Mekaanisen puunjalostuksen sopimus koskee 10 000 työntekijää.Maassa on 23 paperitehdasta,viisivuorokäynnissä se tarkoittaa tuuraajat mukaan laskien vajaata kahtasataa koneenhoitajaa.
Ettekö te palkkainflaatiosta puhuvat porvariraukat ymmärrä,että mekaanisen puunjalostuksen ja valkometallien muokkauksen palkat ovat ihan muuta kuin paperimiesten.
Olkaa hyvä ja ymmärtäkää,että metallien muokkauksessa keskituntiansiot vuosittaisella keskituntuansiolla mitaten ovat lähellä kolmeakymmentä euroa. Ne ovat olleet sitä jo vuosia ja ne eivät ole aiheuttaneet inflaatiota. Palkkainflaatiota ei ole ja se pelkkää porvarihallituksen paskapuhetta.
Kuninkaalla ei ole vaatteita - sen sanomiseen tarvittiin lapsi.
Huono syksy,vähän lakkoja
4
293
Vastaukset
- PappaManninen
olemme aina pitäneet. Ei puu. ei muu.
Vittuako sinä yrittäjiä arvostelet?
Sulle wäinä työ on paha asia. Se tapahtuu klo 7-15. Tallotko muuten isona miehenä työkaverisi jalkoihisi kun kello tehtaalla kilahtaa kotiin lähdön merkiksi? Näin käypi pukukopeilla Porin outokummun kuparituotannossa, miten lie uudellamaalla?
Niin. Kultakelloa odotellessa?
Sinä kun olet valintatalon kautta iltapäivällä kotona juomassa pilsneriä, minun päivä yleensä alkaa, samoin kuin tuhansien muiden pikkuriskinottajien päivä.
Mene sinä lakkoon ja näytä esimerkkiä. Älä ole kananpoika...- LiittykääYhteen
Mitä helvettiä sinä Pappa oikein jauhat?
Totta puhuakseni puhutte asiaa, mutta se asia on täyttä paskaa. Tiedätkö sinä edes miten hienoa kommunismi on? - kuin maan
LiittykääYhteen kirjoitti:
Mitä helvettiä sinä Pappa oikein jauhat?
Totta puhuakseni puhutte asiaa, mutta se asia on täyttä paskaa. Tiedätkö sinä edes miten hienoa kommunismi on?tomu. kun tuuli käy, niin komut on menneessä aikamuodossa.
Wäinä !
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä
Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh824444Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?
Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.2013571Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt
Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit1373405Miten Yxäri iskettiin?
Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j2292693"Kostokakka!" Farmi Suomen pehtoori avaa sanaisen arkkunsa Frederikin haisevasta jäynästä
Voi hyvänen aika Reetun touhuja! Pehtoori Terho Häkkinen sai ennen näkemätöntä höykytystä heti Farmi Suomi -realityn alk212311Ylen juontaja möläytti suorassa radio-ohjelmassa
Ylen Radio Suomen juontaja Samuli Aaltonen käytti törkeää kieltä maanantaiaamupäivän Koko Suomen radio -ohjelman lähetyk432298Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia
mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös712143- 482083
Katsoitko Petolliset, mitä mieltä?
Vanajanlinnan käytävät ja salongit täyttyvät jälleen kuiskailuista, salaisuuksista ja petoksista. Petollisten uudella112076Onko Janne Naakka tuttu kasvo ja mitä mieltä olet Farmi-kokoonpanosta?
Somevaikuttaja Janne Naakka on tubettaja ja bloggaaja sekä yksi uuden Farmi Suomi -kauden kisaajista. Naakka tuottaa mm.01963