En vain ymmärrä ihmisiä, jotka eivät pyri muutokseenn. Mitä tarvittaisiin siihen, että ihminen muuttaisi elämäntapansa? Ehkä olen itse suunnattoman pinnallinen, mutta jos saan itselleni edes 3 kiloa lisää painoa, vihaan itseäni niin suunnattomasti, että pyrin muutokseen pakon voimalla. Ennen en saa mielenrauhaa.
Häviääkö siis terve minäkuva jossain vaiheessa, sekä yli- että alipainon rajoilla? Motivaatio häviää, ja ihminen syö suruunsa? Tiedän, että aloittaminen on vaikeaa, mutta lopussa kiitos seisoo. Tämä on siis kaikkien ylipainoisten kannustusketju. Toivon sydämestäni, että pyritte muutokseen, koska teette siinä palveluksen koko yhteiskunnalle, mutta ennen kaikkea itsellenne!
Häviääkö siis terve minäkuva jossain vaiheessa, sekä yli- että alipainon rajoilla? Motivaatio häviää, ja ihminen syö suruunsa? Tiedän, että aloittaminen on vaikeaa, mutta lopussa kiitos seisoo. Tämä on siis kaikkien ylipainoisten kannustusketju. Toivon sydämestäni, että pyritte muutokseen, koska teette siinä palveluksen koko yhteiskunnalle, mutta ennen kaikkea itsellenne!
Vastaukset 18
Vanhimmat
Eihän sitä kukaan sinulta vaadi. Hyvänen aika, kyllä me ymmärrämme, ettet sinä siihen pysty.
Voisitko kuvitella, että joku ylipainoinen olisikin tyytyväinen elämäänsä, itseensä ja ehkä jopa kiloihinsa?
Jos et ole moiseen tapaukseen ennen törmännyt, niin tässä olisi yksi.
Olen reippaasti pulska nainen, olen ollut lihava koko nuoruuteni ja lähestyn nyt keski-ikää.
Olen onnellinen, en ole koskaan laihduttanut, olen terve (mm matala verenpaine, ei diabetestä, ei mitaan tukielin-sairauksia tms), en kuntoile varsinaisesti, joskus käyn kävelyillä ja ehkä uimassa jne. Käyn myös kesällä mielelläni esim rannalla, joten ns itsetunto-ongelmia ei ole, vaikka vararengas ympärilläni onkin.
Pukeudun tyylikkäästi ja kivasti, pidän huolta ulkonäöstäni jne. Olen aina upea, iso nainen.
Rakastan itseäni juuri sellaisena kuin olen ja minua rakastetaan minun itseni vuoksi. Sosiaalinen elämäni on vilkasta, olen hyvien ystävien ympäröimä ja viihdyn myös työssäni, jossa työkaverini arvostavat minua suuresti.
En syö suruuni, enkä kärsi mistään syömishäiriöstä, paitsi ehkä suklaa-addiktiosta.
Avauduin tässä nyt siksi, että aavistuksen ärsyttää kaikki nämä neuvojat, joita itseään häiritsee vaikkapa tuo ap:n mainitsema 3(!) kg painonnousu. Se on sairasta, sairaanpaa kuin ylipaino. Silloin vika löytyy korvien välistä, ja sitä ei mikään dieetti korjaa.
Minä taas en ymmärrä ihmisiä, jotka eivät hyväksy itseään eivätkä hyväksy erilaisuutta.
Onnellisuus ei ole kiloista kiinni.
En usko sinua pätkääkään.
niin. mitähän ihmettä se täällä palstalla tekisi jos olisi tyytyväinen kiloihinsa? heh.
eihän lihavuuteen voi olla tyytyväinen. se on mahdottomuus, kun ottaa huomioon, että normaalipaino on silti paljon terveellisempi. se on sama kun olisi tyytyväinen ladaan, eikä kaipaisi mersua.
Äitini ajeli vuosikaudet Ladalla. Hän sanoi, että käyttää mielummin rahat matkusteluun kuin autoihin ;)
Taidat tietää aika vähän lihavuuteen liittyen asioista. On olemassa lääkkeitä, joita joidenkin ihmisten on syötävä, jotta pääkopan kemiat pysyy kunnossa ja pysytyisi elämään aika "normaalia" elämää.. Esim. masennuslääkkeet, psykoosilääkket.
Nämä lääkkeet saattavat vaikuttaa niin, että lihoo.
En tiedä, onko se lihomisen syynä, että tulee isompi ruokahalu niiden ansioista vai onko se joku kemiallinen juttu.
Ihmisen arvo ei lähe sillä pois, minkä näkönen on. Kannattaa tutustuu ihmiseen eikä hänen ulkonäköön.
