen. Siinä toinen ihminen on korvaamaton tuki.
Toipuminen on vaan kovin hidasta. Epätoivon hetkinä on täysin näköalaton. Mutta kun yrittää laajentaa ajatustaan, ja kuvitella itseään esim. 80-vuotiaana vanhuksena, voi ymmärtää, että vaikeatkin ajat voivat olla vain yksi ohimenevä vaihe elämässä, vaikkei juuri nyt siltä tuntuisikaan. On tärkeää jatkaa vaikka sitten vain päivä kerrallaan. Huomiseen. Ehkä jonain päivänä uskaltaa jo ajatella ylihuomiseen ja sitten ensi viikkoon, ensi kuukauteen jne.
Jatkan kyllä mielelläni keskustelua, jos haluat.
:)
sano itelles et mä tarviin apua , autathan ? Vastaa että tottakai minä autan sinua sillä sinä olet ainut paikka missä voin olla. Kehoita sitten pian ensiapuun, heti tänään vaikka, soita ensin että täältä tullaan , olkaa valmiit. Vaadi apua konkreettista ja lääkeapuakin jotta pääset alkuun ja olet sinut itsesi kanssa. Sinua on vain yksi ja kokemuksen pohjalta voit kenties auttaa myöhemmin muitakin. Älä hylkää elämääsi, se ei saa jatkua kuten tähän asti vaan vaadi siihen muutos !!!!!! Olet siihen oikeutettu, huuda apua vaikka terveysministeriön tai presidentin kanslian kautta jos hoitoyksikkö ei ota sinua vakavasti ja auta sinua tajuamaan ihmisyytesi arvoa. Lupaathan tässä ja nyt ?