Lainaa kirjastosta kirjoja, jos haluat oppia lihavuudesta. Tutustu lihaviin ihmisiin ja ajattele itsesi 20 kg painavammaksi.
Eiköhän se ole niin, että erilaisten sairaustilojen osuus lihavuuden syistä on marginaalinen. Suurin osa, ainakin 95% johtuu nimenomaan vääristä elintavoista ja ruokailutottumuksista.
Lääkkeisiin tulee riippuvuus ja siitähän se kierre alkaa. Onko normaalia elämää elää jossain lääkepökkyröissä? Eikö ihminen ole luotu itse hallitseen "pääkopan kemioitaan"? Et niin kun pilleri poskeen ja elämä hoituu sillä keinoin? Vastuu siirretään sille pillerille niin itselle ei jääkkään enään mitään vastuuta omasta elämästään. Todella helppoo!!!
Kumma kun se samainen psyykepilleri ei vähennä ruokahaluja? Ehkä siihenkin ongelmaan tarvitaan taas psyykepilleri pillereiden päälle.
Olen ylipainoinen itsekkin ja tiedän tasan tarkkaan että ylipainoinen syö enemmän mitä kuluttaa, johan tuon sanoo jo järkikin.
Jos lääkkeet vaikuttaa lihottavasti niin silloinhan ne eivät auta yhtään mitään vaan ovat plaseboo, turhaa ja lihominen masentaa, ahdistaa entistäkin enemmän vai olenko väärässä?
Kuka haluaa lääkkeillä myrkyttää elimistönsä, päänsä...no lääketeollisuushan tienaa hyvin ressukoilla joilla ei omaa järkee ole.
Olin lapsena lihava eikä lasta voi mielestäni siitä syyttää, jos perheessä ruokailutottumukset ovat väärät ja tuputetaan karkkia ja suklaata. Minua kiusattiin lihavuudesta lapsena tosi paljon ja siitä jäi sellainen olo, että aina on lihava vaikkei olisikaan.
Nykyään mittani ovat 175 cm ja 60 kg. Olen juuri ja juuri normaalipainoinen ja vihdoin tyytyväinen painooni sekä ulkonäkööni. Jos joku huomauttaa laihuudesta, ilahdun siitä tosi paljon koska ennen tilanne oli toisin päin.
Itse en ymmärrä kuinka joku lihava ei halua tehdä asialle jotakin, mutta toisaalta se on jokaisen oma asia. Haluavatko kaikki välttämättä olla laihoja? Tai onko se pääasia elämässä? Minusta tuntuu että joillain lihavilla on parempi itsetunto kuin monilla muilla, he ovat itseensä tyytyväisiä ihan aidosti eikä laihduttaminen käy mielessä. Sellaiset ihmiset ovat ihailtavia, itse en siihen kykenisi.
Mutta haluan laihtua sillä on todella raskasta kantaa ylimääräisiä kuormia. Siihen voi henkisesti tottua muttei fyysisesti, ei ainakaan minulla.
Aloin vaihtaan ammattia istunatyöstä liikunnallisempaan ja alkoi kilot heti karista. Ja kun vaihtaa lihottavat makeet ja rasvat hedelmiin, salaatteihin niin olo kevenee huomattvasti. Kaikki vehnämössö ja makeet herkut minimiin niin johan alkaa läski sulaan. Yhden mässäilypäivän pidän viikossa, jolloin hemmottelen itseäni "roskasapuskalla".
Ketään ihmistä ei voi pakottaa ja painostaa vaan se on tultava omasta itsestään. Ihmistä hyljeksimällä ja painostamalla saa vain pahaa aikaiseksi eikä mitään hyvää. Elämän muutokseen pitäisi saada hyviä ihmisiä kannustaan, siis todella hyviä, eikä mitään tökeröjä!
Mitä sitten pitäisi tehdä? Liikenteessä väärin ajavia sakotetaan tai otetaan lopulta kortti pois. Tunsin suurta myötähäpeää eilen alkanutta pudottaja ohjelmaa katsoessani, kuinka nuoret ihmiset voivat päästää itsensä tuohon kuntoon? Jos sairaalloista lihavuutta ei jollain pakolla hoideta, eli ihmiset pakoteta johonkin,(jos joku keksii terapeuttisemman lähestymistavan, niin en ole pahoillani!) niin terveydenhuollon resurssit eivät riitä, veronmaksajilta loppuvat rahat. Turha väittää, että tupakointi, viina ja syöminen ovat kunkin oma asia. Me, joilla järki ja moraali jollain lailla pelaa vastaamme näiden hoidosta, jotka lopulta ovat rivista/työelämästä ennenaikojaan pois.
Ed. kirjoittajaa siteeraten: Toivon sydämestäni, että pyritte muutokseen, koska teette siinä palveluksen koko yhteiskunnalle, mutta ennen kaikkea itsellenne!
oletko ajatellut,etteivät kaikki suinkaan ihannoi anorektikon ruumista.Tuossa laihdutusohjelmassa yksikään nainen ei ollut mielestäni ylipainoinen.Pari ylipainoista miestä siinä näytti olevan.Mielestäni jokaisen syömiset jne. ovat henkilökohtaisia asioita,joihin toisten ei tarvitse puuttua.Itse minä läskini kannan.
tämän yhteiskunnan vastuulla on,että ihmiset eivät sairastu anoreksikoiksi.Nykyään se on suurenpi ongelma kuin lihavuus.Eiköhän ne lihavatkin maksa veroja.
täytyy vetää esille ääripää? Anoreksia on sairaus ja mielestäni sitä voi verrata vain toiseen äärimmäisyyteen eli sairaalloiseen lihavuuteen, siihen että painaa monta sataa kiloa.
Ihan kun mitään välimuotoja ei olisi? Aina on ollut erilaisia kehotyyppejä. Ihminen voi olla laihakin, mutta silti täysin terve. Tuntuu oudolta että nyt haukutaan jopa normaalipainoisiakin anorektikoiksi? Miltä se mahtaa tuntua laihoista lapsista, joilla on pituuskasvu kesken eikä painoa ole vielä kertynyt?
Ja miltähän nämä teidän tekstinne mahtavat tuntua murrosikäisistä lapsista, mahdollisesti normaalipainoisista, jotka muutenkin saavat jo tarpeeksi vaikutteita tv:n ym kautta siitä että ihmisen, erityisesti naisen on oltava tikkulaiha? (esim. useimmat mallit todella kärsivät anoreksiasta)
Itse taistelen tällä hetkellä anoreksiaa vastaan, takana neljä vuotta bulimia-anoreksia -kausia. Lisänä masennus, itsetuhoisuus sekä sosiaalisten tilanteiden pelko. Ja mistä johtuen? Koska minua haukuttiin pienestä pitäen läskiksi, vaikka tänä päivänä tiedänkin että painoindeksini on aina ollut normaalipainon sisällä, valitettavasti vain olen perinyt leveämmät luut takalistooni ja siksi siis olin pienestä asti "läskiperse". Sairastuttuani olin pitkän aikaa alipainoinen, mutta eipä ne luut tuolta perseestä mihinkään lähde, mutta yritettävä oli keinolla millä hyvänsä että kelpaisi juuri teidän kaltaisillenne ihmisille jotka eivät voi hyväksyä minkäänlaista erilaisuutta.
Nyt olen jälleen normaalipainossa mutta jos olisin täysin parantunut, en kai olisi edes täällä LIHAVUUS-palstalla (!!!). Saatan tiedostaa sen etten ole läski, mutta sairauteni huutelee edelleen minulle läskipersettä eikä halua antaa minun syödä.
Miettikää miten ilkeät sananne vaikuttavat, voivat pilata joiltakin koko loppuelämän. Huomattavasti herkemmin traumoja jää hieman pullealle kasvavalle lapselle läskiksi haukkumisesta, kuin jollekkin laihalle lapselle anorektikoksi kutsumisesta. Herran jumala, minä olisin antanut mitä vain jos minua olisi lapsena anorektikoksi kutsuttu eikä läskiperseeksi!!! Juuri teidänlaisenne ihmiset tekevät sanasta "anorektikko" imartelua, vaikkakin kyseessä on SAIRAUS, eikä ulkonäköä kuvaava adjektiivi.. Vieläpä varsin vittumainen sairaus. Anorektikko ei ole onnellinen, eikä tyytyväinen itseensä KOSKAAN, ei vaikka makaisi sairaalassa letkuissa laihuutensa vuoksi.
Paitsi ehkä niinä pieninä hetkinä kun joku tulee ja sanoo että näytät anorektikolta. Sen pienen hetken voi ajatella tosiaan olevansa laiha ja kelpaavansa, kunnes katsoo taas peiliin ja näkee sen läskiperseen jota kaikki vihaavat ja nauravat.
Enkä nyt väitä että tekisi hyvää kutsua laihoja lapsia anorektikoiksi, mutta en kyllä myöskään keksi mitä haittaa se heille tekee, kun vertaa näitä teidän läski-juttujanne ja miten ne vaikuttavat lapsiin. Masentuuko laiha lapsi tuosta anorektikko-nimityksestä ja alkaa lihottamaan itseään hullun lailla, jääkö hänelle kammo laihuutta kohtaan koko loppuelämäkseen ja syökö hän itsensä hengiltä ettei vaan koskaan, ikinä enää kukaan haukkuisi anorektikoksi? Tuskin.
..häviääkö sulla äly?tekisit palveluksen universumille joa pitäisit turpasi kiinni, kitoooos!
..ihmisiä, jotka arvostelevat toisten minäkuvaa sekä muutoksen puutetta, kun oma minäkuvakaan ei niin täydellinen ole, ja tarvetta muutokseen olisi itsekin!
Kun näet ihmisiä kadulla, niin et voi heidän tavoitteistaan ja arvoistaan tietää tuon taivaallistakaan, näkemäsi laiha henkilö saattaa olla mahdottoman tyytymätön ulkonäköönsä tai painoonsa, sen sijaan näkemäsi ylipainoinen henkilö saattaa olla täysin tyytyväinen itseensä sellaisenaan.
Itseään pitää rakastaa, oli sitten ulkoisesti minkälainen tahansa, jos lihot 3 kiloa, joka ei ole määränä yhtään mitään, niin pysyt silti samana henkilönä, eikä sinun itseäsi kannata sen takia vihata.
"Häviääkö siis terve minäkuva jossain vaiheessa, sekä yli- että alipainon rajoilla?"
Taisit vastata kysymykseen ainakin omalta kohdaltasi.
Tosiasiassahan suurin osa ylipainosta tulee pikkuhiljaa, joku saattaa lihoa 20 kiloa kahdessa vuodessa, joku kahdessakymmenessä vuodessa.
Sitten kun ylipainoa on reilusti enemmän niin yleensä hälytyskellot soivat ja ajatellaan, että miten minä näin lihoin? Tosiasiassa se tapahtuu hitaasti.
Varmasti suurin osa lihavista ihmisistä kärsii jonkinsortin ongelmista, liittyen ylipainoon, huomattavin varmaan on huono kunto ja erilaiset sairaudet, myöskin oma keho saattaa hävettää jne.
Varmasti monet ylipainoiset pyrkivätkin muutokseen, mutta vaikeaahan se on kun jo vuosia ja vuosia jatkunut ruokavalio ja elämäntavat pitäisi pistää uusiksi, liian usein sorrutaan paastoille tai kitukeittodieeteille joilla paino kyllä lähtee, mutta nousee heti takaisin kun aletaan syödä normaalisti.
Halua löytyy, muttei välttämättä tietotaitoa tai motivaatiota.
Uskon, että haluat vilpittömästi kannustaa ylipainoisia laihdutuksessa, mutta jotkin juttusi ovat vain hieman ristiriitaisia.
Pakko vastata sulle, kyselit häviääkö minäkuva ylipainoiselta?
Omalla kohdalla, noin 40 kiloa painavampana, en enää välittänyt siitä tuleeko 10kg lisää, se oli sama, kilo sinne tänne, ei tee mitään. Voisin sanoa, että kehonkuva ainakin hävisi kokonaan.
Ihmeellistä kyllä, nyt nämä kilot karistettuani, tajuan olevani lihava, mitä olenkin, mutta silloin en tajunnut olevani niiiin lihava kun olin. En piitannut pätkääkään.
Nyt olen päättänyt tehdä elämälläni muutakin, kuin syödä itseni ennenaikaiseen hautaan.
Muutin täysin elämäntapani, en siis laihduta. Olen pudottanut liki 40 kiloa, lähtöpaino huiteli 130 kg tietämissä.
Jos joku on sinut läskiensä kanssa, ok, ymmärrän heitä, olinhan itsekin siihen asti, kunnes päässä naksahti ja päätin tehdä jotain itselleni.
Elämäntapamuutos jatkuu edelleen ja tavoitteena on päästä joskus ns normaalipainoon, ainakin hyvin lähelle.
Minäkuva ei tietenkään häviä, mutta kehonkuva häviää. Itse teininä en pitänyt oikein mahdollisena että voisin kaikkia kilojani hävittää, aikaa siihen olisi menny ainakin kolme vuotta, joka tuntui ikuisuudelle.
No nyt hieman vanhempana on tajunnut että pakkohan tämä ylipaino on saada pois jos aikoo yli kolmikymppisenä vielä elossa olla. Eikä enää tunnu mahdottomalle ajatukselle, mutta kymmeniä kiloja kerkesi lisääntyä ennenkuin tämän tajusi. Itselläni ikä vaikutti ajatteluun ja kaikki olisi pitänyt saada heti.